maanantai 20. elokuuta 2012

I LOVE HÄME

Vietettiin viikonloppu Hämeenlinnassa. Retken perimmäinen syy oli Hämeen linnan pihapiirissä järjestettävät keskiaikaiset markkinat, mutta odotin kyllä ihan yhtä lailla kävelyitä Aulangon ihanissa maisemissa. Olimme vuokranneet pikkuisen mökin Aulangon leirintäalueelta, ja koirulit saivatkin jäädä mökkiin harjoittelemaan kahdestaan yksin oloa markkinoiden ajaksi. Luumu jäi ihan käytännön syistä mökkiin odottelemaan, ja markkinoille mennessämme huomasimme, ettei sinne (toisin kuin Turun keskiaikaisille markkinoille) olisi joka tapauksessa saanutkaan ottaa koiraa mukaan. Facebookissa alkoikin ihan mielenkiintoinen keskustelu tästä aiheesta - pitäisikö koira saada ottaa mukaan "julkisiin" tapahtumiin, joissa on paljon ihmisiä? 

Itse olen sitä mieltä, että tällaisen ulkoilmatapahtuman ollessa kyseessä, tulisi olla oma päätökseni otanko koiran mukaan vai en. Ymmärrän toki, etteivät kaikki pidä koirista, eikä mielestäni koirattoman tulisi koskaan väkisin joutua kohtaamaan vierasta koiraa / toimimaan ikävässä vieraaseen koiraan liittyvässä tilanteessa. Vaikka olen itsekin koiranomistaja, vältän viimeiseen asti kohtaamisia/tilanteita vieraiden koirien kanssa. Pyrin aina käyttäytymään oman koirani kanssa julkisilla paikoilla huomaavaisesti ja siten, ettei koirastani ole kenellekään haittaa. Odotan huomaavaista käytöstä myös muilta koiranomistajilta - valitettavan usein turhaan. 

On kuitenkin kaikille osapuolille (koiralle, omistajalle ja ulkopuolisille) mukavampaa, että koira on hallinnassa. Jotta koira olisi aina ja kaikissa tilanteissa/paikoissa hallinnassa, tarvitaan harjoittelua - ja paljon! Juuri tästä syystä olisin suonut, että halutessani olisin voinut ottaa Luumun markkinoille mukaan. No, Luumu ei edes kokeillut markkinoille pääsemistä, koska tiesin etten itse pystyisi kaahopetterin kanssa keskittymään kunnolla markkinoiden antimiin, vaan aikani olisi kulunut koiran hyvän käytöksen valvomiseen ja siihen nimenomaiseen yleisötapahtumissa olemiseen totuttamiseen. 

Hämeenlinnan keskiaikaiset markkinat poikkesivat Turun vastaavista ohjelmatarjonnallaan,
joka sisältyi 10 euron pääsymaksuun. Tässä esitellään muinaisia taistelukäskyjä.
Barbarian Horses -esitys oli hieno hevosmiestaitoesitys,
jossa sekä ratsastajien tasapaino että vatsalihakset joutuivat koetukselle.
Käyhän se vesillä matkustaminen näinkin ;)
Markkinoiden jälkeen lähdettiin Luumun kanssa kävelylle
Aulangon golfratojen tuntumaan (oli ihan sallittua!) Ei saatu pallosta päähämme.
Niemen päässä oli hienot tekosaaret grillikotineen.
Luumu sai tässä kohtaa taas mörkökohtauksen. Siltako sen taas aiheutti vai mikä...
Mörkökohtauksesta viis ja tekosaarille siis.



Mökillä Luumu sai iltapuhteiksi solmuluun.
Ps. Etsi kuvasta Jimi ;)
Seuraavana päivänä menimme grillaamaan Aulangon luonnonsuojelualueen kupeessa olevaan kotaan. Kodan miljöö ei ihan vastannut odotuksiamme, sillä kuvaajan selän takana on parkkipaikka...
Vähän sai Luumukin olla irti - tässä olemme matkalla näkötornille.
Koirakäyttäytymisestä vielä, että Luumu on irti ollessaan hallinnassa, eikä muutenkaan juoksentele säikyttämässä metsän eläimiä. Mami on Muumuulle niin tärkeä, ettei poika vieraassa paikassa kauas lähde.
Pojat kiipesivät näkötorniin, ja me jäimme pitelemään sadetta näkötornin juurelle.

Hämeenlinnan jäädessä taakse koukkasimme Nuutajärven lasikylän, Urjalan makeistukun ja Loimaan Hesburgerin kautta kotiin. Nuutajärven lasikylästä tarttui mukaan muutama Iittalan Lumi-sarjan pullalautanen. Luumu ei tästä visiitistä ollut kovin innoissaan, kun aina piti vaan odotella...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.