Joulun ihme

Kirjoitin tuossa yhtenä iltana uutta uutiskirjettä (voit tilata sen tästä, pian pian - seuraava lähtee vielä ennen joulua!) ja innostelin muun muassa tammikuussa alkavaa toista treenihaastettamme ja kaikenlaista koulutuksellista puuhapäivää ensi vuodelle. Olin tämän iltaisen kirjotustuokion jäljiltä itsekin niin inspiroitunut, että päädyin pyörimään sängyssä ajatuksineni kahteen asti. Ihanaa, vaikka taapero ei aamuisin armoa annakaan. Mä mietin yöllä kirjettä pohjustavaa blogipostia (just tätä), ja puoliunisine aatoksineni rullasin edestakaisin että aamulla kirjoita ylös kaikki ne inspiroivat jutut. Mitkä ne oli. Se kirja. Nani [unensekaista mölinää]. Mitkä ne nyt oli. Se kirja. Nani. Se kirja. Nani. Ja tämä jatkui loputtomalta tuntuneen ajan ennen kuin nukkumatti korjasi hortoilemasta.

Pyykkimuijan perjantai 

Tärkeä tehtävä tässä Luumulla vahtia pienemmän unta. 

Tää ei voi tuntua mukavalta asennolta...

Ei mutta onpas ollut ihan mahtava vuosi! Mä tänäänkin mietin tuolla loskassa kun sukeltelin kiireessä koirien kanssa, että aijettä. Nyt on niinku kaikki saatu. Eikä edes ole, mutta kun tälle "itsensä kehittämisen" tielle lähtee, pienikin oivallus voi tuntua isolta voitolta. Toki tätä voimallista fiilistä edesauttaa se, että kaikki konkreettiset asiat ovat reilassa. Erityisesti mainittakoon rakas reikäpääni Luumu, joka on ollut nyt useamman kuukauden ihan Teräsmiehen mitoissa. Sen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä kovin valoisalta, ja parasta onkin ollut päästä näkemään miten se nauttii taas rakkaasta tokoharrastuksestaan. Sen kanssa olen päässyt syksyn aikana uskomattomiin oivalluksiin, ja palaankin perinteisempien treenipostien pariin heti alkuvuodesta.

4.12. oli näinkin lumetonta vielä 

... kunnes sit itsenäisyyspäiväksi tuli kivasti. 

En kovin riemukkaita ilmeitä saanut kaiveltua kameralle, vaikka Suomi täytti sentään 100! 

Mulla ei taas ollut leipomuksissa minkäänlaista suhteellisuudentajua.
Tummasuklaa-fazerinsinissuklaakreemitäytekakku suklaapohjalla, valkosuklaakreemillä ja tummasuklaakuorrutteella.
Ohje löytyy täältä.

Mulla ei ollut kesällä oikein motivaatiota kirjoittaa blogia. Vaikka lukijamäärät ovat tasaista tahtia nousseet, en kokenut itse saavani kirjoittamisesta juuri mitään. Suurimmat oppimiskokemukset olin jo ehtinyt kohdata Luumun kanssa (toki paljon on vielä toivottavasti tulossa, mut ei ehkä sillee ihan päivätasolla), enkä kokenut tarvetta avautua jok'ikisestä pieleenmenneestä ohituksesta, treenistä tai hassusta sattumuksesta. Blogi on mulle kuitenkin ihan äärettömän rakas, minkä takia sen kuoppaaminen ei tuntunut mahdolliselta. Vielä elokuussa painin ajanhallinnallisten haasteiden kanssa. Koska en kerinnyt kirjoittaa niin usein kuin olisin halunnut, asiat kasaantuivat, mikä nosti entisestään kynnystä kirjoittaa. Postit pitenivät, eikä niissä oikein ollut sellaista kultaista lankaa, jonka tiesin kuitenkin luettavuuden kannalta tärkeäksi. 

Iloisia ilmeitä pellolla. 

