Aikuinen nainen

Voi kuulkaa meidän Mooikoira, äskettäin sättäpetteriksikin tituleerattu Rituliina, meni ja täytti tänään kolme vuotta! Maanantaipäivä oli työntäyteinen, mutta huvikseni dokumentoin yhden ihan tavallisen päivän Mooin elämää. Synttäripäivän. Päivän, jolloin perheen kuopus (... eiku... no ei uskois!) on ihan noin olevinaan virallisestikin aikuisen ikäinen otus. Synttäripäivän tiimellyksessä löysin suht uuden Honor kasini (vanha Samsungi alkoi sanella sopimustaan irti sieltä sun täältä) kamerasta aika pramean laajan aukon ominaisuuden, ja vitsi sitä on äiti painellut tänään sormella menemään. Koska viime vuonna kun Mooi täytti kaksi, oli sateinen päivä eikä päästy valokuvailemaan mihinkään kunnon paikkoihin, varastettiin tänään pieni hetki ja kadottiin lähimetsään järkkärinkin kanssa ihan kahdestaan - no kolmestaan siis. Luumun kanssa on jo kerinnyt muodostua sellainen synttäripäivän valokuvaussession traditio. Koskaanhan ei voi liikaa rakkaistaan kuvia ottaa. Mooin syntymäpäivän timeline meni siis näin:

... klo 8:30 nukkumista äitin kanssa ihan tyynysillään. Lämmin vartalo toista vasten. Ja kun se Kirpun heräämisen myötä osoittaa heräämisen merkkejä, pitää koittaa mennä sen naaman lähelle oikein liki. Niin liki kuin kehtaa ilman että halu nuolla sen naama ihan märäksi ei kasva ylitsepääsemättömäksi. Siitä se ei tykkää. Mut halailusta. Kovasti.

8:45 pissalle pihalle ja sit sohvalle köllöilee. Kun lusikka Kirpun puurolautasta vasten kuulostaa siltä, että kohta on puuro syöty, juostaan kiireenvilkkaa ruokahuoneeseen kytikselle. Kun usein sen lautasen saa nuolla ja äitin viilipurkinkin.

9-11 sohvalla loikoilua. Kerällään, kyljellään, tyyny vatsan alla, tyyny selän alla, tyyny lattialla. Äitin sylkyssä ja kainalossa Sport-lehden lukemista (no okei niitten ruokaohjeiden), valokuvissa poseeraamista sillee ettei oikeesti poseeraa, Kirpun vieressä makaamista kun se (kerrankin!) istuu paikallaan, ikkunasta ulos kyttäilyä, naapurin lähtevälle autolle haukkumista ja varmuuden vuoksi vielä jollekin olemattomalle, jos se kuitenkin olis jotain ollut, ja saapahan ainakin Luumuunkin liikettä. Pusuttelua, halailua, köllöilyä, ihan kaikkein parasta hommaa.

11:30 äitin touhujen seuraamista, mitä se touhuaa, noin kun kovin raivaa? Eteisessä alkaa tuntua siltä, että... kyllä! Se kaivaa imurin esille. Imurin vahtaamista. Lähellä mutta kuitenkin kaukana. Pidetään silmällä, ei huudeta (ettei vaan huudeta!), mutta kuitenkin pidetään silmällä, ettei se imuri keksi jotain hulluuksia.

11:40 lounaalla sikanautaa ja kalkkunan jauhelihaa, merilevää, öljyä, munaa, piimää ja Kirpulta tähteeksi jääneitä porkkanakuutioita. Kun Luumu lopettelee omaa lounastaan, sen lattialle syljeskelemien porkkanakuutioiden viimeistelyä ja kummankin kupin kiiltävän puhtaaksi nuoleskelua ja puhtaan lopputuloksen tarkastamista moneen otteeseen.

