Luumun yhdet treenit

Kuten viimeksi vähän tiedostamattani ennustelin, Luumu on kehittänyt rauhoittumisen kriteereistä itselleen kivan pikku tempun. Oltiin eilen kolmestaan hallilla, ja Luumu kykeni tosi taitavasti makaamaan bottimatollaan lonkallaan ja leuka maassa - ja viheltämään samaan aikaan rauhattomasti. Se siis tietää, että ennen kuin pääsee hommiin, pitää maata lonkallaan pää maassa. Mitä se ei vielä tiennyt, oli mielentila, mielentila, mielentila. Tällä kertaa tähän puuhaan menikin taas vähän odotettua kauemmin, toki todellista rauhoittumista vaikeutti myös kentälle etukäteen rakentamani ruutu ja zetan tötsät. Eilisen rauhoittumistreenin myötä Luumun treeninaloituskriteeristöön lisättiin lonkka-asento ja leuka maassa -kriteerien lisäksi syvä huokaus, joka ainakin eilen merkitsi todellista luopumista edessä olevasta treenistä = aitoa rauhoittumista. Saas nähdä montako treenikertaa menee ennen kuin Luumu hoksaa tämänkin ja alkaa tarjota huokailemista päästäkseen nopeammin hommiin.

Luumu "rauhoittuu".

Luumu on nyt melkein joka treenissä tehnyt seuraamista, koska se on noista rauhallisemmista liikkeistä se, jossa meillä on eniten hiottavaa (kaukojen lisäksi). Etäpalkka on toiminut erittäin hyvin tässä, sillä samalla kun se luopuu siitä, se keskittyy tekniikkaan paremmin. Olen yrittänyt hyödyntää etäpalkkaa tukemassa palkan suuntaa siten, että Luumu saa usein mennä palkalle taaksepäin... koska sillä on sitä keulimisongelmaa enemmän kuin hitailua. Tehdään paljon seuruuta myös ympyrässä tai neliössä etäpalkan ympärillä, mikä on mun mielestä suoristanut Luumun auraamista jonkin verran. Ainakin itse yllätyin miten kivalta itse asiassa Luumun seuraaminen jo ajoittain näyttää, kun sitä ei ole kuvattu niin pitkään aikaan. Tässä pätkässä tulee myös hyvin esille toi peruuttaminen ja miten olen koittanut siihenkin vasemmalle käännöksessä höydyntää etäpalkkaa (palkka jää ns. kulmaan). Takapäänkäyttö ei ole Luumun vahvimpia apuja, mutta tosi tyytyväinen olen tässä siihenkin. Nyt vois uskaltaa kokeilla miten tekniikka pysyy vähän pidemmässä pätkässä.

Lisäksi nappasin videota parista niin sanotusti valmiista liikkeestämme, eli zetasta ja tunnarista. Kumpaakaan ei olla tehty kuukausiin, mutta näissä näkyy se mikä on Luumussa ohjaajan kannalta hirveen palkitsevaa: kun se jotain oppii, se oikeesti toimii kuin kone. Se ei unohtele valmiita asioita eikä siinä ole onneksi sitä vertaa insinöörismiestä, että se alkaisi soveltaa mitään omiaan. Zetasta nyt jos jotain palautetta, niin seuruu kauttaaltaan siistimmäksi. Tosin siistiytynee samalla kuin itse seuruukin, hope so. Loppuperusasennoissa on kauttaaltaan sitä liian suuren palkkaodotuksen leimaa, eli niihin malttia ja toisaalta myös omaa kriteeriä tiukemmaksi.

Tunnariin olin vallan tyytyväinen, tauko on tehnyt hyvää tuhtaamisen suhteen. Joskus maailman aikaan Luumulla oli tapana viihdyttää itseään siellä kapuloilla nuuskuttelemalla ne kolmeenkin kertaan kaikki läpi, mutta tässä yrittää toimia mahdollisimman nopeasti. Kapulan nättiin kuljettamiseen ja sivulletuloon pitäisi kiinnittää huomiota. Luumu on tehnyt kovin vähän tunnarikapulan kanssa mitään pitohommia, joten siinä olisi puuhaa.

Eteenlähetys on meidän suurin treeninaihe tällä hetkellä. Pari vuotta sitten tuntui että sain jo vähän tajuamaan sitä hommaa, ja pystyttiin treenin aikana suorittamaan liike ihan kokonaisenakin (siten että alla oli kosketusalustaa ja näyttöä yms. Tässä pari hyvää videota 01/2016 ja 04/2016). Tässä huomaa kuitenkin että kun osaaminen oli vielä niin ohutta, on se vähäkin pohja tippunut treenitauon aikana Luumun muistista. Olinkin vähän aseeton vielä viime perjantain treenipalaveriin mennessäni, mutta sain sieltä monta hyvää ajatusta tulevaa kevätkautta ja aakeita laakeita ulkokenttiä ajatellen. 

