Tule joulu kultainen...

... ja lumi keltainen. Tässä siis pissanmussuttajan jouluterveiset muutamalla kuvalla höystettynä. Joulumme sujui oikein perinteisissä merkeissä, vierailimme kaikissa niissä paikoissa, joissa aina ennenkin - paitsi että nyt meillä oli touhupetteri matkassa mukana. Luumun mielestä joulussa oli kaikkein kivointa varmaan Nallen kanssa leikkiminen, lahjojen avaaminen (joita muuten oli paljon, melkein enemmän kuin meillä!), uusien lelujen testaaminen (ja myös rikkominen), lumessa riekkuminen, keltaisen lumen mussuttaminen... 

Palatkaamme kuitenkin ihan alkuun, eli jouluvalmisteluihin! Kinkun paisto ja lahjojen paketointi oli Luumusta hyvin jännää, ja ei varmaan kahden käden sormet riitä laskemaan montako kertaa jouduin koirun kidasta kiskomaan tuota ahniinmielenkiintoista paketointinauhaa.

Joulukortteja leikattiin tänä vuonna kädet kirjaimellisesti verillä.
Staffin muodot saatiin varta vasten tätä hommaa varten tilatusta piparimuotista.
Hullun hommaa, mutta kukapa ne hommat lopulta hoitaisi - muu kuin hullu!

Paketointipuuhissa

Noin paljon paketteja, eikä mihinkään saa koskea!

Joulun alla meillä kävi kylässä vanha herra Ropsu, joka pisti Luumun melko lailla ojennukseen.
Luumu kyllä yllätti ja käyttäytyi niin hyvin kuin nuori staffi vaan voi!

Tänä vuonna tuli leivottua pipareita monen vuoden tauon jälkeen.
... ja mitäpä muita kuin näitä staffin mallisia? 

Pari päivää ennen aattoa haettiin Luumulle Liedon asemalta jouluksi kassillinen karitsanluita.
Ihan mahtavaa, että mukana oli reisi- ja sääriluiden ym. lisäksi myös kokonaisia kylkiä!
Nämä maistuivat hyvältä, mutta osa oli niin paksua (reisiluun päät esim.),
ettei pikkutahvon puruvoima ihan riittänyt!

Sitten kun jouluvalmistelut oli saatu päätökseen, oli aika vähän relatakin.

Jouluaattoaamu valkeni joulukalenterin viimeisen pussukan avaamisella - ja sieltä paljastui possunkorva! Sitten Muumu jätettiin pariksi tunniksi lataamaan akkujaan (niin kuin se sitä nyt erityisesti tarvitsisi), kun isäntäväki poistui glögille ja joulurauhan julistukseen. Sekunnin sadasosan harkitsin Mumeloisen mukaanottamista (en kylläkään glögille, Bremer ei vissiin kuulu niihin koiraystävällisiin ravintoloihin...), mutta näin jälkikäteen ajateltuna päätös koiran kotiinjättämisestä oli mitä mainioin. Populaa oli Turussa Wanhalla Suurtorilla ihan väentungokseksi asti, ja pakkaslukemakin näytti melkoisesti yli sen mitä tuollainen kesäkoira talvella kestää. 

Julistuksen jälkeen haettiin koiru ja lahjakassit, ja suunnattiin aaton viettoon mamman luo Piikkiöön. Luumu ei ollut joulukuusesta oikein millänsäkään. Pari kertaa kävi haistamassa, ja sitten oli maailman luonnollisin asia, että ulkoa on tuotu kuusi olohuoneen nurkkaan. Muutaman kerran oli kyllä hilkulla, ettei Luumu melskaamisellaan kaatanut koko kuusta, katastrofiin kun ei olisi tarvinnut kuin vähän tassujen töminää kuusenalusmaton päällä... 

Lumiukko-ohjelma katsottiin tänä vuonna Piikkiössä nauhalta. 

Ja kyllä oli merkillistä, kun yhtäkkiä keittiöön ei saanut enää tulla!
Vaikka niin paljon hyviä tuoksuja oli ihan siinä kynnyksen takana. 

Luumu etsii omia lahjojaan. 

Ja mitäs täältä paljastuukaan..? 

Kumma juttu, miten kummankin koiran mielestä ne toisen lahjat oli paljon kivempia!
Vaihto suoritettiinkin aika äkkiä. 

Helsingin mummilta saatu luu maistui erityisen hyvältä! 

Ja virtaa riitti pitkälle yöhön uusien lelujen kanssa.

... kunnes se sitten lopulta loppui. Virta.

Joulupäivänä mentiin taas Piikkiöön syömään ja tuomaan vähän energiaa niiden aivan liian rauhalliseen joulunviettoon ;) Nyt oli koirienkin jälleennäkeminen vähän rauhallisempi, aaton juhlinta otti vissiin veronsa kummastakin. Illalla meille tulivat kylään vielä Milla ja Kimmo, mutta joulupäivän juhlinta jatkui Luumun osalta erittäin rauhallisena. Vaikka SingStarit raikasivat vielä aamuneljään, Luumu väsähti kaikkeen hälinään jo melko aikaisin.

Ja poika kävi tähän nukkumaan ihan itse! Kuvaa ei ole manipuloitu ;)
(C) Milla Rand 

Puspus joulupossu.

Mumelo kiipesi seurailemaan Härkätiellä kulkevia välipäivien reippailijoita.

Joulu on jo ohi ja vieläkin pitää poseerata!
Ei ole pikkukoiran elämä aina ihan reilua.

Välipäiviksi saimme vieraaksemme Luumun suuren rakkauden, Johannan! Johanna tuli käymään Kotkasta ja oli viimeksi nähnyt Luumun joskus vapun aikoihin. Vähän oli koira kasvanut, ja leikitkin muuttuneet hiukan rajummiksi. Mennään sitten kesällä käymään Kotkassa Johannan luona :)

Kohta puolin lähdetään Koirakeskukseen kinkunsulatustreeneihin, ja huomenna nähdään, onko Luumu paukkuarka vai ei. Tuskinpa, kun ei ole ennenkään säikkynyt ääniä, edes ukkosta.

OIKEIN LOISTAVAA JA SÄKENÖIVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!