Palkkapäivä - Korrien koulutuksessa

En keksinyt mitään häikäisevämpää otsikkoa tällä kertaa. Ajatuksia syntyi paljon, ja vaikka olenkin tiedostanut, että tokossakin sen koiran pitäisi syttyä pelkästään siitä tekemisestä (kuten aksassakin), nyt sain konkreettisia vinkkejä siihen, kuinka jokin liike voi toimia toiselle liikkeelle palkkana. Olen muutenkin miettinyt sosiaalista palkkaantuvuutta ja laumavietin hyödyntämistä kouluttamisessa viimeisen vuoden ajan, ja palkalla todella tarkoitetaan paljon muutakin kuin jotain konkreettista namia tai lelua. Palkka voi ja sen pitäisi ensisijaisesti olla koiralle se ohjaajan tyytyväisyys ja kehu. Mutta että koiraa voi oikeasti palkata vaikka maahanmenolla... Kuinka tähän päästään, siitä lisää ihan justiin. Vapautan itseni jälleen kaikesta vastuusta toteamalla muistiinpanoni omiksi tulkinnoikseni Pekka Korrin tokokoulutuksen aikana saamastani asiasisällöstä. Joku muu olisi taas kirjoittanut muistiin jotain muuta, joitakin asioita olen saattanut jalostaa (tai todennäköisemmin vaan pyöritellä) omassa päässäni ihan muodottomiksi ja niin edelleen. Absoluuttista totuutta ei olekaan, joten koittakaa selviytyä.

Sain päivän aikana hienoja oivalluksia koiran oppimisesta ja oikeasta (sopivasta?) tavasta kouluttaa. Paljon puhuttiin vireestä (jälleen) ja nimenomaan kisakoiran kouluttamisesta. Oli hienoa kuitenkin todeta, ettei monikaan asia tullut minulle enää yllätyksenä - kappas, olen kuullut tämän ennenkin ja kukaties jopa osannut hyödyntää asiaa omassa tekemisessäni. Paljon ollaan tehty, paljon on petrattavaa, paljon on ylipäänsä tehtävää. Mistä meissä kuitenkin Luumun kanssa olen äärimmäisen onnellinen, niin se yhdessä tekeminen on siellä pohjalla kunnossa. Se on iloinen, se tekee mielellään, se on aina valmis hommiin. Mopo keulii joo, ja koko ajan saa olla tarkkana mitä se keksii, jos en itse ole satasella mukana. Mutta sehän siinä onkin. Jos Mupelo on satasella mukana ja joskus satakympillä, minunkin pitää olla. On se vaan niin mahtava olento, eläin, koira, staffi, Luumu. Minulta kysyttiin koulutuspäivän alussa, että miksi en ilmoittanut meitä koirakkopaikalle. Vastasin, etten kehdannut. Väärin. Olin vaan liian laiska, ja halusin nauttia päivästä hiljaisuuteen vajoavana seinäkukkasena, jonka ainut anti päivään oli kynän loputon sauhuaminen muistilehtiöön. Ensi kerralla kun sauma Korreille olisi, lupaan ilmoittaa mukaan myös Luumun. Aamen.

Huhtikuun lopussa koiranpäivänä napsittuja kuvia

Tosiaan mitään sellaista yhteistä peptalkia koulutuspäivän aikana ei pidetty, vaan koko kuusituntisen ajan kenttä oli jaettu kahteen osaan. Toisella puolella koulutti Riitta ja toisella Pekka. Oltiin käytännön syistä lähes koko päivä kuuntelemassa Pekkaa, kun tuntui, että siellä kuuli paremmin. Tällaisia asioita tuli kirjoitettua ylös seuraavista aihepiireistä:

NOUTO. Jos koira jää epäröimään kapulaan tarttuessaan, pidennä noutomatkaa. Voit esimerkiksi heittää kapulan ensin itse ja pyytää sitten avustajaa vielä heittämään kapulaan lisää matkaa. Kun matka kasvaa, koiralla tulee enemmän kiire sinun luoksesi, eikä se jää kapulan luokse epäröimään. Muista kuitenkin itse aina heittää ensimmäinen heitto, jotta koira ei ala kyttäämään muiden heittämiä kapuloita. Kisoissa, joissa on useampi kehä vierekkäin, muiden heittämistä kapuloista voi muodostua todellinen ongelma.

Tee luovutusvaiheessa askel-perusasento-askel -harjoituksia, ja jokaisen perusasennon kohdalla tartu kapulaan. Näin koira tottuu siihen, että voit koskea kapulaan, mutta koskeminen ei vielä kuitenkaan tarkoita lupaa irrottaa. Tässä koira oppii kuuntelemaan irrotuskäskyä. 

Kapulaa pureskeleva koira stressaa. Yleensä pureskelua tapahtuu enemmän ohjaajan lähellä kuin kaukana ohjaajasta. Koira ei ole selvillä siitä, mitä ohjaajan luona tapahtuu. Koiralle voi opettaa noudon loppuosaa vaikka tunnarikapulalla, koska sitä on kivointa pureskella (pehmein puu). Koira oppii toimimaan nätisti kapulan kanssa, ja tunnarikapula on sen mallinen, ettei se kolahtele ohjaajan jalkaan koiran vasta opetellessa siirtymään kapula suussa perusasentoon. Muista oma suora ja ryhdikäs perusasento > tämän asennon tulee olla koiralle merkki siitä, että pian ohjaajan luo, koska kisoissakin asetelma on tällainen.

Muista kiertämisharjoitukset! Voit pyytää koiraa kiertämään juttuja kapula suussa. Voit myös ketjuttaa aiemmin kuvatun jatkoheittoharjoituksen kiertoharjoitukseen. Ensin vauhtia pitkällä matkalla jatkoheitolla, ja kun koira tulee sinua kohti, lähetäkin se taaksesi kiertämään jotain kohdetta kapula suussa. Näin koira ei opi siihen, että kun se tulee sinun luoksesi, jostain lentää kohta lelu (tms.), vaan tehtävä voi vielä jatkua. Tämä harjoittaa myös hyvin sivulletuloa kiertämisen jälkeen.

Luumu hei sitä keppiä kuuluu pitää keskeltä kiinni... 