Palaan tähän vielä tuonnempana erikseen, koska tämä on vaan semmoinen vyyhti, että! Videolla näkyy kuitenkin mitä ollaan nyt kokeiltu. Eli ruutu saa olla kentällä, mutta liikkeen kaavaa rikotaan siten, että eteenlähetystä ei tehdä sellaiseen suuntaan, että siitä voisi luontevasti jatkaa ruutuun. Luumulle on kuitenkin vanhoista EVL-säännöistä tuttuna ruutuliikkeenä iskostunut mieleen se ruudun kolmiomainen lähetys merkin kautta, joten nyt kun vasta harjoitellaan eteenlähetystä, helpotetaan hommaa poistamalla ruutu tässä kohtaa kaaviosta. Ruutu on kuitenkin hyvä olla kentällä, koska Luumulle on siitä luopuminen ollut niin vaikeaa. Näin kun lähetetään eteen ruudusta poispäin, lätkäistään vähän niin kuin kaksi sontiaista yhdellä huitaisulla. 

Toinen mikä meitä varmasti vie kröhm.. eteenpäin tämän eteenlähetyksen kanssa on että tehdään eka toisto tyhjään (näytölle) ennen mitään konkreettisia suuntimia (nami-/kosketusalusta, lelu). Tämä tekee treenistä Luumulle jo aavistuksen haastavamman, vaikka onhan nämä näytöt sille ruudun paikkatreenin myötä useampaan kertaan pureskeltua kauraa. Näin kun tehdään jo ekalla toistolla se "tyhjään" lähetys, mulle tulee itsellekin enemmän sellainen olo, että kyllä tästä vielä jotain tulee. Heh.

Ja sitten on vielä vähän surullista videota kaukoista. Mä en tiedä mitä näitten kanssa pitäisi tehdä! Ja me ollaan treenattu... Ehkä jos joskus vielä päästään kisakuntoon asti, mennään tuurilla ja toivotaan ettei etene liikaa (mä en just sanonut tota!). Ei vaan siis Luumu kyllä tietää mitkä nää kriteerit on (takajalat ja erityisesti oikea takajalka ei saa liikkua). Seiso-istu-vaihtoon me ollaan tehty enempi tollasta pomppua, minkä olen antanut rikkoa tätä yleiskriteeriä siitä syystä, että souwat jos se pompahtaa taaksepäin. Koska kisavireessä se ei kuitenkaan tule sitä tekemään. Siis peruuttamaan näissä. Toisaalta olisi reilua pitää kiinni siitä takajalkakriteeristä aina ja kaikissa vaihdoissa, mut kun se on niin hellunen ja yrittää niiiiiin kovasti onnistua. Ni ehkä mä vaan treenaan näitä ja lakkaan murehtimasta näitä sen enempää. Tuudittaudun vaikka sellaiseen turvalliseen harhaluuloon, että Mooin kanssa näissä ei varmastikaan tule olemaan näin suurta hommaa. Sillä vaan toimii se jalkojen ja aivojen välinen yhteys jotenkin saumattomammin kuin Luumulla. (Itse asiassa hyvä kun aloin kaivaa noita vanhoja videoita, sillä törmäsin tällaiseen videoon 2,5 vuoden takaa, tsemppaa vähän näissä treeneissä taas!)

Semmoisia treenihommia Luumun osalta oli eilen. Se on ollut nyt kamalan onnellinen päästyään treenaamaan ja posottelemaan täysilläkin. Se vaan nauttii tekemisestä niin hulluna, että omankin päivän pelastaa treenin jälkeen riemusta naurava naama - no matter miten ne treenit sinänsä olis menneet. Ollaan menossa isommalla porukalla viikonloppuna treenailemaan, ja voisinkin yrittää samalla kuvata vaikka noi muutkin tästä katselmuksesta uupuvat liikkeet: luoksarin (ougaad), kiertonoudon (helljeah) sekä ohjatun (Luumun bravuuri). Ja siinähän se sit onkin, kesäksi valmis eeveeäl, hah :D (Paikkis tulee kans selkärangasta, Luumuhan kävi sen tekemässä Varsinais-Suomen ensimmäisissä uusien sääntöjen mukaisissa kisoissa varakoirakkona, jos muistanette ;))

Ehkä marraskuussa, viimeisten ulkotreenien jälkeen :D
Kyllä nyt possutinta riepoo keli.

Luumun ihan eka rauhoittumistreeni hallissa.
Tyyppi on ihan et mit* vit***?? 

"Faaak, tää oli tätä..." 

