keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Löysät pois

On ollut jotenkin vaikeaa palata normaaliin arkeen. Tai siis blogin kirjoittamiseen. Asiaakin olisi toisaalta. Tai Mooikoiran keskeneräisiä alokasluokan liikkeitä nyt voisi analysoida loputtomiin, mut jotenkin... mikä pointti tässä on? Vaikka blogin kirjoittaminen on ollut aina mulle sellaista tekemisestä palkkautuvaa puuhaa, meille kävi hiljattain aika ikävä tapaus. Apulassa oli olevinaan myynnissä jotain rekkaamattomia rakkausstaffipentuja, ja pennunkyselijöille lähetettiin mm. meidän blogista varastettuja kuvia. No mitään pentujahan ei todellisuudessa ollut olemassa, vaan huijarin tarkoitus oli haalia mahdollisimman paljon kahdensadan euron varausmaksuja. Surullista tässä on se, että joku ihan oikeasti hankkii koiran näin. Joku ihan oikeasti luottaa näihin myyjiin ja on valmis maksamaan lähes mitä tahansa, kunhan se ei ole saman verran kuin mitä rekisteröidystä pennuista joutuu pulittamaan. Ja koska se joku ja ne jotkut ovat valmiita hiljentämään päässään toivottavasti kilahtelevat varoituskellot, aina löytyy näitä huijareita... ja mikä ehkä jopa surullisempaa: aina löytyy ihan oikeasti niitä "rakkauspentueita", joiden nimenomainen tarkoitus on tuottaa "kasvattajalleen" rahaa. 

Sen lisäksi tietysti että pentutehtailu, koiran ostaminen Keltaisesta pörssistä tai rahan huijaaminen hyväuskoisilta pennunnälkäisiltä ihmisiltä on surullista, mulle tuli itselle jotenkin tosi paljas olo. Julkisessa blogissa on se idea, että se on julkinen kaikille. Kaikki voivat sitä lukea ja kaikki blogiin lataamani kuvat ovat kaikkien nähtävillä. Kutsukaa naiiviksi, mutta mulla ei vaan ollut käynyt edes mielessä, miten alhaisia tarkoitusperiä varten nämä jotkut ihmiset blogiani saattavat selata. Mulle tuli sellainen olo, että meidän yksityisyttä on loukattu. Vaikka tyhmäähän se on. Mitä nettiin laitetaan, sitä ei sieltä ehkä ikinä tule pois saamaan. 

Toisaalta blogin kirjoittaminen on harvinaisessa vastavuoroisuudessaan ollut kamalan palkitsevaa. Vaikka kirjoitankin pääasiassa itselleni (julkista päiväkirjaa tosin), postaaminen on palkitsevampaa, kun tiedän blogilla olevan lukijoitakin. Yksi kirjoittelun parhaimmista jutuista on just se hetki, kun uusi teksti on eetterissä, ja voin tilastoista seurata moniko sitä on käynyt lukemassa. Mutta silti - joskus tekee vaan mieli lysähtää työtuoliin (tai tähän ruokapöydän keinonahkatuoliin, koska työhuoneessa on tällä hetkellä sellainen hullunmylly, ettei sinne hyvine tahtoineenkaan mahdu edes kirjoittamaan) ja huokaista blääh. Onko tämä sen arvoista?


Näin eksistentiaalisen kriisin jälkeen en jaksa paneutua mihinkään koulutusmuistiinpanoihin tai ladata edes meidän ollkaritokosarjan videoita (noutohommiksi meni) tuubiin. Todetaan vaan, että elossa ollaan. Koitan löytää motivaatiota valtaviin päivittäisiin vaunulenkkeihin kuuntelemalla romaaneja Book Beatista. Luumu on valtavan hyvässä kunnossa. Ihanaa! Hei sitä sietää juhlia! Se oli meidän loman aikana kävellyt mamman kanssa ihan hurjia kilometrimääriä, ja mielenkiinnolla (en hysteerisenä) odotin näkeväni sen liikkeet tauon jälkeen jälleen. Vitsi mitkä liikkeet tosiaan! Se ei ole kulkenut noin hyvin varmaan vuoteen, ja kun mä sitä ihailin heti reissun jälkeen ensimmäisellä remmilenkillämme, päätin saman tien päättää lenkin peltoralliin. Mä ajattelin, että nyt se on hyvässä kunnossa, se oli saanut mielettömän hyvää palautetta fyssarilta (jossa Jape sen meidän loman aikana käytti), ja jos mä nyt vielä panttaisin peltoilua, mä voisin saman tien taas hamaan tappiin asti jatkaa niitten liikkeitten kyttäämistä. 


