Mooin staffierkkari ja muita kertomuksia näyttelykehien laidoilta

Ollaan Mooin kanssa osallistuttu kesän aikana pariin näyttelyyn, viimeksi eilen Vantaalla järjestettyyn staffien ja amstaffien erikoisnäyttelyyn. Sinne lähdettiinkin koko perheen voimin, ja se jos mikä täyttää sekalaisen sakin määritelmän. Palataan kuitenkin ihan ensiksi toukokuuhun ja Roturacen yhteydessä järjestetyn match show'n kuviin. Ne julkaistiin sen verran myöhään, etten niitä enää tullut lisänneeksi itse Roturacesta kirjoittamaani postiin, ja näin sanoessani kiitän ja kumarran järjestäjätahoa, että ylipäänsä oli kuvausta. Kiitos!

Kuvien kreditit sille, jolle ne kuuluu.
Tietoa kuvaajasta ei sivuilla lukenut.

Mooin kanssa on niin kiva osallistua tapahtumiin, koska se osaa käyttäytyä niin kivasti. Sen kanssa voi ajaa paikalle minuuttia vaille hoohetkeä, ja remeleitä pukiessa toivoa että se muistaa kaikki ne miljoonat harjoitukset, joita näiden ja noidenkin näytelmien eteen on tehty... eikun! Siis sen kanssa ei ole harjoiteltu juuri ollenkaan! Mooineito on vaan ihan täydellinen luonnonlahjakkuus sutjakkaassa liikkumisessa ja nätisti olemisessa. Sekoitin siis Luumuun, jonka kanssa käytiin jos ja millaiset näyttelykurssit ja mätsärit ja näyttelytreenit - ja silti sen kehäkäytöksen kanssa sai arvailla kuin venäläisessä ruletissa. No vähän juksasin. Enhän mä oikeesti sekoittanut noita keskenään, kun ei vaan voi sekoittaa. Yötä ja päivää, tiedättekö. Kesää ja talvea. On ne tässä asiassa niin eri puusta. Toinen on jalosti ammattitaidolla veistetty, toinen kirveellä lohmaroitu.

Kuva: Anne Saari

Kuva: Anne Saari 

Kuva: Anne Saari

Meidän ensimmäisten yhteisten näyttelyiden jälkimainingeissa ilmoitin Mooin tähän huudeille Uudenkaupungin ryhmikseen 19. kesäkuuta. Siellä oli tuomarina meidät jo kertaalleen nähnyt Kaisa Metteri-Gold. Mooi kulki parhaiten mitä koskaan, mutta ei vaan riittänyt kärkipaikoille. Iloisista etuliikkeistä löytyi maininta jälleen :D ERI on kuitenkin aina kiva kotiintuominen, joten oltiin ihan tyytyväisiä! Lisäksi päästiin seuralaistemme Annen ja Kodan kanssa treenaamaan siinä sivussa vähän tokojuttuja. Naksuttelin Mooille jäävistä ja perusasennosta lähinnä. Hyvä päästä tekemään helppoja juttuja vieraammassa ja hälisevämmässä paikassa ja erityisesti nähdä, ettei se ole näköjään Mooineidolle mikään juttu. Tässä vielä arvostelu:

Erittäin hyväntyyppinen nuori narttu.

Vahva kaula. Kuono-osa saisi olla kauttaaltaan vahvempi.

Hyvät korvat ja purenta. Tyylikäs kaula.

Hyvänmallinen rintakehä, joka saa vielä vahvistua.

Niukka luusto. Tasapainoisesti kulmautunut.

Liikkuu hyvin takaa, hieman iloisesti edestä.

(ERI AVK2)

Kaikki nämä kuvat ovat Anne Saaren ottamia.
Onneksi Uudestakaupungista tulikin näin paljon ihania kuvia,
sillä erkkarista ei sit tullutkaan kuin kaukaisia kännykkäräpsyjä. 

Uudestakaupungista jäi vielä nälkää näytelmille, ja meinasin, että jokohan se olisi meikäläisenkin aika menettää erkkarineitsyys. Staffien erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna meistä järkevän matkan päässä Vantaalla. Luumunhan ilmoitin vuonna prinssinakki pikkupentuluokkaan, mutta jäätiin sitten pois sen pirkaleen polvivamman takia. Tuolla kun niitä pentuja vilisti, meinasi vähän hiipiä nostalgia puseroon. Ihan vähän.