Mooi on sitä mieltä, et mä varmaan unohdin
ne porkkanalaatikot tonne kylmäeteiseen jäähtymään. 

Koska se Kirppu on kylvyttelynsä kylpenyt..?

Onneksi, mä sanon vielä: ONNEKSI Nani kadehdittavan positiivisine, inspiroivine ja asiantuntevine elämänasenteineen astui kuvaan. Tai se mitään astunut, ollaanhan me pidetty yhteyttä siitä lähtien kun viitisen vuotta sitten tutustuttiin. Oltiin elokuussa Nanin järjestämän valokuvauskurssin jälkeen Döner Harjussa syömässä. Muistan vielä miten aloin purkaa Nanille motivaatio- ja suuntaongelmiani, vaikka en edes etukäteen ollut ajatellut, että tässä mitään ongelmaa olisi. Nanilla sit on niin hypnoottinen ote elämästä. Hän on ihmisenä niin valtavan valloittava, arvot on justiinsa kohdillaan ja lyhyestäkin keskustelusta hänen kanssaan saa taas vuodeksi inspiraatiota eteenpäin. Kirjoita mistä haluat, ei siitä mitä sä oletat, että lukijat haluaa lukea. Valitse sun ihannelukija ja kirjoita pelkästään sille. Suunnittele, suunnittele, suunnittele. Tiedätkö sähköpostimarkkinointi voisi olla just sulle. Suomesta puuttuu tällainen taho, sä voit olla se. (Sorry Nani, jos laitoin sanoja sun suuhun. Monen kuukauden jälkeen voi olla että osa noista on käynyt jonkun mun oman ajatusmyllyn läpi.)

Jukoliste sentään. Käppäiltiin Döner Harjulta yhden geokätkön kautta Pasilaan, josta menin junalla takaisin anoppilaan, jossa muu perhe jo odotteli koulutukseni loppumista ja kotiinlähtöä. Ja mä olin niin inspiroitunut. Mä aloin suunnitella. Blogitekstejä, instajuttuja (no okei niitä vähemmän) ja (työ-)elämää yleensä. Mä perustin sen sähköpostilistan, jonne mä pyrin tuottamaan sellaista sisältöä, et ihmiset oikeesti haluaa lukea sitä. Mä olen kirjoittanut blogiin asioista, joista olen halunnutkin. Ja mä olen kirjoittanut. Piste. Mä olen ottanut askeleen kohti syvää päätä. Saas kattoo mihin tässä vielä päädytään, mutta mä olen niin inspiroitunut. Tiedättekö, niin inspiroitunut.

Viime viikonloppuna pudotettiin Kirppulaps Kaarinaan isovanhempiensa luokse yökylään,
ja piipahdettiin samalla itse vähän erilaisemmissa maisemissa päivälenkillä Voivalan rannassa. 

Kotona olikin aikast rauhallista, kun oli vaan nää kaks karvalasta.
Eikä oo muuten lavastettu kuva, uskokaa pois! 

Mulla oli tarkoitus herätä sentäs ihmisten aikaan nauttimaan pitkästä aamusta.
Mut yhteentoista meni. No can do. 

Sain sentäs laitettua vähän joulua esille.
Mitä luulette, onko tää ihan kamala paloturvallisuusriski? 

Pakko nostaa nää härpättimet jonnekkin Mooikoiran ulottumattomiin. 

Uusi "Puain" vanhan tilalle. 

Luumu suhtautuu tapansa mukaan vähän epäilevästi kaikkeen häärintään.
Koko ajan pitää olla toinen korva valppaana,
jos kuitenkin joku tulee kylään, kun näin paljon siivotaan. 

Joulumuorin pikkuapulaiset.
Kovasti on apua teistä. 

Onneksi loppui paristo tästäkin härpättimestä.

