Flunssa se sitten on mahtavaa aikaa. Tiedättekö kun sanotaan aina, että päivääkään en vaihtaisi. Voi vaihtaisin. Flunssapäivät vaihtaisin, tai antaisin ihan ilmaiseksikin. Kirppulapsi on ollut tässä toista viikkoa nuhassa, kolmatta kertaa tämän vuoden puolella - eikä me olla edes vielä aloitettu sitä päiväkotia. Itsekin ajauduin sohvan pohjalle viime viikonloppuna, eikä meille rantautunut edes mikään influenssa. Kuitenkin kun yskin, voihkin, läähkin ja rutistin viimeisillä voimillani nenäliinaa kämmenessä elämän realiteetteja unensekaiseen horrokseen paeten, en muistanutkaan että flunssa on oikeesti tällainen bitch.
Koko helmikuun ollaan suurimmaksi osin laiskoteltu olkkaritokon osalta. Ollaan päästy iltaisin nyttemmin sen verran myöhään "omalle ajalle", että siinä ei paljon kymmenen-yhdentoista aikaan riitä virtaa pikkutempuille. Just ja just jaksan tonkasta liruttaa yhden viinilasillisen.
Pari hassua kertaa raahauduttiin sentään kuun aikana hallille, joskin otettiin näistä myös kaikki ilo ja hyöty irti. Jos pitäisi nostaa erityisesti yksi asia tapetille, se olisi Luumun luoksetulo, jota kokeiltiin kasata kisamaiseksi liikkeeksi noin suunnilleen kahden ja puolen vuoden projektin/tauon jälkeen.
Oliskos tosiaan eletty jotain vuotta 2015, kun Luumun edellisten kisojen jälkeen päätin hajottaa koko liikkeen, ja vaikka en tietysti ajatellut projektin venyvän lähes kolmivuotiseksi, näin se vaan on kasassa jälleen. Kerronpa tästä vähän enemmän.
Meillä oli kaikki luoksetuloon liittyvät perusongelmat. Luumu juoksi liian kovaa, mutta kyllä se aina pysähtymiset suoritti. Mutta koska vauhtia oli liikaa, stopit valuuuuiiiivat, eivätkä ne olleet Luumun mielestä tärkeitä. Tärkeää - ja kivaa - oli juosta kovaa, ja ihan sama jos stopeista tuli jotain sanomista; sillähän ei ollut mitään merkitystä, koska pieni sininen oli jo palkannut itsensä juoksemalla.
Lyhennettiin matkaa johonkin viiteen metriin, kokonaisuudessaan. Luumulla oli aina takapalkka, olisko alkuun ollut ihan lelukin. Sitten siinä mua kohti istuvan Luumun edessä oli parin metrin päässä noin metrinen tötsin merkitty ruutu mua varten. Mä kutsuisin Luumun, pysäyttäisin sen ekan tötsän kohdalla mihin tahansa asentoon (siis mahdollisesti myös istumaan), ja sen olisi pysähdyttävä siihen toiseen tötsään mennessä. Sen pitäisi kuunnella, keskittyä ja alkaa arvostaa niitä stoppeja juoksemisen sijaan. Koskaan ikinä nevöevö mä en juoksuttaisi sitä luokse asti, vaan aina palkka tuli takaa.
Ja kuulkaa me tätä tahkottiin. Käytännössä Luumu pysäytettiin melkein heti luoksetulokäskyn jälkeen ja saman tien siitä stopista se sai juosta taakse palkalle. Johan tuli stoppeihin asennetta, mutta mikä meidän kohdalla olennaisinta: johan tippui vauhti räkä poskella -juoksemisesta ja tilalle tuli jotain uutta, kuuntelevaa, keskittynyttä ja rauhallista.
Sairaslomien ym. jälkeen kun taas palattiin treenaamaan luoksaria, Luumu yllätti monesti maltillisella vauhdillaan, niinpä useiden kuukausien treenin jälkeen uskaltauduttiin laittamaan palat takaisin yhteen. Toki tässä välissä oli mun etäisyyttä kasvatettu melkein sinne kisapituuteen asti, mutta stoppeja ei oltu tehty kuin se yks justiin. Ja tässä tulos! Näyttää, no, luoksetulolta, mut voi miten olen siihen tyytyväinen (tähän sydämiä paljon!).
Tottahan videossa on siis kisamittaa lyhyempi matka, kun halliin ei mahdu, ja lisäksi Luumulla on tuossa se takapalkka olemassa. Alle oli tehty pari nopeaa vapautusta taakse, joten kaikki mahdollisuudet onnistumiseen toki oli. Mut silti, mikä urotyö!
Sen lisäksi tietenkin että kova työ on tuottanut tuloksia, on ollut mukavaa huomata, et tätä tää on. Siis jeesuksenpitkiä projekteja, joissa on kyse oikeesti jostain niinkin simppelistä jutusta, kuin että juokse hitaampaa. Mut tää on oikeesti tää suola. Miten hitsin tylsää harrastaminen olisi, jos kaikki onnistuisi aina kertalaakista. Kun paljon hauskempaa on kertoa ensin kolme vuotta koiralle, että juokse kovaa. Ja sit yrittää kolmen seuraavan vuoden ajan kertoa et äläpäs muuten juoksekaan ihan niin kovaa. Heh. Vaikka Luumun kanssa olen onnistunut tekemään monta juttua oikein, mulla on takataskussa aika monta vastaavaa tarinaa monesta muusta liikkeestä. Yritys ja erehdys, my friends. Se suola. Ja sokeri.
Kirppunen aloitti vauvajumpan. Ohje piippolanvaarillaolitalon tahtiin tanssahtelulle kuului: "mitä hölmömmältä näyttää, sen parempi". Tuli ihan fläsbäkkinä eräs toinenkin laji mieleen. Lapsissa ja koirissa on yllättävän paljon samankaltaisuuksia. Kumpaankin tepsii sellainen kimittävä lässytys ja kummankin kanssa pitää heittäytyä sydämellä siihen asiaan, mikä se ikinä onkaan. Ainahan me ollaan Luumun kanssa leikitty treeneissä paljon, ja koko harrastus on luotu leikin avulla hyvälle yhteistyölle. Nyt kuitenkin kun yhteinen aikamme on rajallisempaa, olen erityisesti kiinnittänyt treeneissä huomiota sataprosenttiseen läsnäoloon ja sydämellä leikkimiseen. Ei höpötellä palkkaamisen aikana treenikaverille huomioita siitä mitä juuri tapahtui, ei ruveta kesken leikin valmistelemaan jo seuraavaa juttua. Luumu palkkaantuu tosi kivasti ainakin alkutreenistä ihan itsekseenkin lelun kanssa ympyrää juoksemalla, ja tällä tavalla sen yleensä ennen treenejä purankin, mutta suuri osa treenipalkasta on kuitenkin vastavuoroista lelun kiskomista. Luumun leikin intensiteetistä näkee hyvin kuinka täysillä minä olen hommassa mukana. Ihan parasta meidän kummankin mielestä on äristä täysillä, kiskoa, läimiä, jahdata toinen toistamme ja olla olevinaan tosissaan.
Kirjoittelin meille vähän liikekohtaista puuhalistaa keväälle - missä kantimissa liikkeet ovat ja mitä pitää tehdä ennen kisoista haaveilua. Periaatteessa kiertonouto ja ruutu ovat vielä keskeneräisiä. Ollaan kummastakin saatu nyt palat koottua pariin otteeseen, mutta valmiiksi liikkeitä ei voi vielä kutsua. Yllättävästi listalla on myös vanhoja liikkeitä, jotka ovat nekin kesken: seuraaminen, tunnari ja kaukot. Seuraaminen ei kyllä varmaan ikinä tule valmiiksi, ikuisuusprojekti sekin.
