Näytetään tekstit, joissa on tunniste vireenhallinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vireenhallinta. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. syyskuuta 2017

Aktiivinen ja vakaa

Askeleita kohti treenikuplaa - Piia Karisen koulutuksessa


Kynttilät palaa, sade lorisee ränneissä, pimeys menee sieluun muttei ihan ytimiin asti. Tykkään hulluna fiilistellä syksyä, tirkistellä pimeiltä iltalenkkikujilta avonaisten verhojen paljastamaa elämää kodeissa. Odottaa ja samalla pelätä niitä pakkasenpuremia aamuja, jolloin takka on syytä sytyttää. Halkojen ritsahdellessa tajuta, että alkuhuuma ei kestä kauaa ja kurakelit ovat yhden rankkasateen päässä todellisuudesta.

Ihan loistofiilis ollut kyllä tällä viikolla. Viikonloppuna juhlittiin parhaista parhaimman Elinan häitä, ja alkuviikko meni jo ihan sen euforian voimalla. Mulla on muutenkin ollut paljon inhimillisempi määrä töitä kuin mitä vielä elokuussa, mikä antaa tilaa kaikelle muulle tärkeälle - rennolle kotoilulle Kirputtimen kanssa, BookBeatille, somettelulle, omien ja koirien treenien suunnittelulle ja ihan vaan nautiskelulle. Elämä on taas just sellaista kuin sen kuuluukin.

Mooin signature-asento: katollaan
Koirat on tosiaan treenanneet taas kesän jäljiltä toinen enemmän, toinen vähemmän. Mooi kävi mun kanssa viime kuun lopussa Turun Käyttökoirien järjestämässä Piia Karisen koulutuspäivässä. Kerroinkin siitä vähän jo viime tekstissä ihan nopeasti, mutta palataan siihen vielä. Tarkoitus oli tosiaan tehdä kehäänmenoja ja jotain muuta kisaamiseen liittyvää ei-liikekohtaista hommaa. Ei oikeastaan tehty yhtään kehäänmenoa tai siirtymää sinänsä, mutta päästiin paljon syvemmin sinne juurille minne olin toivonutkin pääsevämme. Puhuttiin paljon mielentila-asioita, juttuloisia, mitä tämmöisen uteliaan ja nopean koiran kanssa pitää ajatella, treenata ja toisaalta myös hyväksyä.

Nii olik jottai puhet jostai vaunuttelust? 
Tämän patjan alta ei taatusti löydy hernettä ;)
Mooilla oli tällöin juuri tärpit päällänsä, joten ihan sitä samaa intensiivistä partiotyttöä en ottanut mukaani, jota yleensä olen tottunut esittelemään. Tosin Piia sattui näkemään meidän työskentelystä jo Tampereella vähän ne ei niin mairittelevat puolet. Kesällä kun meidän piti treenata kehäänmenoa, olin suunnitellut virittelyt jne. siihen malliin, että taatusti onnistuu - mutta en ollut ottanut huomioon vasta häkistä otetun Mooin mielestä vähän epäilyttävää tai liiankin kiinnostavaa uutta kenttää. Ihminen ajattelee, että kenttä on ihan samanlainen kuin kentän vastaava puolisko sermin takana. Koira ajattelee tulleensa taas aivan uuteen paikkaan. Siitä sen enempää, mutta sain tosiaan jo silloin kesällä vähän nieleskellä ylpeyttäni, kun aktiivisen, tarmokkaan ja keskittyneen koiran sijaan yritin tehdä kisakehäänmenoa häiriöihin menevän, kaikkialle vuotavan ja mielentilaltaan hektisen koiran kanssa.

Mun myöhäisen illan somekumppani :D
Ei tosin tältä illalta. 
Possujuna, literally. 
Aloin tossa viime kuussa laittaa ihan oikeita valokuvia kansioon kuluneelta vuodelta.
Nämä on siltä ajalta, kun käytiin Vanton tilalla Raisiossa treenaamassa muutaman kuukauden,
kun Kirppu oli ihan oikeasti ihan pieni.
Kuvat ovat Annen käsialaa, ja niin ihanat!
Niin Raisiossa tärpit saivat aikaan sen (seliselivalivali, mutta ainakin luulen näin!), että ellen ollut koko ajan tarjoamassa aktiivisesti puuhaa, tehtäviä ja hommahommeleita neitokaisen pään menoksi, iiiiihana nurmikenttä veti Rituliinan kuonovärkkiä puoleensa kuin vähintään hunajapurkki Nalle Puhia. Niinpä mentiin Piian eteen nöyrinä. Kysyin voitaisiinko jatkaa siitä mihin kesällä jäätiin, eli miten uteliaalle koiralle voisi häiriöitä käyttää pikemminkin palkkana kuin luovuttavana entiteettinä.

