Muista nuuskutella hajuja

Vietettiin vappua poikkeuksellisesti ilman koiria Saimaan rannalla. Pikkulomanen oli rentouttava, vaikka flunssan iskemiksi jouduttiinkin. Lentsu tarjosi myös erinomaisen alibin sille, miksi juoksu kulki viime lauantaisessa Aurajoen yöjuoksussa seitsemisen minuuttia edellisvuotta hitaammin. Ei se harjoittelun puute, ei ne lasilliset punaviiniä the night before, eikä ne lukuisat Hese-mätöt - vaan flunssa. Btw, vuosisadan idea muuten pyrkiä Hesburgerin kanta-asiakkuudessa kultatasolle just ennen rantakuntopuristuksia (jaa niin mitä?). Ei se vaatinut kuin neljä-viis ravintolavisiittiä kuukauden sisällä, ja kultatasolaiset (minä!) nauttivat ilmaisesta majoneesista koko vuoden. Rankka projekti, mutta tulipa tehtyä.

Kirputin aloitti vihdoin sen päiväkotinsa. Alkukankeuksien, kuten mun Norjan-reissun sekä puistossa murtuneen olkavarren vuoksi viivästyneen aloituksen jälkeen aletaan koko sakki päästä taas jaloillemme. Työni ovat pitäneet possulössin etäällä treenikentiltä ja luontopoluiltakin sen puoleen, mutta nyt kun flunssa alkaa jo hellittää, vapaa-aikakin alkaa jälleen innostella. 

Mooia olen pitänyt täällä meidän pellolla fleksinnarussa kiinni, koska jotenkin just täällä aakeellalaakeella noiden vatipäiden (eritoten Luumun) törmäilyriski on huipussaan. Annen koirien kanssa meno on niin paljon hillitympää, että Mooi on saanut pyrriporukassa nauttia lenkeistään auki, ja tänään kun ennätettiin taas vaihteeksi Rähälän metsiköihin, uskalsin antaa kummankin possuttimen viilettää valtoimenaan.

Jännä juttu toi irti oleminen kyllä. Nämä Vanhalinnan pellot on varmaan jotenkin niin puhki kulutettua ympäristöä noille, että puuhaa on helpompi keksiä toisen villitsemisestä. Ympäristö ei vissiinkään tarjoa tarpeeksi virikkeitä sellaiseen rauhalliseen, normaaliin lenkkeilymielentilaan. Kun sit taas jos mennään ihan mihin tahansa muualle, kummatkin keskittyy enemmän siihen omaan juttuun, nuuskutteluun ja sellaiseen yleiseen ulkoilusta riemasteluun. Vieras ympäristö tarjoaa sen verran jotain ekstraa, ettei tarvi repiä sitä riemua siitä possukaverista. Jännä juttu, ja just tämänpäiväinenkin lenkki on vaan mulle yks osoitus lisää siitä, että pitää vaan enemmän pakata lössi autoon ja ulkoilla muissa maisemissa. Tekee muuten omallekin pääkopalle tosi hyvää.

Toki aina sitä aikaa ei ole valintojen tekemiseen, vaan on mentävä sille mihin oikeesti vaan on aikaa. Sanonnassa ensin työ, sitten huvi on joku totuuden siemen, sillä rentoutuminen on kyllä helpompaa, jos epämiellyttävät tehtävät on hoidettu alta pois. Ja epämiellyttävillä en tarkoita työtä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kaikkea sitä muuta shaibaa, josta aikuisen ihmisen elämä valitettavaasti vaan koostuu: laskujen maksamisesta, verojen suunnittelusta ja hoitamisesta, asioiden buukkaamisesta, aikatauluttamisesta, vakuutusten miettimisestä, raha-asioiden selvittämisestä jiiänee. Vitsi miten rentouttavaa onkin lähteä täysin aikatauluista tyhjän viikonlopun viettoon, kun olen A) maksanut kaikki avoimet laskut B) soittanut kelaan hoitovapaa-asian hoitamiseksi C) hoitanut roikkuneita vakuutusasioita ja D) hakenut uuden kahden vuoden lisenssin käännösohjelmaani.

Vitsi sentään et olikin mukavaa perjantaiaamun ratoksi päästellä menemään Rähälän metsiköissä tänään. Vaikka se tarkoittikin käytännössä semisti eksymistä (mikä siinä on et mä en pysy millään reiteillä evö!) ja suolla lahkeet puolisääreen asti litimärkänä tarpomista. Vitsi sentään miten mukavaa on päivitellä blogia keskellä päivää ja lähteä kohta Kirputinta noutamaan, jotta päästään käymään vielä Kupittaalla tivolissa. Ja ehkä herkutella illalla köyhillä ritareilla. 

Vitsi sentään. Kyllä epämiellyttävien asioiden hoitaminen pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin kannattaa, sillä henkiseltä kovalevyltä vapautuu niin paljon tilaa kaikelle paljon iloisemmalle. Pitäisi jatkossakin muistaa tehdä se (Kirputtimen sanoin) saman tien. Jos voit tehdä sen tänään, tee. Näin asia ei paina sua enää huomenna, ja kerkiät taas pysähtyä nuuskuttelemaan lähestyvän kesän synnyttämiä hajuja luonnossa.

Tämä aamupäiväinen retki tammikuun lopussa Vaarniemeen oli yksi talven mieleenpainuvimmista päännollauskeikoista.
Parhaimpia muistutuksia siitä, että koirille kannattaa raivata kalenterista tilaa kahdenkeskisen ajan viettoon.
Se side tuntuu vaan niin paljon vahvemmalta silloin <3 

Tässä alkoi jo linssi pahemman kerran huurtua.
En ole tarkoituksella vähentänyt kontrastia näin rankasti, hah.

Hyvin sä vedät, muru.