Postin kuvat: Anne Saari
Seuraaminen. Ollaan tehty loppuvuosi kotona käännöksiä ja sivuaskeleita ja joulukuun alusta alkaen taas suoruutta ja siihen kestoa hallissa. Hyvä oivallus oli, että Luumun fysiikka ei varmaan kestä vielä pidempää suoraa seuruuta. Koska se on koko elämänsä saanut seurata vähän vinossa, se on tottunut käyttämään kroppaansa tietyllä tavalla. Suorassa seuraaminen ja kontaktin ylläpitäminen on varmasti fyysisesti sille raskasta, minkä takia kestoa suoraan seuraamiseen rakennetaan nyt maltilla. Parhaiten suoruuden rakentamisessa on auttanut seinän vieressä seuruuttaminen, namilla palkkaaminen liioitellun vasemmalle (L joutuu oikeastaan kääntymään itsensä ympäri vasemmalle saadakseen namin) ja vips-palkka (Luumu hakee lelupalkan jesvips-vapautuksen jälkeen takakautta oikeasta kädestäni). Nyt kun ollaan otettu etäisyyttä seinään, suora seuraaminen on ollut vaikeampaa ja pitää muistaa palkata enemmän liikkeellelähdöistä sekä muutaman askelen hyvistä pätkistä. Jännästi Luumu saattaa myös alkuun olla vino, mutta korjaa itse sitten rintamasuunnan oikein. Niinpä ei ollakaan huomautettu kevyestä poikittamisesta, vaan odotettu josko päästäisiin palkkaamaan omatoimisesta asennon korjaamisesta. Huomauttaminen ei tässä muutenkaan toimi, koska Luumu alkaa nyt vasta ymmärtää mitä treenillä ylipäänsä haetaan. Lisäksi seuruussa on muutenkin niin monta liikkuvaa osaa; en halua huomautella suoruudesta, kun paikka, kontakti ja asenne ovat kuitenkin kunnossa!
No, Luumu kykenee nyt jo lähes kahden kuukauden suoruusprojektn jälkeen seuraamaan hyvässä rintamasuunnassa jopa 20 metriä, tosin vielä seinäavusteisesti (seinä varmaan max. viiden metrin päässä). Vips-palkasta on ollut nyt viime viikot erityisesti apua, ja sitä voisikin jatkossa kokeilla ottaa esille vasta pätkän loppuvaiheessa..? Sivuaskeleet ovat olleet kivassa mallissa. Oikealle mentäessä Luumulla on ollut alussa pientä pomppua, jonka olen kotona namilla koittanut hiota pois. Kun sain pompun pois ja kokeiltiin askeleita hallissa, Luumu unohti ajatella takapäätään, ja lähti seuraamaasn jalkojani etuosallaan > väärässä rintamasuunnassa. Tätä korjattiin palkkaamalla vauhdista namilla vasemmalle taakse ja taas toisaalta perusasennoista suoraan ylhäältä. Peruutus saatiin joulukuussa toimimaan halliolosuhteissa aika kivasti. Luumu teki kivaa viiden-kuuden askeleen pätkää seinän lähellä. Peppu ei juuri käy enää maassa, vaan ajatus on nyt selkeästi taaksepäin kävelemisessä. Peruutus on niin kivalla mallilla, että kun tehtiin jotain ihan muuta ja korjasin hiukan aloituspaikkaa, Luumu tarjosi ihan itse ihan huikeeta peruuttamista! Ohhoh! Nyt pitää vaan muistaa treenata tätä edelleen ahkerasti (ei olla tammikuussa ihan hirveästi muistettu), ja rakentaa kestoa sekä suunnitella jo käännösaskeleita. Tekisi mieli käydä jossain yksärillä pitkästä aikaa, ja peruutuksen käännökset voisivat olla yksi hyvä teema sinne.
Zeta. Luumun bravuuriliikkeitä. Ryssi viime kisatreenissä ja teki istumisen kaksi kertaa. Ohjaaja oli tosin niin kivassa vireessä, ettei edes huomannut koiran virhettä :D Muistan juuri siinä kohtaa ajatelleeni, että muista hymyillä, fiilis tarttuu. Luumukin muisti, eikä sitten keskittynytkään mihinkään muuhun! Luumu on ollut asentojen kuuntelussa tosi hyvä, minkä vuoksi kisavireen tuoma kömmähdys oli aika yllätys. Zetaa myös harvoin enää treenataan palasina, mitä pitäisi kyllä tehdä! Tällä hetkellä liike on usein vain osa kisatreeniä, mikä ei pidemmän päälle näköjään toimi. Ohjaajan pitää kiinnittää enemmän huomiota seuruun treenaamiseen, ja koiran pitää lakata kiinnittämästä huomiota tötsiin, mitä sitäkin sattuu ihan liian usein! Itse asennot ovat kivat kyllä Luumulla, täpäkät ja yleensä varmat.
Luoksetulo. Saatiin joulukuussa jo useamman kuukauden takapalkka-/kuuntelutreeni toimimaan. Sen kanssa kävi kuitenkin vanhanaikaisesti - kun sitä ei enää tammikuussa treenattu yhtä paljon (koska se toimii niin kivasti), Luumu ryssi sen parissa kisatreenissä ihan huolella. Huomio: valuvia stoppeja ei saa hyväksyä edes kisatreenissä! Luumu osaa pysähtyä suhtkoht terävästi ja se tietää että niin kuuluu tehdä - miksi siis antaisin sen tehdä stopit huonosti? Nyt hiotaan luoksari taas hyvään kuntoon kuuntelutreenillä ja takapalkalla, minkä jälkeen otetaan se taas kisatreeniin mukaan. Kisatreenissäkin Luumun voisi yllättää takapalkalla / jollain välipalkkauksella, ja huonoja stoppeja ei hyväksytä! Myös sivulletulot pitää treenata kuntoon. Kisatreenissä se odotusarvo sivulletulemisesta on niin korkea, ettei se ajattele enää mitään muuta kuin juoksemista (jää vinoon/väljäksi). Näihin pitää tehdä tekniikkaa... en vaan oikein tiedä miten muuten kuin hinkkaamalla, sillä kun tehdään pelkkiä perusasentoja, niihin olen lähes aina tyytyväinen. PA:n arvonnosto ei ehkä tässä kuitenkaan ole se avain. Pitää miettiä vielä.
Ruutu. Hiotaan virittelyrutiini kuntoon. Meillä on tähän omanlaisensa lähestymiskävely, jota käytetään nykyään aina, kun ollaan menossa tekemään eteenlähetystä. Jo ennen lähetyspaikkaa olen bongauttanut Luumulla ruudun paikan (missä ruutu), ja matkalla lähetyspaikalle kerron, että tehdään ruutu ja vorne. Ollaan tehty eteenlähetystä tosi paljon pitkällä matkalla ja ympyrän taakse jätetyllä lelulla. Ollaan viety lelua yhdessä, ja lelun on vienyt appari. Nämä apparin viennit ei vaan jostain syystä toimi meillä kovin hyvin, koska Luumu lähtee näillä toistoilla usein vinoon (katsoo mihin se lelu nyt oikein jätettiin tällä kertaa). Hyvä eteenlähetystreeni meille on tällä hetkellä pari lelulähetystä, joista toiseen sisältyy stoppi sekä tyhjään lähetys (stopilla tai lelu lentää perään).
