Käytiin perjantaina vetämässä kaikki avoimen luokan liikkeet pelkällä sosiaalisella palkalla/loppupalkalla. Tosi fiksua, kun siihen aikaan päivästä oli armoton helle +28 astetta varjossakin! Mielenkiintoista kyllä, saatiin painia nyt ihan erilaisten ongelmien kanssa kuin yleensä. Olin toivonut pääseväni harjoittelemaan hallintaa liikkeiden väleissä ja muutenkin, omaa äänenkäyttöä maltillisissa kehuissa jne. Loppujen lopuksi me kuitenkin harjoiteltiin kuumankestävyyttä, tekemistä siitä huolimatta että toinen osapuoli haluaisi jo maata varjossa nurmikolla ketarat levällään. Itse liikkeissä ei ollut mitään nokan koputtamista. Jopa kaukoissa Luumu nousi istumaan, vaikka kaikki edellytykset laamailulle oli olemassa. Viimeisenä ollut hyppy oli sen verran yliltsepääsemätön, että laiskasti kolautteli menemään ja palasi saman tien jolkotellen luokseni. Kokeiltiin matalammalla, että saataisiin onnistuminen, mutta Luumu ei vaan enää jaksanut. Loppupalkkana juostiin varjoon vesikipolle.
Että sellainen mölli. No, ainakin liikkeet paikallaoloa myöten ovat olevinaan kunnossa. Vielä lopuksi käytiin uittamassa koirat Katariinanlaakson koirarannalla. Luumu ja Oiva-pennelikin pääsivät ensimmäistä kertaa ihan keskenään puuhailemaan. Mielenkiinto taisi kuitenkin kummallakin olla enemmän damien noukkimisessa merestä kuin toiseen tutustumisessa. Harmi ettei ollut oikeaa kameraa mukana. Tässä kuitenkin muutama otos puhelimesta.
Kyllä Oivasta vielä noutaja tulee, kun se hienosti nouti damin Luumunkin suusta :D
Tänään oli paljon inhimillisempi ilma treenata. Käytiin iltasella uuden MATO-treeniryhmämme kanssa nurmikentällä tekemässä hyvät paikallaolojen jättö- ja paluumuistutukset, luoksetulon liikkurihäiriötä ja hyppyä. Paikallaoloihin olen erityisen tyytyväinen, sillä haastavasta tilanteesta ja suhteellisen uudesta paikasta huolimatta saatiin tehtyä hienot toistot. Tyypillistä epävarmuutta ei enää ole havaittavissa. Luumu ei nuoleskellut huuliaan, eikä se enää vikissytkään (vaikka uskon kyllä sen olleen joku hormonaalinen tilapäishäiriö). Mitä se kuitenkin oli tehnyt, niin kääntänyt lonkalle melkein heti, nuuskutellut jotain takanapäin ollutta (pieni puuppa??), hetken katsellut vieressä makaavaa Torresta, sitten siirtynyt tuijottamaan liikkuria ja siinä samassa syönyt vähän ruohoa. Joopajoopa. No, tälle vireelle täytyy varmaan tehdä jotain noiden ensi torstain kisojen jälkeen, Luumun pitää kuvitella, että tarkkailen sitä koko ajan, vaikka se ei minua näekään. Silti olen ihan erinomaisen tyytyväinen tähän harjoitukseen, sillä se epävarmuus, jota vastaan olemme taistelleet, sitä ei sinänsä ole enää ollut oikeastaan moneen treenikertaan. Välihuomautuksena tähän, että lauantaiaamun treeneissä Luumu oli noussut jonkin ajan kuluttua seisomaan (pysynyt kuitenkin paikoillaan), ja silti olin tyytyväinen. Kun se nouseminen oli kuulemma ollut lähinnä sellaista pidäitseomatpallisitulikuumallahiekalla-nousemista, ei sellaista ahdistaaniinmaanpirunvietävästi-nousemista. Kävin tiukalla äänellä käskemässä takaisin maahan, ja jatkettiin harjoitus loppuun.
Takaisin tähän päivään. Luoksetulot ovat kivannäköisiä, mutta lisää kestävyyttä tarvitaan pysäytyksen jälkeiseen hetkeen. Luumu reagoi satunnaisesti liikkurin käskyyn, ja tähän pitää kiinnittää huomiota. Lisäksi Luumu kuulemma reagoi moniin käskyihini vähän ennakkoon, jo siihen kun vedän henkeä käskyn huutamiseksi. Tähänkin lisää treeniä > minä voin hengähdellä vaikka ja millä tavalla, mutta vasta käskystä toimitaan. Hypyssä ilmeni tänään haluttomuutta, vaikka ei todellakaan ollut enää kuuma siihen aikaan. Ehdin jo taas vetää kaikki sairauskortitkin esille, ennen kuin tajusin, että siitä viime perjantain vastenmielisestä hyppyliikkeestähän se johtui. Saatiin tänään korjattua, ja loppuun tehtiin jopa onnistunut liikkuroitu kokonainen liike.
