Neljä yötä Grännaan on...

... laskin aivan itse eilen. Eiku tänään! Aaapuva! Apuva! Ei maar, ihan hyvillä kannattimilla ollaan, sikäli mikäli Mooikoiruus ei päätä juosta just nyt tässä viikon sisään. Vähän jotain meininkejä vois olla, mut odotettu ei olla vielä kuukauteen, eli tassut ristiin! Jossain vaiheessa vitsailin vielä, että tyyliin jospa vaan unohdankin ilmoittaa sen sinne tokoon tai se vaikka "epä"onnisesti aloittaakin juoksut juuri sopivasti. Nyt kun ollaan tehty niin kovasti töitä, olisihan se sääli jättää tokon osalta homma väliin.

Noni, Kirppu nukutettu, mitäs sitten? 

Aamuhetket <3 

Ollaan huomenna menossa illaksi Vantaalle Mari Leiviskän silmien alle jälleen. Lähdetään tällä kertaa isommalla lössillä, ja vaikka siitä toki kaikki hyöty irti otetaankin, odotan erityisesti hullujen koiranaisten, Team Paskojen (joo kyllä!) roadtrippiä. Ja paikan päällä nähdään myös Ina & Rinkeli, ja voidaan vaihtaa viimeiset paniikinomaiset kuulumiset ennen jälleennäkemistä Grännassa (hui!). On tarkoitus tehdä Mooin kanssa kokeenomainen, ja päästään autenttisesti testaamaan nyt uuden paikan fiilis. Eihän tämä meidän laastareilla ja pikaliimalla kokoon kursittu kisapalkka vielä kestä yhtään mitään, mut näillä on mentävä. Rajansa se on silläkin mitä näin lyhyessä ajassa pystyy treenaamaan ja mitä voi koiralta näin ollen vaatia.

Miten niin painaa? Olisit nyt narttu onnellinen kun joskus saat sitä kaipaamaas läheisyyttä! 

Ompeluapulainen siellä tarkkailuhommissa. Leikkelen jotain kaavoja ruokapöydän päällä. 

Näitä en sentään ommellut, vaan nämä apinahaalarit on Brutuksen vanhat, ja sattuivat työhuoneen siivouksen yhteydessä löytymään arkistoista. Ihanat! Kenelle laitetaan heti tulemaan? 

En siis mitenkään suunnitellut syöväni noita Kirpun muroja tuosta...

Mut ihan tosi hienosti ollaan kuitenkin saatu paketti kasaan lähtökohtiin nähden. Nouto ei ole lainkaan sellaista helvetinsuonsilmäkkeissä polviin asti tarpomista, vaan ihan jopa sen näköinen liike, kuin sitä olisi joskus edes jollain menestyksellä treenattu. Liikekohtaisesti mulla ei olekaan nyt mitään suurempia huolenaiheita, ja siirtymätkin Mooi tekee tosi näppärästi. Mun oli kuitenkin tarkoitus palkata se "taskusta" huijaamalla, mutta viime tingassa päätin kuitenkin opettaa sen etäpalkalle. Olisin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tehnyt sen, joten miksipä en nyt saman tien. Lisäksi Mooi luopuu (yleisesti, ei vielä tästä etäpalkasta) tosi kivasti, ja etäpalkka on sille jotenkin konkreettisempi motivaattori kuin taskupalkka.

Nämä muutamat hassut kisatreenipätkät ovat opettaneet, että vire ja motivaatio pysyvät haastavammissakin (kuumuus, märkyys) olosuhteissa paremmin yllä, kun siellä on jätettynä se etäpalkka, jolle koiran näkökulmasta se vapautus voi käydä missä kohtaa tahansa. Olisin vaan toivonut sen verran enemmän aikaa, että me oltais pystytty vaihtelemaan vapautuskohtaa vielä enemmän. Nyt olen vapauttanut lähinnä liikkeiden jälkeen (useampiakin liikkeitä ollaan saatu jo putkeen), ja jonkun verran sittemmin olen palkannut liikkeiden aloituskohdista siirtymän jälkeen.

