Laskiaissunnuntain puuhia

Meillä ei laskiaisena laskeuduta paastoon, mutta tulevasta paastottomuudesta huolimatta muistimme pitää huolen mässäilystä. Vanhalinnassa olisi ollut laskiaissunnuntaina rieha, mutta jätimme sen kuitenkin tänä vuonna väliin, ja suuntasimme Tuorlan peikkometsän rauhallisempiin maastoihin. Laskiaistamme ihastutti juuri satanut pehmoinen lumi, jossa koiruuksien olikin kiva jahdata toisiaan piiiitkän tauon jälkeen. (Eikä varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että tällä kilsan pituisella lapsille tarkoitetulla luontoreitillä onnistuimme jälleen kerran eksymään, löysimme itsemme tähtitornilta, emmekä nähneet mamman suureksi harmistukseksi yhtä ainoaa peikkoa.)

Ennen peikkopolulle lähtöä piti kuitenkin tehdä vähän lumitöitä.
Luumu pitää huolen työnjohdosta.

Tästä kovasta komennuksesta on myös video. 

Näimme Tuorlassa peikkojen sijaan tilhiä!
(C) Sinikka Saari 

Ulkosalla irti ollessa Nalle tykkää leikkiä Luumun kanssa,
mutta sisällä Luumu on ihan tyhmä. 

Näin komeat kartat ja opasteet, ja silti me käveltiin taas vikaan.
Missä vika, suunnistajissa kenties? 

Ja löytyihän sieltä yhteinen keppikin.
(Ps. eikö ole jo ihan hirmu hyvännäköinen Luumun pälvikalju?) 

Piti mennä vielä takapihalle tekemään lumiukko,
mutta puuha vaihtuikin pullanpaistoksi. 

Mammalta kannattaa aina kerjätä.
Luumu oppi tämän jo hyvin nuorena. 

Taas se palkittiin. Sinnikäs kerjääminen. 

Oltaisiin tosiaan voitu vielä tuolta meidän harhaanjohtaneelta peikkopolulta kääntyä takaisin etsimään sitä oikeaa reittiä. Koirat olivat kuitenkin jo riehuneet siinä ihan hyvän matkaa, ja lumessa riekkuminen on kuitenkin todella raskasta, joten päätimme oikaista tähtitornilta takaisin autolle. Olen nyt sen Nanin kuvauspäivän jälkeen uskaltanut päästää Luumua metsässäkin irti, ei nyt ihan joka päivä, mutta melkein. Ollaan pikkuisia viiden minuutin pyrähdyksiä tehty metsän läpi jälleen tielle hihnaan ja päinvastoin. Luumu menee nykyään jo tosi nätisti pahemmin hepuloimatta, eikä lisätty rasitus näy jalassa ollenkaan (mikä tekee tietysti mun hermoille ja hysteriaan taipuvalle mielelleni ihan äärimmäisen hyvää). Loppuviikosta oltiin omassa lähimetsässämme, ja huomattiin metsätyökoneet vasta ihan vieressä oltuamme! On se kumma, että hirmuista ääntä pitävät puita katkovat ja siirtelevät metsäkoneet eivät saaneet Mumelossa juuri minkäänlaista reaktiota aikaiseksi, vaikka oltiin ihan vieressä, mutta sillat - ai että ne on sitten kamalia! 

Nyyh, meidän satumetsämme on nyt ihan harva.

Muonamiehen polulle eivät olleet vielä koneinensa ehtineet.

Oltiin taas tänä viikonloppuna Littoisissa ketjulenkillä, tai pikemminkin seurana muiden ketjunvetolenkillä. Ja kun seurueessa oli niin paljon ihanan hajuisia narttuja, Luumu veti mun kättä varmaan ainakin sen kymmenen kilon verran koko tunnin lenkin ajan. (Meidän meno ei muutenkaan ollut ihan oppikirjan mukaista monine perkeleineen... työnsin pienen sinisen puskutraktorin muutaman kerran ojaankin, kun se ei vaan lakannut vetämästä!) Pitää varmaan seuraavalla fyssarikerralla kysyä, joko tälle voisi pistää vaikka kilon painon taakse, jos se keskittäisi sen tuhottoman energiansa siihen sallittuun vetämiseen sitten... 