Puhuttiin, ja jopa käy siihen osoittautui tuolloin haastavaksi. Nenä vei likkaa ja hupsistakeikkaa, kohta sitä oltiinkin jo seisaalla ja sitä myöten toisaalla. Piia sanoi että nyt vaan siirretään koira takaisin paikalleen vaikka rintakehän alta nostamalla, ja laitetaan se sitten niin lyhyeen hihnaan, että jos sen siihen käymisen kriteereihin ei kuulu haistelu, tehdään haistelu hihnan avulla mahdottomaksi. Tässä mielessä olisi hyvä opettaa koiralle jokin rauhoittumismatto, sillä se on fyysisiltä ominaisuuksiltaan koiralle selkeämpi ymmärtää kuin pelkkä käy siihen. Matolla koira voi maata ja vaikka nuuhkia miten paljon tahansa, mutta matolta ei saa poistua.


Nää kuvat on yksistä treeneistä Itäharjulla,
kun piruuttaan kokeiltiin viihtyykö Kirppu hetkeäkään siinä oheisessa leikkipuistossa. 
No ei tietenkään viihtynyt, vaan keksi kaikkea ihan muuta. Kuten yritti vapauttaa Mooikoiraa häkistä.
Ja Ritvahan ottaa tietysti tästä kaiken ilon irti. 
Jotain puuhaa sentään löytyi, mutta semmoista zen-mielentilaa en kuitenkaan itse löytänyt missään vaiheessa.
Katsotaan ehkä vuoden päästä uudestaan :D
Jos kuitenkin paneudutaan nyt haistelun estämiseen, kun koira makaa vaikka nurmella käy siihen -käskyn alla, koiran lyhyt hihna (tai vaikka meidän tapauksessa puolikiristävästä pannasta kädellä siten pitäen, että liikkumavaraa ei ole) estää koiran siirtymisen ja nuuskuttelun. Kuulostaa mielestäni hyvinkin järkevältä. Koira voi periaatteessa nuuskutella siinä paikallaan missä on, mutta koska hihna on niin lyhyellä, nuuskuttelu ei todennäköisesti ole enää ollenkaan niin houkuttelevaa. Ja kun koira tässä kohtaa päättää olla avoin/aktiivinen ohjaajaa kohtaan, se palkitaan siitä ruhtinaallisesti. Ei varmasti mene montaakaan toistoa kun koira alkaa jo itse tarjota toivottua käytöstä omaan haistelumaailmaansa uppoamisen sijaan. Samaa voi käyttää myös kyttäävän/skannailevan koiran kanssa. Sen kun skannailet niin paljon kuin sielu sietää, mutta liikkumavaraa ei ole yhtään. Piia kokeili Mooin kanssa tätä, ja kyllä se jonkun ajan päästä otti Piiaan kontaktia kuin kysyäkseen, että niin mitä tässä taas pitikään tehdä > palkka.

Voi Luu-Luu. Aina yhtä edustavana.
Kun me oltiin saatu käy siihen -asia käsiteltyä, alettiin pohtia sitä miten koira otetaan tauolta (käy siihen) jälleen töihin. Tässä jälleen: mielentila, mielentila, mielentila! Piia hakee koiralta aina vakautta. Jos koira ei ole siihen käydessään tarpeeksi rauhallinen tai vakaa, sitä palkataan rauhallisesti vielä siihen käymisestä. Sen jälkeen noustaan itse seisomaan, ja jos koira näyttää kiihtymisen tai ennakoinnin merkkejä, palataan palkkaamaan sitä vielä rauhallisesti siihen käymisestä. Seuraavassa toistossa poistutaan koiran luota parin metrin päähän ja palataan jälleen palkkaamaan. Koira saa tulla töihin vasta, kun se on juuri siinä mielentilassa, jossa haluat sen aloittavan työnteon. Eli kutsu koiraa vaikka nimellä tai tule vain tms. kun olet poistunut sen luota vaikka viiteen metriin. Voit peruuttaa samalla itse ja pysähtyä > katso mitä koira tarjoaa sinulle, kun pysähdyt, mutta et anna mitään vihjettä. Jos koira tarjoaa mitä tahansa, se palkataan. Jos se putoaa "kuplasta", eli alkaa vaikka skannata ympäristöä, passivoitua, voit peruuttaa vähän lisää ja antaa sille uuden mahdollisuuden.