"Ei kai täs muu auta, v**** mitä p*****."

No Luumu, kannattiko rauhoittua? 

Treenipäiväkirja on näin konkreettinen nykyään.
Huomatkaa treenipäiväkirjan kirjoitusapulainen sekä hommaan motivoiva nautintoaine. 

Luumu odottaa omaa vuoroaan kentälle... 

Ja tänään me oltiin fyssarilla! 

Hyvässä kunnossa, ei moitteen sijaa! Sydän!

Jotain pientä - äs if!

Sallin itselleni pikaisen blogipäivityksen ennen tiistaipäivän rientoja. Katsotaan mitä saan aikaiseksi tiukassa yhden (!) tunnin tavoiteajassa! Tiukkaan aikatauluun sopien käydään vähän läpi mitä ollaan viime aikoina Mooin kanssa treenattu. Trikoolätsän nosto itselle ainakin siitä, että treenit ovat pysyneet lyhyinä, toistomäärät minimissä ja fiilis pääosin katossa. Treeniryhmän kontaktihaasteen jälkeen framilla oli maahanmenot, ja ne ovatkin kehittyneet ihan hurjasti yhdessä kuukaudessa, joka on kerinnyt vierähtää Lahden Oili-päivästä. Sivulta maahanmenoihin saatiin vauhtia ja vakautta etunamia käyttämällä. Väliin ollaan saatu myös toistoja ilman namia, mutta näitä ei vielä uskalla montaa ottaa. Maahanmenoja ollaan tehty myös peruuttaen (liikkeestä maahanmenoja ajatellen), ja ihan viimeksi Liedon keskustassa lauantaina aamupäivällä treenaillessamme nämä oli ihan k ä s i t t ä m ä t t ö m ä n hyviä. Luumu sai myös tehdä maahanmenoja joku pari viikkoa sitten olkkarissa, ja vaikka ne ei ole sille mikään ongelma pitkään aikaan olleetkaan, tuli tehostetulla treenillä lisää terävyyttä sillekin. Mitäpä ei pikku possuttimet tekisi paljon palkan eteen.

Oon kyl ihan näin hilkulla heittämässä koko järkkärikokoonpanoa mäkeen.
Käytiin Mooin kanssa taas tänään vähän valokuvailemassa,
eikä saatu tälläKÄÄN kertaa aikaiseksi vissiin yhtäkään hyvää kuvaa.
Nämä kuvat on toukokuulta (joo ei oo hyviä nekään, koittakaa kestää).

Paikkista ollaan yritetty muistaa tehdä, ja siinä on kyllä tosi kivaa mielentilaa saatu kaiveltua. Ei minkäänlaista epävarmuutta tai muuta epätoivottua. Toki sillä on siinä edessä namit, mutta ainakaan tällä hetkellä ne namit ei tunnu olevan mitenkään ihan järkyttävän suuressa roolissa kuitenkaan. Vieraampien koirien kanssa ei edelleenkään olla päästy juuri treenaamaan. 

Nouto on kans pienen tauon jälkeen treenisuunnitelmassa. Pitäminen on yhtä hammastikkutehtailua. Uudet kapulat pitäis TAAS ostaa asappia. Aloitettiin TKK:lla viime viikolla kurssikin, jossa treenattiin just pitoa viimeksi. Koitettiin siellä kasvattaa kestoa ihan tositositosi lyhyissä pätkissä (että saatais palkattua ennen kuin ehtii yhtään mälvästä). Vähän mahdottomalta tehtävältä vaikuttaa. Parhaiten saan sen pidon toimimaan tällä hetkellä, jos otan häiriö-/luopumisnamit heti alusta alkaen esille siihen. Tällöin pitää tosi siististi ja varovasti, tosin tilanne on muuten niin keinotekoinen, että en tiedä onko siitä pidemmän päälle mitään iloa. Nostoista ja palautuksista olen yrittänyt palkata eri matkan päästä (saa tiputtaa), mutta pelkäänpä jääneeni tässä itse vähän jumiin. Viimeisimpänä kikkana ollaan tehty kapulan nostoa maasta ja siitä suoraan seuraamaan tulemista. Nämä on itse asiassa tosi kivoja. Siinä on sellaista kivaa keskittynyttä mielentilaa ja pitoonkin olen tässä tyytyväinen. Ihan sivulle palautuksista tultiin viimeksi siihen lopputulemaan, että tekniikasta ei saa nyt antaa yhtään harmaata. Kesään nähden itse perusasennotkin on parantuneet tosi paljon, joten voi ihan hyvällä omatunnolla nillittää sivulletuloista myös kapulan kanssa.