Littoisten järveltä lähtevällä luontopolulla. Takana Manja, Shakira ja Kekkonen.
(C) Johanna Kuisma 

Meidän ketjuttoman ketjulenkin jälkeen Luumu oli melkoisen väsynyttä poikaa.

Luumu harrastaa

Meillä oli ihan huippupäivä tänään ensin Littoisten järven jäällä katsomassa kun isommat veti ketjua ja sitten Nanin Kuono ja Tassu -kuvauksissa täällä kotinurkilla Vanhalinnassa. Olin siis viime viikolla tutustumassa Turun FWPA:n taakanvetoporukkaan, ja heti tällä viikolla päästiin Luumun kanssa mukaan treeneihin. Tai meidän osalta mennään nyt vielä useamman kuukauden ajan ihan vaan tarkkailumeinigillä tuon jalan takia, mutta aivan äärimmäisen hyvää harjoitusta se on se hihnassa muiden perässä (vetämättä) kulkemisen harjoittelukin. Muutama ärräpää pääsi tänään väkisinkin, mutta kyllä ne aivot sieltä paikoitellen kuitenkin löytyivät. Luumu sai kokeilla päälleen myös Shakiran vetovaljaita, ja niitä saamme kuulemma jatkossa lainata, jotta totutaan ylipäätään pitämään valjaita (Luumulla on ollut valjaat päällä ainoastaan kerran jälkimetsällä!). Ajankohtaiseksi tulee varmaan jossain vaiheessa hankkia ne omatkin valjaat, ja leikittelen ajatuksella, että Luumu voisi joskus hamassa tulevaisuudessa vetää pulkalla lapsia tai vaikkapa polttopuita. Joskus sitten...

Kiitos Manja ja Tea kivasta aamulenkkiseurasta! 

Luumu olisi niiiiin mielellään vähän riiustellut tyttöjä.

Aikaisemmin tällä viikolla oltiin sekä maanantaina että keskiviikkona toko-treeneissä. Jopa meidän kouluttajamme huomasi Luumun erinomaisen vireen - ja olihan se ihan loistava, vire ja koira! Nyt muutamana viime kertana olen pystynyt pitämään Luumua koko treenin ajan irti (toki hihna perässä roikkuen), ja jos se jotain hajua vähän lähtee nuuhkimaan, huomion saa helposti kiinnitettyä taas työntekoon. Luumu oli tälläkin viikolla ihan tulessa, ilmiliekeissä! Harjoitus toisensa perään se teki innoissaan mitä pyydettiin, ja vaikkei pyydettykään, se tarjosi mitä mieleen juolahti. Tällaisen koiran kanssa on ihan mahtavaa lähteä treeneihin ja tulla taas kotiin. Pus murua! (Ainiin, luoksetuloharjoituksesta tuli videokin.)

Palkka taakse

Perusasento sujuu meiltä jo tosi hyvin.
Nyt pitäisi vaan ruveta vähentämään käsiapua. 

Mumu tarkkaavaisena odottaa palaako mami palkkaamaan
vai pitääkö tästä äkkiä tempaista perusasentoon. 

<3 

Luumu jäi kuuntelemaan takahuoneesta kuuluvaa koiran laulantaa...

... ja pakko oli vähän lähemmäs mennä katsomaan että mistä se ääni oikein kuuluu!