Tuleva koirankouluttaja siellä..?
Yks kerta jäin tosiaan lenkin jälkeen ihmettelemään et mihin  se jengi nyt oikein jäi, kun piti sisälle tulla.
Kirpulta käy tosiaan jo hyvin muun muassa palkkaaminen ja koirien sisälle kutsuminen pihalta.
Luonnollisena häiriönä hän toimii myös hyvin xP
Yritä huomata pienetkin aktiiviset eleet koiran puolelta, jotta voit vahvistaa aktiivisuutta ja yhteistä kuplaa palkkaamalla. Näin kun koira oppii siihen, että tauolta tullaan vain töihin, samaan kuplaan ohjaajan kanssa ja tekemään hommia palkasta palkkaan, voit pian antaa sille jonkun käskyn. Kun palkkaat koiraa aktiivisuudesta tai vihjeen/käskyn suorittamisesta lelulla, tarkkaile sen mielentilaa palauttaessasi sitä takaisin tauolle (käy siihen / matto). Koira saattaa tarvita lisää vahvistetta rauhoittumisesta. Tämä oli meille ihan tosi hyvä harjoitus, ja oli todella mielenkiintoista yrittää lukea omaa koiraansa sen suhteen, tarvitseeko se lisää vahvistetta rauhoittumisesta vai onko se valmiina töihin. Olen pääasiassa erittäin tyytyväinen Mooin mielentilaan meidän aloittaessa treenit (koska fiksuna likkana yhden koiran pään kanssa pelleiltyäni olen jo tajunnut toisen kanssa tehdä toisin :P), mutta kieltämättä kaikesta suunnittelusta huolimatta treeneistä puuttuu nimenomaan se flow. Lisäksi koiran mielentilaa pitäisi tarkkailla niin hyvin, että ymmärtäisi vaihtaa treenisuunnitelmaa lennosta asappia, eikä vasta sitten kotona miettiä mikä menikään taas pieleen tai miksi se ja se asia jäi vaivaamaan (vaikkei se ollut välttämättä edes treenisuunnitelmassa).

Viime hetken treeneissä ennen Oilille menoa (viime teksti, lue täältä).
Jotenkin possea kiinnosti kentän touhut enemmän kuin poseeraaminen.

Luumu sai hullutella kisatreenissä/temppuradassa, joka oli tosin niin huonosti suunniteltu, ettei sillä ollut saumaakaan onnistua vireenhallinnassa. Mut hupaa oli siitä huolimatta, että talloin sitä varpaillekin. 
Monen kuukauden yrittämisen jälkeen löysin vihdoin bujooni järkevän tavan pitää treenipäiväkirjaa!
Ja silmä lepää :D
Loppupuheenvuorossaan Piia kertoi haluavansa nähdä enemmän sitä, että koirat laittaisivat itseään enemmän henkisesti likoon. Ne tuppaavat saamaan aivan liikaa primäärivahvistetta (eli konkreettista palkkaa) ja suhteessa liian vähän sosiaalista palkkaa. On hyvä idea aloittaa treeni pelkällä sosiaalisella palkalla - eli sitouttaa koira ohjaajaan. Kun koira toimii ja on aktiivinen ohjaajalle, voitte yhdessä mennä valitsemaan koiralle mieleisen lelun kentän laidalle jätetystä treenikassista. Me ollaan kyllä tässä kunnostauduttu nyt keväästä asti mielestäni Mooin kanssa tosi hyvin. Tehdään usein kisanomainen kehääntulo, ekan liikkenalun liikkurointi ja fiiliksen mukaan usein vähän seuruuta ennen palkan vetämistä taskusta. Tähän saisi Piian metodilla tosi hyvin yhdistettyä etäpalkan harjoittelun kisoja varten, mutta en ole vielä ottanut sitä agendalle (koska meillä loppui kisakiireet näköjään Grännaan...). Pitää myös enemmän suunnitella tai muuttaa suunnitelmia sen mukaan, missä mielentilassa koira on. Ihan sen mukaan missä mielentilassa se on, se saa tehdä joko rauhoittavaa tai kiihdyttävämpää puuhaa. Me ollaan ihan pikkasen kurkistettu tämänkin oven taakse, kun jossain vaiheessa kesää paloi käämi siihen, että lelupalkkaamisen yhteydessä sai aina nillittää irrottamisesta. Se on se kuuluisa rytmi, mikä uupuu vielä. Huh.

Mut siis ihan kamalan järkevää ja syvällistä hommaa tuli tuolla taas. Tykkään Piiasta kouluttajana kuin viksu vispipuurosta, ja ehdottomasti pakataan jossain kohtaa Paska-mobiili täyteen tiimiläisiä ja suunnataan kohti Tamperetta jatkokouluttautumaan. Laitoin myös anomuksen vetämään TKK:lle syksyn alo/avo-kurssin osalta Mooikoiralle. Jännän äärellä tässä osuuko osallistujavalinta meidän kohdalle.