Koska mun vuoro on?
Sitten vähän huonompiin uutisiin. Napsu on voinut nyt toista viikkoa huonosti. Jossain vaiheessa näytti jo, että se on parempaan päin, kun ruoka alkoi jälleen maistua, mutta tällä hetkellä se oksentaa kaiken. Se on laihtunut kovasti, ja vähän pelkään sen saaneen jotain myrkkyä jostain. Viikolla se oksensi pihalle kokonaisen hiiren kahdessa osassa. Olisiko Napsu voinut hiiren kautta saada myrkkyä itsekin? Olisiko sitä voinut pistää käärme, vai mikä saa vanhan mutta elinvoimaisen kissan noin yhtäkkiä huonoon kuntoon? Yritän saada Napsulle lääkäriajan huomiselle, jos saataisiin se houkuteltua piilostaan kuljetuskopan kautta lääkärin pöydälle. Toivotaan parasta, mutta väkisinkin pelkään jo pahinta.
Huhhuijaa millainen työviikko on taas takana! Koneella istumista olen tauottanut kävelylenkeillä Luumun kanssa ja illalla ennen nukkumaanmenoa ollaan tehty joitakin tokosulkeisia tuossa keittiö-olohuone-eteinen -akselilla. Käytiin me kerran pihalla kiertämässä omenapuita. Luumu kestää tosi hyvin päivät, jolloin ei tehdä yhtään mitään, mutta syliin se yrittää väkisin välillä tunkea. Koetin viikon puolivälissä helpottaa omaa henkistä jaksamistani siirtämällä toimistoni välillä sohvalle, ja ihan mielenkiintoisen dokumentin olisi saanut aiheesta "mitä kaikkea staffi on valmis kokeilemaan päästäkseen syliin".
Ei oltu tällä viikolla hallitreeneissämmekään, kun fyssari sattui samalle päivälle. Luumu oli viime aikojen maanisesta lisääntymiskäyttäytymisestään huolimatta oikein hyvässä kunnossa. Niskassa oli vähän jumia, mutta ei kuitenkaan kaularangassa. Samoin traumajalasta aukesi joku nivelpussi (?), mutta nämä pikkujutut olivat kuulemma oikein vähäisiä hoidettavia. Selkärangassa oli hienosti joustoa, ja hyvillä mielin saatiin lähteä kotiin jatkamaan elämistä.
Olin eilen illalla Juha Korrin viettiseminaarissa, ja oli kyllä yksi parhaista seminaareista missä olen ikinä ollut! Oli eilen ja on vieläkin ihan superfiilis! Tyytyväisenä voin sanoa osanneeni hyödyntää herra Hedelmän koulutuksessa juuri oikeita viettejä, mutta paljon olisi tsempattavaakin. Päällimmäisenä ajatuksena jäi kuitenkin jälleen kerran se tyytyväisyys, joka on niin monessa käänteessä ollut meidän oppimisprosessissamme mukana. Ole tyytyväinen - no mä olenkin!
Kirjoitin naama punaisena ja kuulakärkikynällä huutomerkkejä lauseiden perään lisäillen satamiljoonaa sivua muistiinpanoja... Niin tärkeää asiaa kaikki! Yritän, koitan, tsemppaan itseni purkamaan ne tänne viikonlopun aikana. Niin. Super. Olo. En. Pysty. Sanomaan. Muuta.
Teen kuitenkin nyt sitä ennen kaikkeni kootakseni ajatukseni järkeväksi ulosanniksi, ja kerron meidän avoimen luokan möllikokeesta, joka osui tiellemme viime viikon lauantaina staffien harrastuspäivillä Vantaan Vuokkoset-areenalla. Voikohan sitä liikaa korostaa, että ei tosiaan ole meillä tuo avoin luokka kisakunnossa, ja en tosiaan ollut suunnitellut siirtyvämme seuraavaan luokkaan näin pian alokkaan paketoimisen jälkeen. Piste ja huutomerkki. Siellä kuitenkin oltiin! No, jotain positiivista, niin nyt kun oikeasti oltiin ilmoittauduttu sinne avo-mölliin, niin tulihan niihin avoimen luokan liikkeisiin kiinnitettyä pari viikkoa ennen koettelemusta paljon enemmän huomiota. Ellei olisi pakonsanelema paniikki ollut päällä, tuskinpa olisin vielä pitkään aikaan uskaltanut ketjutella noudon paloja yhteen tai tajunnut muuttaa luoksarin pysäytyksien treenaamista meille sopivampaan tapaan. Toisaalta kaukot olisivat varmaan paremmassa jamassa kuin tällä hetkellä, mutta se johtuu ainoastaan siitä, että mielestäni joitakin ongelmia on vaan synnyttävä, jotta kehitystä voi tapahtua.