Nyt ollaan pari viikkoa saatu ketjutettua eteenlähetykseen ruutua, ja ruvettu ymmärtämään myös ympyrän stopin nyansseja. Luumu kiertää stopatessa aika reilusti vasemmalle, joten pysäytyspaikan kanssa saa olla tarkkana. Ollaan myös yritetty hienosäätää stoppia käänteishoukutuksella, eli appari on seissyt lelu kädessä ympyrän vasemmalla puolella. Toimii hyvin, mutta en tiedä kuinka hyvin tulokset kantavat siinä kohtaa, kun avustajaa ei enää käytetä.
Puuhalistalle kirjoitettakoon, että lelulähetysten määrää on nyt vähennettävä. Mietinnän alla on myös kuinka paljon halutaan, että koira itse hoksaa sen 10 metrin matkan. Luumun tyyliselle koiralle rutiinin rakentaminen nimenomaan 10 metrin matkalle saattaisi sopia hyvin. Se kun jotain oppii, ei se sitä kamalasti enää lähde sitten itsekseen muuttamaan. Kuitenkin jos treenin tarkoitus on juoksuttaa lelulle eteenlähetyskäskyllä, ja koira tarjoaa pysähtymistä ympyrän kohdalle - mitä tehdä? Tässä kohtaa ennakointi ei Luumun tapauksessa olisi ookoo, sillä sillä ei ole vielä kattavaa kuvaa koko liikkeestä. Se ei vielä tiedä, että juuri 10 metrin matkan päähän pitäisi pysähtyä. Kuitenkin jos se kokonaisuuden hahmotettuaan alkaisi tarjota nättiä eteenjuoksua 10 metrin päähän ja omatoimista pysähtymistä... eikö siinä olisi aika ihanteellinen suoritus..? Toki minun tehtäväni olisi saada se näyttämään siltä, kuin se pysähtyisi vasta käskystä. Ihan kuin ruudussakin. Ajatuksenahan olisi, että koira juoksee ruutuun niin pitkälle kunnes se käsketään pysähtymään, mutta todellisuudessahan haluan todellakin koiran itsekin tietävän missä kohtaa sen kuuluu pysähtyä. Hmmm. on vielä tässä kohtaa vähän hankalaa miettiä miltä ruutuliike meillä valmiina tulee näyttämään ja kuinka paljon siitä haluan Luumun "omatoimisesti" suorittavan. Aika ja treeni näyttää.
Puuhalistalla lukee myös, että tarkkaile vaikka videolta kuinka monta laukka-askelta Luumu ottaa 10 metrin matkalla ja mikä todellisuudessa on se stoppiin kuluva matka. Näin on helpompi arvioida pysäytyspaikkaa koeolosuhteissa, joissa ympyrä näkyy lähetyspaikalle huonosti. Kisakauden lähestyessä pitää muistaa treenata erilaisia ympyränmerkitsemistapoja (mitä kaikkia niitä nyt onkaan..?) ja tehdä eteenlähetystä seinää kohti (koiralle varmaan tosi epäilyttävää) sekä ihan aakeella laakeella. Onnistumiseen vaikuttaa varmaan kaikkein eniten tietysti suoruus. Tällä hetkellä olen siihen tosi tyytyväinen, mutta eipä me juuri olla vielä kunnolla ketjutettu ruutuun (paljonko ruutu vetää puoleensa), treenattu liikkurilla tai pidetty häiriönä oikeastaan yhtään mitään tötsiä tai muita vermeitä. Olisiko syytä opettaa myös joku etäkorjaustapa. Kädenliike ja erillinen käsky, jotka tarkoittavat siirry niinjaniinmonta metriä vasemmalle/oikealle?
Itse ruudusta sen verran, että paikka on kivasti takana, ruutu löytyi hienosti viime kisatreenissä, vaikka lähetyshetkellä oli vielä kadoksissa, ja luoksetulokin on pysynyt treenitauosta huolimatta siistinä. Viime kesänä hinkattiin sivulletuloa kuntoon, ja sentään se on pysynyt kivana.
Ohjattu nouto. Luumun lemppariliikkeitä. Ei väliä noudetaanko vasenta vai oikeaa. Kestää ainakin jossain määrin luonnollisia häiriöitä. Viimeksi kisatreenissä tuli tyhjään halliin ihmisiä juuri oliskos ollut merkin kohdalla, mutta pystyi silti keskittymään. Tähän voisi miettiä kaikenlaisia muitakin luonnollisia häiriöitä ja niiden treenaamista eri kohdissa liikettä. Luumun kanssa pitää treenata myös erilaisia merkkikartioita. Ufotötsää Luumun on aina tehnyt mieli käydä vähän tuuppimassa (myös koska ollaan käytetty sitä apuna tunnaritreenissä), mutta hiukan ollaan saatu sen arvoa nostettua sentään. Puuhalistalla eriväristen merkkien treenaaminen. Viime syksynä Luumu ei pitänyt sinistä kartiota merkkinä ollenkaan. Raukka. No kun ei se koskaan ennenkään ole ollut sininen.
Kiertonouto. Edellispäivänä saatiin ekaa kertaa liimattua koko liike yhteen. Ei, vahinko vaan, tullut nauhalle. Luumulla on edelleen hieno motivaatio lähteä kiertoon, mikä on musta aa ja oo liikkeen onnistumisessa, ainakin meillä. Se kiertelee edelleen merkkiä omatoimisesti silloin tällöin, ja olen sen antanut niin tehdä. Jossain vaiheessa löperömäisyyteni varmaan potkaisee mua nivusiin, mutta siihen asti mennään näillä. Estehakuisuutta saatiin hienosti lisättyä jättämällä lelu esteen taakse. Mitä sitä ohjaamaan vartaloavuilla, kun lelu antaa suuntaa paljon paremmin. Luumu on ruvennut hoksaamaan liikkeen ajatusta jo siinä määrin, että se saattaa pelkkää kiertoa tehdessäkin tulla jommankumman esteen yli, ellen kerkiä palkkaamaan ennen. Niinhän se oli, että koskaan ei saanut tässä liikkeessä tulla perusasentoon, ellei välissä ole käynyt hyppäämässä. Ja jos ei tule ohjeita kumpi este, Muumelohan valitsee itse :D
Kiertonoudossa pitää myös vahvistaa se virittelyrutiini (tehdään weg). Muista aina suora alkuperusasento. Pitäisi olla itsestäänselvyys ihan kaikissa liikkeissä, mutta tässä ja ruudussa sen merkitys korostuu. Virittelyssä vahvistetaan vielä tötsän katsomista käskystä (missä weg). Itse kierto on muistaakseni aika tiivis, mutta asento valahtaa aika pahasti vasemmalle. Pitää tässäkin kokeilla käänteishoukutusta apuna. Ja sama juttu kuin luoksetulossa. Asennot ei saa valua! Loppuosaa ei olla kamalasti keritty treenaaman vielä, mutta arvaanpa, että perusasentotreeniä saa varmaan siinäkin tehdä esteiden hankalan kulman vuoksi. Tässä on kuitenkin pikkukoiran pikkuruisesta koosta etua ;)
Tunnari. Ihanankamala tunnari. Periaatteessahan Luumulla ei ole tässä mitään ongelmaa. Se vaan tuhtaa ja viihdyttää itseään siellä kapuloilla. Saatiin jo ennen joulua oman nostaminen heti toimimaan kotona, mutta hallissa se on ollut yllättävän vaikeaa. Nyt Luumu jo todellakin tietää mitä liikkeessä pitäisi tehdä, mutta sille kasvaa silloin tällöin räpylä otsaan. Kun se huomaa minun kaivelevan tunnarivermeitä treenikassista, se saattaa siinä kohtaa jo alkaa itsensäviihdyttämisen käymällä hyppäämässä esteen tai kiertämässä tötsän. Aijai. Tähän pitää nyt puuttua, ja keskustelu on nyt vaan vietävä loppuun asti. Kun me tehdään tunnaria, me ei tehdä mitään muuta, vaikka niin kovasti haluaisitkin jotain "hauskempaa" tehdä.