TUNNARI. Sillä hetkellä kun koira ottaa oikean kapulan, ei pitäisi kuulua mitään ääntä. Hiljaisuuden pitäisi muodostua koiralle merkiksi siitä, että se teki oikein (koska näin on kokeessakin). Kun koira ottaa väärän, ala jutella jotain ihan höpöhöpöjä vaikka säästä. Kokeessakin on hiljaista, ja sen hiljaisuuden tulee olla merkki siitä, että koira toimi oikein. Yleensähän kun treenataan, ohjaaja kehuu koiraa oikeasta ja on hiljaa väärästä...) Muista jo alusta alkaen harjoitella tunnaria aloittamalla se ohjaajan täyskäännöksellä. Tämä on loistava virittely koiralle tulevaisuudessa siihen, mitä tuleman pitää. 

Alkuvaiheen tunnaritreenien hajuerottelun helpottamiseksi voit laittaa kasan tunnarikapuloita pihalle, ja jättää ne sinne pidemmäksi aikaa. Kapuloihin tarttuu pihalle ominainen haju, josta ohjaajan haju on helppo tunnistaa. Etenkin kun koira vasta opettelee hajuerottelua, on tärkeää, ettei juuri oikean hajun opettamisessa tule virheitä/epävarmuutta. 

RUUTU. Voit testata koiran ruudun ymmärtämistä siirtämällä ruudun paikkaa. Eli treenikaverit siirtävät ruudun konkreettisesti johonkin muuhun paikkaan / eri etäisyyteen, ja lähettämällä koiran ruutuun voit testata hakeutuuko se automaattisesti samaan paikkaan, josta edellisellä kerralla palkattiin (ennen ruudun siirtämistä). Muista harjoitella myös luoksetuloja ruudusta. Voit tehdä luoksetuloja ihan ruudun alkeistreeneistä asti harjoittelemalla niitä erikseen. 

SEURAAMINEN. Jos koiralla on kovin pomppivainen seuruu, voit kokeilla opettaa koiralle nenäkosketuksen rintanapille, jonka kiinnität omaan lahkeeseesi sopivalle korkeudelle. Näin koira keskittyy nappiin, eikä kerkeä pomppimaan. 

Siinäpä ne liikekohtaiset muistiinpanot. Ei niitä montaa ollut. Loput monta sivua on virejuttuja, suhdejuttuja, virittelyjuttuja ja kisaamiseen liittyviä juttuja. Pääajatuksena varmaan kaikessa on nimenomaan se kisakoiran kanssa treenaaminen. Kun se pääpointti on siinä kisaamisessa, se on se ultimatiivinen tavoite, niin myös sen treenaamisen tulee tähdätä kisakuntoisuuteen. On aivan eri asia opettaa koiralle temppuja, joita voitte esittää kavereille, kuin saada koira psyykkisesti kestävään kisakuntoon. Kisoissa sinulla ei ole mitään muuta millä vaikuttaa siihen koiraan kuin se teidän välinen suhteenne. Koko koulutuksen on perustuttava sen suhteen voimin etenemiseen. Kun hyvän, luottamuksellisen ja kummankin osapuolen välisen suhteen voimalla on tehty hyviä treenejä, myös kisaaminen helpottuu. Paluu muistiinpanoihin... ->

Lelujen valinnasta: kysy koiralta millä se haluaa sitä palkattavan. Anna sille vaikka kentälle kasa leluja, ja katso minkä se valitsee (tämän me todellakin joku kerta teemme!). Muista aina se yhdessä tekeminen! Jos koiralla on jo olemassa (rakennettu?) se motivaatio ja työilo, voit hyvin keskittyä teidän välisen suhteen vahvistamiseen, eli tehdä enemmän treenejä "pelkällä" sosiaalisella palkalla. Tämä on tärkeä pointti, sillä minusta me ollaan Luumun kanssa nimenomaan tässä. Sitä ei tarvitse motivoida, jotta se tekisi juttuja. Miksi en siis uskalla vaatia juttuja pelkällä sosiaalisella palkalla? 

Tällaisen koiran kanssa pitää kuitenkin olla varuillaan, ettei mene yli. Hyvän motivaation omaavan, energisen, leikkisän koiran kanssa voit leikkiä ennen treenejä hyvinkin 10 minuuttia, minkä jälkeen koira kenties pystyy paremmin keskittymään tekemiseen (kun se ei maanisesti odota sitä lelua ilmestyväksi jostain). Leikitä koira myös ihan loppuun treenin jälkeen niin, että koira menee väsyneenä autoon. Jos koiran tekeminen ei ole tasaista sen vuoksi, että se odottaa lelua niin paljon, leikitä vielä enemmän ennen treenejä! Jos koira on laiskemmanpuoleinen, vie se kesken leikin autoon, kun sille jää vielä olo, että vielä vähän jaksaisin leikkiä. 

Muista rento, hyvä tekeminen. Esimerkiksi jos koira osaa rentouttavan käsitargetin (me niin opetellaan myös tämä!), voit esimerkiksi noudon yhteydessä rentouttaa koiraa heittämällä kapulan, pyytää käsikosketuksen ja sitten vasta pyytää koiraa noutamaan. Käsikosketus rentouttaa koiraa kesken liikkeen. Koira saa tässä vaikka ihan pompahtaa siihen käsikosketukseen.

Jos koiralla on hyvä motivaatio, ja teillä on hyvä suhde, voit treenata kokonaisuuksia hyvinkin vaikka monta kertaa viikossa (= "ketjuttamista", "palkattomuutta"). Auttaa kisajännityksen hanskaamisessa, kun harjoittelette paljon sitä, että koira palkkaantuu pelkästään sinusta (sillä sama tilanne on kisoissa!). Hienoa on suora suhde koiraan ilman mitään välineitä (palloja, nameja jne.). Muista kokonaisuuksia harjoitellessasi tehdä myös alut ja loput kuin kokeessa: heittele ensin kehän ulkopuolella palloa, keskity kehän laidalla ennen kehään menoa, tee sitten liikkeet kokeenomaisesti (ihan sama meneekö teknisesti oikein), sitten loppujutut. Muista että sellaista koiraa, jolla on jo motivaatio tekemiseen, ei tarvitse motivoida leluilla. Leluilla tyhjätään, puretaan. Tällaisen koiran motivointiin ei tarvitse enää kiinnittää huomiota. Treenaa tekniikka erikseen. Kun treenaat kokonaisuuksia (kisanomaisuutta), itse liikkeillä ei ole väliä. Ne voivat olla jotain ihan helppoja juttuja. Painopiste kokonaisuustreenissä on jatkumolla. 

