Tämä rakettimme hetkessä valmistuu, ja sen määränpää on kuu

Oman elämänsä rinsessa Rituliina.

Oli kurjaa, kun Tuija Pehkonen jäi pois radiosta, tai ainakin siitä NRJn iltapäiväshow'sta, jota eniten tulee kuunneltua. Sittemmin kanavalle on just mun kuunteluaikaan ilmestynyt joku lappilainen Rituliina, joka on kyllä tosi hyvin täyttänyt Tuijan jättämät kookkaat saappaat. Hauska persoona, ja jotenkin helpostilähestyttävän oloinen. En tiedä miksi, mutta jotenkin välittömästi mun teki mieli alkaa kutsua Mooia Rituliinan nimellä. Se on vähän kuin se Hömppäliisa, mutta enemmän... Rituliina. Niinpä etenkin kun kerron eteenpäin sen hassutuksista, usein viittaankin siihen Rituliinana. Ja sit se Rituliina jäi taas kerran jumiin sohvan alle. No totta kai se on Rituliina, joka pisti paloiksi sen yhden puisen nuppipalapelin palan. Jos Mooi asuisi Muumilaaksossa, se ei toudellakaan olisi mikään Niiskuneiti tai Muumimamma, vaan she's got Pikku Myy written all over her. Me ollaankin treeniporukassa naurettu, että meiltä löytyy ainoastaan kahdenlaisia eläimiä. Possueläimiä ja skunkkieläimiä. Mooissa taitaa olla vähän kumpaakin. 

Mooin kanssa syyskuun puolella ensin vähän metsäilemässä.
(Joo vitsi aina harmittaa, kun ei ole järkkäriä mukana...) 

Myrskytuhoja jälleen... 

Nii vitsi kun äitin kanssa pitää aina silloin tällöin törröttää tällee jossain...

Okei, ettei ihan turhanlätinäksi mene, niin tsekataas vähän missä kohtaa tokoraamattua Mooin kanssa viipotetaan. Käydään ihan liikekohtaisesti läpi miltä meidän alokasluokka näyttää. Näin saan itsekin kattavamman kuvan siitä mitkä on meidän vahvuudet ja heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. SWOT-analyysiä parhaimmillaan siis. Teksti on jatkoa toiselle alokasluokan valmiuksiamme käsittelevälle postille.

Me ollaan vallan treenattu nyt keskenämme, mutta aletaan käynnistää viikottaisia kimppatreenejä äswiispiik. Itse asiassa olin vähän ajatellut, että meille olisi varmaan kaikkein hyödykkäintä, jos kehtaisin hakea sen kanssa vuodenvaihteen jälkeen johonkin ryhmäpaikalle. Eniten me tarvitaan nyt häiriötreeniä ja ulkopuolisen silmiä. Itse kun sallii kaikenlaista lipsuvan sormien välistä, ja mustavalkoisuudesta on vaikeaa yksinään pitää kiinni. Meillä on aika pieni mukavuusalue tällä hetkellä, ja taitaa olla aika ruveta laajentamaan sitä. Jaiks!

Tää naama [sydänsilmäinen hymiö tähän] 

Metsän jälkeen mentiin vähän pellolle.. 

... ja joelle... 

Nää lampaat tuli ihan yllärinä (meille kummallekin). Mä olin totaalisesti unohtanut ne.
Mooi ei hetkeen unohtaisi... 

Ja meillä meni treenisuunitelma lennossa vaihtoon.
Tehtiinkin lampaista luopumistreeniä. Niistä pirulaisista.

Otettiin vähän etäisyyttä, mut vitsi ne oli vieläkin epäilyttäviä. 

Ei tää edes huomannut noita nameja, kun piti vahtia niitä lampaita.