On täällä kesääkin pidellyt, vaikka nyt tuntuukin että siitä on aikaa. 

Elina kävi sairaslomallaan Vanhalinnan päivähoitolassa (aka staffy madhouse),
ja meillä oli aikasta bueno lounas, vaikka itse sanonkin.
Luumu nauttii grillistä nousevista sulotuoksuista. 

Tofu toimi muuten ihan sairrrraan hyvin noissa vartaissa, kannattaa kokeilla! 

Grillialustalla valmistuivat myös ns. uuninektariinit, joihin ohje löytyy mm. täältä. 

Luumu sai epäonnisesti oman osansa jälkiruuasta vähän väärään osoitteeseen ;)

Haastavaa on tällä hetkellä ihan aluksi luopua palkasta siten, että Mooi kykenisi tulemaan välttämättä hyvin perusasentoon tai liikkeen lopussa voi keulia palkan suuntaan. Näkyy hyvin tuossa videopätkällä, että (ilman kunnon kisavirittelyjä tosin) on suhteettoman kiinni palkassa. Toinen juttu mitä ei olla keritty treenata tarpeeksi on se sosiaalinen palkkautuminen. Koska Mooi on niin kiinni etäpalkassa, sillä on aivot siellä eikä mun kehuissa. Mulle ei tietenkään ole kerinnyt muodostua kunnollista rutiinia siihen, millaisesta sosiaalisesta palkasta Mooi nauttisi kaikkein eniten. Niinpä se mitä mä nyt liikkeen jälkeen teen, on kehut ja silittelyt ja vähän sitä suitsintaa myös, ettei se vaan kuvittele, että vapautus kävi ennenaikaisesti. Mun pitää kehittää nyt kunnon rutiini myös siihen vapautukseen, ettei vaan käy mitään väärinymmärryksiä puolin tai toisin. Vähän joudun siis pidättelemään itseäni tällä hetkellä, ettei Mooi vaan rynni sinne palkalle. Harmi, mutta se tulee ajan kanssa sitten.

Joko te alatte kyllästyy näihin terassikuviin? No sitähän minäkin! 

Välillä viilennellään vatsapuolta. 

Tämä ei ollut kamalan fiksu idea, sillä nämä nuupahti jo samana iltana purkkiinsa... 

Tässä tarkastellaan yksissä tuumin selvisikö pioni äitin puutarhuroinnista.

Mitäs muuta. Ollaan vähän lapioitu sitä kuuluisaa shittiäkin. Mä olen koko ajan tiedostanut, että jossain vaiheessa meidänkin harrastusuralla on edessä se hetki, kun meidän pitää keskustella siitä kumpi näitä treenejä ihan oikeasti hallinnoi. Mooilla on uskomaton moottori ja motivaatiota tehdä - kun se itse haluaa. Jos se saa tehdä paljolla palkalla teknistä tai vähemmälläkin palkalla vauhdikasta, se treenaa tokoa ihan tosi mielellään. Mutta kun jossain kohtaa vaan tulee se hetki, että konkreettista palkkaa on vähennettävä, olosuhteet ei ole ihan otollisimmat (sää, häiriöt...) jiiännee, koira ei voi olla se joka määrää koska ne treenit loppuu tai mitä me voidaan tehdä ja mitä ei.

Eräänlainen makaavien staffien kuvasarja. Osaa nää rauhoittuakin. 

Tää oli niiden ekojen "ihan oikeiden" treenien jälkeen.
Luumu näki oikein uniakin ja yöllä muun muassa ulvoi <333 

Tuossa joku kuukausi sitten huomasin, että treeneissä alkoi toistua sama kaava. Mooi teki ekan settinsä ihan tykkiasenteella, mutta kun tauon jälkeen olisi pitänyt jatkaa hommia (ihan sama mitä), se oli ihan pallo hukassa eikä tullut kunnollisella asenteella edes perusasentoon. Vilkuili ympärilleen, laahusteli, laiskotteli, ei kuunnellut yhtään - velttoili jotenkin siihen malliin, että mä mietin että jos se on kisatilanteessa tuollainen, mä en voisi koskaan astua sen kanssa kehään asti. Vinot perusasennot, jätättää seuruussa, saa kalastella milloin mihinkin. Näin ei tätä tokoa tehdä.