Kosketusalustahommeleita.
Terhiltä saatiin niin hyvä vinkki tämmösen koirafrisbeen ostamisesta k-a-käyttöön!
Toimii!
Nyt tulevana viikonloppuna onkin sen verran ruhtinaallinen tilanne, että ei oo mitään suunnitelmia! Kuvitelkaa, varmaan eka viikonloppu juhannuksen jälkeen. Tää pyyhkii hikeä otsalta ja koittaa nauttia tyhjästä kalenterista ihan kypällä. Ei vaan ei oo ees vaikeeta. Jotain laavureissuu ehkä? Syöttämään tätä lössiä hirvikärpäsille? Nyt vaan nautiskellaan hiljenevästä menosta ja suunnitellaan sitäkin motivoituneimpina tulevaa. Kis pus laav. Syki, nauti, rakasta. 

Voi Mooi minkä taas teit! Ritva the Tankki kävi jälleen rohmaisemassa treenieväät etukäteen.
Koska mä opin?! Tynnyrimäisellä vatsalla ei treenitkään kiinnostaneet ihan kympillä. 


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Uskalla, heittäydy, unohda muut - Mia Skogsterin luennolla

Mahtiviikonloppu takana ja tarmoa piisaa uuden viikon aloittamiseen. Anne sai mut koukutettua pahemman kerran Bullet Journal -touhuun tämän FB-ryhmän kautta, ja voitteko kuvitella että mulle aukeni washiteippien ihmeellinen maailma vasta nyt! Ja mikä maailma se onkaan. Tilastoista kiksinsä saavalle (minulle!) tiedoksi, että BuJo-listoja voi keksiä ihan mistä vaan. Sivuten tätä blogin (kuitenkin) pääasiallista aihetta, mulla on jo spreadit muun muassa Luumun fyssaripalautteelle ja tokon treenaamiselle yleisesti (sekä treenipäiväkirja että rasti ruutuun -liikekohtainen lista), ja suunnitteilla on myös askarrella joku muistilista Ruotsin alokasluokan liikkeitä varten. Tyyliin check, kun Mooineito osaa tämän ja tuon asian. Vitsi miten kannustavaa ja palkitsevaa, kun saa illanmyöhäisellä jollain nätillä kynällä vähän piirrellä ja rastitella juttuja. Jaksoin useamman vuoden pitää liikekohtaista treenimuistiota myös täällä blogin puolella, mutta nyt kun treenejä on harvakseltaan, vanhantyyppinen blogilistahommeli ei enää palvele tarkoitustaan. Lisäksi mun tulee niin harvakseltaan enää päivitettyä meidän treenijuttuja tänne muutenkin, että mä ehdin unohtaa suuren osan päivitettävistä asioista ennen kuin pääsen päivittämisen äärelle.

No nyt on vanhoja kuvia! Nää on roikkuneet mun blogiin menevien kuvien kansiossa viime alkukesästä saakka.
Mutta ajattelin että koska se kesä taas tuossa kynnyksellä kolkuttelee,
niin mikäpä tässä fiilistellä tulevia _toivottavasti_aurinkoisia kuukausia.
Treenattu ollaan nyt pidemmän kaavan kautta suunnilleen kerran viikossa. Yllättävää kyllä, se tuntuu ihan riittävältä treenimäärältä kotitreenin lisäksi. Viikossa kerkiää hyvin pureskella mitä viime treenissä tapahtui, eikä itse asiassa tämäntyyppinen koira oikeasti tarvitse sitä kuutta kenttätreeniä viikossa. Eri asia sitten siinä kohtaa, kun ollaan oikeasti tähtäämässä kisoihin, mutta nyt pärjäillään hienosti. Just viimeksi eilen oltiin Annen kanssa Räimän kentällä ekaa kertaa nyt keväällä, ja kyllä pisti vähän jännittämään miten Mooi selviää kentän suuremmasta häiriötasosta. Me ollaan kuitenkin tämän vuoden puolella tehty tosi rauhallisissa paikoissa, ja vaikka syksyllä tehtiin myös ihan oikeasti vilkkaissa paikoissa, mulla sykki kuitenkin takaraivossa et mitä jos se on päässyt unohtamaan mitä treenikentällä kuuluu tehdä. 

Luumu vasta valmistuneella terassilla. 

