lauantai 18. maaliskuuta 2017

Koh Lanta Animal Welfare


Käytiin Lantan-lomallamme Koh Lanta Animal Welfare -löytöeläinkodissa, joka sijaitsi Long Beachin kupeessa osoitteessa 629 Moo 2. Paikka on avoinna yhdeksästä viiteen, ja osuttiin paikalle hotellimme respasta löytämämme mainoksen perusteella. Ei oikein tiedetty mitä odottaa, ja yllätys olikin melkoinen, kun paikan päällä oli juuri alkamaisillaan opastettu kierros talon tiloihin. Turisteja oli melkoinen joukko, ja kierros lähti aina suunnilleen tasatunnein. Mehän käytiin myös kolme vuotta sitten Samuin-reissulla tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin, ja kontrasti oli melkoinen. Lantalla homma oli valtavan organisoitua, tuloshakuista ja siistiä. Eläimiä oli Samuihin verrattuna vain kourallinen, mutta niillä olikin ruhtinaalliset tilat. Eläimet olivat myös huomattavasti paremmassa kunnossa, minkä vuoksi visiitti Lantan Animal Welfareen ei ollut henkisesti ollenkaan niin rankka.

Koh Lanta Animal Welfaren perusti vuonna 2005 Junie Kovaks, norjalainen nainen, joka oli Lantalla alunperin lomamatkalla. Pystyäkseen perustamaan löytöeläinkodin hän perusti ensin Khlong Dao Beachille kokkikoulun Time for Limen, jonka tuotoilla hän sittemmin osti tontin Animal Welfarelle. Time for Lime toimii edelleen ravintolana, baarina ja kokkikouluna. Kierroksella keräämieni tietojen mukaan (muistakaa taas virhemarginaali ;)) Welfare on ollut toiminnassa nyt seitsemän vuotta, jonka aikana keskuksesta on adoptoitu noin 120 eläintä pääasiassa ulkomaille.




Welfaren pääasiallinen tehtävä on edistää eläinten hyvinvointia Lantalla ja lähisaarilla. Heillä on joka päivä vapaaehtoistyöntekijä hommissa etsimässä kissoja ja koiria ympäri saarta sterilointia varten. Verkkosivujensa mukaan keskuksessa on steriloitu ja hoidettu yli 15 000 eläintä. Koirat on helppo saada kiinni, ja populaatiosta pysyy hyvin kartalla. Kissat ovat kuulemma villimpiä, eikä tarkkoja lukemia populaation sterilointiasteesta tiedetä. Sterilointi on tärkeä keino edistää eläinten hyvinvointia saarilla, sillä yhden vuoden aikana steriloimattomasta kissasta saattaa aiheutua 80 uutta kissaa (2 pentuetta, joissa keskimäärin 6 pentua + näiden ensimmäiset pentueet). Sterilointi on myös thaimaalaisten lemmikeille maksutonta, ja Welfare pyrkii kouluttamaan väestöä steriloimaan lemmikkinsä. Steriloinnin merkiksi eläimet saavat korvaansa tatuoinnin, ja oppaamme pyysi myös turisteja tuomaan keskukseen kaikki löytämänsä eläimet, joilla ei vielä tatuointia korvassa ole.




Vaikka paras tapa auttaa on adpotointi, keskus toivoo tietysti myös lahjoituksia. Kaikki työntekijät ovat vapaaehtoisia (täys- ja osa-aikaisia, joista ainakin osalle tarjotaan majoitus paikan päällä). Kantaväestö ei maksa steriloinneista mitään, ja pelkästään lääkehoidoista ja keskuksessa elävien koirien ja kissojen ylläpidosta aiheutuu jatkuvia kustannuksia. Vuoden sisään rakenteilla on myös uudet tilat kissoille, ja Welfaren on onnistunut kerätä jo tarvittavasta 50 000 USD:sta 35 000 dollaria. 

Vuosittain keskus steriloi ja rokottaa rabiesta vastaan lähes 2 000 eläintä niin Lantalla kuin lähisaarilla. Esimerkkinä oppaamme mainitsi neljän päivän sterilointireissun Phi Phi -saarille, jonka aikana onnistuttiin steriloimaan yli 400 kissaa. Miettikää mikä vaikutus tempauksella on populaatioon vuositasolla; 32 000 kissaa, jos sen voi ajatella noin suoraan laskettuna olevan (lyhyellä matikalla, toim. huom.). Lantalla ei ole ollut rabiesta yli 20 vuoteen. 

Kissapopulaation rajoittaminen on inhimillistä myös kissojen AIDSin ja leukemian vuoksi. Ne periytyvät ja aiheuttavat tuskallisen kuoleman. Niin Koh Lantan kuin varmasti koko Thaimaan sekä Intian, Malesian jne. kissapopulaatioita vaivaa myös sisäsiittoisuus, mistä konkreettisena merkkinä on puolikkaat töpöhännät. Töpöhäntäisyys on sisäsiittoisuuden aiheuttama mutaatio, josta myös kissarotu Manx tunnetaan. Manx-rotu sai alkunsa Mansaarella sisäsiittoisuuden tuloksena. Vähän kevyemmällä äänensävyllä oppaamme mainitsi keskuksen odottavan innoissaan koska Thaimaan kissat saavuttavat pedigree-aseman.