Harjoiteltiin melkein kaikki liikkeet läpi ennen kehään menemistä. Fiksua? En tiedä. Siinä oli sen verran aikaa, etten oikein voinut Luumua pelkästään hengailuttaakaan.
Onko se ahdistunut vai miksi lipoo? Onko jännää, kun kävelenkin taakse?
No en mennyt sen kauemmas, kun ihan heti tulin takaisin.
Liikkeestä seisomisen harjoittelua
Tästä kuvasta on tullut Instagramissa meidän suosituin! No ihmekö se, kun toinen on kuin elävä staffimainos.
Olin etukäteen ajatellut nämä möllit liikkuroituna treeninä. Tarkoitukseni oli palkata liikkeiden välissä rauhallisesti namilla aina kun tilannekohtaisesti minusta siltä tuntuisi (en tehnyt sitä kertaakaan). Tarkoitukseni oli myös puuttua kaikenlaiseen Luumun taholta odotettuun pöllöilyyn, sillä nyt minulla olisi siihen mahdollisuus (pari kertaa olin tiukka muija)! Tarkoitukseni oli liikkua liikekohtaisesti siellä osaamisemme äärirajoilla - kuitenkin pääpointtina, etten missään nimessä vaatisi Luumulta sellaista, mitä se ei osaa, eli mitä emme treeneissäkään ole treenanneet tai mitä se ei treeneissäkään ole osannut. Poikkeuksena tässä luoksetulossa pysäytyksen jälkeinen perusasentoon palaaminen. Sitä ei oltu meinaan tehty treeneissä, mutta haitanneeko tuo, kun ei sitä itse kokeessakaan tarvittu :P
Olin myös ajatellut, että paikallaolossa käyn ihan alussa olemassa piilossa hetken, ja palaan sitten näkösälle loppuajaksi. Paikan päällä oli kuitekin niin kova häiriö, että pelasin varman päälle ja petasin onnistumisen jäämällä koko ajaksi näkyville. Jotenkin kun koko halli oli täynnä staffeja ja amstaffeja, koko energia siellä oli ihan erilainen kuin muissa kisatapahtumissamme. Luumu ei pystynyt keskittymään oikein sitä vähäänkään, mitä se yleensä pystyy, ja sinkoili vähän väliä milloin mihinkin suuntaan ihanien koiruuksien perässä. Paikallaolon aikana (ja en muista oliko yksilösuoritustenkin) viereisessä kehässä oli joku lajiesittely, ja kovaääninen oli nimensä mukaisesti niin kovalla, että käskyjen läpisaaminen koiralle oli työn takana.
Paikkamakuussa Luumu ei kuullut ensimmäistä käskyäni, ja lopussa ennakoi perusasennon. Muiden mennessä piiloon se jotenkin hukkasi minut, vaikka seisoin siellä ihan suoraan sen edessä. Otin siinä sitten yhden sivuaskeleen ja palasin paikoilleni, jotta se näkisi minut jälleen. Auttoi. Lakkasi pää pyörimästä. Hyvä etten mennyt piiloon. Koko kolme minuuttia Luumu makasi äärimmäisestä häiriöstä huolimatta hienosti paikoillaan. Keinonurmi tuntui kyynärissä inhottavalta, ja hiukan se ojenteli etutassujaan. Perusasennon ennakoinnin jälkeen toimin niin kuin oikeassa kokeessa en uskaltaisi, eli komensin Luumun uudelleen maahan, ja vapautin sen sitten sieltä. En tiedä onko sillä vaikutusta. Pitäisi treenata tuota loppua ja liikkurihäiriötä paljon paljon paljon enemmän. Meillä kotona se ymmärtää sen. Teemu voi oikeasti sanoa ihan mitä vaan, ja Luumu ei sieltä maasta nouse. Omassa hallissakin se menee joskus höplään, mutta hoksaa lopulta. Hmph. Paikkamakuusta saimme 7 pistettä (kerroin 3).
On se vakavaa. Toko.
Seuraaminen oli tähänastisista koeseuraamisistamme parasta! Voisi olla tiiviimpi, vähän tai ajoittain aika paljonkin se edistää, ja perusasennot jäävät edistämisen takia eteen/vinoon. Mutta muuten! Täyskäännöksissäkään se ei nyt lähtenyt haahuilemaan omiaan, ja oli muutenkin hirmu kivassa vireessä koko suorituksen ajan. Siitä 8 (mielestäni tässä voisi kyllä olla korkeampi kerroin kuin 2!).
