Loving Luumu: Mooin päivä Raumalla

Käytiin eilen Mooin kanssa pikavisiitillä Rauma Show'ssa. Oltiin muuten koko perheen voimin matkassa, mitä nyt Luumu jätettiin mamman luokse hoitoon. Ei niin, etteikö se olisi siellä Raumallakin mennyt tai kotona sen muutaman tunnin yksinäänkin. Sen seura on vaan tätä nykyä sen verran kysyttyä, että ilahdutettiin mammaa luumumaisella lauantaisella ohjelmanumerolla.

Torstai-illan spahoidot.
Ihan hukkaan heitettyjä kyllä,
sillä perjantai-iltana Mooi pulahti vielä Aurajokeen.

Väsynyttä matkaseuraa Raumalle.

Säätiedotusta tuli tarkkailtua etukäteen säännöllisesti, sillä luvassa oli rankkasadetta. Tietenkin. Luumun kanssa kesänäyttelyitä kierrellessä meillä oli aina sään suhteen hirveen hyvä tuuri. Aina paistoi aurinko tai oli vähintään pilvistä. Sateessa ei jouduttu ikinä misteröimään. Sääennusteesta huolimatta Mooin kanssa oli rento meininki suunnitella näyttelyreissua Raumalle. Ensinnäkin lyhyt reilun tunnin tuttu ajomatka. Toiseksi vaikka sataisikin, se ei haittaisi Mooityttöstä ollenkaan niin paljon kuin mitä se olisi aikanaan haitannut Luumua. Mooi on sillee ainakin Prinsessa Luumuun verrattuna melkoinen tukkijätkä. Se juo vesikupistakin niin, että vettä on pisin ja poikin joka puolella. On vissiin sen verran enempi kiirus jatkaa taas matkaa, ettei oikein kerkiä keskittyä nätisti kulauttelemiseen. Kolmanneksi Mooin kanssa oli rentoa lähteä raumailemaan, koska se (yhden mätsärikokemuksen syvällä rintaäänellä) käyttäytyy kehässä niin luonnollisesti ja vaivattomasti.

Kylläpä oli kivaa olla pitkästä aikaa näyttelyssä! Kaksi vuotta on edellisestä kerinnyt vierähtääkin. Kahdessa vuodessa ehtii myös unohtaa aika paljon siitä kaikesta, mitä näyttelyihin liittyy. Mistä sen taas tiesikään montako osallistujaa meidän luokassa on? Niijoo urokset oli ennen narttuja, ja oliko se niin, että oman luokan paras meni jatkoon? Menikö kaikki äSAan saaneet jatkoon vai vaan se luokan paras..? Miten päin niitä koiria pitikään seisottaa tuomariin nähden, ja mentiinkö sinne kehään yksi kerrallaan...?

Olin niin nolosti pihalla koko touhusta, että unohdin pissattaa koko koiran just ennen kehää! Eikö se pissa sitten tullut just sinne kehään, voi kökkö! No, onnettomasta sattumuksesta huolimatta jatkettiin iloista esiintymistämme, ja vaikka Mooin nenä aika paljon maassa nuuskuttelemassa kävikin, paketti oli kokonaisuudessaan aika helposti kasassa.

Nuorten luokka. Mooi ensimmäistä ja viimeistä kertaa, sillä seuraavaksi mennään jo avoimeen!

Jotenkin Mooi poikkeaa näistä luokkatovereistaan väriltään vähän ;)

SA oli kiva ylläri, ja ylitti todella kaikki odotukset!

PN-kehässä oltiin kolmansia.

Tuomari Kaisa Metteri-Gold tuntui tykkäävän Mooista kovasti, ja arvostelu kuului näin:

Erinomaista tyyppiä edustava hyvin tasapainoinen narttu.

Hyvänmallinen pää, missä hyvät tummat silmät.

Kuono-osa voisi olla paremmin täyttynyt silmien alta.

Vahva kaula ja ylälinja.

Erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hieman niukka luusto.

Liikkuu hyvin takaa, turhan iloisesti edestä.