Muista myös satunnaisuus. Eli kun yrität pidentää vaikkapa jotain matkaa tai aikaa (esim. ruudun matkaa tai paikallaolon aikaa), pidennä määrätietoisesti, mutta tee satunnaisesti myös niitä lyhyempiä toistoja. Muista myös aina kertoa koiralle reaaliaikaisesti mikä meni hyvin, mikä huonosti. Jos jokin liike menee hyvin, voit hyvin jättää sen treenaamisen siltä kerralta siihen. Usein jos teet toistoja onnistumisten jälkeen, koira saattaa kuvitella, että täydellinen suoritus ei ollutkaan oikein, jos samaa jäädään onnistumisen jälkeen tahkoamaan. 

Muista kokeessa kehua samalla tavalla myös epäonnistumisista, esimerkiksi luoksetulosta, vaikka koira ei pysähdykään. Koira voi mennä sekaisin siitä, ettet kehu sitä, ja nollata muutkin liikkeet epäonnistumisen jälkeen. Muista myös treeneissä tehdä paikallaoloja, ruutua, noutoa jne. ihmisiin päin. Näin saadaan treenitilanne lähemmäs kisatilannetta. Koira voi monessa suhteessa suoriutua treeneissä paremmin kuin kisoissa, ja tällöin ohjaajalla tulisi olla rohkeutta pudottaa se treenien osaaminen kisojen osaamisen tasolle. Muista myös, että kenttä on kisoissa vähän "pyhä" paikka, siellä ei voi tehdä mitä vaan. Treeneissäkin kannattaa suhtautua kenttään samalla tavalla, ja hoitaa leikkimiset/keskittymiset ym. kehän ulkopuolella. Kisanomaisuutta saat treeneihin kiinnittämällä myös treeneissä huomiota siihen kuinka itse seisot/olet. Koiralla ei ole perimässä tietoa siitä, millainen ihminen on hauska ihminen. Opeta se siihen, että olet hauskimmillasi silloin, kun seisot selkä suorana etkä puhu mitään. Tämä on suunnaton apu kokeessa, kun suuren osan ajasta olet juuri tällainen. Esimerkiksi seuraamisen voit virittää treeneissä olemalla suora ja ilmeetön, sanomalla koiralle TSAH (tai mitä vaan muuta), ja saman tien kaivamalla lelun esille. Sitten voit jalostaa liikettä sanomalla TSAH, pyytämällä seuraamista ja kaivamalla sitten lelun. Lopulta kisoissa riittää oikean mielentilan ja vietikkyyden aikaansaamiseksi pelkkä TSAH ja pyyntö seurata. Avot! (Välihuomautuksena taas, että jos koira on oikein vietikäs, myös sen omat sisäiset hillitsimet tulee olla sillä tasolla...)

Liikkeiden välejäkin voit harjoitella pelkästään liikkeiden väleinä. Mieti mitä haluat liikkeen väliltä. Keksi tähän joku ihan oma sanansa, oma rutiini. Tämä ei voi olla mikään arjen käsky. Aluksi voi riittää, että koira pysyttelee tietyllä alueella kanssasi, ei karkaa eikä nuuhki. Harjoittele "liikkeen loppumisesta" seuraavan liikkeen alkuun. Kehu koiraa kun liike loppuu, siirry koiran kanssa "mukana", "lähellä" tai "mun kanssa" (tms.), palkkaa aina kun kriteerisi täyttyvät (ei karkaa, ei nuuhki, kulkee sinun kanssasi). Tätä voit harjoitella ihan erikseen, ennen kuin ketjutat sen oikeisiin liikkeisiin. Tavoite on, että "mun kanssa" -liike on ihan yhtä kiva koiralle kuin vaikka hyppykäsky. Tee myös ketjuja niin, että siirtymä > liike > loppupalkka TAI: liike > siirtymä > loppupalkka. Opeta koiralle myös jokin tehtävä silloin, kun joudut kuuntelemaan tuomaria: KÄY. Näin koiralla on tehtävä, eikä se ajattele, että olet hylännyt sen. 

Tällä kuvalla Luumu pääsi Instassa suositun @staffygram -tilin kasvoiksi :DD 

Herrajumala mikä melonikuuppa... 

Mami laittaa aina tekemään punnerruksia...

Kaikki kamalan tärkeää tietoa. Ja nimenomaan sen treenin rakentamiseksi siten, että se parhaiten tukisi kisavalmiutta. Ja jotenkin sain myös siunauksen tälle pahuksen jännitykselle. Jos noin kovan luokan peluri toteaa, että kyllä pitääkin jännittää - mikä idea tässä muuten olisikaan, niin huokaisen helpotuksesta. Totta kai saa jännittää. Mutta kaikki keinot, joilla sitä jännitystä voi lieventää, ne me oikein tosi mielellämme otamme käyttöön. Ja tärkeimpänä se suhteeseen turvautuminen. Kyllä minun pitäisi voida luottaa siellä kokeessa siihen meidän välisen suhteen kestävyyteen. Se ei vielä ole mikään puhkeamaton kupla, vaan meidän tapauksessa se on kuin tunnin jauhettu purukumi. Se venyy ja paukkuu, mutta toivottavasti se ei räjähdä päin naamaa siten, että pikkupojasta näkyvät vain ne kuuluisat perävalot, kun se ylitulkitsee jonkin varomattomasti suustani liikkeen jälkeen päästämäni JESsin. Tästäkin aiheesta opin lisää viimeksi mölleissä. En voi ollenkaan sanoa JES, koska näemmä olemme joskus treeneissä käyttäneet sitä herrana meidän vapahtajanamme. Mutta mitä minä voin sanoa, voin sanoa VAUOLIPAHIENOKYLLÄPÄOLITAITAVA. Näin minä voin tätä purkkapalloamme lujittaa. Pureskella sitä vielä muutaman hetken ennen jättipotin räjäyttämistä. 

Pari tärkeää juttua vielä loppuun. Kaikkien jo kirjoittamieni elintärkeiden asioiden lisäksi nämä kaksi seikkaa jäivät päällimmäiseksi mieleen. 1) MUISTA KAIKISSA LIIKKEISSÄ SE VIRITTELY! Mistä koira muuten tietää mitä odottaa? Sen on paljon helpompi vaikka jäävissäkin reagoida terävästi, kun sen ei tarvitse vasta käskyn kuultuaan käydä läpi koko käskyrekisteriään erotellakseen sieltä sen oikean. 