Maahanmenoa seuraamisen yhteydessä ei olla harjoiteltu avoimen luokan malliin ollenkaan nyt erikseen, mutta ollaan koko Luumun "tokouran" ajan tehty sitä niin, että olen saattanut tehdä ihan mitä vaan, ja Luumu on siellä maassa liikkumatta maannut. Saan jopa juosta siinä ympyrää, ja se pysyy. En siis stressannut tästä! Mutta mutta... Ongelmamme ei ollutkaan, etteikö Luumu olisi pysynyt maassa, kun siirryin sen taakse, vaan ylipäänsä maahanmeno. Se oli jo kisoihin valmistautuessamme osoittanut merkkejä haluttomuudesta mennä maahan, tai ainakaan pysyä siellä, joten tässä mun piti antaa sille kaksi käskyä, ja toisella tein mielestäni vielä melko suuren vartaloavun. Tai apu ja apu, lähinnä se oli kai paine tehdä niin kuin sanon. Tästä saatiin 6 pistettä (kerroin 2).
Luoksetulo oli noudon ja kaukojen ohella yksi niistä liikkeistä, joiden onnistumisesta en ollenkaan mennyt takuuseen. Olin kyllä melko varma, että Luumu pysähtyy, sillä treeneissä on mennyt tosi hyvin. Mutta eihän me tietenkään olla treenattu näin pitkällä matkalla (ensinnäkin meidän treenihalli DoXXilla on vain 19,5 metriä pitkä seinästä seinään...), joten siihen se varmaan kosahti. Luumu lähti oikein innokkaasti tulemaan, ja komeasti ignoorasi mun käsimerkit. Vasta ihan siinä ennen perusasentoon pyörähtämistä sen kasvoilla välähti "ihan kuin tässä olisi muuten jotain muutakin pitänyt nyt tehdä". Hehe. No, en voinut kuin iloita. Hyvinhän se tuli luokse ;) Luoksetulosta vitonen (kerroin 3).
Seisominen seuraamisen yhteydessä onnistui tosi hyvin. En muista, eikä tuosta videosta oikein hyvin käy ilmi, että mahtoiko se tarvita alkuun kaksoiskäskyn vai ennakoiko lopussa, vai mikähän tuo yhden pisteen menetys oli... Mutta siis ysi siitä (kerroin 2).
Nouto meni ihan superhyvin! Luumu malttoi odottaa lupaa, se lähti kapulalle toooodella innoissaan, se tuli samalla askellajilla takaisin ja vielä perusasentoon! Kun se oli nämä kaikki tehnyt paremmin kuin ikinä voisin pyytää, en malttanut odottaa liikkurin lupaa ottaa kapula, vaan nappasin sen Luumulta ennen kuin se vaan ehtii pudottaa sen. Se kun meillä on edelleen se kaikkein vaikein osuus. Ihan superkoira! Bileet! Noudosta 7 pistettä (kerroin 2 - mitä?? Tämän kerroin pitäisi olla ainakin 10!!).
Harmi, ettei hallissa ihan valo riittänyt. Tämä olisi vielä tarkempana loistokuva!
Kaukoissa sanoin jo etukäteen, että jään siihen Luumun naaman eteen, kun tiedän, ettei se pysy, jos olen 5 metrin päässä... Kun en siis halunnut vahvistaa vääränlaisia istumaannousuja, vaikka suoritus kokonaisuudessaan olisikin saattanut hyväksytyn puolelle mennä. No, Luumupa keksi taas vähän muuta, sillä kahden onnistuneen asennonvaihdon jälkeen se löysi maasta jotain pirun mielenkiintoista, nousi ylös, haisteli maata ja tuli minun viereeni. No todennäköisempää on kuitenkin, että se oli sille sijaistoiminto. Veikkaanpa, että oltiin hinkattu näitä kaukoja juuri ennen kisoja vähän liikaa, ja koska Luumu ei saanut onnistuneista kahdesta asennonvaihdostaan edes suullista palautetta (mitä on kotona tottunut saamaan), se sekaantui ja päätti jättää homman kesken. No minähän en jättänyt, vaan ihan ilmeettömästi kävin Luumun nakkaamassa takaisin paikoilleen, ja jatkettiin homma loppuun. No en kyllä ollut tyytyväinen enää siihen toiseen istumiseen, joten vähän reisillehän se meni... Kolmosen kertoimella nollakin on nolla.
Jaa näin vai?
Hypyssä oli itsellä pasmat edelleen sen istu-käskyn kanssa sekaisin, ja Luumu hyppäsi esteestä sen verran vinoon, että onnistuneen takaisinhypyn takaamiseksi jouduin itse venkulehtimaan vähän. Kasi silti (kerroin 2).