Pakattiinkin mun pikkuiseen volkkariin koko perhe vaunuja ja kevythäkkejä myöten. Luumukin sai sillä ehdolla tulla, että se ei kisko hihnassa (koska sillä on edelleen se niveltulehdus, tai ainakin lääkekuuri päällä siihen), ja sen takia se sai käyttää Toki-lapukalta lainaamaamme kuonopantaa. Heh. Joo ei siitä mitään tullutkaan, jos niin erehdyitte hetken ajattelemaan. Kerkesin sentään edeltävänä iltana palkkaamaan sitä kuonopannan pukemisesta ja rauhaan jättämisestä, mutta se ei kyllä ihan kantanut seuraavaan päivään asti. Luumu tepasteli noin parinsadan metrin matkan parkkikselta näyttelyalueelle kuin mikäkin tasangon villivarsa, kunnes just siellä näyttelyalueella sai rapsutettua sen pannan naamaansa koristamasta. 

Päivä oli kuuman kostea. Pilvet kiersivät Hakunilan urheilupuiston nurmikentän just sopivasti. Olin tietysti pukeutunut mustiin, ja siinä vuoroa odotellessa selässä ei vierineet hikipisarat ei. Siellä oli putous, ja se ei ollut vesi-. Meillä oli kuitenkin hyvin aikaa siirtää leiriämme pariinkin otteeseen, hakea autosta vilttiä ja ties mitä muuta sinne unohtunutta ja viihdyttää Kirppua eikun Toukkaa - kunnes oltiinkin sitten jo myöhässä avoimen luokan narttujen kehästä! Siellä oli puolet luokasta jo nätissä puoliympyrässä esillä, kun meikäläinen ärkeleesti äheltäen koittaa sukia possutinta esittelykuntoon (panta kaulaan, oliko se siinä..?). Kerittiin just sopivasti niihin yksilöarvosteluihin, joten sinänsä hyvä. 

Tuomarina meillä oli brittiläinen Craig Scanlan, joka meinasi Mooista, että:

Red & white pied bitch of good shape and size. 

Ears carried well. Correct eye colour for coat. 

Well-placed shoulders & well-boned front. 

Would prefer body in a little fitter, harder condition. 

Rear quarters strong with good stifles. 

Tail set carried well. Movement was OK.

Haahaa, muuten tosi hieno arvostelu, mutta hän on inasen liian pläski! Kyllä mua hiukan nauratti, sillä vaikka se paikkansa pitääkin, ollaan me hitsi vieköön koitettu laihduttaakin tässä kuluneen heinäkuun aikana. Mä rupesin jo kesäkuun puolella katsomaan valokuvista että ei hitsi se on kerännyt elopainoa kyllä. Juoksujen jälkeen yritin sälyttää turpoamista naisellisten hormoonivaivojen kontolle, ja viimeisen niitin tähän pläskistymiseen löi Mooin edellis(tokosm)viikonloppuna Nauvon saaristossa viettämä neljän päivän luksusloma. Hoto mikä hoto, oli kuulemma syönyt perheen kymppiveen Ruusakoiran eväät pariinkin otteeseen ja vienyt luutkin suoraan suupielestä :D Ei voi muuta kuin nauraa, niin on beisikkiä Mooia. Se ottaa just sen minkä se saa.

Possuttimet sai vuorotellen hengailla häkissä ja vuorotellen viltillä. 

Mooi oli päivästä ihan poikki ja makasikin häkin varjossa ihan reporankana. 

Luumukin tunnistettiin muutamaan otteeseen. Tietty. 

Mooi pääsi yhteiskuvaan komean isäukkonsa Rhinon kanssa. 

No mutta, ei jäädä tätä arvostelua suremaan, sillä ainakin tälle epäkohdalle on helpostikin tehtävissä jotain. (Ainiinjoo, siis EH. Tosin luokasta vissiin joku 90 % sai saman ;)) Mooi piipahtaa kehässä seuraavaksi elokuun puolella Raision elonäyttelyssä, ja me ollaan siihen mennessä jo taatusti paremmassa kunnossa. Treenaaminen ja peltolenkit on jääneet nyt kesän aikana harmillisesti vähemmälle (Luumun saikku, siitä johtunut masennus sekä Kirputtimen alati kasvava viihteentarve), mutta me itse asiassa aloitettiin jo parisen viikkoa sitten semmoinen läskitlähtee -projekti, et oksat pois. Tästä lisää myöhemmin, mutta juostu ollaan. Tälläkin viikolla neljästi, ja kilsoja on yhteensä kerääntynyt heinäkuussa 173. Musta aika hyvin, nää helteet ja meidän kaikista tekosyistä helposti sohvalle makaamaan jäävät selkärangattomat mielet huomioon ottaen. 