Teemu oli myös kummallakin kerralla mukana treeneissä ja sai toisella kerralla vapautuksen kameramiehen roolistaan. Ollaan vähän puolileikillään Hamtin kanssa kaavailtu Teemulle harrastuskoiraksi esimerkiksi malia, jonka kanssa Teemu voisi treenata vaikka agilityä tai suojelua, mutta tästä mielikuvitus-malista taitaa tulla sittenkin toko-koira! Teemu nimittäin mainitsi treenien aikana, että kannattaa odottaa vähän aikaa ennen kuin antaa uuden käskyn, koska Luumu ei selvästi reagoi siihen, jos se mässyttää namia vielä edellisestä tehtävästä. Esimerkiksi kun olen pyytänyt sen vierelle perusasentoon, se lähti usein seuraamaan minua, vaikka pyysin sitä odottamaan perusasennossa. Ja todella tarkkanäköinen Teemun huomio olikin - kun maltoin odottaa, että Luumu sai syötyä suunsa tyhjäksi, se jäi lähes sataprosenttisella varmuudella odottamaan eikä lähtenyt perääni! No joo, kenties meille ei tule malia, eikä Teemun aika ihan vakavasti otettuna riittäisi koiran kanssa harrastamiseen. Ajatuksella on kuitenkin hauska leikitellä. Kuvitelkaa nyt, meitä vaikka toko-kokeessa kilpailemassa toisiamme vastaan samassa luokassa! Haha... voi olla että olisi vähän liikaa aineksia parisuhdekriisille siinä...

Kotipihalla napsittuja otoksia lumi-Muumusta

Aijee kun talvella on ihanaa!

Mitäpäs muuta... Luumun jalka on Tanjan jumppaohjeilla ottanut ihan hirmuisia kehitysloikkauksia, tai lähinnä nyt tuossa istumisasennossa. Ollaan siis harjoiteltu oikeaoppista istumista, ja jo ihan parin päivän treenaamisen jälkeen Luumu istui oikein aina kun sitä satuin tarkkailemaan (eli usein!). Tällä hetkellä saamme liikuntaakin mielestäni riittävästi, kun päivään mahtuu sen kolmen vartin pidemmän lenkin lisäksi pienempi 15 - 20 minuuttinen pyrähdys viiden minsan pissalenkin lisäksi. 

Metsä odottaa, ja mami pyytää vaan odottamaan!

Pissan mussuttaminen vasta sataneen lumen alta
olikin  jo hieman haastavampaa! 

Aloin reilu viikko sitten päästää Luumua irti tuossa läheisessä puistossa, että tottuisi taas olemaan vapaana hepuloimatta. Yhtä ainutta hullujuoksee-kohtausta lukuunottamatta se on ollut ihan maltilla irti, ja lähinnä vaan pyrähtelee hajulta toiselle. Käytiin lisäksi pari kertaa hihnassa tuossa meidän lähimetsässä, ja yhtenä päivänä ihan etukäteen suunnittelematta Luumun vire oli niin matalalla, että päästin sen irti metsään. No, tähän vaikutti kyllä vähän se, kun halusin ottaa valokuvia auringon kultaamista lumisista puista, ja hihnassa kiskova staffi toisessa kädessä ei ihan tarjoa niitä parhaimpia kuvausolosuhteita. Mutta hei - ei hepulia! 

Meidän irtsari-puisto - tänne pitää päästä aina keskellä päivää,
koska neljän aikaan voi tulla jo joku vastaankin.

"Niin siis kuvaak sä mua kun mä oon paskalla..?"

Etenkin ne pari ensimmäistä kertaa irti ollessaan Luumu käyttäytyi kuin teini-ikäinen villihevonen.
Pukitteli menemään ja välillä vilkuili mua että ihan totta, pääsinkö todella vapauteen?

Nämä välimatkat ei oikeasti ole ihan näin suuria, miltä tässä näyttää. 

... tätä se suurimmaksi osaksi kuitenkin on se irti oleminenkin... 

Nämä puut olivat syypää Luumun irti päästämiseen metsässä :) 

Toisella "puistoalueella" irti. Tässä on ihan lähellä ihmisten takapihoja, joten tänne, täällä, takaisin ja milloin mitkä muutkin käskyt ovat todella tarpeen. Ja halutessaan Luumu osaa myös ei sinne.

Pahoittelen kuvasaasteen aivan törkyistä määrää tällä kerralla, hyvin pian voin toivottavasti laittaa tänne ne Nanin tänään ottamat IHANAT kuvat. Sain vilkaista jo muutamaa ihan siitä kameran näytöltä, ja voin kertoa ja kohta myös näyttää, että padam! Aivan mahtavia. Ei voi muuta sanoa.