Kokonaisvaikutus oli 8. Olisi ollut ihan kiva saada lisäksi suullista palautetta, mutta aika hyvin näköjään pystyin itsekin analysoimaan suorituksemme ;) Ehkä nyt kaikkein suurimpana ongelmana näkisin meidän kisaamisessa sen loppupalkan ja sen luomat haasteet. Mielestäni Luumu tekee jo hyvin ihan tekemisen ilosta, ja sille alkaa riittää se minun hyväksyntäni ja sosiaalinen palkka. Se ei mielestäni kasaa enää ihan niin paljon sitä kohtapalkkakohtapalkkakohtapalkka-ajatusta itseensä, vaan omaan käteen ja silmään se tuntuu olevan paremmin hallinnassa. Tässäkin kuitenkin Luumu lähti (sentään vasta liikkeiden välissä) kerran pois ja ainakin kerran oli lähdössä pois luotani selvästi palkkaa hakemaan. Pikaisen itseanalyysin jälkeen olen tiedostamattani totuttanut Luumun kuvittelemaan, että korkealentoinen voimakas JES on yhtä kuin VAPAA, JUOKSE NIIN KOVAA KUIN PÄÄSET KEHÄSTÄ ULOS PALKALLE. Toki ongelma on varmasti syntynyt siitä, että loppupalkan hakeminen ei ennenkään ole ollut hallittua, ja viimeksi kisoissa kun oli se humoristinen kassiepisodi... Mutta ei tähän varmaan lääkkeeksi voi mitään muuta kuin itsekontrollia minulle (mieti mitä suustasi päästelet) ja lisää loppupalkkatreeniä Luumulle. Nytkään en käyttänyt kassia loppupalkkaamiseen ollenkaan, vaan poikkeuksellisesti mulla oli ne rievut liivin takataskussa, josta ne sitten kaivoin. Mietin vielä sitä, että pitäisikö se palkka siirtää vaikka autoon.. mutta mutta... Olisi kiva kuulla millaisia loppupalkkarutiineja muilla on!
Kaiken kaikkiaan siis 120 pistettä (kuulemma tiukalta, virallismaiselta tuomarilta), eli 3-tulos ja avoimen luokan 4. sija (no meitä oli neljä kaiken kaikkiaan, mut anyway...). Olen kyllä suurimmalta osin tyytyväinen suoritukseemme yhdessä ja yksilöinä. Huomaan, että kaikki mitä Luumu tekee, johtuu ihan siitä, mitä minä olen sille tiedostaen tai tiedostamatta opettanut. Eihän se mikään helpoin kisakoira varmasti ole, mutta omalla johdonmukaisella käyttäytymiselläni kyllä meistä vielä jotain tulee. Se kun vaan taas on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Näytä nyt mitä me voitettiin!
Tässä vielä videopätkä. Näköjään jotenkin onnistuin ryssimään parin väliotsikon järjestyksen, mutta kämmini korjatakseni joutuisin lataamaan kaikki videot uudelleen ja sorkkimaan kaikki hommat erikseen, joten toivottavasti ette ihmettele, kun Luumu "luoksetulossa" lähteekin noutamaan kapulaa. Ei me sentään niin pihalla oltu, etteikö oltaisi liikkeitä toisistaan erotettu ;) Enjoy.
Superkiitos vielä kerran mammalle ja Japelle kuvaus-, myyntiedustus-, kuljetus- ja kenneltoiminnassa auttamisesta :DDD Olette loistotiimi!
Taisin juuri sunnuntaina kehuskella, etten ole vuosikausiin ollut kipeänä. Ei olisi kannattanut, sillä nyt sain vuosisadan flunssan! En muistanutkaan miten mieltäylentävää on herätä aamulla kyvyttömänä hengittämään, poskella kuivunut kyynel ja räkä. Ja tapani mukaan sain kaupanpäällisiksi jonkin sortin korvatulehduksen, joka kiusasi ensin toista korvaani ja sitten siirtyi toiseen. Tässä mitään antibiootteja silti tarvita. Suomalaisella sisulla, buranalla ja finrexinillä mennään eteenpäin! Sattumaako vai mitä, mutta minulla ei ole ollut käännöstöitä nyt kahteen päivään. Tällaista hiljaisuutta ei ole ollut moneen kuukauteen. Jotenkin se universumi vaan tietää...
Koiranomistamisesta ei kuitenkaan niin vaan oteta sairaslomaa, ja eilenkin oltiin lähes tunti pakkasen puremassa metsässä. Treenejä meillä ei sentään ollut, enkä olisi kyllä mennyt, vaikka olisi ollutkin. Meillä oli niin tiukka kisamainen viikonloppu (ehkä liiankin tiukka..?), että tarvitsemme siitä toipumista molemmat. Harmittavaisesti sattui samalle viikonlopulle ensin lauantain möllit ja sitten sunnuntaina oltiin liikkurikoulutuksessa harjoituskoirakkona. Kerron ensin mölleistä.
