perjantai 2. maaliskuuta 2012

Hei me barffataan!

Nyt tämä lopullinen jahkaus koiran ruokavaliosta on lopulta saapunut tiensä päähän - me alamme barffata! Kuten monien muidenkin hyvin ahdasmielisten ennakkoluulojeni on käynyt, tämäkin osoittautui skuupiksi. Ajattelin joskus, että kyllä ne nyt menevät liian pitkälle, ja että syöhän se koira luonnossakin saaliseläimen mahalaukun sisällönkin (muun muassa viljaa!). Tutkailin pitkään kotiruokavalion hyviä ja huonoja puolia, mutta hylkäsin sen lopulta siksi, etten löytänyt tarpeeksi tarkkoja ohjeita pennun ruokavalioon. Kuvittelin, että itse soveltamalla voisin suurin piirtein tappaa pikkuisen. 

No, ymmärrän nyt, ettei se ruokinta mitään avaruustiedettä ole, eikä edes aivokirurgiaa, mutta tilasin kuitenkin Heidi Rubinilta BARF-ravintosuunnitelman, ja alamme nyt ihan tosissaan barffata. Tarkoitukseni on nyt alkuun noudattaa suunnitelmaa hyvinkin pedanttisesti, mutta sitten oman tajunnan laajentumisen myötä alan sitä sitten itsekin muokata. Tärkeää on nyt että opin itse mikä vaikuttaa mihinkin, ja mikä juuri minun koiralleni sopii. Tässäkin on vähän niin ja näin sen suhteen, että onko tämä mielestäni juuri se oikea tapa ruokkia koiraa, mutta mielestäni tämä on ainakin yksi parhaista. Minusta koiran pitää pystyä syömään melkeinpä mitä tahansa normaalista arkielämästä löytyviä asioita ilman sen suurempia vatsavaivoja, ja barffauksen avulla sitä koiran ruuansulatuselimistön omaa flooraa voidaan muokata vastaanottavaisempaan suuntaan. Lue lisää Heidi Rubinin sivuilta. Heidi on myös ollut Ykkösen aamu-tv:ssä puhumassa barffauksesta. En välttämättä alkaisi ihan pienten rotujen kanssa barffaamaan, tai en ainakaan näkisi barffauksen hyötyjen näkyvän välttämättä pienillä roduilla yhtä hyvin. Staffilla on kuitenkin sitä massaa, jota on hyvä ylläpitää terveellä tavalla barffauksen avulla, eivätkä iho-ongelmatkaan kovin tavattomia ole.

Olen tutkinut noita lihojen ja luiden ym. toimittajia, ja päädyin tilaamaan ensimmäisen satsin Lempimuonalta, koska Kennelrehun ensimmäinen kuljetuspäivä menee minulta ohi. Ravintosuunnitelmaan kuuluu luiden ja lihojen lisäksi myös öljyjä ja vitamiineja - öljyt tilaan Zooplussasta ja vitamiinit haen apteekista. Erityisen ilahtunut olin siitä, että ruokavalioon kuuluu myös jossakin määrin kasviksia. Nekin syötetään raakana mössönä, ja minä ihan mielestäni fiksuna brunettena pohdin täällä sitä, että kuinka ne voivat sitten olla raakoja, jos ne ensin keitetään... No onneksi vielä fiksummilta saa kullanarvoisia neuvoja :D (Niitä ei siis keitetä ollenkaan...)

Koska halusin oppia barffauksesta lisää, aloin järjestää barf-aiheista luentoa. Barf-kirjankin kirjoittanut Riikka Lahti tulee luennoimaan 14.4. Varsinais-Suomen Kennelpiirin tiloihin barffauksesta - barf käytännössä, gluteenin vaikutus, allergiat ja eliminaatiodietti. Olen ollut jopa niin innokas, että väsäsin Koirat.nettiin ihan ilmoituksen :D Kaikki mars luennolle!!

Ps. Alle kolme viikkoa, ja sitä oltais niinku Berliinissä :DD Olen vähän fiilistellyt pentukuumeen viimeisimpiä hetkiä katsomalla videota kasvattajani viimevuotisista pennuista. Muutkin pentukuumeiset löytävät sen täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.