Muutos on tapahtunut tässä ihan neljän kuukauden aikana. Tällä hetkellä se tuntuu konkreettisimmalta sen jälkeen, kun kuuntelin just BookBeatista Brené Brownin kirjan Braving the Wilderness. The Quest for True Belonging and the Courage to Stand Alone (jota muuten Nani suositteli). Siinä puhuttiin oman tiensä kulkemisesta ja samalla läsnäolemisesta. Erilaisuuden hyväksymisestä, kuulumisesta kaikkialle ja ei mihinkään... ja vaikka mistä. Itse asiassa tän positiivisen ja yllättävänkin lukukokemuksen hengessä tuon seuraavan uutiskirjeenkin kirjoittelin (pari tehtävääkin jemmasin sinne teille). Tämmöinen itsensä kehittäminen ja ns. self help on mulle genrenä ihan uutta, ja odotan innolla mitä pääsen ensi vuonna lukemaan Nanin perustamassa bisneslukupiirissä! Tähän suuntaan mua on loppuvuonna vauhdittanutkin Super-Nanin luovuutta ja yrittäjyyttä käsittelevä Luovia-podcast. Niin upeita tarinoita eri alojen yrittäjiltä, että ei tässä ole voinut muuta kuin motivoitua. Onneks kohta alkaa uusi kausi. Siis onneks!

Mahtuu, mahtuu. Aina mahtuu syliin.
(Ja iloiset sukat!) 

Shöpöläinen 

Mun kummitäti toi saaristolaisleipää, joka näemmä maistuisi Ritvallekin.

Kaikesta siitä yöllisestä suunnittelusta huolimatta (tai ehkä just sen takia...) tästä tekstistä ei nyt ihan muodostunut sellaista kuin olin ajatellut. Haha. No, ens vuonna taas paremmin kaikki herneet samassa kipossa. Me vietetään tänä vuonna ihan ensimmäistä kertaa joulua kotona, ja vaikka mä olin alkuun hiukan suoraan sanottuna kauhuissani, olen jo löytänyt oman puurokauhani kaikessa tässä hässäkässä. Eilen kannettiin sisään kuusi (ei oo sellastakaan ollut ennen, kun aina ollaan reissattu huushollista toiseen), ja tänä aamuna oli jotenkin niin koskettavaa katsoa miten Mooi kävi kuusenvalojen loisteessa hipihiljaa ja varovasti nuuskuttelemassa niitä alimmaisia oksia. Ei varmaan eiliseltä kunnolla muistanut että mikä tää pala metsää täällä nurkassa oikein on. Se oli sellainen taianomainen hetki, kun en ollut itsekään saanut vielä kunnolla silmiä auki. Kahvi tippui hiljalleen, Vanhalinnassa oli ikkunasta nähtynä vielä kovin hämärää. Ja sen sijaan että Mooi olisi vaan rynninyt tavalliseen tapaansa lähes läpi seinien, tämä vauhtiliisa vain varovasti nuuhkaisee kuusta. Olisikohan tässä nyt kyse joulun ihmeestä?

Ei kyllä se joulun ihme on tänä vuonna tää neule. 

Pidempään lukeneet tietävät, että sillä on ollut oma kehitystarinansa tässä blogissa. 

... ja se joulun ihme on se, että se tuli vihdoin valmiiksi!!!
(Neuleesta lisää mm. 07/2015 täällä, 01/2017 täällä ja täällä ja sit erinäisiä valokuvia täällä, täällä ja täällä.) 

Mun piti siis kirjoittaa muistakin mua vuonna 2017 inspiroineista asioista,
ja niihin kuuluvat bulletjournalismi, konmari, luonnonkosmetiikka,
geokätköily, kasvisruokareseptit ja suklaaleivonta.
Ostin tänään jo toisen "lettuni"!

Aloitettiin tänään joulupotrettien kuvaaminen.
Ei tullut projekti päätökseen vielä. Sen verran oli iloisia tonttuja tänään. NOT.
Taidan vaan kuvata jonkun livevideon. 

Ja sit lopuksi mä ajattelen, että otetaan nyt yks puhelimella.
Tulee varmaan ainakin edes Luumusta tarkka kuva.
NOT.