Koirathan oli tossa joulukuun alussa (?) hetkittäin pellolla samaan aikaan irti, mutta muistaakseni kytkin niitä liinaan vuorotellen, ettei homma mennyt ihan formuloinniksi. Käytännössä nyt maaliskuun 9:ntenä päivänä ne pääsi juoksemaan yhdessä ekaa kertaa varmaan noin 10 kuukauteen. Ja vitsi niillä oli kivaa! Ja mä en stressannut (melkein) ollenkaan! Pari kertaa meinasi tunteet kuumuta puolin ja toisin, mutta mun ei tarvinnut kuin vähän ääntä korottaa, niin kierrokset laski saman tien. Tässä huomaan myös hyvin sen eron viime kevääseen. Nyt kun olen viettänyt paljon aikaa myös Mooin kanssa ihan kahdestaan, se on ihan eri tavalla mun koira kuin mitä vuosi sitten. Ollaan jatkettu peltoralleja nyt viikoittain, ja vihdoinkin homma alkaa näyttää siltä miltä mä olin sen haaveillutkin näyttävän kahden koiran kanssa. Voidaan ottaa muutama laajakaarinen spurtti, mutta sen jälkeen keskitytään nuuskuttelemaan hajuja ja hengaillaan siinä lähettyvillä. Ihanaa!

Partners in crime reunited. 
Varhaisen aamun staffijuna 
Meil on hyvä jengi koossa taas.
Auranlaaksossa. 
Täytin vuosiakin taas.
Tässä synttäriaamupalani. 
Yks orava on kiivennyt parempiin asemiin... 
... mutta tästä sylistä on kaikkein paras näkymä juustopöydälle. 
Tässä mä demonstroin miten helppoa kirjan "lukeminen" voi olla.
Book Beat! 

Olkkaritokoon ollaan tosiaan palattu jo reissunkin jälkeen, ja täällä on kapulat lennelleet keittiöstä eteiseen asti. Videokameraa on käytetty, ja toivottavasti saan postia aikaiseksi aiheesta piakkoin. Mulla on käsittelemättä myös helmikuun Riihimäen reissu, eli Mia Skogsterin koirien tunneluennon anti sekä viime viikonlopun Helsinki-tempaus - eli kun käytiin Annen ja Millan kanssa kuuntelemassa Nauravan koiran Lotta Vuorelan luento harrastuskoiran tasapainoisesta treenaamisesta. 

Innokkaat olkkari-/keittiötokoilijat 
Olkkaritokon uuvuttamat! 
Voitaisko taas tehdä jotain?
Lumet sulaa, lomalla nautitut Chang-oluet ja loputtomat Oreo-keksit ja -jäätelöt palaa kuntosalilla ja juokseminenkin kohti puolimaratonia on taas aloitettu. Löysät pois heti alkuunsa, niin se on taas otettava tää arki hanskaan.

Koska ei(pä!) vielä saatu tarpeeksemme thairuoasta,
järjestettiin sellainen illallinen täällä meillä! 
Oon kyllä aika ylpee näistä! 
Työntekoapulainen 

Sylissä on ahdasta! 
Matkan jälkeen halusin ottaa loputtomasti selffieitä Luumun kanssa.
Nyt olen rauhoittunut sentään jo. 
Kasvismössöäkin kerettiin jo valmistaa.
Mooi odottaa koska pirtelöä pääsee maistamaan. 
vatsap? 
Ihan parasta on ollut kietoutua staffeihin ja katsoa Modernia perhettä. 


Hei kamoon! Täällä olis syli tyhjänä! 

Meillä järjestettiin eilen Partylite-kutsut,
ja nää kaks olis ihan innoissaan auttamassa kakkujämien kanssa. 
Tuli FB:ssä vastaan. I rest my case.



2 kommenttia:

  1. Me nähtiin teidät viime viikolla ottamassa löysiä pois (juoksemassa) Raisiossa :) Pitäis kai itsekin alkaa juosta aktiivisemmin, metsiin pääsisi vaan jos lumet sulaa, kun pentusta ei viitti ottaa vielä varsinaisille juoksulenkeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D Oli paikoin tosi liukasta vielä! Mä en kyl uskalla enää metsässä juosta, kun vasta olen saanut taas nilkan kuntoon 😊

      Poista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.