Ruotsalaisuudesta

Täällä Lantan saarella, Khlong Daon rannalla, on paikka, jossa voi pelata rantalentopalloa. Tai biitsiä, lajin harrastajien kesken (jollainen en siis itse ole). Satuttiin vahingossa länsimaistyylisen rantabaarin sisäpihalle harhailtuamme rannalla päämäärätiedottomasti toista tuntia. Toisen puoliskon rakkaus kaikenlaisia palloja, erityisesti lentäviä kohtaan sai meidät hetkeksi pysähtymään ja makustelemaan paikan tunnelmaa. Pääsisikö täällä ehkä kanssaturistikin lätkimään vähän palloa? (En siis minä edelleenkään...)

    Aika pian meille selvisi, että kyseessä oli jokin ruotsalaisten ylläpitämä kompleksi. Kaikkialla soljui polveileva skandi, menu oli raapusteltu liitutaululle ruotsiksi (fried ricen ja chickenin sijaan tarjolla ei sentään ollut perunamuussia ja lihapullia, vaan paahtopaistia ja paistinperunoita), ja ilmapiiri oli rantapummimaisen rento sillee victoriabeckhammaiseen tyyliin.

     Ruskettuneet, hoikat ja käsittämättömän urheilullisen oloiset lapset juoksivat suurissa katraissa ympäriinsä. Iloisina, remuavina ja äänekkäinä, silti ketään tohinallaan häiritsemättä. Kaikki tuntuivat nauttivan olostaan, eikä ketään jätetty porukan ulkopuolelle. Lapset pääsivät jopa aikuisten peleihin mukaan, ja hitto että ne olivat muuten hyviä! Varmaan joku Ruotsin varhaisnuorten maajuokkue siellä jollakin lämpimän paikan leirillä.

    Yhteisöllisyys oli jopa introverttiyteen taipuvaisen suomalaisen mielestä käsinkosketeltavissa. Se on jotain sellaista, jossa (tietysti) vain ruotsalaiset tuntuvat onnistuvan, ja jota suomalainen katselee sivusta vähän nenänvarttaan pitkin myhäilevästi arvostellen. Mikä niitä oikein vaivaa, pitääkö kaikesta tehdä tuommoista show'ta ja kyllä vaan paljon mieluummin vetäytyisin itsekseni jonnekin palmupuun katveeseen kirjan kanssa. Suomenkielisen. Ja vaikka ruotsalaisten puss och kram -touhu naurattaa ja tuomituttaa, todellisuudessa sitä kuitenkin toivoisi itsekin löytävänsä tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja että lomasta voisi nauttia porukalla muidenkin kuin naapuribungalowissa majailevan Pertin ja Marjatan kanssa. Eikä heissäkään siis todellakaan mitään vikaa ole, mutta jotenkin sitä kyllästyttää parin viikon jälkeen ne pakolliset moikkailut kadulla ja smalltalkit siitä kuka on ostanut sevenelevenistä kuinkakin monta tölkkiä Changia. 

    Varmaan just nimenomaan se piilevä ja toisaalta hyvinkin läpinäkyvä suomalainen kansallistunne kateus saa meidät keksimään kasapäin ruotsalaisvitsejä ja heittämään herjaa naapurivaltion miesten seksuaalisesta suuntautumisesta. Kateus ja epävarmuus. Kyllä en tuntenut kuuluvani siihen iloiseen, ruskettuneeseen, urheilulliseen ja saakelin hyvännäköiseen joukkoon, ja vaikka toisaalta syleilen omaa jäyhää suomalaisuuttani, toisaalta kiroan miksi meninkään kynityttämään mutaisen maantienvärisen tukkani täkäläisellä parturilla (kymmenen senttiä liian lyhyeksi muuten), kun oikeastaan mun olisi pitänyt värjätä se vaaleaksi. Ja ottaa vielä vaaleampia raitoja. Hiustenpidennyskin, hiukan solariumia ja käydä rasvaimussa ja suolihuuhtelussa ja kosmetologilla ja ja ja...
    Kyllä te tiedätte ruotsalaiset. Vaikka me kuinka mitä herjoja niistä heitettäisiin, niin naiset on aina paremman näköisiä. Ne on aina hoikempia ja sirompia. Ne pukeutuu aina paremmin ja niillä (tai niiden miehillä) on aina enemmän rahaa. Silläkin uhalla, että patetiani alkaa kuulostaa plagiointisyytöksiin asti Vadelmavenepakolaiselta, kyllä mä ihailen ruotsalaisia. Siellä rantalenttiksen kuningaskunnassa mä mietin, että niillä on varmaan joku solariumhautomo siellä takahuoneessa, kun kaikki oli niin ruskettuneita. Ihan totta! Mitä ne tekee niille, jotka on vasta saapuneet tänne Thaimaahan, kun ei ne voi niitä mihinkään näytillekään laittaa? Ne varmaan grillaa niitä jossain kaksneljäseittemän, ennen kuin ne päästetään tänne muunmaalaisten turistien joukkoon. Samalla kun ne paahtaa nahkaansa solariumissa, ne varmaan lankuttaa. Ja sitäkin vuorokauden ympäri. Meinaan sen paikan yleinen kuntotaso oli sitä luokkaa, että vaikka Barbie alkaisi harrastaa bikinifittnessiä, se jäisi ihan varmana kakkokseksi.

    Mä voisin ihmetellä hamaan tappiin asti sitä miten neonväritkin sopivat ruskettuneisiin ruotsalaisvartaloihin paremmin kuin valkoisenmuhkuraisiin suomalaisruhoihin. Mutta kuten tiedetään, kaikki ei ole aina miltä näyttää. Ruotsalaisvalmisteinenkin kakku voi olla päältä syötävän hyvännäköinen, ja olla silti sisältä... no, kaka. Ei ne täydellisiä ole ruotsalaisetkaan. Biitsiturnauksessakin oli tullut vastaan sellainen neljän hengen joukkue, joka raivasi tiensä huipulle pelaamalla palloa tiukan paikan tullen vain aikuisten kesken - jättäen joukkueen kaksi nuorempaa pelaajaa pyörimään hukassa kentälle. Se ei vaan mene niin että voittoa tavoitellessaan voi olla vähän ääliö ja samalla toisella kädellä rohmuta kaikki kansainväliset kauneus- ja moraalipalkinnot.
    Ihan lopullisesti mä pääsin ruotsalaisihastuksestani rannalla tänä aamuna. Kirputtimen kanssa lilluteltiin lämpöisessä merivedessä ja toisella silmällä (okei kummallakin) katselin lähellä pallottelevan ruotsalaisen isän ja pojan touhuja. Heidän pelinsä tavoitteena oli osua tennispallolla toista päähän siten, ettei toinen saa laittaa käsiä ollenkaan päänsä suojaksi. Tätä jatkui hyvän tovin. Usein se oli huti, mutta kyllä niitä osumiakin sattui. Kyllä ne ruotsalaisetkin vois käyttää penaalissaan välillä teroitinta, tai muumit on vähintään lähteneet kesälomalle laaksostaan... mitä näitä nyt on. Vitsi mitä juntteja. Onneks me suomalaiset ollaan aina niin ihastuttavia, kauniita ja rohkeita, moraalisesti (arveluttavan) voitolla ja kaikin puolin täydellisiä omassa pienessä yhden hengen elämänkuplassamme.

Khlong Dao Beach, Koh Lanta, Thaimaa