Ollaan nyt annettu Luumulle yksi mahdollisuus onnistua. Ekalla toistolla ollaan laskettu virettä tekemällä kaikki kääntymisrutiinit ym. Olen itse vienyt kapulat, ja ennen lähetystä Luumu on saanut rauhallisesti ja luvalla syödä eteensä jätetyt namit. Sen jälkeen se on vielä käskystä ottanut katsekontaktin ja vasta sitten saanut mennä kapuloille. Jos ja kun Luumu tämänkin valmistelun jälkeen tuhtaa, se on haettu kapuloilta pois ja laitettu hihnaan. Kapulat ovat olleet rivissä etäällä toisistaan. Rivin päästä Luumu on päästetty haistelemaan hihna sen verran tiukalla, että se ei konkreettisesti pysty ohittamaan omaan kapulaansa. No tästä hihnaan kytkemisestä herra Muu vähän pahoitti mielensä ja meinasi ettei tee kyllä yhtään mitään. Niinpä siinä käytiin vähän keskustelua siitä, kuinka minäkin paljon mieluummin olisin kotona katsomassa elokuvaa ja syömässä suklaakeksejä kuin treenaamassa miljoonatta kertaa tunnaria pienen tuhmuilijan kanssa. Kun Luu-Luu tajusi, että tunnari tehdään joka tapauksessa oli se kuinka vastenmielistä tahansa, treeni on ollut tosi nousujohteista. Eilen saatiin niin hieno kolmen toiston sarja ettei tosikaan! Jo ekalla hihnattomalla kerralla Luumulla oli tosi kiva asenne ja se haisteli tarkkaan. Vauhtia oli vaan niin paljon, että sen vuoksi ohitti oman kapulan. Näistä hihnatreeneistä ei vielä ole videota, mutta koitetaan vaikka seuraavalla kerralla muistaa. Oleellista meidän tämän hetken tunnaritreenissä on rauhallisen mielentilan säilyttäminen, kapuloiden pitäminen vielä etäällä toisistaan ja vauhdin laskeminen. Kyllä se siitä.
Kaukot. Seisomasta istumaan on edelleen vaikea. Tulee oikein vähän ahdistus rintaan, kun mietinkään miten paljon me ollaan tehty töitä ja miten paljon vielä on töitä tekemättä. Jossain vaiheessa aloin jo tykätä kaukojen treenaamisesta, mutta nyt kun tuntuu että junnataan taas saman haasteen kimpussa useampaa kuukautta putkeen, alkaa motivaatio ihan toden teolla laskea. Ohjaajalla - koiralla se on pysynyt kyllä yllättävän kivana (saahan siitä paljon palkkaa lähes ilmaiseksi). Ollaan kotona tehty Luumun kanssa ihan kaukoista erillisenä temppuna istuen peruuttamista (sisit, ja lelu lentää taakse). Ajattelin myöhemmin, että tätä olisi kiva yhdistää kaukoihin, kun ei se Luumu kuitenkaan kisavireessä ainakaan taaksepäin mene. Se ajatus olikin menolippu ojasta allikkoon. Ensinnäkin se on ristiriidassa takajalat paikoillaan -periaatteen kanssa, ja toiseksi nythän se seilaa ihan hurjana edestakaisin. Ja vaikka Luumu sen vaihdon nyt onnistuisikin tekemään oikea takajalka paikoillaan (mikä on meillä se kriteeri), se jotenkin vielä istumassa pompahtaa sillä tavalla taaksepäin, että se jalka siirtyy. Argh. Oma moka. Luumu tekee just niinkuin sille on opetettu... Otetaan tämä nyt kokonaan hallista pois, ja askarrellaan sellainen kaukotyyny tuonne peffan alle. Katsotaan mihin sillä päästään, ja palaan vielä omiin muistiinpanoihin toukokuun lopun Oilin koulutuksesta, jossa tehtiin kaukoja. Ollaan me sentään siitä kehitytty, mutta ei ihan niin paljon kuin olisin toivonut.
Paikkiksesta vielä. Luumuhan on tehnyt EVL-paikkista jopa ihan kisoissakin asti varakoirana, ja se on ollut sillä tosi kiva. Istumiseen ollaan saatu varmuutta, jopa niin, että nyt kun ei olla pitkään aikaan koko paikkista edes treenattu, Luumu meinasi eilisissä treeneissä maahanmenokäskyn kohdalla, että häntä ei tuommoiset käskyt koske. No vähän lisää jumppaa tähän, niin hyvä tulee. Pitäisi muistaa vaan ahkerasti treenata edes silloin tällöin, vaikka ei mitään ongelmia olekaan. Ettei käy just niin, et tulee niitä ongelmia. Loppu-pa:ssa olisi myös hiomista. On väljä ja kenossa ylöspäin. Tässä on ehkä vähän turhan suuri palkkaodotus. Enemmän siis palkan odottelua siihen kohtaan.
Kisatreeniä saisi enemmänkin tehdä. Nyt kun on alla vähän turhankin pitkä tauko, Luumu tekee sellaisia ihan hulluja virheitä, joita siltä ei edes osaisi odottaa. Kisatilanne on sille ihan hurjan hauska, ja suuri avoin kenttä vetää sitä puoleensa kuin... no huvipuisto polvenkorkuisia. Vaikka ei vielä kisakautta eletäkään, otetaan kisatreenit taas viikko-ohjelmaan, ettei keulimisesta tule taas tapa.
Semmoinen puuhalista meillä. Nyt on selkeämpi kuva itselläkin missä kunnossa ollaan ja mitä pitää tehdä. Mutta tänään me vietetään ansaittua lepopäivää. Juoksennellaan pellolla kavereiden kanssa, käperrytään sohvalle ja herkutellaan hyvällä ruoalla. Hyvään kumppanuuteen kuuluu myös kaikki se elämä treenien ulkopuolella. Miten sitä kantaa toisen 50 metrin matkan autolta mamman luo, kun pakkaslukemat ylittävät kahdenkymmenen ja pikkukoiran varpaat jäätyy. Tai miten sitä treenien jälkeen laittaa autossa myös sille nelijalkaiselle kumppanille penkinlämmittimen päälle. Kevättä odotellessa!
Korvattoman koiran "oma paikka"
Ihan tosi rankkaa, on se elämä epäreilua!
