Löysät pois

On ollut jotenkin vaikeaa palata normaaliin arkeen. Tai siis blogin kirjoittamiseen. Asiaakin olisi toisaalta. Tai Mooikoiran keskeneräisiä alokasluokan liikkeitä nyt voisi analysoida loputtomiin, mut jotenkin... mikä pointti tässä on? Vaikka blogin kirjoittaminen on ollut aina mulle sellaista tekemisestä palkkautuvaa puuhaa, meille kävi hiljattain aika ikävä tapaus. Apulassa oli olevinaan myynnissä jotain rekkaamattomia rakkausstaffipentuja, ja pennunkyselijöille lähetettiin mm. meidän blogista varastettuja kuvia. No mitään pentujahan ei todellisuudessa ollut olemassa, vaan huijarin tarkoitus oli haalia mahdollisimman paljon kahdensadan euron varausmaksuja. Surullista tässä on se, että joku ihan oikeasti hankkii koiran näin. Joku ihan oikeasti luottaa näihin myyjiin ja on valmis maksamaan lähes mitä tahansa, kunhan se ei ole saman verran kuin mitä rekisteröidystä pennuista joutuu pulittamaan. Ja koska se joku ja ne jotkut ovat valmiita hiljentämään päässään toivottavasti kilahtelevat varoituskellot, aina löytyy näitä huijareita... ja mikä ehkä jopa surullisempaa: aina löytyy ihan oikeasti niitä "rakkauspentueita", joiden nimenomainen tarkoitus on tuottaa "kasvattajalleen" rahaa. 

Sen lisäksi tietysti että pentutehtailu, koiran ostaminen Keltaisesta pörssistä tai rahan huijaaminen hyväuskoisilta pennunnälkäisiltä ihmisiltä on surullista, mulle tuli itselle jotenkin tosi paljas olo. Julkisessa blogissa on se idea, että se on julkinen kaikille. Kaikki voivat sitä lukea ja kaikki blogiin lataamani kuvat ovat kaikkien nähtävillä. Kutsukaa naiiviksi, mutta mulla ei vaan ollut käynyt edes mielessä, miten alhaisia tarkoitusperiä varten nämä jotkut ihmiset blogiani saattavat selata. Mulle tuli sellainen olo, että meidän yksityisyttä on loukattu. Vaikka tyhmäähän se on. Mitä nettiin laitetaan, sitä ei sieltä ehkä ikinä tule pois saamaan. 

Toisaalta blogin kirjoittaminen on harvinaisessa vastavuoroisuudessaan ollut kamalan palkitsevaa. Vaikka kirjoitankin pääasiassa itselleni (julkista päiväkirjaa tosin), postaaminen on palkitsevampaa, kun tiedän blogilla olevan lukijoitakin. Yksi kirjoittelun parhaimmista jutuista on just se hetki, kun uusi teksti on eetterissä, ja voin tilastoista seurata moniko sitä on käynyt lukemassa. Mutta silti - joskus tekee vaan mieli lysähtää työtuoliin (tai tähän ruokapöydän keinonahkatuoliin, koska työhuoneessa on tällä hetkellä sellainen hullunmylly, ettei sinne hyvine tahtoineenkaan mahdu edes kirjoittamaan) ja huokaista blääh. Onko tämä sen arvoista?

Näin eksistentiaalisen kriisin jälkeen en jaksa paneutua mihinkään koulutusmuistiinpanoihin tai ladata edes meidän ollkaritokosarjan videoita (noutohommiksi meni) tuubiin. Todetaan vaan, että elossa ollaan. Koitan löytää motivaatiota valtaviin päivittäisiin vaunulenkkeihin kuuntelemalla romaaneja Book Beatista. Luumu on valtavan hyvässä kunnossa. Ihanaa! Hei sitä sietää juhlia! Se oli meidän loman aikana kävellyt mamman kanssa ihan hurjia kilometrimääriä, ja mielenkiinnolla (en hysteerisenä) odotin näkeväni sen liikkeet tauon jälkeen jälleen. Vitsi mitkä liikkeet tosiaan! Se ei ole kulkenut noin hyvin varmaan vuoteen, ja kun mä sitä ihailin heti reissun jälkeen ensimmäisellä remmilenkillämme, päätin saman tien päättää lenkin peltoralliin. Mä ajattelin, että nyt se on hyvässä kunnossa, se oli saanut mielettömän hyvää palautetta fyssarilta (jossa Jape sen meidän loman aikana käytti), ja jos mä nyt vielä panttaisin peltoilua, mä voisin saman tien taas hamaan tappiin asti jatkaa niitten liikkeitten kyttäämistä. 