Toinen, jota ei vielä otettu käyttöön, mutta johon ehdottomasti uskon ja jota haluan yrittää rakentaa: 2) JONKIN LIIKKEEN PALKKA VOI OLLA TOINEN LIIKE. Tässä palaamme alkuun, jossa puhuin tekemisestä palkkaantumisesta. Nyt siihen konkretiaan. Esimerkiksi seuraamisen ollessa erityisen hyvää, anna maahanmenokäsky, josta palkkaat heti pallolla (tms.). Näin koira alkaa odottaa maahanmenokäskyä ( = palloa), ja sitä myöten tarjoaa erinomaista seuraamista. Käytä tässä virittelyä (vähentää muun muassa vinkumista, kun koira tietää mitä tehdään). Virittelyllä pystyt hallitsemaan koiran tunnetiloja. Kun se tietää, että kohta tulee maahanmeno, se alkaa odottaa sitä (= palloa) tarjoamalla superseuraamista. Yksinkertaista, kun sen näin ajattelee. Joten ei muuta kuin rakentelemaan. 

Olen huomannut, että kannattaa taistella nämä muistiinpanot kerralla läpi, sillä taisi jäädä Kärnän ja Pärssisenkin seminaareista osa muistiinpanoista kirjoittamatta. Juha Korrin viettiseminaariinkin piti olla joku korjaussarja, mutta helposti ne vaan näköjään jäävät, kun paljon muuta tulee koko ajan ohjelmistoon. Tässä kuitenkin minun saantini ja antini Riitta ja Pekka Korrin koulutuksesta reilu viikko sitten täällä Turussa. Kello on niin paljon, ja omissakin tämänpäiväisissä treeneissä olisi niin paljon pureskeltavaa, että parempi jättää näppis tältä illalta rauhaan. Sen verran voin kertoa, että ensimmäisen "painajaisen" kerkisin jo viime yönä nähdä kokeeseemme liittyen... ja siihen on vielä kaksi viikkoa. Morjens! Että hyviä öitä vaan kaikille ;)

Kuvaa tässä sit jotain krookuksia... 

Valkohammas

Moni varmaan odottelee jo Korrien tokokoulutuksen muistiinpanoja, kun mainostin Facen puolella missä tunnelmissa lauantaipäivä tuli vietettyä. Niissä on kuitenkin aika paljon ruotimista, ja aika ei riitä kyllä mitenkään riitä kuvaamaan sitä kuinka paljon sitä asiaa lopulta olikin. Pähkinänkuoressa paljon ollaan tehty oikein, paljon on parannettavaa, paljon on ylipäänsä tehtävää.

Tänään äitienpäivänä kello herätti kahdeksan jälkeen taas koirahallille. Tällä kertaa TSAU:n mätsäreiden yhteydessä järjestettäviin möllitokokisoihin töihin. Tai ei minulla siellä mitään varsinaista tehtävää ollut, kunhan tarkkailin tuomarin antamia pisteitä milloin muistin, huolehdin kahvitasapainostani ja näytin muutenkin erittäin tärkeältä. Me ei Luumun kanssa osallistuttu tällä kertaa, sillä tuota paikallaoloa olisi pitänyt hinkata ennalta käsin paikan päällä tavoitteellisemmin. Tuttu paikkahan se on, meidän halli, mutta hallissa sisällä ei olla tuota piilopaikallaoloa tehty. Luumu oli kuitenkin koko lähes viisituntisen rupeaman hallilla mukana, ja kannattihan se, sillä möllien päätteeksi päästiin tekemään ihan loistavia kaukoja ja harjoittelemaan avaraan, suureen kehään menemistä kaikki yhdessä koossa (ei niin, että koko Luumu hajoilee atomeiksi ympäri kenttää). 

Jännästi tosiaan ei yhtäkkiä ollakaan ihan niin täydellisiä kuin haluttaisiin. Kaukot ovat teknisesti toooodella kivannäköisiä, kunhan ne ensin lähtevät rullaamaan. Ollaan paljon tehty niitä siinä korokkeella ja panostettu lähinnä sen tekniikan lisäksi niihin vaihtoväleihin. Nyt kun siirsin kaukot kentälle, Luumu ei yhtäkkiä erotakaan milloin tehdään kaukoja ja milloin paikallaoloa. Kyllä minulta kesti muutama treenikerta tajuta mistä yhtäkkinen haluttomuus nousta ensimmäiseen istumiseen johtui. Ajattelin jopa, että miten ne nyt niin kummallisesti ne syvät vatsalihakset ovat tässä hiljattain surkastuneet, kun liikuntaakin on lisätty niin monipuolisesti. Eihän se tietenkään tiedä mitä liikettä pitäisi tehdä (vaikka sen sille sanonkin), sillä onhan se tottunut siihen, että kun jätän sen maahan ja poistun itse sen eteen, tapana on ollut maata nätisti paikoillaan kunnes palaan vierelle sen siitä vapauttamaan. 

Huhuh. No, onhan tässä kivasti kaksi ja puoli viikkoa saada homma rulaamaan. Pari treeniä, tämänpäiväinen lyhyt sessio mukaan lukien, ollaan tehty ekasta noususta superbiletyksiä, ja tulokset näkyivät onneksi ihan yhden kerran jälkeen. Tänään nimittäin nousi heti ensimmäisellä, ja se on hyvä merkki se. Tosin nyt kun olen omasta mukavuudenhalustani palkannut pallon heittämällä, Muumelon erinomainen tekniikka on kärsinyt, ja peppu hilautuu väkisin eteenpäin. Ei muuta kuin takapalkka käyttöön jälleen... Näiden ensimmäisestä vaihdosta palkkaamisten lisäksi ollaan tehty istumisen vahvistamista leikin ohella. Eli liikuttu sikinsokin kentällä, ja minä olen kaukojen käsimerkillä ja käskyllä huudellut istumaan > nami lentää ja sama alusta. 