Hahaa, niin paras toi "turhan iloisesti edestä" :D Sehän se on Mooikoiraa parhaimmillaan! Tositositosi hyvä arvostelu, hieno likka! Tultiinkin nuorten luokassa toisiksi (neljästä) SA:n kera, ja sitten paras narttu -kehässä oltiin kolmosia. Kiva kehäkokemus ja tietysti ERInomainen arvostelu kannustivat ehdottomasti misseilemään Mooin kanssa uudestaan - pitääkin avata näyttelykalenteri ja katsoa sitä sillä silmällä tarkemmin. Hiphei! Eikä muuten edes satanut. Varmaan se oli sen ansiota, että olin matkassa kumisaappaisiin pukeutuneena, ja kassissa oli Kirputtimen vaunujen megalomaanisen sadesuojan lisäksi kaksin verroin sateenvarjoja ja muita sadevermeitä. Hyvän päivän kruunasi vielä se ihminen, joka kahvion tuulikaapissa juoksi perääni kiittämään hyvästä blogista! Niin mainiota! Siitä tuli niin hyvä mieli, kiitos! (Aah välillä unohdan ja toisinaan taas saan muistutuksen siitä, että Luumun ja nykyään näköjään Mooinkin kanssa ihmisten ilmoilla liikkuessa on melkein sukua julkkikselle.)

ERI NUK2 SA PN3

Paluumatkalla

Kun haettiin Luumua mamman luota, käytiin pitkällä kävelyllä ja piipahdettiin Hööksissä ostoksilla.

Minkäs värisiä kakkapusseja sais olla?

Taitaa olla Kuninkojasta otettu tämä.

Jäätiin mamman luo grillaamaan vielä. Nää apurit oli kärppänä paikalla seuraamassa, ettei mitään vaan tipu.
Tai nimenomaan et tippuis!

Hehe. Yritettiin ottaa posekuvia, mut olosuhteet oli vähän haastavat (kuvakulma on ylhäältä, kun sänky oli tuossa tiellä).
Tässä pää on kivannäkönen, mutta jalat liukkaalla lattialla miten sattuu c",)

Orville-pappan näyttelysetti oli lainassa. Sopii paremmin väreihin kuin Luumun musta.
(Ei mitenkään turhamainen, vaan erittäin tärkeä detalji.)

Ja totta mooses meidän oli kuvattava myös Luumua.
Koska eihän koskaan voi kuvata mitään muuta kuin _Luumua_.

Kirputtimen ruokahetki.

Pohdin paluumatkalla vielä sitä miten Mooin kanssa näyttelyssä oli aika erilainen fiilis kuin mitä aikanaan Luumun kanssa. Rentous tuli myös edellä mainittujen seikkojen lisäksi siitä, että Mooi on selkeämmin mitä on. Mulla ei ole osaa eikä arpaa siihen, millainen se tällä hetkellä on. Mulla ei jotenkaan ole mitään paineita näyttää kenellekään yhtään mitään. Luumun kanssa on vähän aina tuntunut, että se on peilikuva musta. Oma valintani tuoda sininen staffi Suomeen ei vaikuta Luumun olemassaoloon millään tavalla, sillä vaikka en olisi päättänyt sitä valita, se eläisi varmasti elämäänsä jossain Briteissä onnellisen tietämättömänä rinnakkaistodellisuudesta, jossa se on koirablogimaailman puolijum.. puolijulkkis. Mutta kun mä päätin tuoda sen tänne, verrattain omine lupineni, yksinäni ja itse ihan kaikesta vastaten, mulle on ollut jotenkin ihan liiankin tärkeää miten ulkomaailma sen näkee. Että se osaa käyttäytyä, on kaunis ja rohkea, päätökseni ja valintani arvoinen. Heijastus kaikesta, mikä on ihanaa maailmassa.

Sellainenhan se on ollutkin. Mä olen niiiiin iloinen siitä, että Mooi on niin erilainen. Luumu ei ole jättänyt mitään saappaita kenenkään täytettäväksi, eikä ole Mooin tehtävä kenenkään jalanjäljissä kulkeakaan. Se on kaikkine ihanuuksineen, kaikkine haastavuuksineen niin uskomaton persoona, että se tasan tarkkaa tallaa ne omat polkunsa.

Näiden ajatusten siivittämänä herättiin Rauman näyttelyn jälkeiseen sunnuntaiaamuun - Mooin kaksivuotissynttäriaamuun! Kun Luumu täytti kaksi vuotta, muistan ajatelleeni, että nytkö sen pitäisi olla valmis, aikuinen koira. Mooi on kaksivuotiaana samaan aikaan ihanan kypsä mutta toisaalta myös ihan kakara. Nyt kun meillä on yhteistä taivalta takana kolme ja puoli kuukautta, sen monikerroksinen luonne alkaa avautua meille yhä paremmin. Rakastava, rakastettava, ihana ja hellunen söpöläinen, jonka pehmoisen pinnan alla on särmää ja kulmaa, moottoria ja hevosvoimaa. Sellainen se on Mooi! Ihanaa synttäripäivää toivotamme myös Bellerionin hollantilaispentueen veljeksille!