Niinpä mä olin itse vähän huono. En halunnut kaivaa taskusta kakkoslelua, koska tiedän miten helposti sen tarjoamaan turvallisuudentunteeseen jää koukkuun. Mä halusin toisaalta luottaa siihen, että Mooi osaa treenaamisen säännöt - ja sitä paitsi eihän se leiki samalla tavalla kuin Luumu että se lähtisi rallittelemaan ympäri kenttää lelu suussa. Paitsi tietty nyt se lähti. Ja sitä suuremmalla syyllä se varmaan lähtikin, koska mä olin huono. Jos koira tarvitsee hallikauden jälkeen helppoa ja muistuttelevaa treeniä ulkokenttäkauden niin sanotuissa avajaisissa, sitä tarvitsee myös ohjaaja. Ei Mooi todellakaan mihinkään sen lelun kanssa ollut menossa, mutta mä olin ihan tiedätte kyllä mitkä housuissa, kun se ei ollut mulla siinä syliinkahmintaetäisyyden päässä. Meillä ei toiminut irrottaminen saati luopuminen ollenkaan samalla tavalla mitä se sentään toimii vaikka Metsämäessä (häiriöttömässä paikassa), ja kun muikkeli ei reagoinut ensimmäiseen "tuo tänne" -käskyyn, mä lähden kävelemään sen perässä ajatuksella että ole jämäkkä äläkä anna sen huomata paniikkia sun äänessä. Siis mit* vit***? Ihan oikeesti minä jos kukaan osaan leikittää koiraa, ja siellä mä vaan marssin sen perässä posket paniikista rusottaen treenitaskut täynnä kaikenlaisia leluja. Ja mitä siinä siis tapahtui? No ei yhtikäs mitään. 



Se on vaan ihan tosi kouriintuntuva se hallinnan tunne ja se hetki, kun sä kuvittelet menettäneesi sen. Miten onnellinen voikaan pikkukoira olla päästessään juoksemaan vapaasti hiekkakentällä lelun kanssa ympyrää. Se on varmaan se intensiteetti, joka siinä saa ohjaajalla housunpuntit tutisemaan. Staffi kun juoksee, se ei hyppelehdi, loiki tai edes oikeastaan laukkaa. Se on semmoinen isojen miesten keilapallo, joka tiputetaan pilvenpiirtäjän katolta tarkoituksena saada se uppoamaan mahdollisimman syvälle maahan. Ja siinä kohtaa kun ohjaajalla kerkiää käydä mielessä että hittojossenytpäättäälähteä, niin se on todellakin ehtinyt jo lähteä jo useampaan otteeseen siinä välissä.



Onneksi oli Anne! Mä sain jokaisena hetkenä asiallisen palautteen omasta hölmöilystä, ja kun en näyttänyt tokeentuvani sit millään, sain selkokieliset toimintaohjeet kaikkiin skenaarioihin. Mun puoliaivoisuudestani huolimatta saatiin tosi hyvä treeni, ja Mooi teki muun muassa kehäänmenoja ja loppupalkkajuttuja tosi hienosti keskittyen. Lisäksi todettiin tunnarista, et haistelutehtävä on hallussa, joten nyt on aika edetä noudon kanssa johonkin suuntaan. Mielellään eteenpäin. Ruudun kanssa oli nöyrryttävä ja myönnettävä, että se ei muista enää sitäkään vähää, jonka se sentään viime syksynä jo osasi. Motia ja bongausta vaan lelun kanssa, ei siinä muu auta.


Pelargoniahommissa.
Yks mun lempparikuvista Mooista <3
Tuossa kun pohdiskelin noita hallinta- ja leikkimisjuttuja, muistui mieleeni, etten ole ollenkaan avannut Mia Skogsterin helmikuiselta koiran tunneluennolta tekemiäni muistiinpanoja. Siinä välissä kerettiin jo matkustaa maailman ääriin ja takaisin, joten ihan sanasanaisesti näitä mun raapustuksia ei taas kannata todesta ottaa. Lisäksi teksti sisältää paljon myös omaa pohdintaani (oma teksti mustalla ja muistiinpanoista suoremmin muokattu teksti ruskealla). Kannattaa kyllä ehdottomasti osallistua seminaariin, jos sellainen vielä järjestetään. Paljon oli videomateriaalia teorian tueksi, ja onhan Mia ihan valloittavan hyvä puhumaan ja esittämään asiansa. Rautainen kokemus siihen päälle, ja se on täydellinen luentopäivä siinä!


Betonia siellä joka puolella.
Teknisen kouluttamisen perusperiaate on simppeli: vahvista oikea-aikaisesti ja käytä koiraa motivoivaa palkkiota. Ohjaaja pystyy vaikuttamaan koiran tunteisiin, käytökseen, luonteeseen ja hyvinvointiin. Teknisestä kouluttamisesta on saatavilla paljon tietoa, mutta emotionaalisesta koulutuksesta eli mielentila-asioista ei niinkään. Pitää muistaa, että koiria ei kannata kouluttaa samalla tavalla kuin kanoja. Koirat kokevat hyvinkin erilaisia tunteita, joita voidaan hyödyntää koulutuksessa. Koiraa kannattaa esimerkiksi kehua eri tavalla kun haluamme tukea sen itsevarmuutta/ylpeyttä kuin silloin, kun vain iloitsemme sen tekemisestä (ohjaajalla on eri äänenpaino ja eleet). Ohjaaja kehuu eri tavalla myös halutessaan esimerkiksi rohkaista koiraa tekemään jotain vaikkapa seuraamisen aikana. Tärkeä seikka, joka on tullut vastaan useissa viime aikoina osallistumissani koulutuksissa: tue koiran aktiivisuutta!