En muista mitä olen paikallaoloista viimeksi kirjoittanut, mutta tutulla kentällä tosiaan pysyy sen 3 min ilman palloa ja ilman mitään välimerkkejä. Kaarinassa koekentällä ollaan käyty nyt kerran, ja tavoitteena oli tehdä kivoja, helppoja, turvallisia toistoja ja pitää superkivaa. Ja näin me tehtiin. Enpä olisi kuitenkaan uskonut, että näin aluksi helpottamalla saatiin heti ekalla treenikerralla tehtyä myös se kolmeminuuttinen. Välillä ihan omien hermojeni takia astuin piilosta näyttämään paikallaolon käsimerkkiä ja sanomaan hyvä odota. Veikkaan, että Luumu olisi pärjännyt ilman sitä minun merkkiäkin, sillä se oli jo niin varman näköinen. Ehkä ensi kerralla?

Mutta mistä oikeastaan tänään piti kirjoittaa, niin osallistuttiin huhtikuussa Pedigreen koirien hampaidenhoitokuukauteen. Luumu sai postissa paketin, jossa oli Dentasticksejä, hammastahnaa ja hammasharja. Pakko sanoa, että ennen Luumun tuloa ostin meille sellaisen sormenpäässä pidettävän kumisen hammasharjan tyngän ja Brutuksen jäämistössä oli jotain pihvinmakuista hammastahnaa (itse asiassa samaa, jota oli myös Pedigreen paketissa). Sitten tuli Luumu, ja jotenkin siinä oli niin paljon kaikkea muutakin opeteltavaa, että sormihammasharja ei ikinä ehtinyt Luumun suussa asti käydä. Toki jotenkin ajattelin koko ajan, että hammashygieniassa meillä on takaovi auki noiden päivittäisten raakaluiden syömisen ansiosta, vaikka hampaita ei koskaan olla harjattukaan. Puhdistuuhan se mekaanisesti se purukalusto niitä luita pureskellessa. 

Eikö tää ollutkaan se takapäänkäyttöharjoitusalusta?
(Oikeasti Luumu tarjosi tätä ihan itse!)

Yllättävästi kuitenkin kun pitkästä aikaa Muumelon suuhun kurkkasin, osa molaareista oli ienrajasta vähän plakkisia. Tiesin Dentasticksien maistuvan Luumulle, sillä aina kun Luumun lempparipappa Ari tulee käymään, Luumu saa lahjukseksi Dentasticksin. Vaikea sanoa mikä rooli Arin ylitsepääsemättömässä ihanuudessa on nimenomaan Dentastickseillä, mutta tarvitseeko osata sanoakaan. Tehtiinkin hampaidenhoitokuukauden alussa niin, että esiteltiin hammasharjaa koiran suulle, ja sitten palkaksi tästä sai sticksin. Hammastahna ei ollut Luumun mielestä hyvää, hammasharja oli omituinen. Jopa se, että minä roikuin huulissa, oli omistuista. Täytyy sanoa, että enemmän voisi tuo koira totutella käsittelyyn. Mutta silloin kun sitä joutuu käsittelemään (kynsien leikkaaminen, anturoiden rasvaaminen, muiden paikkojen rasvaaminen jne.), siitä ei tehdä mitään numeroa. Oli kuitenkin vähän liikaa vaadittu, että Luumun pää olisi pysynyt harjatessa edes sen vertaa paikoillaan, että olisin siitä toisella kädellä kuvan saanut. Tässä paras yritys ilman hammasharjaa :DD

Dentasticksillä oli hyvä harjoitella myös piilopaikallaoloa.
Luumu olisi varmaan maannut tässä maailman tappiin. 

Setti edustavia dentasticksinsyöntikuvia

Ei meistä kyllä yrityksistä huolimatta tullut hampaiden harjaajia. Uskon edelleen noiden raakaluiden mekaanisen puhdistuksen voimaan, toki enemmän pitäisi varmaan ostaa noita ajanvieteluita. Broilerinluut kun Luumu huitaisee naamaansa melko nopealla tahdilla, eikä sitä puhdistavaa hankausta ehdi siinä tohinassa hirveästi tapahtua. Jos hammastahna olisi Luumun mielestä hyvänmakuista, olisi homma asteen verran mielekkäämpää, mutta tällä hetkellä puuha tuntuu itsestä ja varmaan Luumustakin samalta kuin kynsienleikkuu joka päivä. Kiitos kuitenkin Pedigreelle mahdollisuudesta osallistua hampaidenhoitokuukauteen, jääköön se nyt kuitenkin meidän osaltamme tähän yhteen. 

Tällainen kuva jaettiin myös maailmalle Instagramin kautta.

Kolme viikkoa

Voi mikä lämmin tunne - rakkaus, ylpeys, tsemppinappulafiilis. Pikkukoira selvisi pää pystyssä, henkisesti ehjin nahoin kaikkein pahimmasta: vieraan koiran ohittamisesta ihan meidän talon lähellä hiekkatiellä. Tämä tapahtui ihan äsken. En edes makkaroita ottanut mukaan, kun vettä tuli niin, että tuskin siellä ketään vastaan tulee. Tuli kuitenkin. Melkein heti meidän pihan jälkeen tuli musta spanieli. Annoin Luumun havaita (kato), muutaman askeleen ravasi häntä töröllä, kaula pitkänä kuin kirahvilla. Epäröin, että teenkö nyt kuitenkin virheen, jos tästä jatkamme. En tehnyt. Luumu tuli oikealle puolelleni, kulki mukana, ja teki kovasti töitä tehtävän suorittamiseksi. Musta säksätti Luumulle, Luumua jännitti, mutta kontakti ei katkennut. Päästiin ohi, enkä olisi ylpeämpi voinut olla. Taskun pohjalle jääneet kuivanappulat kävivät superpalkasta. Ei sillä palkalla tainnut loppujen lopuksi olla väliä. Ihan kuin Luumukin olisi huomannut, että paras palkka on se onnen tunne. Tai se, ettei enää jännitä ihan yhtä paljon. Että selvittiin!

Kuljettiin sateen kastelemassa metsässä hymy korvissa. Luumu haisteli omiaan milloin ei kulkenut askeleen minun perässäni. Se on niin eri koira nykyään. Eikä siitä nyt tuhottoman montaa viikkoa ole, kun tuskailin noiden stressaamisten kanssa. Kun ei pääse ohi, kun pitää avautua ja kun pitää pörhistellä. No eipä tarvitse enää. Tuntuu, että päivittäiset vapaanajuoksemisetkin ovat rauhoittaneet kokonaisvaltaisesti. Tai se kun minäkin olen vapautunut. Sehän se tietysti on. Minulla on jokin tehtävä, johon minä voin keskittyä. Koirahan se vaan on se peilikuva minusta. Vapautuneesta minusta.