Karanteeniprosessi Eurooppaan kestää yleensä 3 kk. Nytkin keskuksessa oli eläimiä, jotka odottivat lentoaan uuteen kotimaahansa eristystiloissa. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan prosessi on kevyempi. Esitteen mukaan vuosittain noin 80 eläintä löytää uuden kodin keskuksen kautta. Adoptoinnin merkitystä painotettiinkin opastetulla kierroksella, sillä rajallisten tilojen vuoksi monien muiden löytöeläinkotien mukaan myös Koh Lanta Animal Welfare joutuu lopettamaan eläimiä. Kapasiteetti ei vain yksinkertaisesti riitä. Adoptoinnin lisäksi eläimiä voi myös sponsoroida kuukausilahjoituksin. Sponsorointi kattaa eläimen ruoan, asuintilan, tarvikkeet ja lääkkeet. Esitteen mukaan sponsorointi maksaa 40 USD kuussa, mutta keskus ottaa toki minkä tahansa summan ilolla vastaan.

Eräs auttamisen keino on vapaaehtoistyö. Keskus ei kykenisi toimimaan ilman vapaaehtoisia, jotka saapuvat ympäri maailmaa usein kuukausiksi kerrallaan. Kierroksen jälkeen kun halusin itse kiittää opastamme ja kerroin blogistani ja omista koiristani sekä koiraharrastuksesta kumpuavasta kiinnostuksesta eläimiä kohtaan, olisin varmaan saman tien ollut tervetullut jäämään sinne koirankouluttajaksi. Sellaisille olisi kuulemma kovasti tarvetta, sillä uusiin koteihin lähteviä koiria tulisi kouluttaa pärjäämään arjessa. Tässä kohtaa omat vaikkapa noudon opettamiseen liittyvät haasteet tuntuivat kovin pikkumaisilta. 







Adoptoinnin, lahjoitusten ja vapaahetoistyön lisäksi painotettiin miten tärkeää on antaa hyvää palautetta TripAdvisorin kautta (matkailualalla tietty kaikessa liiketoiminnassa ehdoton must). Tällä hetkellä Koh Lanta Animal Welfare on ykköstilalla siinä mitä Lantalla kannattaa tehdä ja koko Thaimaassa sijalla 3! Huippua! Omalta osalta adoptointi ei poltellut mielensopukoissa ollenkaan niin paljon kuin mitä Samuin-reissun aikana, mutta kieltämättä jäin haaveilemaan eläkeiästä jollakin Thaimaan saarista, omistaen vanhuudenpäiväni kulkukoirien kouluttamiselle adoptointikuntoon. Tällä hetkellä meidän panos Welfarelle oli matkamuisto-/tuliaiskrääsän haaliminen (kangaskassi ja kestovesipullo, joissa oli Welfaren logot) sekä juomatuotteiden ostaminen.





Hyvin tutunoloinen lelu tuli vastaan :D 



Jos suunnittelet vierailua Animal Welfaressa Lantalla, kannattaa ehdottomasti osallistua myös opastetulle kierrokselle. Tilojen ja adoptoitavien eläinten esittelyn lisäksi kierroksella sivuttiin keskuksen historiaa ja thaimaalaista eläimiin liittyvää kulttuuria. Moni eläimistä oli todella kaltoinkohdeltuja, mm. saanut päälleen kuumaa öljyä tai pahasti puukosta. Vaikka yleisesti ottaen julmuus Thaimaassa on uskonnon vuoksi vähäistä, poikkeuksia on. Nytkin epäiltiin jonkun porukan huvikseen puukottavan koiria puolikuolleeseen kuntoon. Kyllä siinä oli alkuun itselläkin kyyneleissä pidättelemistä, vaikka kuten mainitsin, tämä Lantan Welfare oli siihen Samuin Dog Rescue Centreen verrattuna ihan walk in the park.

Siinä kun tosiaan jäin vielä kierroksen jälkeen vaihtamaan muutaman sanan oppaamme kanssa (ja tulin houkutelluksi muuttamaan Lantalle non-profit koirankouluttajaksi), sain kuulla, että keskuksessa työskentelee tällä hetkellä vapaaehtoisena eräs suomalainen Jenni. Lähdimmekin häntä etsimään (jotta olisin voinut "haastatella" häntä blogiini), mutta hän sattui juuri sillä hetkellä työskentelemään eristystiloissa. Harmikseni en siis päässyt tenttamaan häntä fiiliksistään... Jenni, jos satut "linjoille", hihkaise ihmeessä heipat kommenttikenttään ;)



Tässä vaiheessa Kirputin veteli jo kaipaamiaan päivätorkkuja hiestä märkänä rattaissaan, ja meidän uskollinen mopotaksikuskimmekin odotteli jo paluutamme. Adoptointeja, vapaaehtoistyötä, lahjoituksia ja tietoisuutta tarvitsee jokainen non-profit organisaatio, ja vietiin tietty tätä vierailun ilosanomaa eteenpäin meille tutuille suomalaisvieraille hotellissamme, ja haluan ajatella, että bloginkin kautta jokunen Lantan-matkailija eksyy paikan päälle tukemaan hienon organisaation toimintaa. Nähdään sit eläkevuosina koulutuksellisissa merkeissä!

Time for Lime Khlong Dao Beachilla on edelleen keskuksen suurin sponsori. 
Paikallisen Seven Elevenin "ilmoitustaululta" bongattua. 
Tassunjälkiä Lantalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.