Harrastuskoiran tasapainoinen harjoittelu

Käytiin maaliskuussa porukalla Nauravan koiran Lotta Vuorelan luennolla (joka järjestettiin en enää muista missä). Luennolla pureskeltiin monipuolinen kattaus koiran rasittumista, harjoittelumääriä, vireystilaa, harjoittelun rytmitystä ja muun muassa koiran kuntoa käsitteleviä pähkinöitä. Ajattelinkin käydä läpi vähän tekemiäni muistiinpanoja ihan omankin muistin virkistämiseksi. Kamalan tärkeää asiaa etenkin nyt kun ollaan pikkuhiljaa palaamassa Luumunkin kanssa treenikentille. 

Otappa täs sit tulppaaneista kuvaa... 

Koiran rasittumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. suorituksen kesto, harjoittelumäärä/rytmitys, harjoittelun ulottuvuudet, koiran fyysinen kunto, huoltavien/tasapainottavien treenien määrä, muun huollon määrä, harjoitteluolosuhteet, vaatimukset vireystilan mukaan, rotu ja rakenne sekä ns. koiranpitokulttuuri. Koira yksilönä ratkaisee näissä jutuissa ihan kaiken, myös sen mitä sen kanssa voi tehdä. Suorituksen ulottuvuuksilla tarkoitetaan sitä millaisissa asennoissa koira liikkuu, millainen laji on liikemallien kannalta. Esimerkkinä mainittakoon, että koirafrisbee ei ole lajityypillinen harrastuslaji (koira juoksee ja hyppää samaan aikaan). Tässäkin tieto lisää tuskaa; agility ei ole kivaa pientä hyppelyä, vaan raskas laji.

Harjoittelumääristä. Mikä on liikaa? Kestääkö koira toistoja? Mikä on liian vähän? Milloin harjoittelun voi aloittaa tai missä vaiheessa se pitäisi lopettaa? Intensiivinen fyysinen harjoittelu tulee aloittaa vasta kasvun päätyttyä. Tämä on pienillä roduilla noin 8 kuukauden iässä, keskikokosilla roduilla 10 kuukauden iässä ja suurilla roduilla 12 kuukauden jälkeen. Kasvulinjojen tulee olla sulkeutuneet, sillä kasvurustot ovat herkkiä. Voimakkaat kiertoliikkeet ovat erityisen haitallisia. Pentujen ei saa antaa juosta isojen koirien kanssa.

Yksilökohtaiset erot fyysisessä suorituskyvyssä voivat olla suuret. Yleistäen bc-harrastajat ovat tässä suhteessa pahimpia; kun koira ei näytä fyysistä väsymystä, toistoja tehdään liiankin kanssa. Se että koira näyttää lajitreenissä väsymyksensä, tarkoittaa että ollaan jo menty liian pitkälle. Ylikunto on koiraurheilijoillekin todellinen asia.

Tää oli just se "kuvaus", jonka mä olin tehnyt jo (paremmin) edeltävänä iltana,
ja sit onnistuin poistamaan ne kuvat jotenkin kun olin siirtämässä niitä koneelle. 

Niin sitä mä pyysin hönöjä tekemään kaikki samat jutut uudelleen kameran edessä. 

Mut kaiken sen söpöilyn sijaan homma lipsahti taas tietty tähän.

Vireystila vaikuttaa ehkä voimakkaimmin siihen miten koira rasittuu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Luumun kanssa on huomannut, että sen tulee tosiaan olla ihan tiptop-kunnossa, että sen voi viedä treenikentälle tekemään yhtään mitään. Se on vireystilaltaan niin äärimmäinen tyyppi, että kiihkeyksissään rikkoo helposti itsensä. Se käy koko ajan täysillä niin henkisesti kuin fyysisestikin, että sen kroppa joutuu ihan valtavalle rasitukselle. Päinvastoin kuin Mooi taas. Sekin on treeneistä innoissaan, ja onhan se ihan hurjan vauhdikas. Mutta se sipsuttelee niissä kohdissa kun Luumu tömisyttää tannerta. Mooi ei hölmöile mitään ylimääräisiä.

Ihan feivorittii kesäpuuhastelua.

Vireystilaan liittyen vielä treeni on aina stressitila elimistölle. Osaako koira hallita vireystilojaan tai onko sille opetettu keinoja hallita niitä? Mooin kanssa ollaan alusta lähtien tehty töitä tämän eteen, ja nyt se alkaa jo kantaa hedelmää. Se on ollut helppo saada kiihtymään ja toisaalta laskemaankin, mutta jos harjoittelu on vaatinut useita mielentilanvaihteluita, ei napsahdus oikeaan tilaan olekaan käynyt enää niin helposti. Toistoja, toistoja vaan. Myös rauhoittavilla virittelyillä on tässä ollut merkitystä, sillä nykyään Mooi pystyy tekemään vaikkapa tunnaria jonkun kiihdyttävämmän liikkeen jälkeen. Muistiinpanoissa kysytäänkin, että osaako aktiivinen koira rauhoittua tarvittaessa. Kroppa menee helposti jumiin, jos koira ei säätele virettään (eli treeninsisäinen rauhoittuminen, ns. "käy siihen"). Mooin kanssa uskaltaisin piirtää rastin seinään. Luumun kanssa not so much.