12-12:45 vaunulenkkeilyä. Kirppu nukahtaa sopivasti ennen puistikkoa, ja siellä katsotaan kun Luumu tekee ensin oikeaa mielentilaa (vitsi siinä kestää niin kauan, että pitää ihan hiukan vaan kannustaa sitä huutamalla vierestä) ja yhden noudon. Sit se juoksee ihan törkeen monta kierrosta ympyrää lelun kanssa, joka on se ihana huoparengas. Sen huoparenkaan kanssa se juoksee satamonta ympyrää ja äiti kyykkii siinä ympyrän keskellä naurettavan levee hymy kasvoillaan. Lopulta se tulee omakin vuoro kokeilla sitä noutoa, mut kyllä se on se huoparinkula mikä ihan totta kiinnostaa.

13-15:30 sohvalla köllöilyä, äiti naputtelee tietokonetta.

15:30 pitää vahtia kun äiti laittaa purkkiin liian paljon jukurttia ja jotain muutakin ja jos vaan jotain tippuisi lattialle. Ei tipu. Uuniin ne menee ja ulos sieltä tulee ruisrieskoja.

15:40 ulko-oven takana ääneti odottamista, jos joku vihdoin (!) tajuaisi tulla päästämään ulos pissalle.

15:45-16:30 sohvailua.

16:30-17:15 äitin kanssa kahdestaan lähimetsässä riekkumassa. Niin paljon on kiinnostavia hajuja ja menojalkaa vipattaa, mutta äkkiä kuitenkin huomataan, että sillä on taskut täynnä nameja ja aika helpolla duunilla niitä saa myös syödä. 

Meidän talo näkyy siellä taustalla. 

Kevät! 

Pakko myöntää et kuvausolosuhteet kävi ihan ylitsepääsemättömän vaikeiksi...
Aurinkoinen/varjoinen metsä ja sit tällänen koira, jossa on luonnostaan näin paljon kontrastia... Phiuuuf. 

Tää on ku jostain piirretyn elokuvan mainoksesta. 

Äkkii, äiti huutaa!
Olin kyllä positiivisesti yllättynyt miten kuulolla Mooi oli, vaikka tosissaan kiinnosti metsän tuoksut.
Omista mukavuussyistä tulee paljon useammin lenkkeiltyä pellonreunaa, ja kaikki nää irtokoirakokemukset
työntää jotenkin metsää luotaan. Mikä on tosi tylsää, sillä mä oon kasvanut puolet lapsuudestani metsässä ja se on mulle henkireikä ja toinen (ainoa) kotimaa.  

Kaunokainen 

Joo öö tää oli sellanen, et "Mooi kiipee tänne",
ja sit toinen on ihan et miks hitossa..?

Mooista erityisen mielenkiintoisen kuvauskohteen tekevät sen kahdet kasvot.
Mä jotenkin tykkään ihan hurjasti tästä "paljaasta" puolesta, vaikka se näyttääkin vieraalta. 

Emmä tiedä millä taustalla tämmöinen lehmänvärinen koira tulisi parhaiten edukseen..?
Laitumella varmaan...

Paljon tuli juostua, loikittua ja kiipeiltyä. Hiekkatiellä ollaan hihnalenkillä, mutta yhtäkkiä tehdäänkin seuraamista. Ei mitään ongelmaa yhtäkkiä leikkiä tokokoiraa. Ja sitten jo istutaankin yhtäkkiä. Niin vaan kesken vauhdin. Huh, vähän vaikeampaa, mut silti osataan. Etenkin kun äitin taskussa oli vielä nameja. Pihalle jäätiin vielä tekemään lisää istumisia, vaikka oikeastaan aurinko paistaa ja kaikki se poseeraaminen on tehnyt hien hiusrajaan. Keskittyminen rupee jo herpaantumaan, etenkin kun Luumu on kuullut meidän tulleen pihalle ja älämölöi eteisessä.

Luumulle kameran esille ottaminen tarkoittaa etuoikeutta (-> palkkaa),
joten kun se kuuli että me tultiin pihalle,
pitihän senkin päästä pätemään ;) 

Ja kun mä olevinaan löysin pihalta hyvän pönötyskohdan,
kokeiltiin samaa Mooin kanssa.
mut kun kerran on ihan tosissaan onnistunut,
ei sitä meinaa koskaan enää... 