(C) Terhi Lindroos
Ikivanhoja tokokuvia Nautelankoskelta

(C) Terhi Lindroos

Se siitä vapaudesta ja onnen tunteesta. Menin nimittäin ilmoittamaan meidät kokeeseen! Jaiks! 29. toukokuuta Kaarinassa mittelöidään ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Ollaan kovasti tultu eteenpäin paikallamakuussa (ei toki konkreettisesti!), ja tarkoitus on vetää nyt kolmen viikon tiivis paikkamakuusetti lähinnä koekentällä Kaarinassa, mutta myös muualla. Jotta se paikan merkitys katoaa. Tällä viikolla tehtiin ensimmäistä kertaa ilman palloa tutulla kentällä kolme minuuttia. Tehtiin myös sateessa. Tehtiin hienosti. Sitten tehtiin vieraalla kentällä ja erehdyttiin. Korjattiin ja kehityttiin. Ei se pallo tässä enää ole mikään oikotie onneen. Ei Luumu ole sitä palloa katsellut enää pitkään aikaan, vaan minun perääni se on. Moni treenikaveri on joutunut viime aikoina korjaamaan käsityksiään staffista (harrastus-)koirana. Vaikka se on olevinaan niin miestä ja jästiä, se on kuitenkin pohjimmiltaan mammanpoika ja tietyissä tilanteissa näköjään pehmeäkin. 

Paikalla on meille vielä liian suuri merkitys. Ei yksilöliikkeissä. Niissä on ihan sama missä ollaan. Mutta tässä paikallamakuussa Luumua jännittää vieraalla kentällä. Ja kun se on yksin, se juoksee minun perääni, jos liian jännäksi menee. Lyhyitä toistoja, kaavaa rikkomalla, helpottamalla. Niin me se Kaarina saadaan haltuun. Ja onneksi voidaan nyt keskittyä tähän Kaarinaan, kun se on lähellä. En uskalla vielä ajatella pidempiä kisamatkoja, saati heinakuun Porin koitosta. Taidetaan toukokuun 29:nnen päivän jälkeen muuttaa Poriin muutamaksi kuukaudeksi. Mites meidän porilaiset ystävämme - kuka tarjoaa sohvansa meille alkukesäksi?

(C) Terhi Lindroos 

(C) Terhi Lindroos
Tämä on otettu muuten ennen kuin
harjoittelin vähän niiamaan kapulaa ottaessa. 

(C) Terhi Lindroos
Niin pitikö välillä vähän poseerata vai miten se oli.

On ollut hirmu hienoa muutenkin. Sanotaan, että viimeisen viikon treenit ovat olleet rahassa mittaamattoman arvokkaita meille. On ollut todella loistava fiilis, ollaan uskallettu vaikeuttaa liikkeitä kehityksen sallimiseksi. Ollaan höntsätty, juostu ihan täysii ja leikitty hulluina. Ruutu on taas kasassa ja se on äärimmäisen hieno. Kaukot ovat ihan kisakunnossa. Seuraamisessa on viilaamista, mutta yleisesti ihan ok. Pieni turhauma parantaa asennetta näemmä. Jäi meinaan pikkupoika jokin aika sitten kesken seuruun haistelemaan maata, ja joutui sitten puuhun sidottuna katselemaan, kun mamilla on maaaaailman hauskinta seuruutellessa keskenään ja loppupalkatessa itse itseään. Sen jälkeen kun herra Muu sai uuden mahdollisuuden osoittaa mielenkiintoaan annettua tehtävää kohtaan, eipä ole noin hienoa seuraamista näkynyt meillä vielä koskaan. Ei tähän voi laittaa edes mitään hymiötä, kun ei se kuitenkaan riitä kertomaan mitään.

Luoksetulon pysäytys on koekunnossa. Hyppy on vino, mutta ennemmin tosiaan harjoitellaan hyppäämään vinosta laskeutumiskohdasta varmasti takaisin kuin ruvetaan hinkkaamaan sitä koiran luonnollista paikkaa. Kun nyt vasta tajusin, että eihän sitä suoraa hyppäämistä tämän luokan jälkeen enää tarvita. Olettaen jos siis osaa heittää kapulan suoraan esteen yli. Oliko ne siinä. Nouto. Se ihana, kamala nouto. Ollaan tehty harjoitteita, ollaan luovuttu harjoitteista. Ollaan ihmetelty, pidetty hauskaa ja sairaan hauskaa. Ollaan kehitytty. Oliko tässä koskaan mitään ongelmaa?

(C) Terhi Lindroos
Minkä sille mahtaa kun koira on kameraan ehdollistunut.
Silloin pitää poseerata O.o 

No näiden treenitunnelmien tunnevuoristoratojen lisäksi ollaan koettu kaikenlaisia muitakin tunteiden myllerryksiä. Ihan hyvän sketsipätkän olisi saanut siitä, kun minä ja Hanna ihan täydessä paniikissa kannetaan koiriamme metsästä pois, kun siellä oli käärme. Minä en jaksanut kantaa koko matkaa, ja melkein itkua väänsin siellä. Ihan kuin se käärme olisi jahdannut meitä. Pitää muistaa ostaa se avaruuspeitto, jota jo monta vuotta olen suunnitellut. Kun jos tuota oikeasti joutuu kantamaan, olallehan se on heitettävä nyytissä. Tai sitten minun pitää alkaa nostella puntteja. En olekaan aikoihin nähnyt kyytä, jos ikinä. Siinä se on lymyillyt ihan meidän vieressä, kun me pahaa aavistamatta heittelimme aurinkoisella polulla koirille käpyjä ja napsimme kuvia. Todellinen luojan lykky onnettomuudessa, että ketään ei purtu. Olisi tämänkin kirjoituksen sävy ollut vähän erilainen. 

Tällaisia suuri osa kuvista oli, kun he vaan on niin... 

... edustavia. 

Aina parhaat puolet esillä. 

Kamelukset 

Tontut 

Pomppulinnassa. 

Siinä se kärmes on koirien kanssa samassa kuvassa.
Ihan Nooan kuonon kohdalla vasemmalla puolella, eikä me mitään huomattu!