Puutarhahommissa

Tunnarin kanssa ei olla edistytty, kun vasta tajuttiin aloittaa treenaaminen Oilin ohjeiden mukaan. Tai ylipäänsä siis tunnarin treenaaminen. Mitä ollaan opittu? Älä laita kapulaa piiloon mihinkään liian hankalaan paikkaan, sillä uskokaa tai älkää, Rituliina ei halua laittaa naamaansa mihinkään kovin oksaiseen ryteikköön. Pelkää varmaan möllöttimiensä puolesta, mikä on tietysti ihan järkevää. Viimeksi tehtiin niin, että vimpalla toistolla oma oli lehtikasassa muiden joukossa, ja siellä oli myös muita (tyhjiä) lehtikasoja. Tosi hyvin toimii, mutta enemmän pitäisi repiä itseään treenamaan tätä. Ihan helposti saisi kotipihallakin toistoja, mut kun ei niin ei.

Nää kaks tykkää saippuakuplista yhtä lailla.

Oliko jotain muita liikkeitä vielä? Hei kiertäminen! Joku muistanee vielä leirin jälkeen heinäkuussa, kun ihan tosissamme koitettiin Mooin kanssa lyödä viisaita päitämme yhteen tämän hoksaamiseksi - mikä meni lähinnä puupäiden kolisteluksi noin muuten. Sittemmin kun ei vaan treenattu (aina hyvä idea!) ja kokeiltiin tauon jälkeen ulkokentällä kunnon tötsien ja avaran tilan kanssa, saatiinkin homma hoksottimille asti suht nopeasti. Varsinkin nyt viime treenien jälkeen voin ihan käsi sydämellä todeta: Mooi osaa kiertää! Vielä tässä on toki käsiapua ja lähettävää liikettä noin muutenkin. Mut alkeet on hallussa.

Huh! Treeniasiat tuli käsiteltyä parissakymmenessä minuutissa, varmaan ennätys! Huomenna meillä alkaakin thö Kurssi, joka tuli nopsaan täyteen _todella_ motivoituneista tokoilijoista. Saas nähdä mitä me lokakuuksi kaikkien päänmenoksi keksitäänkään :D Ei vaan ihan vaaaaltavan palkitsevaa itsellekin päästä pitkästä aikaa kouluttamaan, kun porukka on kerran noin innoissaan. Yritän tehdä parhaani odotusten täyttämiseksi. Ja jos mulla menee sormi suuhun haasteiden edessä, Mooi harhauttaa söpöstelemällä ja Luumu possuttelemalla. Jos siis otan Luumua ylipäänsä sinne mukaan ollenkaan...

Tosiaan viime postissa olin jo kaivamassa Luumulle kovaa vauhtia monttua, mutta niin vaan ortopedillä vääntelyiden, paineluiden ja juoksuttamisten jälkeen todettiin, ettei jäbässä ole mitään häikkää. No tokihan siis jotain on, kun kerran toinen on täällä ontuillut välillä jopa ihan kolmijalkaisuuteen asti. Arvion mukaan Luumulla on kipeytynyt se oikean olkapään pehmytkudoksessa oleva arpikudos siitä fasciaterapiasta. Se on Luumun akilleen kantapää, minkä olin itsekin jotenkin onnistunut jo unohtaa, kun pitkään sitä ennen oltiin keskitytty vain selkähommiin. Pitäisi jatkossa muistaa lämmittää kauratyynyllä olkapään alue, jos sitä ollaan hoidattamassa jotenkin vähän ekstrememmin. Kuitenkin siellä ortopedillä ollessamme liikkeissä ei näkynyt mitään täydellisyydestä poikkeavaa, ja Luumu sai muutenkin kehuja siitä että on kovin pehmoinen, joustava ja vaa'an mukaan kaksi kiloa vuodenvaihdetta lihaksikkaammassa kunnossakin. Paino tosiaan putosi sen vuoden takaisen pitkän kuntoutusjakson aikana pari kiloa kun anaerobinen liikunta jäi lähes vallan. Nyt kun ollaan kevään ja erityisesti kesän ajan päästy liikkumaan ja treenaamaankin huolettomammin, lihasmassa kertyi huomaamatta takaisin.