Tehtiin eilen treeneissä vakioksi muodostunutta kiertonoutoa siten, että kapula oli oikeaa noudettaessa aavistuksen enemmän oikealla. Avustajalta lähetys noutoon ja hypyn kautta vauhdista vapautus. Itse pystyin seisomaan ihan oikeassa paikassa. Oli tosi kiva! Tämä pala ei tosin toimi vielä kisamitoilla sen kapulan sijainnin puolesta - muuten jää hyppy vielä välistä. Kova draivi on kiertoon edelleen, koska käy sitä itsekseen silloin tällöin kiertelemässä pitkältäkin matkalta. Palkkaan edelleen tässä omatoimisuudesta.
Tunnarissa oli tuhtaamista, vaikka juoksin karkuun ja vaikka mitä. Tunnari>hyppy-kombo toimi neljännellä tunnaritoistolla kahdella kapulalla mainiosti, tosin itse olin sen verran huono ohjastaja, että hyppy tuli kierrettyä pariinkin otteeseen. Jotain ajatuksia tämä tuhtaaminen kuitenkin taas herätti... Useammin olisi tunnaria treenattava, paljon palkattava nostoista, joko ihan parilla kapulalla tai sitten niin hurjan monella, että Luumun ei ole mitään järkeä haistella niitä kaikkia läpi. Kun se ongelma on siinä, että se menee pääasiassa aina ekana siihen omalle kapulalle, mutta sen jälkeen käy ne muut vielä kertaalleen läpi. Nostamispäätöksen tekemiseen pitäisi siis saada vauhtia. Kaikki muut osat on musta hyvin paikoillaan. Kiirettäkin on tällä hetkellä sopivasti. Ei niin että kiire lisäisi tuhtaamista, mutta ei niinkään, että Luumulla olisi siellä kapuloilla kaikki aika maailmassa.
Luoksari oli myös kuuntelutreeninä oikein näppärä eilen. Tehtiin hiukan alle 20 metrin matkalla, merkin kohdalla pysäytys ensin seisomaan > takapalkalle, ja toisella toistolla merkin kohdalla istumaan > takapalkalle. Nyt oli pikkukoira hyvin kuulolla, pystyi pysähtymään määrittelemäni matkan sisällä (pari metriä) ja oikeasti myös halusi pysähtyä nopeasti. Jäipä kiva fiilis.
Jännä juttu miten joskus jotkut asiat toimii ja toiset taas eivät. Ja kun ne toimivat ja toimimattomat asiat voi olla ihan eri juttuja kuin edelliskertaisissa treeneissä. Luoksariin ollaan tosi kivasti saatu täpäkkyyttä ja asennetta tekemällä määrätietoisesti kuuntelutreeniä takapalkalla. Tunnari seilaa milloin onnistumisen, milloin epäonnistumisen rajamailla. Ja niin tekee ruudun eteenlähetyskin. Niinpä kun oltiin puuhasteltu siihen vähän pohjia omine nokkinemme, käytiin hakemassa siihen reilu kuukausi sitten vähän ajatuksia Heidi Pesoselta. Tässä mitä olimme siis ehtineet ennen koulutusta tehdä:
Ja tässä sitten millaisia vinkkejä Heidiltä puuhasteluumme saimme. Luumun kanssa voisi tehdä kolmenlaisia lelulähetyksiä. Niin että appari vie lelun, niin että itse vien lelun ja niin, että L ei näe, että lelu on viety. Lelu saa kuulemma näkyä maasta tosi hyvin. Tärkeintä koko eteenlähetysajatuksessa olisi, että koiralle rakennetaan tähän vahva virittely, ja aina treeneissäkin tehdään se "kävelykaavio" samalla tavalla samaa mantraa toistaen (ts. kävellään liikkeen aloistuspaikkaan). Käytännössä me tullaan aloituspaikkaan U:n muotoisesti, eli kävellään ensin vähän selin lähetyspaikkaa kohti. Matkalla sanon Luumulle, että nyt mennään tekemään vorne (joka on meidän eteenlähetyskäsky; tulevaisuudessa sanon tehdään ruutu ja vorne, muista vorne). On tärkeää, että koira on ehdottoman suorassa perusasennossa ennen lähetystä, sillä pienikin vinouma saa koiran juoksemaan aika kauaskin ympyrän kehästä. Parempi kerralla saada oikeaan paikkaan kuin lähteä tyhjään sohimalla korjaamaan.
Heidin mielestä on hyvä idea treenata eteenlähetystä vähän pidemmällä matkalla, kuten olimme tehneetkin. Se on sitten kokeessa helpompi pysäyttää kymmeneen metriin. Paljon tehdään lelulähetyksiä, mutta apuna voi käyttää myös kosketuskeppiä. On vielä askartelun alla (eli keppimatskut kaupassa), mutta tätä tullaan ehdottomasti kokeilemaan! Koiraa lähetetään kuonolla koskemaan keppiä pitkältä matkalta, ja jossain vaiheessa pysäytelläänkin ennen keppiä. Samaa voi kokeilla lelulla. Eli pysäytykset ensin erikseen kuntoon, niin että itse oppii kuinka koira pysähtyy ja kääntyy. Pysäytyksiä voi tehdä kierron kautta (ei tötsällä!), eli lähetetään kiertämään, mutta pysäytetäänkin ennen kierrettävää kohdetta. Kokeile myös lähettää tennispallon perään ja pysäytä ennen palloa. Näitä me joskus Luumun kanssa tehtiinkin, ja ne toimi siihen asti hyvin, kunnes se ei enää ollenkaan lähtenyt pallon perään. Se oli vähän et koitas nyt jo päättää saako sinne pallolle mennä vai ei :D
Kosketuskepistä vielä sen verran, että sen voi antaa olla samassa kohdassa, ja itse vaan siirtyä ikään kuin ympyrän säteellä lähettämään koiraa kepille eri suunnasta. Muista myös palkata sinne kepille, ei niin että koira palaa takaisin hakemaan palkkaa.
Kuvat koulutuksesta: Anne Saari
Ollaankin melkein joka treeneissä tehty vähän näitä eteenlähetyksiä, ja jos ne viimeksi toimivat tooosi hyvin, eilen ei mennyt taas ihan niin putkeen. Olen kirjoittanut paperille aina toistomäärät ja -tavat, jotta saadaan mahdollisimman pienellä toistomäärällä maksimaalinen teho. Eilen jouduttiin hiukan poikkeamaan suunnitelmasta, koska yhdessä tärkeässä tekijässä tuli mokattua: Luumu ei nähnyt salaa vietyä lelua, kun se maastoutui väreiltään niin hyvin laskevan auringon varjoittamaan hiekkaan! O-ou. En nyt tiedä oliko viksu veto lähettää sitä sinne yhä uudelleen, mutta toisaalta kun se kolmannella yrittämällä lelun vihdoin bongasi, vahvistui siinä kenties ajatus siitä, että aina kannattaa juosta eteen kun sanotaan > siellä se lelu voi olla, vaikka sitä ei näykään.
No joo. Suunnitellaan eteenlähetystreenit vastedes vieläkin paremmin ihan lelujen värityksiä myöten, sillä eihän sen eteenmenon kuulu mitään silmällä etsimistä olla. Mietin myös tuossa seuraavassa eilen napatussa videopätkässä, että vesittääköhän tuo lelun perään viskaaminen (ihan vimppa toisto) vähän sitä suoraanjuoksemisen ajattelutapaa. Luumu kun ehti siinä jo jessin kohdalla kääntyä. Vaihtoehtoisesti voisin jättää jessin kokonaan pois ja ylipäänsä näin treenatessa heittää jonkun kunnolla lentävän lelun ihan reilusti Luumusta yli (ei kohti Luumua). Haluaisin kuitenkin jotenkin pitää myös tämän harjoitustavan repertuaarissamme, koska siinä ei tarvita apparia. Ja vaikka meillä lähes aina appari onkin, en halua, että Luumu kuvittelee eteenlähetyksen tarkoittavan sitä, että lähellä seisova ihminen (kokeessa liikkuri) heittää sieltä jotain.