Luennolla käytiin läpi rauhoittumisharjoitus maton avulla. Ns. ON/OFF-treeni, jossa matto merkitsee koiralle rauhoittumispaikkaa. Ohjaajan on tärkeää miettiä tässä enemmän mielentilaa kuin temppua. Mattotreeni on hyvä aloittaa jo pennun kanssa, sillä se väsyy nopeasti ja toisin kuin aikuisella koiralle, sillä ei ole vielä treenipaikkaa kohtaan mitään odotuksia. Ylipäänsä pennun koulutuksessa on tärkeää bongata siitä ominaisuuksia, joita voi tukea siihen suuntaan, että siitä tulee joskus tasapainoinen harrastuskoira. Kyllä ne todennäköisesti juoksevat kovaa myöhemminkin, vaikka niille ei alusta alkaen palloa heitettäisikään. Pallon heittämistä ei itse asiassa suositella aikuisellekaan koiralle. Eikä ainakaan sellaisia ns. pesisheittoja, joissa koira ottaa pallon ilmasta kiinni. Palloa tulisi vierittää maata pitkin. Nämä on sellaisia juttuja, joista terveenkin koiran kropan saa menemään jumiin. 

Täs on pakko olla nyt joku juttu, kun Kirputinkin kävi tätä räpelöimässä pitkään... 

Rytmityksen perusperiaate on, että viikossa pidetään vähintään yksi TÄYSI lepopäivä. Tällöin oikeasti vain pissatukset, ei muuta. Vuoden aikana pidetään vähintään kaksi kertaa kolmen viikon lepo lajitreeneistä. Jos laji on raskas tai henkisesti vaativa tai koira ei kestä harjoittelun painetta, on lepoa pidettävä enemmän. Aina epävarmoissa tilanteissa valitse enemmin lepo kuin treenaaminen. Koirat kestävät yllättävän paljon lepoa - seikka mikä on Luumunkin mittavaksi äityneen saikun aikana tullut todettua. Muista, että levossa koira kehittyy. Levossa aivot pureskelevat tekniikkaa. Mooikin on ihan uskomattomalla tavalla jopa edistynyt jossain tekniikkatreenissä, vaikka olen tauon takia kuvitellut että saadaan aloittaa kaikki alusta. Ja saman tunnistan itsessäni juoksutekniikan suhteen. Tauon jälkeen joku vaikea tekninen juttu sujuukin yhtäkkiä kuin itsestään.

Tää ei oo se käpy selän alla vaan se käpy hampaankolossa. 

Harrastamisen imu on vahva, mutta muista, että on myös muuta elämää. Koiraharrastuskulttuurilla on treenaamisen kannalta suuri merkitys. Ryhmän paine voi aiheuttaa sen, että koiraa treenataan enemmän kuin mikä olisi ihanteellista. Kulttuurille ominaista voi olla myös, että esimerkiksi kehonhuolto uupuu kokonaan. Esimerkkinä mainittakoon agilityn lajikulttuuri, joka on liian kisakeskeinen. Kisaamiseen panostetaan liian paljon. Toiselle voi olla vaikeaa sanoa, että nyt puuttuu jotain, paketti rakoilee, nyt pitää rauhoittua ja aloittaa alusta. Liian paljon verrataan muihin, ja some korostaa kaikkea entisestään. Maailma on raadollinen, ja pitää vaan uskaltaa pitää päänsä tiettyjen asioiden suhteen. Valitse todella tarkasti se porukka, jossa haluat treenata. Henkilökemiat ovat tärkeitä! Oma fiilis vaikuttaa koiraan, joten vaihda sellaiseen porukkaan, jossa viihdyt. Ei kannata viettää hetkeäkään sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei viihdy.

Noni syökääs nyt sitä samaa ruohonkortta sillee Kaunotar ja Kulkuri -tyyliin,
just niinku eilenkin. 

Yeah right.