Mooin päivä Raumalla

Käytiin eilen Mooin kanssa pikavisiitillä Rauma Show'ssa. Oltiin muuten koko perheen voimin matkassa, mitä nyt Luumu jätettiin mamman luokse hoitoon. Ei niin, etteikö se olisi siellä Raumallakin mennyt tai kotona sen muutaman tunnin yksinäänkin. Sen seura on vaan tätä nykyä sen verran kysyttyä, että ilahdutettiin mammaa luumumaisella lauantaisella ohjelmanumerolla. 

Torstai-illan spahoidot.
Ihan hukkaan heitettyjä kyllä,
sillä perjantai-iltana Mooi pulahti vielä Aurajokeen. 

Väsynyttä matkaseuraa Raumalle.

Säätiedotusta tuli tarkkailtua etukäteen säännöllisesti, sillä luvassa oli rankkasadetta. Tietenkin. Luumun kanssa kesänäyttelyitä kierrellessä meillä oli aina sään suhteen hirveen hyvä tuuri. Aina paistoi aurinko tai oli vähintään pilvistä. Sateessa ei jouduttu ikinä misteröimään. Sääennusteesta huolimatta Mooin kanssa oli rento meininki suunnitella näyttelyreissua Raumalle. Ensinnäkin lyhyt reilun tunnin tuttu ajomatka. Toiseksi vaikka sataisikin, se ei haittaisi Mooityttöstä ollenkaan niin paljon kuin mitä se olisi aikanaan haitannut Luumua. Mooi on sillee ainakin Prinsessa Luumuun verrattuna melkoinen tukkijätkä. Se juo vesikupistakin niin, että vettä on pisin ja poikin joka puolella. On vissiin sen verran enempi kiirus jatkaa taas matkaa, ettei oikein kerkiä keskittyä nätisti kulauttelemiseen. Kolmanneksi Mooin kanssa oli rentoa lähteä raumailemaan, koska se (yhden mätsärikokemuksen syvällä rintaäänellä) käyttäytyy kehässä niin luonnollisesti ja vaivattomasti. 

Kylläpä oli kivaa olla pitkästä aikaa näyttelyssä! Kaksi vuotta on edellisestä kerinnyt vierähtääkin. Kahdessa vuodessa ehtii myös unohtaa aika paljon siitä kaikesta, mitä näyttelyihin liittyy. Mistä sen taas tiesikään montako osallistujaa meidän luokassa on? Niijoo urokset oli ennen narttuja, ja oliko se niin, että oman luokan paras meni jatkoon? Menikö kaikki äSAan saaneet jatkoon vai vaan se luokan paras..? Miten päin niitä koiria pitikään seisottaa tuomariin nähden, ja mentiinkö sinne kehään yksi kerrallaan...?

Olin niin nolosti pihalla koko touhusta, että unohdin pissattaa koko koiran just ennen kehää! Eikö se pissa sitten tullut just sinne kehään, voi kökkö! No, onnettomasta sattumuksesta huolimatta jatkettiin iloista esiintymistämme, ja vaikka Mooin nenä aika paljon maassa nuuskuttelemassa kävikin, paketti oli kokonaisuudessaan aika helposti kasassa. 

Nuorten luokka. Mooi ensimmäistä ja viimeistä kertaa, sillä seuraavaksi mennään jo avoimeen! 

Jotenkin Mooi poikkeaa näistä luokkatovereistaan väriltään vähän ;) 

SA oli kiva ylläri, ja ylitti todella kaikki odotukset! 

PN-kehässä oltiin kolmansia.

Tuomari Kaisa Metteri-Gold tuntui tykkäävän Mooista kovasti, ja arvostelu kuului näin:

Erinomaista tyyppiä edustava hyvin tasapainoinen narttu.

Hyvänmallinen pää, missä hyvät tummat silmät.

Kuono-osa voisi olla paremmin täyttynyt silmien alta.

Vahva kaula ja ylälinja. 

Erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hieman niukka luusto.

Liikkuu hyvin takaa, turhan iloisesti edestä.

Hahaa, niin paras toi "turhan iloisesti edestä" :D Sehän se on Mooikoiraa parhaimmillaan! Tositositosi hyvä arvostelu, hieno likka! Tultiinkin nuorten luokassa toisiksi (neljästä) SA:n kera, ja sitten paras narttu -kehässä oltiin kolmosia. Kiva kehäkokemus ja tietysti ERInomainen arvostelu kannustivat ehdottomasti misseilemään Mooin kanssa uudestaan - pitääkin avata näyttelykalenteri ja katsoa sitä sillä silmällä tarkemmin. Hiphei! Eikä muuten edes satanut. Varmaan se oli sen ansiota, että olin matkassa kumisaappaisiin pukeutuneena, ja kassissa oli Kirputtimen vaunujen megalomaanisen sadesuojan lisäksi kaksin verroin sateenvarjoja ja muita sadevermeitä. Hyvän päivän kruunasi vielä se ihminen, joka kahvion tuulikaapissa juoksi perääni kiittämään hyvästä blogista! Niin mainiota! Siitä tuli niin hyvä mieli, kiitos! (Aah välillä unohdan ja toisinaan taas saan muistutuksen siitä, että Luumun ja nykyään näköjään Mooinkin kanssa ihmisten ilmoilla liikkuessa on melkein sukua julkkikselle.)