Jätin paljon kirjoittamatta, ja panin muistiin asioita lähinnä meidän huushollia ajatellen. Kun koirassa on taistelutahtoa/aggressiota kuten näissä meidän tykinkuulissa, se nauttii siitä että sitä haastetaan. Olen Luumun kanssa oppinut tekemään itsestäni kiinnostavan. Impulsiivisena koirana sitä olisi ollut nuorempana ihan mahdoton kouluttaa ympäristössä, joka tarjoaa jatkuvasti mielenkiintoisia impulsseja, ellen olisi opetellut leikkimään tavalla, jota se arvosti. Se söi raukka useamman vuoden ruokaakin vasta illalla, koska jos sitä olisi aamulla syötetty, sen kanssa ei olisi voinut hyödyntää ruokapalkkaa päivän treeneissä ollenkaan. 




Reaktiivisena ja taistelutahtoisena koirana Luumu innostuu tietysti vetoleikeistä. Se tykkää haastavasta tyylistä, jossa tuijotan sitä silmiin, ärisen sille takaisin, läimin sitä kylkiin kämmenellä ja osoitan kaikin tavoin, että haluan lelua yhtä paljon kuin se. Vaikka Mooi on ihan alkupäivistä lähtien leikkinyt uskomattoman hyvin mun kanssa, sillä kesti jokusen kuukauden uskoa, että leikkitilanteessa se voi pistää mulle tosissaan kampoihin ja että nyt pärrääminen on sallittua ja jopa toivottavaa. Mooi palkkaantuu Luumua enemmän vetoleikistä (vrt. lelun voittamisesta), ja lelun saatuaan se palauttaa sen tosi nopeasti uusi vetoleikki toiveenaan. Mun leikkimistyylini on rakentunut Luumun kanssa, ja nyt mä yritän muistaa Mooin kanssa että läimintä ei välttämättä ole sen juttu, vaan se tykkää vielä enemmän vastaan työntämisestä (eli toisella kädellä työnnän sitä poispäin samalla kun toisella kädellä vedän sen kanssa lelua). Me voitais varmaan tuntitolkulla olla kentällä niin että minä polvillani maassa revin sen kanssa lelua (ja tähän riittää siis myös ihan että pitää kiinni siitä lelusta), tuijottelemme toisiamme silmiin (mitä lähempänä naamaa sen parempi haastavuuden kannalta), pärisemme toinen toisillemme mitä hurjemmilta pedoilta kuulostaen ja odottaen, että toinen päästää jossain vaiheessa irti. Onhan se siis ihan naurettavan näköistä. Aikuinen ihminen siellä sorassa ja kurassa, huutaa kuin mielipuolinen. Eihän tätä ihan totta kehtaa kenellekään ei-koiraihmiselle kertoa saati näyttää. Eikä edes koiraihmiselle, ellei se ole kovan luokan tervassa huljutettu koiraharrastaja.

Keltainen, ihana aurinko. 
Possutin märehtimässä siellä. 

Taistelutahtoinen koira ei välttämättä innostu, jos se ei saa kaipaamaansa haastetta (tönäisyjä jne., leikissä on enemmän jännitettä). Ohjaaja osoittaa koiralle eleillään (tönäisyt, tuijotus jne.) haluavansa haastaa koiraa. Tässä pitää myös tarkkailla omaa tunnetilaansa eikä vain luottaa mekaanisiin eleisiin. Esimerkkinä Mialla oli ihan loistava video, jossa koiraa haukutettiin auton takaluukusta. Huippumatskua, suosittelen!

Koiran erilaisia tunteita ovat mm. ilo, innostus, hämmästys, ylpeys, hallinnan tunne, levollisuus ja luottamus sekä epävarmuus, turvattomuus, turhautuneisuus, hermostuneisuus, inho, ärtymys ja suuttumus. Koiran ominaisuuksista riippuen ohjaajan kannattaa hyödyntää yllätyksen tunnetta esimerkiksi vaikka koiran iskiessä kapulaan kiinni. En taas tietysti osaa samalla tavalla kuvailla, mutta vaikkapa vähän epävarmaa koiraa kannattaa kapulahommissa kehua siihen tyyliin, että ohjaaja ihan tosissaan yllättyisi siitä miten hienosti koira nostaa kapulan maasta. Yrittää vaikka ihan varovasti ottaa kapulaa koiralta, mutta ei ihan uskalla. Nostaa niin sanotusti koiran mielentilaa ja ylpeyttä siitä miten hieno kapula sillä onkaan. 