Vanhalinnassa ystävänpolulla
Vanhalinnan punainen lato
Möllit järjestettiin Liedon asemalla Turun Seudun Koirakeskuksessa, jossa meillä on pitkä historia Luumun kanssa pentukursseilta ja tokon alkeista. Ei olla siellä kuitenkaan vähään aikaan käyty, ja onnistuinkin aamupäivän aikana keräämään melko lailla jännitystä vatsan pohjalle. Päästiin paikan päällä tutustumaan kehään, ja otin siellä muutaman lyhyen seuruun, jäävän ja paikallaolon. Luumu oli toisaalta läsnä ja tekemässä sata lasissa, mutta toisaalta taas millisekunnissa se ehti jo sählätä ympäriinsä. Möllit olivat meille todella haastavat, sillä meidän jo istuessa siinä paikallaolorivissä, selitettiin kuinka nämä möllit toimivat ja mitä esimerkiksi luoksepäästävyydessä tapahtuu. Luumun on ihan kamalan vaikeaa pitää keskittymistä yllä, jos joudutaan odottelemaan kovasti. Se olisi ollut muutamaan otteeseen lähdössä siitä, ja muutaman taikatempun jouduin tekemäänkin, että sain sen pysymään siinä ja valmiina tuleviin koitoksiin.
Luoksepäästävyydessä Luumu meni tapojensa vastaisesti tuomaria hiukan vastaan haistelemaan, mutta parempi tämäkin kuin että olisi lähtenyt toiseen suuntaan. Paikallaolossa oltiin keskimmäisiä (mitä ei olla harjoiteltu kuin ihan kerran, pari) kuudesta tai seitsemästä koirasta. Jännitti IHAN TÖRKEÄSTI, jalat ihan tärisi. Yritin tehdä rauhoittavia eleitä ollessani siellä 20 metrin päässä (lipoin huulia ja haukottelin), mutta en tiedä kuinka paljon Luumu niitä tarvitsi. Lähes samantien Luumun vierestä lähti koira omistajansa luokse ja lopussa alkoi reunasta joku vinkua. Luumu makasi kuitenkin varman oloisesti, mistä ei voi olla kuin ylpeä.
Oltiin yksilöliikkeissä kolmansina, ja vein Luumun tässä välissä pissalle ja autoon rauhoittumaan. Kun meitä edeltävän koiran suoritus oli noin puolessa välissä, hain Luumun autosta kehän laidalle. Nelivedolla mentiin kehään, ja sekä korvat että mieli oli Mumelolla jossain ihan muualla. Haastavaa meillä onkin, kun hihnassa seuraaminen on ekana, niin Luumu ei varmaan ihan kunnolla tajua tässä vaiheessa, että työnteko alkoi jo. Pitäisi varmaan harjoitella enemmän sitä vinkkiä, jonka saimme viimeksi mölleissä. Eli että seuruuttaa koiraa jo vähän matkaa ennen kehää, jolloin seuruu vaan luonnollisesti sitten jatkuu siellä kehässä. Hihnassa seuruu oli ihan ala-arvoista, Luumu hyppelehti milloin edessä, milloin kokonaan toisella puolella. Lisäksi se haisteli maata vähän väliä, eikä olevinaan tajunnut mitä nyt kuuluu tehdä. Huooh.
Vaikeaa oli meille myös kommenttien vastaanottaminen. Oli todella hyvä saada kommentteja ja palautetta omasta tekemisestä, mutta siinä tilanteessa liikkeiden välinen aika tuntui sekä itsestä että Luumusta pitkältä. Yhdessä välissä Luumu lähti kehän ulkokulmaan jättämälleni treenikassille ihan täysillä (oikeassa kokeessa se olisi ollut kehästä poistuminen ja hylsy..?), koska ei vaan enää jaksanut hengailla ilman tehtävää ja ajatteli hakea palkkansa itse. Hah. Onneksi se tuli heti kun huusin, ja en voinut muuta kuin pistää melkoiset bileet pystyy, että tulithan sieltä! Koko koe meni meillä taas murkut pöksyissä -fiiliksissä, esteenkin Luumu olisi hypännyt juuri ennen liikkeen alkua, ellen olisi pannasta sitä jarrutellut. Yritin toimia siten, kuin kokeessakin toimisin, eli että en liikkeiden välissäkään ohjailisi Luumua konkreettisesti vaan sanallisesti. Loppua kohden Luumu hiukan sai juonen päästä kiinni, ja jossain vaiheessa palautetta kuunnellessani se istui nätisti siinä vieressä. Ihmeitäkin voi tapahtua näemmä.