Seuraaminen. Seuraamisesta ei meidän keississä oikein voi puhua vielä, koska vasta hinkataan perusasentoa kuosiin. Nyt ollaan kuitenkin jo niillä näppäimillä, että käsiapu alkaa hiljalleen jäädä kokonaan pois. En todellakaan muistanut miten pitkä matka yhden shaakelin perusasennon rakentaminen on! Huh! Mutta onhan se itsessään jo useamman toiminnon ketju (tule kohti, käänny viereen, oikea paikka & suoruus + kontakti!) ja sinänsä paljon vaativampi tehtävä kuin joku perus istu, maahan tai seiso. Mooilla alkaa kivasti se motoriikka löytyä jo lihasmuistista, ja ketteränä flikkana se tekee kivan kompaktin pyörähdyksen takavasemmalla. Vaatii tähän vielä aina treenin alkuun käsiavulla muistuttelua, mutta tässäkin olen huomannut, ettei sitä pidä päästää liian helpolla. Ilman käsiapua se saattaa jäädä vinoon kello seiskaan/kasiin, mutta kun sen ohjaa siitä oikeaan paikkaan (hei hetkonen täällähän sun piti olla, noin on hyvä), jättää ilman palkkaa ja kokeilee uudestaan, se tulee sataprosenttisesti oikein. Mun on vähän liian helppo tässä kohtaa ruveta ajattelemaan, ettei se osaa tätä vielä, ja autan kädellä JA PALKKAAN, mikä ei tietty opeta sille muuta kuin että senkun tulet siihen vinoon miten sattuu, äiti korjaa ja palkkaa aina vähän huonommistakin. Mooilla on kiva tekniikka, hyvä paikka (joka jää helpommin liian taakse kuin eteen), ja se tulee suoraan. Treenataan edelleen jonkun verran seinän vieressä.

Joku ikivanha kuva. Mooi luopuu. 

Kummalla on isommat silmät?

Luoksetulo menee vähän samaan kastiin seuruun kanssa. No koska periaatteessahan se on vaan perusasentoon tulemista vähän pidemmän matkan takaa. Ollaan tehty enemmän pentumaisesti hetsaamalla (vauhtia), ja sitten mulla on ollut se käsi-/namiohjaus siellä lopussa silloin tällöin. Myös paikallaan pysymistä ollaan treenattu, ja se onkin vähän haastavampaa. Vois tehdä tätä myös maasta eikä aina istumasta, kun vaan muistaisi.

Liikkeestä maahanmeno. Oikeastaan kaikki jäävät on kivalla mallilla. Ruvettiin tekemään niitä kaikkia samaan aikaan. Maahanmeno on Mooilla varmin, koska maahanmeno oli ensimmäinen asia, jonka se oppi meille tultuaan. Edelleen pitää kiinnittää huomiota palkan suuntaan, koska se herkästi hiipii. Enemmän tehdään edestä ja erotteluperiaatteella, mutta koska ollaan tähän(kin) vähän jämähdetty, pitäisi ruveta tekemään liikkeenomaisemmin seuruun yhteydessä (vaikkei Mooihan siis seuraa vielä, mutta...), ja rakentaa sitä kestoa. Jonkun verran ollaan tehty, mutta enemmän pitäisi, pitäisi ja pitäisi. Seisominen on heikoimmalla pohjalla, ja siinä ollaan just pääsemässä käsiavusta eroon. 

Vanhalinnassa pikkutreeniä.
Tässä Mooi katselee lähellä lymyileviä Pokemoneja ja niiden metsästäjiä. 

Ja sit piti taas hetki törröttää paikoillaan, et äiti sai kuvan niin hienosta koirasta niin hienossa syysmaisemassa.
(Ja missä on järkkäri, mur!?) 

Yhtenä toisena päivänä possen kanssa liikenteessä.
Taas iloiset tontut törröttää siellä.

Kapulan pito. Aloitettiin noutokapulaan tutustuminen hetsityyppisistä harjoituksista ja nostoista tarjoamisen kautta. Mooi suhtautuu mun mielestä kapulaan just oikein tällä hetkellä. Eli se tekee sen kanssa mielellään, mutta myös vaihtaa sen ehdottomasti mieluummin leluun. Vasta hiljattain ollaan enemmän keskitytty pitoon, ja suurin työ on kapulan pitämisessä ehjänä xP Kaikki puiset asiat Mooikoira kun laittaisi hetimmiten pieniksi tikuiksi... Pitoa ollaan treenattu niin, että luukku auki, kapula luukkuun, luukku kiinni ja sitten olen hiukan sormilla auttanut, jos on tehnyt mieli aukoa tai pureskella. Mooin pitää tällä hetkellä suht hyvin, mutta se tarvitsee kyllä muistutusta siihen pureskelemattomuuteen. Olenkin silitellyt sitä kun se pitää nätisti ja toisaalta taas lisännyt (luopumisen kautta) sitä jännitettä kaivamalla nameja taskusta, esittelemällä niitä siinä nokan edessä ja nyt viimeisimmissä treeneissä tiputtelemalla niitä maahan ihan siinä vieressä. Jessistä saa aina pudottaa kapulan ja rynnätä syömään namit. Itse noudossa olisi aika rakentaa alkuun malttia. Sivulletuloa on vielä turha miettiä, kun ei se toimi vielä täpöllä ilman kapulaakaan. (Ja ai kauheeta mä en kyllä kehtaa treenata missään ihmisten ilmoilla enää, kun viittaan itseeni tässä videollakin äitinä... muahahaha xP)