Mä oon aina rakastanut Luumun ilmettä, kun se tekee tokoa.
Mut hei kattokaa tätä ilmettä. 

Se sulattaa niin perinjuurin. 

Ja onhan se nyt ihan... hönö.

17:45 Luumun kaulanahkassa ja suupielissä roikkumista. Leikin aloittamista ainakin kahdesti sen jälkeen kun äiti on jo olevinaan tosissaan sanonut että nyt riittää. No lopetetaan sitte. Hö.

18:50 Kirpun tonnikalapastan syömisen valvomista. Iskä jätti sen lautasen siihen ruokapöydälle, vaikka siinä oli vielä ainakin puolikas lusikallinen. Ja sille puolikkaalle lusikalliselle piti vähän laulaa (melkein) hiljaista oodia. Ja se oodi kesti. Se kesti ja kesti ja kesti, ennen kuin äiti tajusi hankkiutua siitä lautasesta eroon. (Ja kyllähän se maistui se puolikas lusikallinen tonnikalapastaa. Tosi hyvältä.)

19:00 kolmestaan lenkillä Luumun kanssa. Piti taas muistella ja muistutella, ettei hihnassa vedetä. Yhtään. Piti muistaa se mielentila. Saakelin mielentila, joka on rauhallinen, aina ja kaikkialla. Ja aijettä et se on vaikeeta. Etenkin kun saakelin itsetuhoiset oravanpoikaset juoksee ihan lipaisuetäisyyden päässä. Mut ei voi mitään, mielentila menee kaiken edelle. Metsän kautta kotiin, nakkien eteen poseerausta kuistilla. Luumu hassuilee ja kiipeilee puutarha-arkun päälle. Mistä lie keksinyt?

Niin siis nä on puhelimella otettu!
Eikö oo tekniikka ihmeellistä nykyään? 

20 Kirpun iltapalan syömisen vartomista. Jos se kuitenkin jotain tiputtaa. No ei se tiputa, mut silti saadaan vähän ruisrieskaa. On se hyvää. Ihan parasta, ei kai äiti muuten tekisi kolminkertaista annosta kerrallaan. 

Meinasin saada kuvan itse teossa, kun muija kurkotteli pitkällä kielellään
tonne tarjottimelle jääneitä rieskanpaloja, mut en ihan!

20:15-20:45 Kirpun iltapuuhien valvontaa, asemiin menoa nukuttamista varten. Sängyssä makoilemista siihen asti kunnes se nukahtaa ja äiti liikahtaa ja sit pitää ihan hetkeksi innostua ennen kuin voi loikkia rappuset taas alakertaan (ja samalla pitää ihan kamalasti ääntä, onneks Kirppu on tottunut unissaankin kuulemaan kaikenlaista...). 

Eikö se jo kohta nukahda... 

No nukahtihan se! Jee :D 

No tuuksä?

21 iltaluiden syömistä. Äiti oli unohtanut ottaa sulamaan lisää, joten tällä kertaa vain yksi broilerin siipi (kunnes uusi satsi sulaa pikkusen enemmän). 

21 --> sohvailua selkä äitin reittä vasten. Äiti säätelee Laitruumia ja näpyttelee sen jälkeen ihan loputtomalta tuntuvan ajan taas tietokonetta. Luumun kanssa nukutaan ihan koivet solmussa. Iskän kanssa puhellaan päivän puuhia. Ja kun se oikein rapsuttaa ja juttelee, sitä ei kykene olemaan vastaamatta takaisin ja oikein tosi kovaan ääneen. Sit sohvaillaan taas vähän lisää, heilutellaan korvia tietokoneen puhaltimen vienossa tuulenvireessä. Ollaan kovin somia ja rapsuteltavia. Rakastettavia ja rakkaita. Ja muistetaan, jossei ihan joka hetki niin ainakin joka päivä olla kiitollisia siitä, että elämä heitti meidät yhteen.

Vähän vielä kyttäillään mitä naapurustossa tapahtuu.
(Vitsi muuten miten on valoisaa!)