Luoksepäästävyys 9, kerroin 1
Paikalla makaaminen 10, kerroin 3
Seuraaminen kytkettynä 6, kerroin 2
Seuraaminen taluttimetta 9, kerroin 4
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10, kerroin 2
Luoksetulo 9, kerroin 3
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10, kerroin 2
Estehyppy 10, kerroin 2
Kokonaisvaikutus 9, kerroin 1
Yhteensä 183 pistettä! Wuhuu! Taluttimetta seuraamisesta lähti yksi piste, kun lopun perusasento jäi askeleen verran taakse. Mietinkin, että onko parempi vaan jättää se sinne taakse, vai antaa ylimääräinen käsky perusasennon korjaamiseksi? Vähän samaa ongelmaa luoksetulossa - lopun perusasento oli oikein kunnolla vino > Luumu jäi parempiin asemiin katsomaan, että mistä suunnasta se palkka oikein tulee... Kokonaisvaikutuksessa kommenttina oli, että on hyvä kontakti ja että Luumu tekee iloisesti. Oikeassa kokeessa ei kuitenkaan saa ihan näin kovaäänisesti palkata, vaan siellä se on "hillitty palkisteminen". Onhan se ihan totta, kyllä meinaan desibelit nousivat kehässä meidän siellä tehdessä, mutta ajattelin sen niin, että koska nämä ovat Luumun ekat kisat ilman minkäänlaista konkreettista palkkaa, ainakin sosiaalisen palkan pitää olla suurenmoinen :D
Näillä pisteillä voitettiin koko möllit, ja olin kyllä yllättynyt! Vaikka jonkin verran ehdin muiden suorituksia seuratakin, en olisi uskonut. Sain valita palkintohyllystä minkä vaan palkinnon, ja kotiin meidän kanssa lähtikin Top Caniksen 2,5-metrinen nahkainen monitoimitalutin! Vau! Palkinnon lisäksi käteen jäi jonkinlainen varmuus siitä, että vaikka sitä tuomarikommenttia tulisikin liikkeiden välissä melko lailla, kyllä Luumu sen kestää. Vähän huonosti, mutta kestää kuitenkin. Ja ajan kanssa se siitä vaan paranee. En vaan saa jättää treenikassia ihan siihen kehän laidalle näkösälle... Lisäksi huomasin, että kamalasta jännityksestäni huolimatta en itse mennyt lukkoon, ja mikä parasta - ei mennyt Luumukaan! Huomasin myös, että mitä ennemmin koe hallille saapumisen jälkeen alkaa, sitä parempi. Turha odottelu ja hallilla seisoskelu vaan stressaa meitä kumpaakin, ja Luumu käy ihan vallattomaksi. Liikkeitä ei kannata siinä ennen koetta viritellä/treenailla mitenkään paljon, yksi lyhyt paikallaolo, kerran kummatkin jäävät ja muutama iloinen perusasentoon pyyntö - siinä se on.
Olin Luumun möllikestävyydestä niin riemuissani, että ilmoitin meidät kuitenkin siihen kahden viikon päästä TSAU:n hallilla järjestettävään kokeeseen. Oli viimeinen ilmopäivä, ja kello oli jotain kahdeksan. Toisaalta toivoin, ettei tilaa enää olisi, toisaalta taas... No, sinne mennään sunnuntaina 3. marraskuuta (ne on muuten samalla seuranmestaruuskisat!), joten jos kaipaatte erinomaista viihdettä, tervetuloa katsomoon ja meidän tukijoukkoihin! Haastavaa tulee olemaan liikkeestä toiseen siirtymiset, ja se, etten voi käpälöidä Luumua kovasti liikkeiden välissä, ainakaan kaulapannasta. Jaiks!
Lauantai-iltana katseltiin yhdessä Sateentekijää.
Siluttelin Luumua, ja mietin että on mulla vaan mahtava koira.
Tyyppi nukahti lempipallonsa kainaloon.
Pallo on Mimmiltä meille jäänyt, ja näyttänyt joskus tältä.
Sunnuntaiaamupäivällä suuntasimme TSAU:n hallille liikkurikoulutuksen harjoituskoirakoksi. Meitä ALO-koiria oli 3 kappaletta, ja koulutus oli edennyt siihen vaiheeseen, että tehtiin ihan koemaiset suoritukset täyspitkine paikallaoloineen ym. Mietin kyllä mitenköhän Luumu jaksaa, kun eilenkin mentiin siinä äärirajoilla, ja olihan se paketti kieltämättä vielä enemmän levällään kuin lauantain mölleissä. Luoksepäästävyyden Luumu suoritti tosi mahtavasti. Ei liikkunut yhtään, eikä ollut moksiskaan, vaikka tuomari silutteli naamastakin. Paikallaolossa otin hihnan irti ihan hiukan liian aikaisin, jolloin Luumu joutui hiukan istumaan siinä ja odottamaan... ja se tekikin siinä pikku pyrähdyksen ennen kuin istahti jälleen paikoilleen. Noloa! No... itse paikallaolo meni ihan priimasti - Luumu siellä makasi kylmällä hiekalla, vaikka kummatkin ALO-koirat välillä istuivat. Lisäksi oli kiva huomata, etten itse jännittänyt läheskään niin paljon kuin lauantain mölleissä.