Ihan vielä ei kuitenkaan voitu huokaista helpotuksesta Luumun kanssa, vaikka tietysti kerkesin jo tulevia huvipuistoaikoja hehkuttamaan FaBossa. Vähän omaa tyhmyyttänikin otin Luumun viime viikolla TKK:lle tekemään "jotain pientä", ja sillähän hajosi se pallo siellä aakeella laakeella taas ihan siihen malliin, että meni jopa monen vuoden takaista vanhaa treenikaveriaan Rene-valkkaria hakemaan vähän leikkimään. Huh. Jotain pientä ei ole ikinä kuulunut Luumun repertuaariin, ja munkin pitäisi jo pikkuhiljaa tajuta tämä. Loppuviikosta se oli taas olkapäästä kipeä, liekö sitten reväyttänyt sen arpensa sitten tällöin enemmänkin. Ja edes loppuviikosta se ei ollut niin huonona kuin mitä nyt. Viikonloppu meni tosi pienellä liikunnalla, ja tuntuu että etenkin levon jälkeen se on tosi kipeä. Ortopediä taas konsultoituani laitettiin se nyt 10 päivän tulehduskipulääkekuurille, käytetään laserissa, liikutetaan vähän ja katsotaan miltä paketti parin viikon päästä näyttää. Vähän tässä maksellaan oppirahoja Luumun kanssa molemmat, sillä eihän siltä tietysti onnistu hiljaiselo edes täällä neljän seinän sisällä. Joka kerta kun joku tulee (yleensä iskä, monta kertaa päivässä,), ovelle pitää juosta raivomaan kuin sieltä olisi tulossa vähintään itse Paholainen. Vaikka tätä olkapääasiaa ei ole meillä takana nyt kuin pari viikkoa, muistuu hyvin mieleeni ne reilun vuoden takaiset fiilikset, kun pehmytvauriota yritettiin ekaa kertaa saada kuntoon. Eikö se aina rykinyt noi portaat alas tai jäniksen tai kissan perään tai muuten vaan koheltanut jotain. Huh että se olikin pitkä tie. Tällä hetkellä tietty itseä ahdistaa, kun toinen on kipeä, mutta toisaalta mulla on entistä varmempi fiilis siitä, että kyllä se joskus kuntoon tulee. Eri asia on kuinka kauan se pysyy kunnossa. Niitä ortopedin leimakortteja odotellessa siis!

Tekisi vaan mieli sulloa tää kevythäkkiin pariksi viikoksi.
Avata se sitten parin viikon päästä ja todeta että hyvä tuli.
Heh. Voisko niin vaan oikeesti tehdä?

Kuin kotiinsa olisi palannut

Hei apua kuu vaihtuu, mihin se kesä meni ja kohta on syys! Meillä oli lauantaina pihajuhlat, joiden päälle kävin kummankin koiran kanssa sunnuntaina TKK:lla pyörähtämässä vähän mukavuusalueelta. Mooin kanssa jatkettiin Piia Karisen opissa Koirakoutsin leiriltä kesken jääneitä juttuja. Mun tavoitteena omalta osaltani oli viihtyä vieraammassakin porukassa ja lakata nolostelemasta olemassaoloamme. Tavoite Mooin osalta oli saada se rentoon mielentilaan, jotta pystyttäisiin tekemään kehäänmenoja, kokonaisuustreeniä (ilman mitään liikkeitä siis) ja treenikuplajuttuja. Kummatkin tavoitteet toteutuivat nappiinsa, ja pikkasen jäi myös hinku osallistua yhdistyksen syksyllä starttaaville kursseille ja/tai omatoimitreeniin. Ollaan jonossa myös edelleen Nuuskujen kisaavien ryhmään, mutta todennäköisesti jos ja kun ryhmään jossain vaiheessa mahdutaan, treenin ajankohta saattaa osoittautua meille ongelmalliseksi. We'll see, mutta olen (taas) ihan todella tehnyt töitä tämän mukavuusalueen laajentamisen kanssa.

Luumu teki TKK:lla jotain pientä namitreeniä ihan vaan jotta sekin olisi olevinaan päässyt treenaamaan. Se tuntuu jäykältä ja ahdistaakin elo sen kanssa ennen kuin pääsen torstain fyssarikäynnillä taas selvyyteen missä vika ja miten suuri. Lisäksi tekeminen sen kanssa lähentelee mahdottomuutta eniveis. Se on niin hullussa mielentilassa kun jotain pääsisi tekemään, ettei sen kanssa uskalla senkään puolesta tehdä mitään. Ikuinen noidankehä vissiin, enkä ole löytänyt sopivaa taikajuomaa vielä, saati loitsua.

Oltiin jo alkukesästä varattu yksärit Oilille Lahteen, ja meitä suosikin mitä mainioin tokosää viime viikon sunnuntaina. Rikottiin Team Paskojen edellinen autoonahtautumisennätys, ja matkustettiin tällä kertaa kolmen naisen ja neljän koiran porukalla samassa henkilöautossa. Jep, neljän, ja ihan tavan henkilöautossa. Noin kolmen tunnin ajomatka suuntaansa meni vilauksessa, ja fiilis nurmikentälle päästyämme oli lähinnä kesäretkimäinen. Eivät tutisseet polvet ollenkaan siihen malliin, kuin olisin odottanut niiden tutisevan (kuitenkin maailmanmestarin silmien alla, hei). Siitä on aikaa kun ollaan Luumun kanssa Oililla viimeksi käyty (tai tietty ylipäänsä missään), ja Mooin kanssahan oltiin nyt ekaa kertaa. Plikka laittoi taas parastaan, joten mikäpä tässä sitä näytellessä. Kyllä ylpee saa olla Rituliinasta <3

En kyl millään jaksais lähtee... 