Peruskunto on kuntoa, jotta koira kestää harjoittelua ja kilpailua (sekä laji- että kuntoharjoittelu), palautuu siitä ja lisäksi voidaan tehdä kuntoa kehittäviä harjoituksia. Ilman peruskuntoa ei voida kehittää muita kunnon osa-alueita. Peruskuntoinen koira kestää esimerkiksi 5-8 kilometrin juoksulenkin omistajansa kanssa kevyessä ravissa, 1-1,5 tunnin reippaan metsälenkin tai 10 kilsan remmilenkin. Koiraa ei saa rikki sellaisella liikunnalla, jossa sinä itse liikut jalan. Juoksemalla itse et saa koiraa rikki (ihan hyvä huomio, kun olen miettinyt Rituliinan raahaamista mukana noilla toistakymppiä hipovilla pk-lenkeillä; muistelen vaan erästäkin keskustelua jo aikaa sitten meidän rodun foorumilla, jossa osa porukkaa piti kymppiä juoksuttavia staffinomistajia lähinnä eläinrääkkääjinä - staffia kun ei vissiin ole luotu liikkumaan kuin ainoastaan näyttelykehässä ;)). Rotukohtaisia eroja toki löytyy. Tauon (loukkaantuminen, pennutus jne.) jälkeen peruskunto tulee aina rakentaa uudelleen.

Tilasin staffeja, mutta sainkin lehmiä.

Koiran fysiikka on rakentunut eri tavalla kuin ihmisen. Maitohapposynteesiä ei tapahdu samalla tavalla kuin ihmisellä. Esimerkkinä eihän susikaan lämmittele ennen kuin ajaa peuraa. Toistuvasti kylmiltään repiminen ei kuitenkaan ole järkevää (ainakaan Luumukoiralle, jolla on tähän ikään mennessä jos jonkinmoista vanhaa pehmytvauriota tai saletisti arpeutunutta kudosta vanhoissa traumakohdissaan). Kaikki riippuu taas yksilöstä. Joku voi ihan hyvin viilettää kylmiltään talon ympäri (Mooi) kun taas toinen saa sen jälkeen parannella taas takareittään tai mitä ikinä (Luumu). Jos koira esimerkiksi vapaana ollessaan vetää koko ajan jotain kilarijuoksua, eihän sitä voi juoksuttaa sillä tavalla. Jos laumassa on järkeviä yksilöitä (noup) tai erilaisia yksilöitä, yhdessä vapaana juoksuttaminen on helpompaa. Summasummarum. Jos laji on kiihkeä, lenkit eivät voi olla kiihkeitä. Arkilenkkien tulee tasapainottaa.

Tuki- ja liikuntaelinten osalta suurimmassa osassa lajeista koiran selkä rasittuu eniten. Selkä mahdollistaa liikkeen ja pitää liikkeen kasassa. Selän kunto on siis erittäin tärkeää! Etu- ja takaosan rasitus on lajikohtaista. Onko koirallasi vahvat selkälihakset? Jos koiralla on vahva selkälihas, selkärangan pitäisi olla matalammalla kuin sen viereisen lihaksen. Tämä vahva, voimaa tuottava iso selkälihas kehittyy laukassa. Pitkällä ravilenkillä kehittyvät syvät ja asentoa ylläpitävät lihakset.

Syvälihastreeni on hyvin trendikästä tällä hetkellä, mutta tässä on innostusta otettu ehkä liiaksi ihmismaailmasta. Koirahan käyttää kroppaansa arjessakin siten, että syvät lihakset aktivoituvat. Koira ei tarvitse syvälihastreeniä samalla tavalla kuin ihminen. 

Kerta kiellon päälle, yrittäkää edes hei! 

Harrastuskoira tarvitsee tasapainottavaa ja monipuolistavaa liikuntaa. Vapaata metsäliikuntaa oikealla tempolla, palauttavia lenkkejä, jos laji on raskas. Ravi on rennoin askellaji, hyvä erityisesti kiihkeille koirille. Uinti on myös hyvää liikuntaa. Muista myös temput ja kehonhallinta sekä huolto: hieronta ja fysioterapia. Minkä verran koirasi tarvitsee muuta huoltoa? Hoidon päätarkoitus on tehdä hierojasta/fyssarista tarpeeton! Tarkoitus on, että kroppa aktivoituisi itse pitämään huolta itsestään. Terve koira ei tarvitse jatkuvaa huoltoa. Jos koira on jatkuvasti jumissa, onko kyseessä rakenteellinen ongelma vai onko lajiharjoittelussa tai liikunnassa jotain puutteita? Ei tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntija, vaan hoitoja suositellaan nimenomaan sen vuoksi, että saa tiedon siitä missä kunnossa koira on. Jonkun yksilön (esim. Luumun) lihastyyppi voi olla sen verran kova, että se vaatii enemmän vatkausta/hoitoja. Opettele perushierontataidot, sillä koira rentoutuu kotona paremmin. Ja on muistettava, että kaikki koirat eivät käy kaikkiin lajeihin. Lajeista erityisesti agility on tällainen. 