Oltiin yksilöliikkeissä ensimmäisinä, ja kävin palkkaamassa Luumun siinä välissä äkkiä kehän laidalla repimisleikillä. Kun mentiin kehään, olinkin ihan hengästynyt. Piti vetää muutaman kerran henkeä, ennen kuin pystyin vastaamaan ensimmäiseen kysymykseen valmis. Kytkettynä seuraaminen meni vielä enemmän ketuille kuin edellispäivänä. Irti Luumu seurasikin jo paaljon paremmin. Luoksetulosta saatiin paljon kiitosta (iloinen, nopea, tasainen vauhti, hyvä perusasento). Liikkeestä seisominen olisi saanut olla vähän terävämpi (otti vielä pari askelta käskyn jälkeen). Muuten ihan kelpo suoritus! Kouluttajamme Elina sanoi jälkikäteen, että kyllä siitä varmaan ykköstulos olisi tullut. No ihan tyytyväinen saa olla siis! Ja onneksi kuulin vasta jälkikäteen, että liikkurikoulutuksen tuomarimme oli itse Ralf Björklund! Kuvittelin meinaan koko ajan, että tuomarikin on joku koulutettava... olisi jännittänyt varmaan kympisti enemmän ennen koetta! Huhhuijaa! Loppukommenteiksi saimme Björklundilta, että Luumu tekee iloisesti töitä, ja sitä on mukava katsella. Seuraamisessa paikka on välillä vähän hakusessa, mutta että ei sen tässä vaiheessa niin väliäkään. Mahtavaa. Kuten meille sanottiin mölleissäkin: "Janina ja Luumu staffimaiseen tapaan suorittivat kaikki tai ei mitään -taktiikalla", niin kyllä mieluummin taistelen sen ylävireen, energiapommin ja iloisen veitikan kanssa. Siis tarkoitan tällä, että vaikka Luumulla onkin välillä ja aika useinkin niitä energiansa kohdentamisvaikeuksia, niin tekee se aina mielellään töitä!
Tätä vireasiaa jäin kuitenkin pohtimaan jälkeenpäin. Siis että kun Luumu on jopa vähän turhan energinen tuolla kehässä. Ja kun sillä ei olisi mitään väliä, jos voisimme vaan suorittaa liikkeen toisensa jälkeen... Mutta kun pitää välillä kuunnella sitä tuomaria ja ja ja... Nytkin tuossa liikkurikoulutuksessa Luumu lähti joidenkin liikkeiden välissä hyppelemään sitä estettä siellä ihan itsekseen (kerran hyppäsi ja tuli sitten takaisin), ja kerran lähti haukkuen ihmettelemään siellä kehän laidalla istuvia muita liikkurikoululaisia (haisteli yhden miehen kädet läpi)... Ymmärrän kyllä, että Luumu oli sunnuntaina jo väsynyt, ja ainakin tuo ihmisten haistelemaan lähteminen oli mielestäni ihan sijaistoiminto sille, että se oli vaan väsynyt tekemään noita liikkeitä kokonaisina. Mutta kun Luumun on oltava hyvässä vireessä ja innokas kehään mennessä, koska jos se ei halua tehdä hommia, se ei myöskään niitä tee. Toisin sanoen en uskalla lähteä koetilanteeseen matalavireisen Luumun kanssa (onko sellainenkin olemassa?), koska en usko sen millään jaksavan suorittaa liikkeitä, jos palkka ei ole super.
No joo, en ehkä tee tästä nyt suurempaa ongelmaa kuin se onkaan, sillä ajan kanssa ja kun meillä on enemmän koetilanteita takanamme, Luumu taatusti tajuaa mistä on kysymys. Siis että ne työt voi tehdä kerralla loppuun asti ilman että siinä välissä täytyy käydä hyppelemässä esteitä tai hölmöilemässä jotain muuta. Tärkeää on nyt, ettei itselläni mene hermot sen pelleilyyn, vaan että koetilanne pysyisi mahdollisimman hauskana huolimatta siitä, mitä hölmöyksiä Luumu milloinkin keksii. Ihan hyvin nyt ainakin koen onnistuneeni tässä. Mölleissä kun Luumun hihnassa seuraaminen meni ihan pipariksi, huomasin, että mitä enemmän se pelleilee, sitä leveämmäksi hymyni kasvoi. Ja onhan Luumussa ainakin viihdearvoa. Nytkin liikkurikoulutuksessa kun se lähti hyppelemään estettä omin luvin, "yleisöstä" kuului naurua! Ei sitä kovin usein toko-kokeessa pääse kuulemaan :DDD Häntä pystyyn ja kohti uutta komediaa!
Tätä kapulaa ei voi nostaa.
Se on ällö!
Sain tänään Saksasta tilaamani nivelravinteet! Makanan 100 % HCL-glukosamiini, MSM-rikkivalmiste
ja kondroitiinisulfaatti.
Ei mitenkään liity aiheeseen, mutta pakko oli laittaa kuva!
Tällaiset talvibuutsit ostin viikonloppuna!
Nämä on niin mahtavat, että aion käyttää näitä vielä mummonakin :DDD