On opittava tuntemaan koiransa ja tarkkailtava miten koira reagoi ohjaajan ääneen. Nykyään kun kirjallisuutta ja tietoa (ja dokumentaarista harrastamiseen liittyvää lukemista, vink vink) on niin paljon saatavilla, huomaan välillä itsekin haluavani testata jotain juttua ajattelematta sen enempää sopiiko se oikeasti omalle koiralle. Samanrotuisuus ei ole mikään tae siitä, että samat jutut toimivat eri koirilla. Eivätkä edes samat ominaisuudet takaa suoraan verrannollisuutta. Mikä tässä on näiden muutaman koiraharrastusvuoden aikana tullut huomattua, niin esimerkiksi koiran kiihkeys on hyvin subjektiivinen ominaisuus. Mikä on toiselle kiihkeä ja helposti kuumuva, voi olla toiselle ihan tavallisin käyttöominaisuuksin varusteltu perussesse. Oman koiran tunteminen on tärkeää; joku koira voi aidosti haluta olla ohjaajan ystävä. Jos taas haluamme korostaa haastamista (kuten minä yllä), pitää muistaa vastapainona myös hallinnan tunne (kuten minä vielä sitäkin ylempänä tekstissä;)).


Iloinen kesämies.
Voi kesä, tule jo!
Jos koira tekee jotakin kiellettyä, ja sitä kielletään EI, parin sekunnin epävarmuus sen jälkeen koiran puolelta on hyvä juttu. Kieltämisen aikana ohjaaja on ihan paikoillaan. Tämän jälkeen koiran kiinnostuksen voi jälleen suunnata sallittuihin asioihin. Ohjaajan tulee oppia ilmaisemaan ja kontrolloimaan omia tunteitaan, liikkeitään ja ääntään voidakseen vaikuttaa koiran tunteisiin ja kyetäkseen kontrolloimaan sen tunteita ja käytöstä.



Ja kirsikat!
Seminaarissa tuli omaan tilanteeseen aika itsestäänselviäkin juttuja esille. Luumu on opettanut niin paljon, ja leikissä sen kanssa on aina korostunut jännite ja haastaminen. Toisaalta myös vapauden ja hallinnan käsitteet ovat olleet meillä paljon framilla. Mietin joskus, että onkohan meillä käynyt vaan kamalan iso tuuri, että ollaan toisillemme niin sopivat (koiran ominaisuudet sopivat ohjaajan ominaisuuksiin ja päinvastoin) vai ollaanko me muokattu toisistamme tällaisia? Kumpi kumpaa vai kummatkin toistaan?


Vanhemmista kuvista huomaa hyvin miten Mooi on juoksulenkkien myötä saanut kivasti lihasta ja solakoitunutkin vähän. 

Uskalla. Anna itsestäsi mieluummin liikaa kuin liian vähän. Unohda yleisö! Tarkkaile sitten miten koira vastaa toimintaasi. Muista äänenkäytössä niin äänensävyt, äänteiden pituudet, äänteiden painotukset kuin sanojen ja käskyjen loogisuuskin. Mietin tässä kohtaa että poden edelleen silloin tällöin huonoa omaatuntoa siitä, ettei me koskaan otettu kunnollista "vapaa"-käskyä käyttöön. Siis että koiralla olisi selkeä ero siinä koska se on käskyn alla ja koska vapautettuna. Mut sit mä mietin et ei me kyllä ehkä tarvitakaan sellaista. Koira on joko käskyn alla, se suorittaa aktiivisesti jotain tehtävää tai sitten se leikkii. Muun ajan se on jossakin poissa (autossa, häkissä, puussa), jolloin se on tauolla. 




Muista erilaisten äänien kirjo: kehut, huomautukset, käskyt, kiellot ja muut äänet, kuten kipu, hämmästys, yllytys, kannustaminen. Etenkin pentuja kouluttaessa huomaa niiden reagoivan pelkästään äänensävyyn hyvin voimakkaasti. Eleistä taas on muistettava kiinnittää huomiota niiden nopeuteen ja pysyvyyteen sekä loogisuuteen ja ennalta-arvattavuuteen. Liikkeet voidaan karkeasti jakaa innostuneisuutta lisääviin ja hallintaa korostaviin liikkeisiin. 

Välihuomautuksena jaan tänne muistiinpanojen joukosta löytyneen ajatuksenpätkän: "Heijastelee mielessä miten hienoa kisaaminen Mooin kanssa on varmaan muutaman vuoden päästä. Luumun kanssa on eri tavalla siistiä, kun se on kuin joku luonnonvoima, jonka saa suitsittua hetkeksi > onnistumisen tunne. Mooi ehkä enemmän oikeasti pala sielua tässä mielessä > paremmin samassa kuplassa?"