ERI NUK2 SA PN3 

Paluumatkalla

Kun haettiin Luumua mamman luota, käytiin pitkällä kävelyllä ja piipahdettiin Hööksissä ostoksilla. 

Minkäs värisiä kakkapusseja sais olla? 

Taitaa olla Kuninkojasta otettu tämä. 

Jäätiin mamman luo grillaamaan vielä. Nää apurit oli kärppänä paikalla seuraamassa, ettei mitään vaan tipu.
Tai nimenomaan et tippuis!

Hehe. Yritettiin ottaa posekuvia, mut olosuhteet oli vähän haastavat (kuvakulma on ylhäältä, kun sänky oli tuossa tiellä).
Tässä pää on kivannäkönen, mutta jalat liukkaalla lattialla miten sattuu c",) 

Orville-pappan näyttelysetti oli lainassa. Sopii paremmin väreihin kuin Luumun musta.
(Ei mitenkään turhamainen, vaan erittäin tärkeä detalji.) 

Ja totta mooses meidän oli kuvattava myös Luumua.
Koska eihän koskaan voi kuvata mitään muuta kuin _Luumua_. 

Kirputtimen ruokahetki. 

Pohdin paluumatkalla vielä sitä miten Mooin kanssa näyttelyssä oli aika erilainen fiilis kuin mitä aikanaan Luumun kanssa. Rentous tuli myös edellä mainittujen seikkojen lisäksi siitä, että Mooi on selkeämmin mitä on. Mulla ei ole osaa eikä arpaa siihen, millainen se tällä hetkellä on. Mulla ei jotenkaan ole mitään paineita näyttää kenellekään yhtään mitään. Luumun kanssa on vähän aina tuntunut, että se on peilikuva musta. Oma valintani tuoda sininen staffi Suomeen ei vaikuta Luumun olemassaoloon millään tavalla, sillä vaikka en olisi päättänyt sitä valita, se eläisi varmasti elämäänsä jossain Briteissä onnellisen tietämättömänä rinnakkaistodellisuudesta, jossa se on koirablogimaailman puolijum.. puolijulkkis. Mutta kun mä päätin tuoda sen tänne, verrattain omine lupineni, yksinäni ja itse ihan kaikesta vastaten, mulle on ollut jotenkin ihan liiankin tärkeää miten ulkomaailma sen näkee. Että se osaa käyttäytyä, on kaunis ja rohkea, päätökseni ja valintani arvoinen. Heijastus kaikesta, mikä on ihanaa maailmassa.

Sellainenhan se on ollutkin. Mä olen niiiiin iloinen siitä, että Mooi on niin erilainen. Luumu ei ole jättänyt mitään saappaita kenenkään täytettäväksi, eikä ole Mooin tehtävä kenenkään jalanjäljissä kulkeakaan. Se on kaikkine ihanuuksineen, kaikkine haastavuuksineen niin uskomaton persoona, että se tasan tarkkaa tallaa ne omat polkunsa. 

Näiden ajatusten siivittämänä herättiin Rauman näyttelyn jälkeiseen sunnuntaiaamuun - Mooin kaksivuotissynttäriaamuun! Kun Luumu täytti kaksi vuotta, muistan ajatelleeni, että nytkö sen pitäisi olla valmis, aikuinen koira. Mooi on kaksivuotiaana samaan aikaan ihanan kypsä mutta toisaalta myös ihan kakara. Nyt kun meillä on yhteistä taivalta takana kolme ja puoli kuukautta, sen monikerroksinen luonne alkaa avautua meille yhä paremmin. Rakastava, rakastettava, ihana ja hellunen söpöläinen, jonka pehmoisen pinnan alla on särmää ja kulmaa, moottoria ja hevosvoimaa. Sellainen se on Mooi! Ihanaa synttäripäivää toivotamme myös Bellerionin hollantilaispentueen veljeksille!

Synttärikakkusissa oli lampaan rasvaa.
Päällä oli lohiöljyä, merilevää ja (tietysti) kaksi broilerinsydäntä. 

Synttärisankari (ja yks linssilude...) 

Mää unohdin viime tekstiin laittaa loppuun nää kuvat!!
Pysähdyttiin luonnetestin kotimatkalla Kasvihuoneilmiössä! 

Mä lisään ne vielä sinne... Muumiluu!