Semmoista treenirintamalle. Heidin neuvomia peruutusharjoituksia ei juuri olla päästy tekemään, kun kotonakin on olkkarissa suunnilleen se pari metriä tilaa seinän vieressä tehdä. Ja kuten viimeksi meidän peruutustreenejä selostin, kyllä me joku fyysinen juttu siihen Luumun vasemman kyljen viereen tarvitaan. Voisi tosin ottaa lautatreenit taas käyttöön, sitä voisi ihan omalla kotipihallakin puuhastella.
Pari puhelinräpsyä
Muuten täällä on kaikki Vanhalinnassa vanhalla mallillaan. Ollaan paljon käyty peltolenkeillä ja fiilistelty syksyä muutenkin polttamalla takkaa ja vetämällä villasukkia tiukemmin jalkaan. Piha on vielä kesäkunnossa. Aina sadekelillä suunnittelen leikkaavani tuon yhden puskan heti kun on aurinkoista. Kuitenkin aurinkoisena päivänä tuntuu olevan aina niin paljon muuta tekemistä, että taas sadekelillä (ja sen jälkeen) muistan, miksi se puska pitäisi leikata. Me kun joudutaan kulkemaan sen läpi yläpihalta kotiin, ja se niin kivasti raapii naamaa ja kastelee vaatteet. Viimeiset rupisetkin perunat on nostettu ja syöty. Omenapuissa oli keväällä paljon kukkia mutta nyt syksyllä sitäkin vähemmän omenoita. Viisaammat muuttavat etelään, me uppiniskaisemmat eläinlajit kärvistelemme koko pitkän talven.
Keittiön ikkunasta isolla putkella kuvattu. Näitä ja hanhia on ollut varmaan pari viikkoa jo Ilmaristen puolella suunnittelemassa etelänmatkaa.
Lampaat olivat kovin kiinnostuneita iltalenkkeilijöistä. Nyt ne ovat jo palanneet kotilaitumilleen.
Härkätiellä astuttiin melkein kärmeksen päälle! Ensin katsoin tosin, että onpa siinä iso kastemato.
Viime viikonloppuna oltiin tositositosi reippaita ja maalattiin...
Keittiön laatikosto!
Ja kun vauhtiin päästiin, uuden värin sai myös Annelta saatu rahi. Sinne mahtuu just ja just kaikki mun villalangat!
Taisin kuvata tuolin päällä Vau Mumun pantaa, ja kuka taas tunkikaan itsensä melkein kuvaan asti..? Päiväunilta raasu, palkan toivossa vissiin.
On myöhä, mutta jotenkin teki mieli kirjoitella vielä. Tultiin justiin iltalenkiltä, ja Muumelolla oli lähipuistossa ihan paperisuunnitelmalliset iltalenkin oheistreenit. Muutenkin ollaan tällä viikolla sentään vähän ryhdistäydytty ihan "oikean" treenaamisen kanssa. Kaukoja ollaan tehty lähes päivittäin, ja kentällekin ollaan raahauduttu öö.. kolme kertaa. Maanantaina käväistiin kuukauden tauon jälkeen Rauvolassa koekentällä Hennan, Oivan ja Floran kanssa. Luumu teki yksinään hyvän paikkaistumisen ja sitten vielä välipalkan jälkeen lyhyen paikalla makaamisen Floran kanssa erikseen käskytettynä (meillä oli kuvitteellisia kisakumppaneita koko paikkisrivillinen; Henna toimi etevästi sekä liikkurina että kilpailijana!). Olin myös tarkkana kentällemenojen kanssa tässä vaiheessa. Häiriömerkille poikkeamisesta puhuteltiin, eikä sillä tavalla itsekseen koohottamalla pääse yhtään mihinkään hommiin. Tämän asian kanssa mun pitää jatkossakin olla tarkempi ja kaikilla kentillä! Toki Luumu saa joskus juosta suoraan autosta reikä päässä kentälle, mutta luvan kanssa. Kun me ollaan mun kanssa, se tarkoittaa, että mitään omatoimista oheispuuhaa ei katsota hyvällä.
Huhtikuussa Facebookin onnellinen koira -haastetta varten napattuja kuvia
Sattuu muuten olemaan sama "puisto", jossa tänäänkin myöhäisiltana treenilöitiin.
Maanantaina tehtiin ruutua ja ohjattua kokeenomaisesti ja ruudussa oli ekalla toistolla motivaatiolelu. Hyvin meni ruudussa merkin kautta kummastakin suunnasta. Ohjatussa meinasi ryskätä ohi! Muistutettiin myös metallihyppynoutoa, joka oli muuten hyvä, paitsi palautukset jäivät pikkasen vinoiksi. Henna kun oli samaan aikaan viemässä ruutuun lelua, ei pystynyt pikkukoira ihan täysillä keskittymään kahteen asiaan samaan aikaan. Olis nyt siihen käsillä olevaan asiaan edes yrittänyt. Mutta ei mitään nosto- tai vireongelmia, vaan oikein halukkaan näköistä työskentelyä. Omalla kapulalla tosin.
Luoksaria tehtiin myös kuunteluna niin, että eka pysäytys heti liikkeellelähdön jälkeen seisomaan > takapalkalle. Toisella kerralla pysäytys vasta ihan mun jalkojen juureen istumaan > takapalkalle. Hennastakin oli hassua, miten olen saanut Luumulta vauhtia hyvin pois. Kun se ei toisaalta ole enää semmoinen Luumun näköinen luoksetulo. Mutta uskon että tämä on kuitenkin oikea tie niihin terävämpiin stoppeihin, ja sitä kautta varmuuden myötä tulee taatusti taas vauhtiakin takaisin, tosin maltilla sitäkin, kiitos.
Tiistaina käytiin kaupunginsairaalan lähellä Jennin ja Jedin kanssa treenilöimässä. Luumu teki zetaa liikkuroituna, joka oli hyvä. Kivat asennot, mutta seuruu vähän käännöksissä kärsii. Lisää seuruutreeniä jäävien yhteyteen. Ohjatussa korjattiin edellispäiväistä merkin ohi ryskäämistä. Tehtiin kokeenomainen, ja veto suoraan kapulalle oli tälläkin kertaa kova, mutta niin vaan riksrakspoks pikkukoira valitsi kuitenkin käydä merkin kautta. Hyvin tehty! Tässä muuten myös tulee nyt vähän näkyviin sitä luumumaista tsekkaan-tässä-samalla-vähän-mitä-kaikkea-muuta-täällä-on -meininki noston jälkeen. Kapula suussa on hyvää aikaa katsella ympärilleen, eikä sivulletulon kanssa tunnu olevan kiirettä. Huooh. Liian helppo liike tämäkin vissiin Muumelon mielestä? Pakkaa sekaisin heti sunnuntain kokeen jälkeen, en vaan vielä tiedä miten. Ai niin, tehtiin tämä tiistain ohjattu vierailla kapuloilla, ja se oli hyvä!