Touhupetterit, kauhukaksikko, älli ja tälli, äly ja väläys. Pus <3

Vaihtoehtoja kilarilenkeille ovat esimerkiksi hiekkakuopat ja suot. Myös hangessa juokseminen on hyvää liikuntaa, mutta kuitenkin niin, että hanki ulottuu enintään puoliväliin koiran jalkaa. Pennuille ei tietenkään teetetä extremejuttuja, kuten trendikästä fysiikkatreeniä, jossa koira yritetään saada nostamaan takajalat seinää vasten. Pennuilla ei ole etuosassa tukea, ja liike aiheuttaa etuosalle suuren rasituksen. 

Harjoitteluolosuhteiisin tulee kiinnittää huomiota. Missä harjoittelet pääasiassa? Ota huomioon vuodenaikojen vaihtelu - onko kylmä vai lämmin? Pinnat ovat avainasemassa; keinonurmet eivät tee autuaaksi. Keinonurmen kova pito lisää muun muassa varvasvammoja. Hiekka luistaa/joustaa paremmin. Agilityssä tärkeää on huomioida esteiden kunto ja rataprofiili. Hyvä hiekka on aina parempi kuin mikään keinonurmi. Koiraurheilussa aletaan vasta kiinnittää huomiota pohjaan - toisin kuin esimerkiksi esteratsastuksessa jopa hiekan raekoko on määritetty tarkkaan. Nurmikenttäkin luistaa. Nurmen pitäisi olla ns. jalkapallonurmi, johon pohja on rakennettu varta vasten tarkoitusta varten. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kaikissa lajeissa, joissa koira juoksee, alustalla on merkitystä.

Lopuksi käytiin vielä vähän läpi rakenteen vaikutusta rasitukseen. Merkittäviä seikkoja ovat mm. selän pituus suhteessa jalkojen pituuteen (neliömäinen rasittuu helpommin), kulmaukset, koiran painopiste (normaalisti navan alapuolella), kaulan pituus, epäterveet tai liioitellut piirteet, lihastyyppi (jäykkä vai elastinen), rakenteen keveys ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Viimeksi mainittuja näyttäisi olevan jo kaikissa roduissa. Osalla muutokset johtavat vain siihen, että käyvät huollossa jatkuvasti.

Ole rehellinen itsellesi. Minkälaista liikuntaa harrastaisit millaisilla vaivoilla/sairauksilla? Koirat tottuvat elämään siinä kropassa, joka niille on annettu. Eivät ne vertaa vaivojaan keskenään. Ohjaajan tehtävä on miettiä, että jos koiralla on jokin rakennevika tms., ja haluat harrastaa sen kanssa esimerkiksi agilityä, kuinka paljon koiraa ollaan valmiita viemään aktiivisesti fyssarille ym. ja rakentamaan sille sellaisen fysiikan, että se kestää lajin harrastamisen. Itse olet koirasi paras asiantuntija. Luota siihen, että tiedät, että tämä on hyväksi sun koiralle.

Olipa kyllä oikein osuva luento just meidän tilanteeseen (ja Lottaa kuuntelen kyllä erityisen mielelläni uudelleenkin!). Näitä asioita olen paljon pyöritellyt itsekin mielessä. Olisi sääli pitää noin tokointoista koiraa pelkästään kainalonlämmittäjänä. Toisaalta nyt kun olen jo itse kaikesta harrastamisesta sen kanssa henkisesti luopunut, on uudelleen aloittaminen vaikeaa. Tai nimenomaan mun on erittäin helppoa ottaa Luumu mukaan autoon ja kentällekin, mutta miten mä saan sen mielentilan sellaiseksi, ettei se heti ensimmäiseksi taas riko itseään. Miten mä voin luottaa siihen, että tämä on oikein sille. Selkäongelmaisen koiran kanssa elämä on oikeasti päivästä toiseen. Kun se on hyvä, sen kanssa voi ja pitääkin tehdä. Ja kun se tarvitsee lepoa, se saa sitä runsain mitoin. Mä olen ainakin valmis menemään vaikka kuuhun sen kanssa, jos se sen vaatii, että se pääsee meidän mukana treeneihin tekemään pikkutokoaan. Palataan näihin juttuihin paremmalla ajalla vaikka seuraavassa postissa. Kello lähentelee taas, tai hups, lipsahti jo seuraavan päivän puolelle... Ja väsyttää. Huooh. Palataan!

Ja hei arvatkaa mikä muu tuli just sopivasti tarpeeseen!
Nanin elokuussa järjestettävä kolmen tunnin MAKSUTON koulutus koirabloggaajille!
Huikeeta, mulle tuli ihan kamala kiire syöksyä Kirppua nukuttamasta katsomaan Nanin aiheesta informoiva FB-live
(joo Kirppu nukkui sentään jo), ja sit pikapikaa ilmoittautumaan mukaan.
Tai eimaar, kyl tänkertaset kuvat oli taas niin huippusettiä, et täs mitään koulutusta enää tarvita.
(Vitsi!)