Aktiivinen kesä on tehnyt hyvää häkissä odottamiselle (ja mölinän vähenemiselle).

Agendalla oli tunnaria, koska tuntui että ollaan jotenkin kummallisesti päädytty sellaiseen tilanteeseen, jossa tunnari on Mooin päässä yhtä kuin kasa ruohoa. Treenipäiväkirjan mukaan ollaan huhtikuussa treenattu sitä siihen malliin, että ollaan todettu hyvä on, nyt vaan eteenpäin ja vaikeempia juttuja. Sen jälkeen me ei sit treenattukaan sitä kertaakaan neljään kuukauteen. Neljään kuukauteen! Huh. Ei siis mikään ihme, että kun me taas kesän rientojen jälkeen palattiin nenähommiin, pikkumuija ei käyttänyt nuuskuttimiaan ollenkaan niin kuin olin treenin tietysti suunnitellut... vaan ihan totta kuvitteli, että tarkoituksena on bongailla ruohokasoja. Heh. Nice.

Tekstin kuvista kiitos Annelle :) 

Tuomio Oililta oli samanmoinen. Menee silmillä sinne, ei oikein haistele. Ei käytä aikaa kunnolla ruohikossa eikä nenä kerkiä aueta siellä. Jos nenä kerkiäisi aueta siellä ruohikossa, se pysyy yleensä aika hyvin auki myös kapuloilla. Mooilla on vaan kamala kiire takaisin sieltä, mitä olen luultavasti lisännyt pallopalkalla. Eli lelu vaihdetaan nyt johonkin tosi hyvään ruokaan - jotain mitä se ihan todella haluaa, mutta joka ei kiihdytä sitä noin hullun lailla. Tykkää kamalan paljon kapuloista, haluaisi vaan pitää niitä ja rouskutella menemään. Tosi tyypillinen staffiongelma. Monet staffit on tosi outoja tunnarissa, sillä tulevat aika nihkeästi takaisin sieltä kapuloilta. On todella vaikeaa olla mustavalkoinen pitämisen suhteen, koska oikeasti ne vaan haluaisi rouhia ne kapulat tulitikuiksi. Mun pitää nyt pysytellä lähellä kapuloita, jotta ei kerkiä jäystämään niitä. Sille ei voi ruveta pitämään mitään pitotreenejä tunnarikapulan kanssa vielä, jotta sen mielentila koko liikettä kohtaa ei muutu.

Käytännössä meidän pitää palata nyt taaksepäin, mutta edelleen siis jatkaa tätä ruohikkotreeniä. Oma on nyt piilossa siellä nurmikossa pari kertaa niin, ettei sitä pysty näkemään sieltä ollenkaan. Väärät kapulat on aina siinä edessä. Sen jälkeen oma siirtyy edelleen ruohikkoon piilotettuna muiden kapuloiden joukkoon, minkä jälkeen voi olla myös muita (tyhjiä) ruohokasoja kapuloiden joukossa. Kaikin keinoin tehdään nyt nenähommia - oma löytyy vain haistelemalla. Kapuloiden joukossa voi olla muutakin roinaa, vaikka keittiövälineitä. Sitten ruohikkokasojen alla voi olla myös vääriä kapuloita. Tärkeää on, että vääriä on aina ns. saatavilla, jotta se ei ala ajatella, että yhden kapulan löytäminen on tärkeää. Kyse on kuitenkin siitä tietystä kapulasta. Mooillahan näkyi ennen koulutusta sitä ongelmaa, että se alkoi ajatella, että oma on aina piilossa. Tämän takia se ei ymmärtänyt etsiä omaa muiden kapuloiden joukosta (ei avannut nenää kapuloilla, vaan noukki mitä sattui sen jälkeen kun totesi, ettei ruohikossa ole mitään). On kuulemma kuitenkin helpompaa hoitaa tällainen päähänpinttymä kuin se, että koira tottuu liiaksi käyttämään vain silmiään. Meidän on vaikeaa sanoa koirille miten nenää tulisi käyttää, mutta asenteeseen voimme aina puuttua.