Siellä oli pinaattia, mutta ne kaikki kuivui kokoon. 
Yhtään kesäkurpitsaakaan ei taidettu saada.
Ihmeellisiä puutarhureita oltiin viime kesänä. 


Meidän noutohommia ajatellen kirjoitin muistiin, että kun koiralla on jotain hienoa ja sen ollessa paikoillaan, koiran kannattaa tiukentaa otetta. Kun koira haluaa itse pitää, se pitää usein tiukemmin. Pitoon vinkiksi jännitettä; yritä sivusuunnasta vaikka ottaa kapulaa nopeasti ns. ole niin ettet olevinaan uskaltaisi ottaa kapulaa koiralta. Älä päästä koiraa rentoutumaan liikaa, vaan pidä huoli äksönistä. Kun ohjaaja lähestyy > koira tiukentaa otetta. Tämän voi myös treenata lelun kanssa. Irti-käsky silloin, kun koira haluaa purra ja on hyvässä vireessä. Jos koira on irroittamaisillaan, tee jännitettä. Jos tiputtaa, älä mene aina hetsaamaan lelulla, vaan esimerkiksi kannusta koiraa "mene vaan, ota vaan". Eli kannustetaan koiraa itse ottamaan lelun/kapulan. Mieti mitä missäkin tilanteessa vahvistetaan ja onko se tarkoituksenmukaista. Nouto on haastava liike, sillä koira joutuu vaihtamaan mielentilan sivulla istumisesta räjähtävään noutoon (molempiin suuntiin) sekä muuttamaan mielentilan takaisin luovuttaakseen kapulan ohjaajalle (yhteistyömoodi). Yhteistyömoodista löytyy varmaan myös mun ja Mooin noutoon liittyvät ongelmat tällä hetkellä. Mun pitäisi kannustaa sitä enemmän esittelemään/tuomaan mulle esineitä, koska se on kuitenkin sille luontaista. Usein jos meille tulee vaikka vieraita, se noukkii jostain jonkun ikearotan tai oikeastaan mitä vaan ja kulkee ympäri kämppää ihan onnesta sykkyrällä. Mä voisin siis noudossa kehua/silittää sitä kantamisesta ja pitämisestä, enkä saman tien palkata lelulla.

Ne on noissa "parvekelaatikoissaan" muuten vieläkin. Heh. 
Kilpailutilanteessa koiran tulee olla sinnikäs, innokas, halukas mutta keskittynyt ja ohjaajaa kohtaan rento. Nämä ovat ristiriitaisia ja myös toisiaan poissulkevia ominaisuuksia, minkä takia toisinaan joudutaan tekemään kompromisseja. Kisoissa tulee paljon odottelua. Kisakaudella koirille tulee tiheään tahtiin kisoja, joiden välissä ei ehdi välttämättä tekemään muuta kuin ylläpitotreeniä. Tässä pentukoulutuksen arvo näkyy. Jos koira seuraa pakosta, se jaksaa ehkä korkeintaan yhden kisakauden. Pentuaikana rakennetaan motivaatiota jne. Myös tilanteissa, joissa koira ei ole kokonaan aktiivisesti töissä vaan esim. vilkuilee muualle tai ääntelee, tämäkin yleensä pahenee iän myötä.

Aktiivisuus, itsevarmuus ja voima nousivat esille kisatilanteesta puhuttaessa. Sinä määrittelet onnistumisen. Onnistumisen ilo välittyy koiraan, koiran on helpompi ymmärtää viestejäsi ja niin koira kuin ohjaaja kehittyvät näin nopeammin. Pura harjoiteltavat asiat helpoiksi itsellesi. Mieti myös mitä harrastamiselta haluat. Tärkeintä tulisi olla omien taitojen kehittäminen, sitten koiran kouluttaminen ja vasta viimeiseksi kisamenestys.

Luento sai kovasti pohtimaan omia ja omien koirien ominaisuuksia. Ja toisaalta miten pitkälle asioita voi selittää koiran ominaisuuksilla. Eli että ei haluta treenata tietyllä tavalla, koska koira on tietynlainen. Suljetaanko treenitapoja ulkopuolelle liian helposti? Pitäisikö olla kokeilunhaluisempi ja hyödyntää enemmän esimerkiksi eri lajien parista saatavaa kokemusta. Lisäksi pohditutti tulisiko myös ns. tavan harrastajan suunnitella treenivuosi kattavammin. PK-puolella treenivuosi jakautuu varmaan luontaisesti helpommin kesään sijoittuvan kisakauden ympärille, kun taas nykyisten loistavien sisäharjoittelumahdollisuuksien myötä tokokoirat treenaavat ja kisaavat usein koko vuoden ympäri. Toki moni tähtää arvokisoihin ja treenaa sen mukaan, mutta entä me muut?