Koirathan oli tossa joulukuun alussa (?) hetkittäin pellolla samaan aikaan irti, mutta muistaakseni kytkin niitä liinaan vuorotellen, ettei homma mennyt ihan formuloinniksi. Käytännössä nyt maaliskuun 9:ntenä päivänä ne pääsi juoksemaan yhdessä ekaa kertaa varmaan noin 10 kuukauteen. Ja vitsi niillä oli kivaa! Ja mä en stressannut (melkein) ollenkaan! Pari kertaa meinasi tunteet kuumuta puolin ja toisin, mutta mun ei tarvinnut kuin vähän ääntä korottaa, niin kierrokset laski saman tien. Tässä huomaan myös hyvin sen eron viime kevääseen. Nyt kun olen viettänyt paljon aikaa myös Mooin kanssa ihan kahdestaan, se on ihan eri tavalla mun koira kuin mitä vuosi sitten. Ollaan jatkettu peltoralleja nyt viikoittain, ja vihdoinkin homma alkaa näyttää siltä miltä mä olin sen haaveillutkin näyttävän kahden koiran kanssa. Voidaan ottaa muutama laajakaarinen spurtti, mutta sen jälkeen keskitytään nuuskuttelemaan hajuja ja hengaillaan siinä lähettyvillä. Ihanaa!

Partners in crime reunited. 

Varhaisen aamun staffijuna 

Meil on hyvä jengi koossa taas.
Auranlaaksossa. 

Täytin vuosiakin taas.
Tässä synttäriaamupalani. 

Yks orava on kiivennyt parempiin asemiin... 

... mutta tästä sylistä on kaikkein paras näkymä juustopöydälle. 

Tässä mä demonstroin miten helppoa kirjan "lukeminen" voi olla.
Book Beat! 

Olkkaritokoon ollaan tosiaan palattu jo reissunkin jälkeen, ja täällä on kapulat lennelleet keittiöstä eteiseen asti. Videokameraa on käytetty, ja toivottavasti saan postia aikaiseksi aiheesta piakkoin. Mulla on käsittelemättä myös helmikuun Riihimäen reissu, eli Mia Skogsterin koirien tunneluennon anti sekä viime viikonlopun Helsinki-tempaus - eli kun käytiin Annen ja Millan kanssa kuuntelemassa Nauravan koiran Lotta Vuorelan luento harrastuskoiran tasapainoisesta treenaamisesta. 

Innokkaat olkkari-/keittiötokoilijat 

Olkkaritokon uuvuttamat! 

Voitaisko taas tehdä jotain?

Lumet sulaa, lomalla nautitut Chang-oluet ja loputtomat Oreo-keksit ja -jäätelöt palaa kuntosalilla ja juokseminenkin kohti puolimaratonia on taas aloitettu. Löysät pois heti alkuunsa, niin se on taas otettava tää arki hanskaan.

Koska ei(pä!) vielä saatu tarpeeksemme thairuoasta,
järjestettiin sellainen illallinen täällä meillä! 

Oon kyllä aika ylpee näistä! 

Työntekoapulainen 

Sylissä on ahdasta! 

Matkan jälkeen halusin ottaa loputtomasti selffieitä Luumun kanssa.
Nyt olen rauhoittunut sentään jo. 

Kasvismössöäkin kerettiin jo valmistaa.
Mooi odottaa koska pirtelöä pääsee maistamaan. 

vatsap? 

Ihan parasta on ollut kietoutua staffeihin ja katsoa Modernia perhettä. 

Hei kamoon! Täällä olis syli tyhjänä! 

Meillä järjestettiin eilen Partylite-kutsut,
ja nää kaks olis ihan innoissaan auttamassa kakkujämien kanssa. 

Tuli FB:ssä vastaan. I rest my case.

Koh Lanta Animal Welfare

Käytiin Lantan-lomallamme Koh Lanta Animal Welfare -löytöeläinkodissa, joka sijaitsi Long Beachin kupeessa osoitteessa 629 Moo 2. Paikka on avoinna yhdeksästä viiteen, ja osuttiin paikalle hotellimme respasta löytämämme mainoksen perusteella. Ei oikein tiedetty mitä odottaa, ja yllätys olikin melkoinen, kun paikan päällä oli juuri alkamaisillaan opastettu kierros talon tiloihin. Turisteja oli melkoinen joukko, ja kierros lähti aina suunnilleen tasatunnein. Mehän käytiin myös kolme vuotta sitten Samuin-reissulla tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin, ja kontrasti oli melkoinen. Lantalla homma oli valtavan organisoitua, tuloshakuista ja siistiä. Eläimiä oli Samuihin verrattuna vain kourallinen, mutta niillä olikin ruhtinaalliset tilat. Eläimet olivat myös huomattavasti paremmassa kunnossa, minkä vuoksi visiitti Lantan Animal Welfareen ei ollut henkisesti ollenkaan niin rankka.