Luumu teki myös tunnaria merkin kautta. Meinasi unohtaa merkin, ja tuhtasi yhden ylimääräisen kierroksen kapuloilla, mutta oli selvästi kiireisen oloinen. Se on kiva juttu se! Sain Jenniltä idean myös tempputreenin toteuttamisesta siten, että lähetetään koira ruutuun, jonka "nauhat" on rakennettu tunnarikapuloista. Sitten ruutuun juoksemisen jälkeen koira pyydetäänkin suorittamaan tunnaria! Tämän oli pari kekseliästä treenaria ideoineet ilmeisesti jossain palstalla videon kera - tosi kiva ajatus! (Saa ilmoittautua, jos itsensä tästä tunnistaa ;))
Kaukoja tehtiin myös kokeenomaisesti, ja kyllä se vaan piru vie tuli sieltä ainakin 20 cm eteenpäin (mikä ei kyllä sinne 15 metrin päähän näy ollenkaan!). Shaakeli. Olenko mahdollisesti palkannut myös muissa treeneissä sellaisista sarjoista, joissa on tullut reilusti eteenpäin, mutta mikä on näyttänyt matkan päähän hyvältä suoritukselta?? Kokeiltiin niin, että Jenni piti Luumua takajaloista kiinni (kuten VOI-kaukojemme alkuaikoina alkusyksystä viime vuonna), eikä Luumu ollut ollenkaan "pistänyt vastaan". Eli se kyllä tietää miten ne kaukot pitää suorittaa, kun siinä on joku apu/paine. Olen välillä pitänyt takapalkkaa edelleen, mutta pitääkin ottaa jälleen ne etunamit käyttöön, sillä takapalkka kyllä nostattaa liikaa. On vaan (taas kerran) nöyrryttävä ja autettava. Voin edelleen tehdä sitä pitkää matkaa ja pitkiä sarjoja, mutta jos siinä ei ole apparia kertomassa etenemästä, on Luumulla oltava siinä edessä ne namit, joista luopumalla se pysyy paikoillaan. Namienkin kanssa on oltava valikoiva, koska ihan perusnappulat se unohtaa - oikeasti! Kun vapautan sen siihen eteen, sillä ei ole mitään hajua mihin se oikein vapautettiin. Toisaalta taas kun olen nyt muutamana kertana käyttänyt bullstickin palasta, se pitää sijoittaa vähän kauemmas, koska sen vetovoima on niin suurenmoinen, että Luumu ei yksinkertaisesti pysty menemään suoraan sen eteen maahan (vaan moneen kertaan toistetun maahan-käskyn jälkeen kiemurtelee jotenkuten lonkalleen).
Vimpaksi tehtiin Jennin ja Jedin kanssa vielä vähän varioitua uutta EVL-paikkista. Pidettiin piilossaoloaika lyhyenä, kun lähellä oli tätejä taluttamassa koiriaan (ja kun ei niistä tädeistä koskaan tiedä). Käytiin vielä vuorotellen piilosta tulon jälkeen kiertämässä koirien takaa liikkurimaisesti ja tehtiin vuorotellen käskytykset sekä maahan että luokse. Tosi kivasti meni, vaikka olihan siinä kahdestaan tehdessä vähän säätöä, kun piti toimia toinen toiselle liikkurina samalla. Veikkaan, että tästä tulee yksi Luumun lemppareista kyllä. Niin vauhdilla se sieltä omalla vuorolla tuli!
Eilen olikin semmoset vesikelin treenit, ettei ole yli puoleen vuoteen ollut (kivaa, että heinäkuussa on samanlainen treenikeli kuin marraskuussa...). Kyllä edelleen välttelen treenaamista sateella, eikä nytkään mikään pakkorako ollut. Tästä Suomen kesästä kun ei vaan koskaan tiedä, ja täysin sateeton keli muuttui silmänräpäyksessä alkulämppälenkin aikana kadut tulvaannuttavaksi rankkasateeksi. Luumu raukka vihaa kaatosadetta, ja se yritti ihan maanisesti päästä jokaisen puun alle suojaan. Jäätiinkin hetkeksi Annen ja Kodan kanssa erään omakotitalon pihan nurkalle ison kuusen alle juttelemaan muun muassa asuntomessukokemuksista, ja siinähän se puhellessa sadekin rauhoittui.
Mutta mitä ihmettä on tapahtunut sadetta inhoavalle toko-Luumulle? Olen jotenkin maagisesti onnistunut rakentamaan sen viretilan sadetreeneissä johonkin maanisen ja seinähullun välille, sillä ollaanhan me aina tehty sateella pelkästään supersiistejä vauhtijuttuja superkorkeassa vireessä sellaisella nopeudella, ettei siinä ole ehtinyt huomata sadetta tai lammikoita koira eikä ohjaaja. Luumulla oli pikapikaa kokoon kyhätyssä treenisuunnitelmassa (taas) vauhdikkaita juttuja, eli merkkiä. Luumuhan sinkosi autosta kentälle sateeseen kuin tykinkuula, ja hyvä ettei käynyt merkkiä paikoilleen viemässä ollutta Annea jo tönäisemässä kumoon! Multa se meinasi taas riisua housut jalasta, kun oli niin raivokkaan innokas. Onko voinut oikeasti tapahtua jotain tunneoppimista ton sateen kanssa..? Mutta kyllä se tekikin hyvin hommia! Jumaleisson millä powerilla merkille! Otettiin siihen häiriöjuttuja mukaan (Anne jätti lelun merkin taakse vinoon ja kävi toiselta puolelta kutsumassa luokse merkin suorittamisen aikana). No eihän Luumu edes harkinnut menevänsä tuommoiseen hölmöttelyyn. Hih. Hyvä merkki! Pari jalkapallomaalin kiertoa seisomaan pysäytyksineen ja päätin sitten, että kestää se vire hiukan seuraamistakin.
Ei ollakaan treenattu seuraamista öö.. kesäkuun kokeen jälkeen (!), ja yllätyin miten kivalla ilmeellä Luumu teki. Sade oli sen verran rauhoittunut, että oli jo ihan reilua vaatia katsekontaktia. Poikitti alkuun tosi rumasti, mutta sain korjattua muutamalla äkkinäisellä vasemmalle käännöksellä. Ja nimenomaan sillä tavalla, että ei yhtään auteta (kuten koeseuraamisessa avustavalla askeleella), vaan suoraan vaan käännyin Luumun eteen oikealla jalalla. Hyvin pysyi kärryillä, enkä joutunut juuri huomauttamaan. Jonkun matkaa liikkuroitua namipalkattua pätkää, sitten jatkettiin pidemmällä liikkuroidulla, jossa erityisen etevästä seuruusta Luumu sai juosta kaukopalkalle. Oli kaikin puolin teknisestikin tosi hyvä, mutta nyt kyllä asenne yllätti ohjaajan! Onhan Luumulle rakennettu tätä seuruuta koko alkuvuosi melkoisella hartaudella, ja palkkaa on tullut paljon. Silti mulle tuli yllätyksenä miten paljon Luumu tykkää seuraamisesta. Ihanaa!
Instassa tuli neljätonnia jo aikapäiviä sitten täyteen, ja blogissakin 100 000 lukukertaa pari postia sitten :D Vau!