Vieläkin. Hvyiii >:(

Ja jos ei vielä ole asiaa riittämiin ollut, niin kerronpa vielä yhden jutun. Sain Luumulle varattua MH-kuvaukseen paikan, ja se on jo tämän kuun lopussa! Onpa jännää! En tiedä yhtään mitä siitä odotan. Varmaan Luumu käyttäytyy ihan päinvastoin kuin millaisia reaktioita siltä odotan. En varmaan itsekään osaa käyttäytyä testin edellyttämällä tavalla. Hehe. Mitähän siitäkin tulee..?

Klassista Luumua hyvässä ja pahassa

Katselin tuossa eilen illalla meille kokeita. Onhan noita ennen heinäkuuta ihan roppakaupalla, toivottavasti johonkin mahdutaan. Olin eilen päivällä Jennin ja Jedin möllikoitoksen tukijoukoissa, ja tuli vaan niin huippukiva fiilis. Ihanaa, kun saa onnistumisia, ja kisaamaan tekisi mieli. Toista se oli muutama tunti aiemmin lauantaiaamun treeneissä, kun tuntui että on kaikki pielessä suhdetta, (ohjaajan) mielentilaa ja lajia myöten. No karrikoin, joo, mutta aikamoisen ajatuskuplan sain taas noudon perusasennon paikasta kehitettyä. 

Perusasennon paikka on takana, kun Luumu palauttaa kapulaa. Sitten kun kumarrun nappaamaan kapulaa Luumulta, se peruuttaa entisestään. Tästä skenaariosta saatiin sellainen soppa tehtyä, että jossain vaiheessa Luumukin löi hanskat tiskiin, ja meni härnäämään kentän laidalla vuoroaan odottavaa Torresta. Voitte kuvitella että pimahdin. Ja siitä se riemu vasta repesikin, Luumu leikki muutaman sekunnin vaikeasti tavoiteltavaa, ja siinäkin oli muutama sekunti liikaa. Palattiin siis henkisesti ihan niihin meidän tokoilumme alkuaikoihin, jolloin kaikki muu oli välillä kivempaa kuin minun kanssa tekeminen. Otti päähän ja lujaa. 

Everybody was kung-fu fighting 

Those cats were fast as lightning

Varmaan siksi tuo eilinen treeni tuntui niin katastrofaaliselta noudon osalta, kun olin jo ehtinyt ajatella, että niistä kaikista entisistä ongelmista oltiin päästy. Että nouto on kivaa kaikin puolin ja että Luumu ei vedä kamalia paineita minun läsnäolostani. Sepä vaan kuitenkin luovutusvaiheessa hivuttaa itseään kauemmas mitä lähemmäs minä sitä kumarrun. Ja todellinen paino sanalla kumarrun. En todellakaan ollut uhrannut ajatuksenpuolikastakaan siihen, kuinka kapulan Luumun suusta noukin. Silläkin näköjään on väliä, sillä kun olin saanut harjoitella kapulan käsittelyä "terapiakoira" Siirin kanssa (vasemmalla kädellä, kapulan oikeasta laidasta hentoisesti muutamalla sormella pitäen), onnistui luovutus Luumunkin kanssa jo hurjasti paremmilla fiilareilla. Mikä vaikutus voi noin pienelläkin yksityiskohdalla olla koko liikkeen ja koiran mielentilan kannalta. Ehkä itselle järkyttävän suuren möykyn tuosta pienestä ja helposti korjattavasta ongelmasta teki nimenomaan se Luumun paineistuminen. Kun kamalaahan se on, ellei se ole ihan yhtä supertäpinöissään meidän tekemisestä kuin minä olen. (Toki tässäkin sain hyvän kysymyksen vastattavaksi: onko minusta noudon treenaaminen kivaa?)

Joku pieni negatiivissävytteinen juttu saa helposti koko treenin tuntumaan jälkikäteen pieleenmenneeltä. Eihän tässä ole mitään järkeä, sillä tehtiin hyviä hyppyjä ja loistava paikallamakuu (Siirin kanssa, 2 min 45 s piilossa pallon kanssa, ja liikkurin mielestä Luumu oli viikossa saanut makaamiseen jo lisää rauhallisuutta ja luottamusta). Silti! Silti oli koko loppuillan Jennin ja Jedin möllimenestystä lukuun ottamatta kökköfiilis aamun treenistä. Tykkään pohtia ja pureskella, ja se varmaan osaltaan kasvattaa näiden mukaongelmien merkitystä. Pähkäilin jälkeenpäin, että p*ska fiilis ei johtunut siitä noudon osasen hajoamisesta, eikä oikeastaan siitäkään, että Luumu on edelleen (minun takiani) hiukan epävarma siinä luovutusvaiheessa. Koko illan negat johtuivat siitä, että itselläni paloi pinna. Kun tehtiin niitä loistavia harjoituksia, joita ongelman korjaamiseksi saimme, olin itse kuitenkin juttuja ekaa kertaa tehdessämme epävarma ja paikoin täysin kartan ulkopuolella. Luumu tietää sen heti. Se tajuaa saman tien, että nyt toi ohjaaja on ihan kahvilla - voin siis tehdä ihan mitä vaan, kuten käydä pyytämässä Torresta leikkiin ja muutenkin rallatella menemään kaikki maailman keskisormet pystyssä. Ja kun en tässä kohtaa malttanut mieltäni, vaan menin hetkiseksi mukaan sen hölmöilyihin, otti se päähän vielä kotonakin. Mitenköhän monta vuotta tätä hommaa pitää tehdä, että se ensimmäinen reaktio näihin pöllöilyihin ei ole se "otanpa helkkarin henkilökohtaisesti". Mistä saisi lisää viiliä mun pyttyyn, kysynpä vaan..?

In fact it was a little bit frightening

But they fought with expert timing

No. Tänään tehtiin eilisillä vinkeillä vastapainoksi maailman paras treeni. Anne ja Koda tulivat meille treenikamuiksi tänne Vanhalinnan rauhaan, vaikka pakko sanoa että kummallisen paljon oli kyllä väkeä liikkeellä taivaalta tippuvista ajoittaisista jääkimpaleista ja rankkasateesta huolimatta. Tänään meillä kaikilla onnistui ihan kaikki. Nyt kun ollaan jäävissä rakennettu viikon/pari terävyyttä takapalkalla, tänään panostettiin siihen, että on ihan ok, jos kävelenkin taakse tai sivulle sen sijaan, että tulen suoraan viereen. Muutaman helpomman toiston jälkeen saatiin loistavaa kestävyyttä. Jäävien aikana taivaalta satoi oikeasti vaakasuoraan rakeita, mistä huolimatta Luumu painoi hommia ihan omaan innokkaaseen tapaansa. Silmiä piti toki siristellä, mutta muuten ei koiranilma hidastanut menoa yhtään. Maahanmenotkin olivat oikein napsakoita ja kestäviä, enkä oikein itsekään meinannut tätä uskoa. 