Koh Lanta Animal Welfaren perusti vuonna 2005 Junie Kovaks, norjalainen nainen, joka oli Lantalla alunperin lomamatkalla. Pystyäkseen perustamaan löytöeläinkodin hän perusti ensin Khlong Dao Beachille kokkikoulun Time for Limen, jonka tuotoilla hän sittemmin osti tontin Animal Welfarelle. Time for Lime toimii edelleen ravintolana, baarina ja kokkikouluna. Kierroksella keräämieni tietojen mukaan (muistakaa taas virhemarginaali ;)) Welfare on ollut toiminnassa nyt seitsemän vuotta, jonka aikana keskuksesta on adoptoitu noin 120 eläintä pääasiassa ulkomaille.

Welfaren pääasiallinen tehtävä on edistää eläinten hyvinvointia Lantalla ja lähisaarilla. Heillä on joka päivä vapaaehtoistyöntekijä hommissa etsimässä kissoja ja koiria ympäri saarta sterilointia varten. Verkkosivujensa mukaan keskuksessa on steriloitu ja hoidettu yli 15 000 eläintä. Koirat on helppo saada kiinni, ja populaatiosta pysyy hyvin kartalla. Kissat ovat kuulemma villimpiä, eikä tarkkoja lukemia populaation sterilointiasteesta tiedetä. Sterilointi on tärkeä keino edistää eläinten hyvinvointia saarilla, sillä yhden vuoden aikana steriloimattomasta kissasta saattaa aiheutua 80 uutta kissaa (2 pentuetta, joissa keskimäärin 6 pentua + näiden ensimmäiset pentueet). Sterilointi on myös thaimaalaisten lemmikeille maksutonta, ja Welfare pyrkii kouluttamaan väestöä steriloimaan lemmikkinsä. Steriloinnin merkiksi eläimet saavat korvaansa tatuoinnin, ja oppaamme pyysi myös turisteja tuomaan keskukseen kaikki löytämänsä eläimet, joilla ei vielä tatuointia korvassa ole.

Vaikka paras tapa auttaa on adpotointi, keskus toivoo tietysti myös lahjoituksia. Kaikki työntekijät ovat vapaaehtoisia (täys- ja osa-aikaisia, joista ainakin osalle tarjotaan majoitus paikan päällä). Kantaväestö ei maksa steriloinneista mitään, ja pelkästään lääkehoidoista ja keskuksessa elävien koirien ja kissojen ylläpidosta aiheutuu jatkuvia kustannuksia. Vuoden sisään rakenteilla on myös uudet tilat kissoille, ja Welfaren on onnistunut kerätä jo tarvittavasta 50 000 USD:sta 35 000 dollaria. 

Vuosittain keskus steriloi ja rokottaa rabiesta vastaan lähes 2 000 eläintä niin Lantalla kuin lähisaarilla. Esimerkkinä oppaamme mainitsi neljän päivän sterilointireissun Phi Phi -saarille, jonka aikana onnistuttiin steriloimaan yli 400 kissaa. Miettikää mikä vaikutus tempauksella on populaatioon vuositasolla; 32 000 kissaa, jos sen voi ajatella noin suoraan laskettuna olevan (lyhyellä matikalla, toim. huom.). Lantalla ei ole ollut rabiesta yli 20 vuoteen. 

Kissapopulaation rajoittaminen on inhimillistä myös kissojen AIDSin ja leukemian vuoksi. Ne periytyvät ja aiheuttavat tuskallisen kuoleman. Niin Koh Lantan kuin varmasti koko Thaimaan sekä Intian, Malesian jne. kissapopulaatioita vaivaa myös sisäsiittoisuus, mistä konkreettisena merkkinä on puolikkaat töpöhännät. Töpöhäntäisyys on sisäsiittoisuuden aiheuttama mutaatio, josta myös kissarotu Manx tunnetaan. Manx-rotu sai alkunsa Mansaarella sisäsiittoisuuden tuloksena. Vähän kevyemmällä äänensävyllä oppaamme mainitsi keskuksen odottavan innoissaan koska Thaimaan kissat saavuttavat pedigree-aseman.

Karanteeniprosessi Eurooppaan kestää yleensä 3 kk. Nytkin keskuksessa oli eläimiä, jotka odottivat lentoaan uuteen kotimaahansa eristystiloissa. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan prosessi on kevyempi. Esitteen mukaan vuosittain noin 80 eläintä löytää uuden kodin keskuksen kautta. Adoptoinnin merkitystä painotettiinkin opastetulla kierroksella, sillä rajallisten tilojen vuoksi monien muiden löytöeläinkotien mukaan myös Koh Lanta Animal Welfare joutuu lopettamaan eläimiä. Kapasiteetti ei vain yksinkertaisesti riitä. Adoptoinnin lisäksi eläimiä voi myös sponsoroida kuukausilahjoituksin. Sponsorointi kattaa eläimen ruoan, asuintilan, tarvikkeet ja lääkkeet. Esitteen mukaan sponsorointi maksaa 40 USD kuussa, mutta keskus ottaa toki minkä tahansa summan ilolla vastaan.

