Laskiaissunnuntain puuhia

Meillä ei laskiaisena laskeuduta paastoon, mutta tulevasta paastottomuudesta huolimatta muistimme pitää huolen mässäilystä. Vanhalinnassa olisi ollut laskiaissunnuntaina rieha, mutta jätimme sen kuitenkin tänä vuonna väliin, ja suuntasimme Tuorlan peikkometsän rauhallisempiin maastoihin. Laskiaistamme ihastutti juuri satanut pehmoinen lumi, jossa koiruuksien olikin kiva jahdata toisiaan piiiitkän tauon jälkeen. (Eikä varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että tällä kilsan pituisella lapsille tarkoitetulla luontoreitillä onnistuimme jälleen kerran eksymään, löysimme itsemme tähtitornilta, emmekä nähneet mamman suureksi harmistukseksi yhtä ainoaa peikkoa.)

Ennen peikkopolulle lähtöä piti kuitenkin tehdä vähän lumitöitä.
Luumu pitää huolen työnjohdosta.

Tästä kovasta komennuksesta on myös video. 

Näimme Tuorlassa peikkojen sijaan tilhiä!
(C) Sinikka Saari 

Ulkosalla irti ollessa Nalle tykkää leikkiä Luumun kanssa,
mutta sisällä Luumu on ihan tyhmä. 

Näin komeat kartat ja opasteet, ja silti me käveltiin taas vikaan.
Missä vika, suunnistajissa kenties? 

Ja löytyihän sieltä yhteinen keppikin.
(Ps. eikö ole jo ihan hirmu hyvännäköinen Luumun pälvikalju?) 

Piti mennä vielä takapihalle tekemään lumiukko,
mutta puuha vaihtuikin pullanpaistoksi. 

Mammalta kannattaa aina kerjätä.
Luumu oppi tämän jo hyvin nuorena. 

Taas se palkittiin. Sinnikäs kerjääminen. 

Oltaisiin tosiaan voitu vielä tuolta meidän harhaanjohtaneelta peikkopolulta kääntyä takaisin etsimään sitä oikeaa reittiä. Koirat olivat kuitenkin jo riehuneet siinä ihan hyvän matkaa, ja lumessa riekkuminen on kuitenkin todella raskasta, joten päätimme oikaista tähtitornilta takaisin autolle. Olen nyt sen Nanin kuvauspäivän jälkeen uskaltanut päästää Luumua metsässäkin irti, ei nyt ihan joka päivä, mutta melkein. Ollaan pikkuisia viiden minuutin pyrähdyksiä tehty metsän läpi jälleen tielle hihnaan ja päinvastoin. Luumu menee nykyään jo tosi nätisti pahemmin hepuloimatta, eikä lisätty rasitus näy jalassa ollenkaan (mikä tekee tietysti mun hermoille ja hysteriaan taipuvalle mielelleni ihan äärimmäisen hyvää). Loppuviikosta oltiin omassa lähimetsässämme, ja huomattiin metsätyökoneet vasta ihan vieressä oltuamme! On se kumma, että hirmuista ääntä pitävät puita katkovat ja siirtelevät metsäkoneet eivät saaneet Mumelossa juuri minkäänlaista reaktiota aikaiseksi, vaikka oltiin ihan vieressä, mutta sillat - ai että ne on sitten kamalia! 

Nyyh, meidän satumetsämme on nyt ihan harva.

Muonamiehen polulle eivät olleet vielä koneinensa ehtineet.

Oltiin taas tänä viikonloppuna Littoisissa ketjulenkillä, tai pikemminkin seurana muiden ketjunvetolenkillä. Ja kun seurueessa oli niin paljon ihanan hajuisia narttuja, Luumu veti mun kättä varmaan ainakin sen kymmenen kilon verran koko tunnin lenkin ajan. (Meidän meno ei muutenkaan ollut ihan oppikirjan mukaista monine perkeleineen... työnsin pienen sinisen puskutraktorin muutaman kerran ojaankin, kun se ei vaan lakannut vetämästä!) Pitää varmaan seuraavalla fyssarikerralla kysyä, joko tälle voisi pistää vaikka kilon painon taakse, jos se keskittäisi sen tuhottoman energiansa siihen sallittuun vetämiseen sitten... 

Littoisten järveltä lähtevällä luontopolulla. Takana Manja, Shakira ja Kekkonen.
(C) Johanna Kuisma 

Meidän ketjuttoman ketjulenkin jälkeen Luumu oli melkoisen väsynyttä poikaa.