Ja mitäs tänään sitten. Hilkulla oli, ettei tullut vapista, mutta pakkasin kuitenkin iltalenkille kassin täyteen tokokamoja. Olikin hirveen kiva fiilis tehdä, mutta heti kun otin puhelimen videokameran esille tarkoituksena saada joku kiva vauhdikas pätkä tätä postia varten, eikö tietysti just silloin kaikki hommat ala jostain päästä pissiä. Sain mä videota toki, mutta en oikeastaan mitään julkaisukelpoista. Koska se on tosin ennenkään meitä estänyt? ;)
Aloitettiin tunnarilla. 20 metriä matkaa, noin 10 kapulaa ja kolme toistoa. Ekasta pallo nostosta, tokasta pallo tuonnista ja kolmannesta pallo jännitteen kautta sivulletulosta. Olen alkanut silloin tällöin tehdä noiden irtoamisliikkeiden lopussa jännitettä kaivamalla palkkaa hitaasti ja jännittyneesti hengittäen taskusta. Luumu on niin mahtava, kun se on kuin helposti jekutettava lapsi. Sen silmät ihan kirkastuu ja koko kroppa jännittyy hännänpäätä myöten, kun se tajuaa että ei vitsi, kohta se palkka tulee, ihan kohta se tulee. Hirvee kiva tunnari tänään. Yhtään ei tuhtannut, vaan samantien oman kohdattuaan nappasi sen nopeasti ja superenergialla.
Elämää staffin kanssa. Koskaan et ole yksin. Tässä me hinnoitellaan kirppistavaroitakin sylikkäin <3
Tehtiin myös seuraamista namipalkalla ja loppuun pidempää pätkää, johon oli sekoitettu myös kaikki zetan asennot sinne joukkoon. Palasin aina asennon jälkeen taakse, mutta saatoin tehdä heti uuden seuruukäskyn jälkeen täyskäännöksen tai esimerkiksi seisominen tehtiin vallan juosten. Oli kauheen kiva, ja vapautin lopuksi kaukopalkalle (jonka oli tosin ehtinyt unohtaa, joten en tiedä oliko siinä joku pointti).
Ohjattua tehtiin pidemmällä nurmella/heinikossa polun viereisellä "jalkapallokentällä". Oli vähän vikatikki, tai olisi pitänyt jättää siihen yhteen onnistuneeseen. Luumu teki yhden tosi hyvän merkin (palkka) ja merkin + oikean. Oikein raivolla juoksi/loikki merkille ja sitten kapulalle, silmät riemusta kiiluen. Oli niin pirun upea, että ajattelin haluta saada seuraavan (vasemman) videolle. Väärin ajateltu. Tässä kohtaa homma meni päin betoniseinää, ja saatiin tämä korjattua vasta sitten kun ymmärsin luovuttaa kuvaamisen kanssa. Heh. Oli se hankalaa, ja hommaa vaikeutti, kun Luumu ensin ryskäsi merkille rumasti, sitten ei tullut takaisin, vaan nuuskutteli jänöjen sulotuoksuja (puhuttelin pari kertaa että miten näitä hommia oikein hoidetaan) ja sitten onnistuneellakin noudolla kerran tiputti ja jäi nuuskuttelemaan maata. Öö joo oli astunut semmoisen herkkusienen näköisen palluran ihan linttaan ja sitä piti jäädä ihmettelemään, mutta eihän se käy. Videokamera taskuun, ja nyt aivot peliin tähän hommaan kummallekin! Saatiin me se korjattua sentään, mutta pitää vielä huomenna viimeistelytreeneissä palkata paljon merkistä.
No just heräsin torkuilta. Ei siin oo mitään hauskaa!
Luoksarissa tehtiin mitä ollaan viime ajat tehty, eli pysäytyin heti lähdön jälkeen seisomaan. Ekalla kerralla ei kuullut (kun en viitsinyt puolenyön aikaan huutaa kauheasti), mutta toisella toistolla oli tosi kiva > takapalkalle. Kolmannella toistolla yritin pysäyttää ihan mun jalkojen juureen maahan, mutta kun me ollaan viime aikoina tehty paljon lähelle pysäytystä istumaan, eihän se maahanmeno niin vaan onnistunutkaan. Sitä saat mitä vahvistat, ja istumaan jääminen olikin ihan kivan näköinen. Heh. Ehkä kolmannella yrittämällä meni maahan, kun oikein kovasti venytin kuuuusssscccchhh. No se on hyvä kusch. Pitää korjata huomenna.
Ja kun tässä meni ohjatun ja luoksarin kanssa hinkuttaen yllättävän kauan, olikin kaukotreenin aikana jo niin myöhä/pimeä/vilpo, että hyttysethän tuon raukan söivät. Bullstikki edessä ei kuunnellut ekalla, kun yks maahan menikin seisomiseksi. Uudella otolla teki hyvin, vaikka selvästi joku pisti jostain. Nopeat vaihdot ja vapautus superherkulle. Pitää nukkumaan mennessä levittää kortisonivoidetta raukan "taisteluhaavoihin". Pirun pistiäiset! Tuohon aikaan on näköjään ihan turha yrittää treenata tuommoisen nahkakoiran kanssa yhtään mitään. Tai enpä usko että se siitä ajasta välttämättä oli kiinni, koska ei nuo treenit joka tapauksessa puolta tuntia kauempaa kestäneet - kaukot taisivat vaan olla eka liike, jossa Luumu oli sen verran paikoillaan, että ne pirulaiset sen löysivät ja saivat pistettäväkseen.
Vielä on Pandan tehtaanmyymälän tuliaisia jäljellä.
Luumukin sai maistaa. Ihan yhden vaan.
Ihan hyvä fiilis jäi näistäkin treeneistä, vaikka vähän jouduttiinkin vääntämään. Nyt kun L on ollut vähemmällä treenillä, on se aina yhtä riemuissaan hommeleihin pääsemisestä. No onhan se toki muutenkin aina, mutta nyt jotenkin erityisesti. Ja mikä parasta - vaikka se on riemusta halkeamaisillaan, se on silti tarkka ja keskittynyt. No suurimman osan ajasta ainakin.
Katsotaan nyt mitä huomenna vielä tehdään tuon ohjatun ja luoksarin lisäksi. Ei tähän aikaan riitä enää kapasiteetti suunnittelemaan. Paljon palkkaa ja iloista fiilistä on luvassa ainakin, ja sunnuntaina mennään kehään vähemmällä valmistautumisella kuin tavallisesti. Ja ihan tarkoituksella. En aio treenittää enää sunnuntaiaamuna, vaan tehdään koepaikalla vaan merkkiä, kaukoja ja seuruun paikallaan käännöksiä. Aamulenkillä käydään tietysti, mutta ihan mielenkiinnosta haluan nyt kokeilla mennä vähän enemmillä paukuilla kehään. Paikkiksia me ollaan muutenkin tehty pitkään jo "suoraan autosta", joten se tuskin tulee olemaan mikään ongelma. Oikeastaan on tosi hyvä, että Luumulla on siinä paikkaistumisessa kaikki paukut vielä hihassa, kun se on kuitenkin jotenkin fyysisesti ja henkisestikin rankka liike. (Tosin saattaahan se joskus istua kymmenenkin minuuttia ja vartoa vaikkapa jäätelöpurkin jämiä...) Ja nyt kun se on tehnyt korkeassakin vireessä tarkasti töitä, on jännä kokeilla miten suurempi energiataso vaikuttaa koeseuraamiseen ja vauhtiliikkeisiin. Tosin jos heti alkuunsa tehdään kaukoja, voin joutua koepaikalla miettimään suunnitelman uusiksi :D
Näin paljon tavaraa mahtuu olkalaukkuun! (Ja hella on mitä mainioin paikka kuvata niitä...)
Vähän ekstremeä, kun merkkiäkin joutui vähän etsimään heinikosta.