Kaukot. Mun piti seuraavalle koiralle opettaa etujalkatekniikka, koska kriteerien täyttymistä olisi helpompi edestä seurata plus että yhdet takajalkakaukot opettaneena olisi siinä ollut hyvä oppimiskohta ihmiselle. Mooi vaan on luontaisesti niin taka"painoinen", että siinä olisi joutunut pyörän keksimään ihan turhaan toiseen kertaan. Mooin on niin luontevaa tarjota peruuttamistakin, vaikkei me olla peruuttamista ikinä treenattu. Niinpä me lähdettiin tekemään kaukoja ihan samalla tavalla kuin Luumullekin, ainoana poikkeuksena että ruvettiin heti alusta alkaen tekemään kaikkia vaihtoja. Pidän siis nameja Mooin edessä, ja on ensiarvoisen tärkeää, että se luopuu niistä KUNNOLLA. Tätä me ollaan siis treenattu. Eli että on ookoo tulla käsi-/namiohjauksen mukana, mutta siitä huolimatta pitää rauhallisesti odottaa lupaa namin ottamiseen. Mooi on varmaan entisessä elämässään tehnyt jotain luopumisjuttuja, koska se on ollut sille helpompaa kuin itse asiassa namiohjaukseen tuleminen. Niinpä sen tasapainon löytyminen oli alkuun haasteellista - seuraa namia, mutta älä ota sitä. Mahdotonta!

Pidän Mooia siis vasemmalla kädelläni sen oikeasta takajalasta hiukan kiinni, jotta liikeradat jäävät lihasmuistiin. Mooilla riittää ihan kevyt sormella hipaisu varpaille, kun Luumua joutui joskus alkuvaiheissa ihan tosissaan pitämään. Vaihdot ovat tuommoisella melko noviisitasolla vielä, mutta pitäähän niitä nyt tehdäkin näin alkuunsa kuukausitolkulla. Alokasluokan istu-maahan-vaihtoon pystyn sentään hiukan itse nousta seisomaan ja ottaa etäisyyttä ilman että kriteeri hajoaisi. Tässäkin on palkan suunnalla tosi iso merkitys. Lisäksi pitää miettiä noi käsimerkit tässä kohtaa uusiksi - se on aina mysteeri miten ne rakentuu. (En edes muista enää millaiset käsimerkit Luumulla on ollut, kun ne on vaihtuneet niin moneen kertaan tarpeen mukaan... ehkä niillä ei ole niin suurta merkitystä - pitäähän sen koiran joka tapauksessa kuunnella mitä sille sanotaan.) (Ainiin ja sori vaan toi kaukovideon laatu taas... Tässä näkyy pari metriä lattiaa, mutta vain puolet koirasta. Ja tää oli vielä toinen otto, kun ekassa meikäläinen vilautteli vähän turhan antavasti tota dekolteealuetta...)

Mooi on selvästi vähän huolissaan, että mitähän toi pikkujäpä meinaa tolla kapulalla. 

Siis meidän kapulalla..? 

Epäilyttävää toimintaa! 

Hyppy. Öö. nyt pitää myöntää, ettei olla kaivettu meidän esteitä esille piiiitkään aikaan. Siinä ei kuitenkaan ole ollut mitään ongelmaa viimeksi joskus sata vuotta sitten kun ollaan tehty. Varmaan samoja juttuja kuin luoksetulon kasaamisessa. Malttia jättöön ja loppu-pa kuntoon ihan sitäkin kautta, että se pa tulee yleisesti kasaan. 

Ja viimeiseksi paikkis. Tässä meidän pitäisi skarpata tosi paljon. Me ollaan tehty vallan kotosalla, ja siinä olen yrittänyt painottaa sitä rutiinia. Onhan se kuitenkin ihan eri asia tehdä jossain ihmisten ilmoilla tai vieraassa paikassa, saati vieraiden tai edes tuttujenkaan koirien kanssa. Mun pitäisi vaatia paljon enemmän, ja herkästi jätän täällä kotonakin siihen jonkun etupalkan (no varsinkin jos menen piiloon). Mä luulen että tämä olisi myös vähän keskustelun paikka. Kun mä olen nyt tehnyt niitä pohjia hyvin, pitää vaikeuttaa (eri paikat, häiriöt, treenikaverit) sopivasti että onnistuu mutta myös testata sitä tehtävän tajuamista niin, että jos sieltä on se epäonnistuminen tulossa, pitää päästä kertomaan, että tässä ei nyt vaan ole mitään muita mahdollisuuksia kuin maata/istua siellä paikoillaan. 