Noudossa panostettiin Elinan ihanan kannustavien ohjeiden mukaan eteenpäinsuuntautuvaan liikkeeseen, kantamiseen ja siihen itse luovuttamiseen. Tehtiin niin, että Luumu sai minun vierelläni kantaa kapulaa, ja minä aina käännyin siitä pois päin, kunnes lopulta vapautin eteenpäin lentävälle pallolle. Tehtiin näitä pari pätkää, ja Luumu ehti tässä ajassa kehittää jonkun kummallisen ketjun vapautustilanteesta. Pallon lentäessä se lähti kyllä pallon perään, mutta ei jättänyt kapulaa, vaan kapula suussa kävi kusella yhden ja saman puupölkyn juuressa ja vasta sitten kävi vaihtamassa kapulan palloon. Hmm. Eikö se tajunnut, että kapulasta saa jo vapautuksen jälkeen irrottaa? (Enpä kyllä ihmettelisi jos näin olisi, sillä kun meillä joskus syksyllä oli niitä tiputtelujuttuja, treenattiin niin, että kapulaa ei saanut koskaan tiputtaa, vaan se luovutettiin aina käteen. Ei vissiin sekään kovin toimiva tapa korjata ongelmia - vaan samalla luotiin kourallinen uusia...)

Tämän lisäksi tehtiin askel-istu-askel -harjoituksia, joissa Luumu harjoitteli perusasentoja seuraamisen välissä kapula suussa. En nyt oikein muista pitikö minun napsia sitä kapulaa välillä Luumulta ja antaa taas takaisin, mutta näin tehtiin. Nyt osasin jo palkatakin ennen kuin Luumu ehti mälvää tai peruuttaa istahtamisen jälkeen. Hienoa! Ja lopuksi vielä niin, että Luumu istuu, noukkii eteensä jätetyn kapulan ja tulee sen kanssa eteenpäin minun kanssani perusasentoon/seuraamaan. Minä olen tässä hiukan vasen kylki Luumuun päin kääntyneenä, jolloin Luumu joutuu tekemään hiukan töitä päästäkseen siihen sivulle oikein. Kaikin puolin ihan mahtava noutotreeni. Luumu on ihan hulluna kapulan perään, se ei ole ällö enää niin kuin joskus, ja kaikki muu on ihan huippua, paitsi se minun vieressäni kapulan kanssa istuminen. Ja siitäkin me tehdään tapamme mukaan superia. Tajusin tässä vaan sen, että meidän on ihan turha yhdessä Luumun kanssa treenata yhtään mitään, jos minä en ole sataprosenttisesti kartalla. Niinpä ajattelin uusien juttujen kanssa koittaa tulevaisuudessa muistaa: opettele ensin itse, opeta vasta sitten koiralle. 

Mitäs muuta tänään. Hetsattuja vauhtiluoksetulojakin tehtiin noutojen jälkeen pari kappaletta, kun ei olla pitkään aikaan tehty. Se oli ihan superia, vaikka tuntuu, että ei Luumu näe hommassa mitään muuta kuin sen lelun. Mutta ei aina tartte olla niin vakavaa. Välillä voidaan mennä ihan aivot narikassa -meiningilläkin (jaa välillä..?) Paikallaolot tehtiin ensin alokkaan tyyliin Kodan kaverina, ja sitten Anne liikkuroi meille täydet kolme minuuttia (pallo etupalkkana vielä). Ihan super! Satoi vettä, minun aikani piilossa kahisevan pressutetun lautapinon takana kului nopeasti, Luumu ei ollut vaihtanut edes lonkalle, ja oli muutenkin oikein rauhallisen ja varman oloinen kuulemma. En voisi olla iloisempi! Tai oikeastaan voisinpa, sillä...

TEHTIIN EKAA KERTAA TUNNARI "KENTTÄOLOSUHTEISSA"!

Olin varmuuden vuoksi ottanut tunnarikamppeet ensimmäistä kertaa mukaan. Mehän ollaan tehty sitä vaan kotona keittiön lattialla ja sitten kerran omalla pihalla. Koska paikallaolon jälkeen mielentila oli ihan oikeanlainen, rakennettiin se tunnari siihen hiekalle, makuutin Luumua siinä ensin vähän aikaa (käy > rauhallista namipalkkaa), ja lähetin sitten noin metrin päähän tunnareille käskysanallamme KEKSI. Hienosti pysyi pakka kasassa, ei nousseet kierrokset yhtään, kävi rauhallisesti haistelemassa kaikki viisi kapulaa läpi, ja yhtään epäröimättä noukki sieltä omansa. Nopea vapautus, rauhallinen namipalkka ja homma pakettiin. No joo, nyt en kyllä muista miten rauhallinen se palkka loppujen lopuksi mahtoi todellisuudessa olla, sillä niin iloinen olin. Vitsi mikä treenikaveri tuo Luumu. SuperLuumu. 

Näin ne tunnetilat heittelehtivät ihan päivittäin tai päivänkin sisällä moneen otteeseen. Paketoitiin loistava sunnuntaipäivä vielä päästämällä Luumu ja Koda ensimmäistä kertaa leikkimään keskenään Aurajokirantaan. Pojat ovat melko samanikäisiä, mutta treeneistä tuttuja toisilleen jo yli puolen vuoden ajalta. Ollaan kävelytetty niitä remmissä keskenään, ja tänäänkin käveltiin vielä noin kilsa ennen kuin päästettiin ne kirmaamaan omilleen. Ja vitsi mikä kemia. Vaikka toki alkuoletuksena oli, että kahden "vieraan" aikuisen uroksen kanssa saa olla koko ajan varuillaan, ei kertaakaan käynyt mielessä, että nyt ei jommallakummalla ole puhtaasti, aidosti KIVAA. Kiitos Anne ihanasta päivästä! Näillä eväillä ensi viikkoon!

Edustavaa sakkia, ei voi muuta sanoa.