Poika on tullut kotiin

Luumu on vihdoin kotona. Sydän pakahtuu, eivätkä sanat riitä kertomaan tästä onnesta. Stressasin matka-aikatauluja ihan turhaan, koska kaikki meni suunnitelmien mukaan. Kasvattaja oli juuri niin mukava mies kuin miltä oli vaikuttanutkin. Ehdittiin tutustua Luumun äitiin ja isään, ja kaikki tuntui täydelliseltä. Luumu tuli meitä vastaan innokkaasti häntä heiluen, eikä ujostellut yhtään. Kun sain sen ensimmäistä kertaa syliin, tuntui että miten osaan näin pienestä huolehtia. 

Melkein parin tunnin metromatka Itä-Lontoosta Heathrow'lle tuntui olevan sekä pennulle että mamille raskas. Luumu yritti syödä itsensä kantokopastaan ulos, ja kun lopulta rauhoittui makaamaan, hädissäni luulin sen saaneen nyt sitten lämpöhalvauksen. Oli ihan pakko kokeilla pulssia ja ihon joustavuutta, mutta onneksi äitini oli siinä mua rauhoittamassa... Omaa äitiään Luumu ei itkenyt paria kertaa enempää, ja lentokentällä otettiin sitä vähän väliä ulos boksistaan pisulle ja juomaan. Hiukan oli ensin pöllämystynyt, mutta pian häntä heilui taas :) Kävellessä Luumu oli kantokassissaan ihan rauhallinen, mut saman tien kuin vauhti pysähtyi, konsertti alkoi. Hyvin staffimaisia ääniä tosiaan :D

Saatiin joka puolella ihan mahtavaa palvelua, kun tädit ja sedätkin vaan ihasteli pientä ihmettä. Turvatarkastuksessa menin ensin itse läpi, ja sitten mentiin Luumun kanssa odottamaan tarkastushuoneeseen, kun tarkastussetä vei Luumun kassin tarkastuksen läpi. Missään vaiheessa ei kysytty Luumun papereita, passia tai muuta. Luumu nukkui koko lennon, ja mä en voinut muuta kuin tuijottaa sitä. Pientä tuhisevaa myttyä. Vauvaa. Omaa Luumuani. 

Luumu otti lennon aikana rennosti.

Mami pissoja siivoamassa ja Luumu heti jo pahanteossa :)
Vessapaperi on niin mielenkiintoista!

Veljeni Janne ja Jape tulivat meitä Helsingistä hakemaan, ja Luumu nukkui kotimatkan Turkuun sylissäni milloin missäkin asennossa. Ei tuntunut matkanteko paljon pientä haittaavan. Kotona oli Teemu vastassa, ja täytyy kyllä sanoa, että entinen "ei meille mitään koiraa tule" -asenne oli tipotiessään. Luumu nukkui kanssani olohuoneessa, sohvan vierellä omassa pedissään. Muutaman kerran vinkui äitinsä perään, mutta rauhoittui sitten ja nukkui puoli yhdeksään :)

Automatkalla Turkuun

Nyt meillä onkin nämä pari päivää mennyt toisiimme tutustuessa. Kasvattaja sanoi Luumun nukkuvan vielä 90 prosenttia päivästä, mutta ei kyllä pidä paikkansa. Menoa ja meininkiä riittää - mamman ostama "uninalle" on saanut kunnolla kyytiä, ja yksi vetolelu on mennyt jo rikki. Kuvasin tästä nallen kanssa leikkimisestä videon, joka löytyy YouTubesta. Mulla on kädet täynnä pikkuisia naarmuja ja reikiä, enkä olisi uskonut millainen puruvoima hiukan yli seitsemänviikkoisella voi olla! En ole ihan pysynyt perässä noiden pissojen ja kakkojen kanssa, aamullakin pitäisi toimia salamannopeasti! Luumu tietää jo nimensä, tai ainakin sen, että silloin kannattaa tulla luo. Ollaan myös harjoiteltu omien lelujen kanssa leikkimistä (mun villasukkien, pöydänjalkojen, listojen ja kenkien sijaan - joo-o, näitä kaikkia on jo ehditty maistaa!), ja "istukin" menee jo suht hyvin. Luumu on myös vähän alkanut ymmärtää, että ruokaa saadakseen on rauhoituttava istumaan. Hiljaa hyvää tulee, tuntuu etten itse keksi opettaa niin paljon asioita, mitä tämä pieni jo osaisi oppia. 

Olen pieni ja tomera.

Osaan myös nukkua.

Nalle saa kyytiä.

Kaulapanta on ihan tyhmä.

Ensimmäinen luu

Ja sitten sammutaan mihin sattuu.

Ensimmäinen lelu meni jo rikki - sori Hamti, tämä oli sun lemppari :P

Napsu nukkui ensimmäisen päivän yläkerrassa ja kuunneltuaan meidän alakerrasta tulevia ääniä ei sitten uskaltanut itsekseen tulla alas. Ulkona se on paljon evakossa, ja kerran tuli ulko-ovella Luumua vastaan, mutta luikki sitten pian taas kuusiaitaan. Sitä varmaan vähän pelottaa et mikä kamala otus täällä nyt on, mutta uskon kyllä että ajan kanssa sitäkin alkaa pieni kiinnostaa. On Napsu kuitenkin kissaksi tosi utelias ja leikkisä vielä "vanhallakin" iällä, joten kyllä tämä tästä. 

BRIEFLY IN ENGLISH

The flight to Finland went perfectly. The airport and flight personnel adored our baby, and the service was excellent everywhere. My panic attacks about the flight schedule and everything was in vane, I see that now :) Luumu slept through the whole flight and the drive back home and cried after his mom only a couple of times. What a brave and a curious boy we got! During the three days here at home we have been getting to know each other. He is already at home here, and is nothing but a shy feller. We are learning at the moment to come when called, to sit and to play with own toys (not with my socks, shoes, furniture etc. Believe it or not, he's been able to taste them all already!). Luumu is also realizing that he needs to wait pretty until any food is offered. I uploaded a video of him playing with his teddy bear in YouTube. Our cat saw him once by the door, but then turned away quickly back to the bushes. Napsu the cat just needs more time, but I am sure he'll come around. 

This wonderful feeling is really inexplicable. I can only thank you, Jon, for letting us have this beautiful baby boy. We are looking forward to a happy, active dog life, where Luumu is able to run in our neighbourhood forest everyday throughout his hopefully long life. I already booked a puppies' play school for us, which starts at the end of April. Next Saturday Luumu is about to meet my mom's Bernese mountain dog, "Nalle", whom we expect to become one of Luumu's best pals.