Samaan settiin tehtiin myös sivulta maahanmenoja. Ne on osoittautuneet ihan kamalan vaikeiksi, sillä vaikka Mooi tekee (todistetusti) maahanmenon yhdellä käskyllä hyvin edestä, se ei välttämättä reagoi ollenkaan, jos sille sanoo maahan-käskyn perusasennosta. Ihan mielenkiintoinen lähtökohta, jos ajattelee vaikka ihan alokasluokan paikkista ;) Ison oivalluksen koin tässä sen suhteen, että koiran fokus todella kannattaisi tässä saada eteenpäin. Toki ymmärsin, että se fokus pitää saada pois musta (koska katsekontakti ja palkan suunta hankaloittavat maahanmenoa...), mutta että todellakin aina kun koira käsketään sivulta maahan, sillä ei ole mitään odotusarvoa ylöspäin suuntautuneessa fokuksessa. Koska ohjaajahan aina poistuu koiran luota: kaukoissa, paikkiksessa, luoksarissa... öö oliko vielä joku muu liike..?

Saatiin korjattua Mooin painopistettä tosi nopeasti palkkaamalla heti maahanmenon jälkeen heittämällä nami eteen maahan, jolloin Mooi sai heti nousta hakemaan sen edestään. Vielä paremmin sillä toimi kuitenkin valmiiksi eteen laitettu nami, jolloin sen ohjaajanpuoleinen kyynärä laski kokonaan alas vielä nopeammin kuin jos nami olisi heitetty maahan maahanmenon jälkeen. Aluksi koira vapautetaan etunamille nopeasti, jotta se ei ehdi ajatella ylöspäin. Mooi luopuu ja kuuntelee niin hyvin, että tämä treeni sopii sille passelisti. Koira ei todennäköisesti kuitenkaan tiedä onko sen kyynärä ilmassa vai ei, joten siitä asiasta ei voi sille huomauttaa. Erityisesti Mooikoiran kohdalla tämä on hyvinkin totta, sillä alan uskoa siihen, että sen omakuva on pyöreä pää ja valtava suu vailla yhden ainuttakaan raajaa tai häntää.

Toisen puolituntisemme olin varautunut käsittelemään seuruuta. Luumun kanssa se oli aina ikuisuusprojekti ja välttämätön paha, joskin loppuaikoina opin tykkäämään seuruutreenistä jollain sadomasok... öh erikoisella tavalla. Seuruu on kuitenkin mielestäni tokossa se THÖ LIIKE, josta olisi kieltämättä joskus mukavaa napata vaikka EVL:stä se kymppi. Heh. Luumun kanssa saatoin vain haaveilla tyyliin vitosesta, koska se edisti, vinotti, kenotti, rakoili, keuli ja harhaili. Mutta Mooin kanssa seuraaminen on niin kivaa! Ja se olikin taas tosi hyvä! Erityisesti kun ottaa huomioon miten vähän sitä on sen kanssa treenattu joihinkin toisiin koirayksilöihin verrattuna.

Oilin mielestä Mooilla on seuruussa kauhean kiva ilme. Se on selvästi oppinut, että seuruu on tosi mukavaa puuhaa. Toki se heittelee etujalkoja aika ylös, mutta siihen ei nyt kannata puuttua niin kauan kuin pitää paikkansa. Paikka oli nyt OK, ehkä vähän edessä. Tähän suluissa huutomerkki, sillä mehän ollaan nyt useamman kuukauden verran korjattu sitä taakse jäämistä palkan suunnalla lähinnä. Ei vissiin korjata enää. Yhtään ei saa siis paikkaa päästää enää edemmäs, joskin se on nyt hyväksyttävä. Täytyy palkata silloin tällöin kädestä, jotta se ymmärtää, ettei edistäminen ainakaan kannata. Paikan kanssa kannattaa tosiaan olla tarkkana, sillä aika äkkiä ne tajuaa että ne voi mennä miten eteen tahansa. Muuten siis seuruu tosi kiva Mooilla, oli suora, rennon ja iloisen näköinen. Täyskäännöksissä hukkasi vähän mua, eli niihin paljon palkkaa.

Olin siis hyvinkin yllättynyt, että meidän seuruu oli noin nopeasti käsitelty! Eikä mulla ollut enää yhtään treeniaihetta taskun pohjalla. Tehtiin siis perusasentoja. Ei kyllä erityisesti olla leirin jälkeen treenattu, vaikka siellä se ongelma tuli viimeksi todettua. Lähinnä siis että en ole itse ollut tarpeeksi mustavalkoinen, vaan olen palkannut vähän vinoista, vähän väljistä ja vähän väärästä paikastakin. Testi osoitti, että Mooille ei ole selkeää hakeutua perusasentoon mistä vain suunnasta, eikä sille ole myöskään selvää missä suhteessa muhun sen pitää istua. Heh. Voi rakas lapsi, miten se yrittikin kuitenkin innoissaan.