Pakko oli kaivaa tämä kuva esille, kun se tuli FB-muistoissa kolmen vuoden takaa esille.
Luumu siellä tekee paikkista tuossa lähipuistossa ihan samassa kohtaa... 

... jossa Mooikin harjoitteli juuri paikkiksen alkeita muutama viikko sitten!

Siinäpä meidän tyhjentävä alokasluokan analyysi. Varmaan kun tulee treenattua nyt enemmän porukassa, tulee myös enemmän mietittyä niitä treenejä sen jatkumon kannalta. Nyt me ollaan tehty vaan niin pieniä sirpaleita kerrallaan, että kokonaisuuden hahmottaminen on ollut itsellekin vaikeaa. Treenejä suunnitellessa pitää myös muistaa miten paljon asioita se jo osaa - eikä ajatella niin että no me tehdään Mooin kanssa vaan jotain pientä, koska... Ei mitään koska, koska kyllähän sen kanssa pitää edetä ihan samalla tavalla kuin muidenkin. Fakta on, että joskus senkin kanssa tullaan kisaamaan, vaikka tällä hetkellä se tuntuu joltain rinnakkaistodellisuudelta.

Kerran lähdettiin porukalla kaupunkikävelylle Turkuun ja treenattiin sen jälkeen yliopiston huudeilla puistossa. 

Alli-frouva ja Mooineito. 

Hihi. Mooi keräsi taas katseita jokirannassa.
Osin koska piti välillä niin kovaa mölinää xP 

Siis just tää Rituliina.

Täällä kotosalla elämä kulkee omia menojaan. Pitää pitää kovasti suitsista kiinni, jotta pysyy kyydissä. Kirppu täyttää loppukuusta vuoden - yhden kokonaisen vuoden! Kovat pirskeet tiedossa... Kiireistä ja kipeistä nilkoista huolimatta olen ollut hirmu onnellinen. Luumu on ollut ja pysynyt nyt hyvässä kuosissa, ja peltolenkkeilyt häämöttävät. Ne on muutenkin nyt Mooin kanssa jotenkin tosi näin [näettekö, kun pistän täällä ruudun takana etu- ja keskisormea solmuun]. Kesti seitsemän kuukautta, kun Luumu suostui menemään Mooin kanssa saman peiton alle nukkumaan. Aikaisemmin jos se on pyytänyt peiton alle ja huomannut Mooin jo olevan siellä, se on vaan vähän tuhahtanut ja mennyt jonnekin muualle nukkumaan, mielensä pahoittaneena tietysti. Nykyään ne myös torkkuvat useammin ihan kylki kyljessä. Ennen Luumu ei pystynyt kunnolla rentoutumaan, jos Mooi kosketti sitä. Onhan ne koko ajan olleet keskenään ihan fine, mut nyt ne on jotain vielä enemmän. Ah ja pus. Luumu kyllä välillä vetää Mooia höplästä, kun jos Mooi on vaikka mun sylissä sohvalla ja Luumu haluaisi tulla siihen, se hakee jonkun lelun tai olevinaan nuuskuttelee jotain hajua. Sit kun Mooi kiinnostuu, että mikä sillä siellä nyt on, se luovuttaa vähän liiankin helpolla ja tulee äkkiä valtaamaan Mooin paikan. Haha. Tosi läpinäkyvää, kaikille muille paitsi Mooille. Rituliina menee halpaan joka kerta.

Ja sit mä en oo ollenkaan muistanut laittaa näitä kuvia elokuulta,
kun tavattiin lähisukulaisia Helsingin Laajasalossa. 

Käytiin siis Kirputtimen isomummin luona piipahtamassa.
Mooia masentaa, kun pallo meni verhon taakse. 

Siis todella masentaa. 

Tulkaa nyt joku auttamaan se sieltä. 

Nämä kuvat on tänä aamuna otettu.
Ikuisuusprojekti Rituliinan uusi syystakki on vihdoin valmis! 

Ja tämäkin tuli jossain treeniporukan keskustelussa vastaan.
Lähtöisin täältä.