Eräs auttamisen keino on vapaaehtoistyö. Keskus ei kykenisi toimimaan ilman vapaaehtoisia, jotka saapuvat ympäri maailmaa usein kuukausiksi kerrallaan. Kierroksen jälkeen kun halusin itse kiittää opastamme ja kerroin blogistani ja omista koiristani sekä koiraharrastuksesta kumpuavasta kiinnostuksesta eläimiä kohtaan, olisin varmaan saman tien ollut tervetullut jäämään sinne koirankouluttajaksi. Sellaisille olisi kuulemma kovasti tarvetta, sillä uusiin koteihin lähteviä koiria tulisi kouluttaa pärjäämään arjessa. Tässä kohtaa omat vaikkapa noudon opettamiseen liittyvät haasteet tuntuivat kovin pikkumaisilta. 

Adoptoinnin, lahjoitusten ja vapaahetoistyön lisäksi painotettiin miten tärkeää on antaa hyvää palautetta TripAdvisorin kautta (matkailualalla tietty kaikessa liiketoiminnassa ehdoton must). Tällä hetkellä Koh Lanta Animal Welfare on ykköstilalla siinä mitä Lantalla kannattaa tehdä ja koko Thaimaassa sijalla 3! Huippua! Omalta osalta adoptointi ei poltellut mielensopukoissa ollenkaan niin paljon kuin mitä Samuin-reissun aikana, mutta kieltämättä jäin haaveilemaan eläkeiästä jollakin Thaimaan saarista, omistaen vanhuudenpäiväni kulkukoirien kouluttamiselle adoptointikuntoon. Tällä hetkellä meidän panos Welfarelle oli matkamuisto-/tuliaiskrääsän haaliminen (kangaskassi ja kestovesipullo, joissa oli Welfaren logot) sekä juomatuotteiden ostaminen.

Hyvin tutunoloinen lelu tuli vastaan :D 

Jos suunnittelet vierailua Animal Welfaressa Lantalla, kannattaa ehdottomasti osallistua myös opastetulle kierrokselle. Tilojen ja adoptoitavien eläinten esittelyn lisäksi kierroksella sivuttiin keskuksen historiaa ja thaimaalaista eläimiin liittyvää kulttuuria. Moni eläimistä oli todella kaltoinkohdeltuja, mm. saanut päälleen kuumaa öljyä tai pahasti puukosta. Vaikka yleisesti ottaen julmuus Thaimaassa on uskonnon vuoksi vähäistä, poikkeuksia on. Nytkin epäiltiin jonkun porukan huvikseen puukottavan koiria puolikuolleeseen kuntoon. Kyllä siinä oli alkuun itselläkin kyyneleissä pidättelemistä, vaikka kuten mainitsin, tämä Lantan Welfare oli siihen Samuin Dog Rescue Centreen verrattuna ihan walk in the park.

Siinä kun tosiaan jäin vielä kierroksen jälkeen vaihtamaan muutaman sanan oppaamme kanssa (ja tulin houkutelluksi muuttamaan Lantalle non-profit koirankouluttajaksi), sain kuulla, että keskuksessa työskentelee tällä hetkellä vapaaehtoisena eräs suomalainen Jenni. Lähdimmekin häntä etsimään (jotta olisin voinut "haastatella" häntä blogiini), mutta hän sattui juuri sillä hetkellä työskentelemään eristystiloissa. Harmikseni en siis päässyt tenttamaan häntä fiiliksistään... Jenni, jos satut "linjoille", hihkaise ihmeessä heipat kommenttikenttään ;)

Tässä vaiheessa Kirputin veteli jo kaipaamiaan päivätorkkuja hiestä märkänä rattaissaan, ja meidän uskollinen mopotaksikuskimmekin odotteli jo paluutamme. Adoptointeja, vapaaehtoistyötä, lahjoituksia ja tietoisuutta tarvitsee jokainen non-profit organisaatio, ja vietiin tietty tätä vierailun ilosanomaa eteenpäin meille tutuille suomalaisvieraille hotellissamme, ja haluan ajatella, että bloginkin kautta jokunen Lantan-matkailija eksyy paikan päälle tukemaan hienon organisaation toimintaa. Nähdään sit eläkevuosina koulutuksellisissa merkeissä!

Time for Lime Khlong Dao Beachilla on edelleen keskuksen suurin sponsori. 

Paikallisen Seven Elevenin "ilmoitustaululta" bongattua. 

Tassunjälkiä Lantalla.