Nyt vaan perusasennoista pitää lakata palkkaamasta niitä huonoja, auttaa sitä onnistumaan ja tehdä vaan toistoja toistojen perään. Askeltreeniä, käsi voi olla apuna ylhäällä hahmottamassa paikkaa ja lisäämässä fokusta, jos on muuten vaikeaa. Älä työskentele harmaalla alueella, sillä silloin koira vaan turhautuu ja motivaatio laskee. Vie oikeaan suuntaan ja palkkaa vain silloin, kun se tekee oikeasti sen työn. Just tässä mustavalkoisuudessa mun pitää kyllä itse tsempata nyt. Oon tässä suhteessa aika lepsu, minkä takia toisaalta on tosi epäreilua vaatia tietyissä tilanteissa täydellistä suoritusta. Kun eihän se koira vielä edes tiedä mitä se tarkoittaa. Eli alkuun nyt autetaan paljon onnistumaan siinä täydellisessä kriteerien mukaisessa perusasennossa - sen jälkeen vaikeutetaan ja treenataan kaikenlaisia variaatioita. Osaako koira tulla perusasentoon, jos sulla on käsi selän takana?

Mooilla rupee vissiin poseeraaminen piisata...

Vimpaksi tehtiin jääviin ihan pentutreeniä peruuttamalla, koska ne nyt on meillä vähän surullisessa kehitysvaiheessa. Mooi tekee sen Ruotsin alokkaan mukaisen istumisen oikein kivasti, mutta mitään muuta se ei oikein teekään - koska ei oo kukaan opettanut. Se ei esimerkiksi pysty istumaan siten, että mä jatkaisin suoraan kävelemistä eteenpäin, eikä se osaa mennä maahan tai jäädä seisomaan liikkeestä ollenkaan. Maahanmenoon me saatiinkin hyviä vinkkejä silloin leiriltä Piialta (joita ollaan treenattu vasta ihan muutamia kertoja), joten tehtiin nyt seisomiseen sitä reaktiota. Nimenomaan siis kyse on reaktiosta - pysähtymisestä eikä niinkään seisomisesta. Ei tehdä tätä nyt seuruun yhteydessä, sillä se näytti kivalta, eikä me haluta uhrata sitä nyt. Mooia ei pidä myöskään palkata kädestä, koska sen askellus on niin kevyen oloista. Stoppaa kunnolla kädellä, kun se ensin ravaa kunnolla. Älä pidä kättä ns. targettina, vaan käden liike ihan todella pysäyttää koiran. Varo kuitenkin, ettei koira tule käteen asti. Jos koira pysähtyy ja kääntyy jo valmiiksi (odottamaan palkkaa), heitäkin palkka vaikka jalkojen väliin tai toista kautta.

Meit pikkasen nauratti tää kuva, kun neidolla on kaikki kaulaläskit kerääntynyt tohon leuan alle :DDD

Paljon tuli läksyjä, mutta paljon oltiin myös tehty hommia. Oli tosi kiva päiväreissu Lahteen, ja Oilin hyppysissä tuntui kuin olisi pitkästä aikaa kotiinsa tullut. Saatiin myös ihan toooosi paljon lisää motivaatiota treenaamiseen, ja pistettiinkin taas pitkän tauon jälkeen viikkohaasteet pystyyn. Jotain kiertävää hallivuorosysteemiäkin olisi suunnitteilla kylmien kuukausien varalle, ja alkuvuodesta viimeistään halutaan Lahteen uudelleen. Nyt me ollaan ravattu niin paljon koulutuksissa koko kesä, että välillä on aika hiljentyä työntekoon. Ollaan seuraavaksi menossa näillä näkymin marraskuussa Korreille, ja kaipa se olisi aika pikkuhiljaa miettiä jotain aikataulua sen alokasluokan suhteenkin. Mä oon just sellanen treenaaja, joka voi käyttää yhden eliniän suhteen, asenteen, mielentilan ja rytmin pohtimiseen, mutta konkreettisia tuloksia tulee vasta kun on joku ahdistava deadline merkattuna kalenteriin.

Viime vuoden loppukesäiseen tapaansa Mooi on kerännyt vähän painoa,
mut en aio saada siitä mitään kuukausien mittaista kriisiä kuten viime vuonna.
Juoksut ajoittuivat tähän loppukesään, ja onhan se paino sit taas helppo saada tippumaankin.
(Toista se on meillä kaksjalkaisilla ;)) 

Liikkeestä seisomista 

Anne sai niin täydellisen kuvan Mooista, kun se tekee Oilin kanssa tätä <3 

Väsynyt tyttöraasu lähdössä kotimatkalle. 

Happy faces on a happy day.
Harrastaminen on vaan parasta.
Mut duuniikin pitäis tehdä, eikä vaan aina reissata, poimia rusinoita pullasta ;)