Tietokoneapulainen torkuilla. 

Pienisuuri sylikoira 

Olkkaritreeni on jäänyt paljon vähemmälle nyt
kun ollaan treenattu myös ihan kentillä ulkona. 

Ompeluapulainen puuhissaan jälleen. 

Kuin kaksi.. öö. hedelmää? 

Kyllä mä tätä luttanaa naamaa katselen ihan mielellään heti aamusta.

Ne oli pakko käydä ne keskustelut nyt. Mooi kuitenkin vastasi tosi nopeasti, ja kisakunto-projekti oli taas oikealla urallaan ihan parin treenikerran jälkeen. Se on vaan jännä homma se että kun se palkka on vielä niin isossa roolissa, tekemällä palkkaantuminen ei kanna vielä koko sitä treeninkulkua. On vaan tehtävä ihan kristallinkirkkaiksi ne säännöt, mitä treenikentällä saa ja ei saa tehdä. Maata ei haistella, asioita ei jäädä tuijottamaan (esim. ohikulkevat koirat), yksinkertaisia ja helppoja käskyjä noudatetaan.

Se ei ole liikaa vaadittu. Ja kun koira yrittää, se saa ihan megalomaanisen palkan. Kun se on hyvä, se pääsee helpolla. Se ihan itse tilaa sen oman treeninsä. Mooi tilasi tässä kohtaa kontaktihäiriötä, alkuperusasentoja, ympäristöstä luopumista ja sitä kautta paremman työasenteen rakentamista. Kun se näytti siltä, että se haluaa suoriutua myös näistä ns. p*skahommista, se sai tehdä vastapainoksi niitä hurjan kivoja hommia. Tämän pikaisen notkahduksen ja sitä seuranneen motivaation ylämäen jälkeen mulla on paljon luottavaisempi olo mennä sen kanssa kisaamaan.

Oli aika spooky ilma eräänä yönä, kun päästin koirat vielä vimpaksi pihapissalle.
Koko Härkätie oli ihan usvassa, ja silti oli näin valoisaa. 

Juoksulenkkimotivaatio on ihan nollassa varsinkin nyt juhannuksen jälkeen,
kun olen syönyt kaikkien juhannusherkkujen päälle varmaan viistoista palaa browniesseja.
For real.
Mut ollaan me näköjään jossain sentään käyty. 

Oman pihan juhannusruusustakin päästiin nauttimaan, vaikka kovin lyhyen ajan se kukkiikin. 

Koko jengi taas pihapuuhissa siellä.
(Tartteeko joku muuten noita laattoja? Saa tulla noukkimaan parempaan talteen.) 

Mooi teki parhaansa pihan siistimisessä
ennen kuin sain otettua siimaleikkurin naftaliinista.

Voin myös katsoa ihan peiliin. Mä olen sortunut Mooin kanssa vähän sellaiseen pikkutytöttelyyn, enkä osannut pitkään aikaan pitää sitä ihan oikeana harrastuskoirana. Vaikka se toki oli aikuinen meille tullessaan, mä elin sen kanssa pentuvuoden ihan samalla tavalla kuin ihan oikean pennun. Vasta kun alkoi olla tosi kyseessä, eli pitäisi ihan oikeasti kehdata mennä sen kanssa johonkin vieraiden ihmisten silmien alle tekemään, mulla muuttui itselläkin se asenne tähän treenaamiseen. Mooi on saanutkin vähän puuhastella kaikkea harmaan alueen puuhia, koska se on kuitenkin niin kiltti ja kaunis ja söpö ja vaikka mitä. Niillä ei kuitenkaan maaliin saakka tottelevaisuusmittelöissä pääse, vaikka pitkälle pötkittäisiinkin. Heh. 

Muuten ihan paras innovaatio!! 

Tulkaas nyt poseeraamaan, kun äitillä on kerrankin naamakin piirretty päähän. 

Ja jos ette ole tehneet, niin tässä kesän ihan paras jälkkäri- tai mikä vaan herkkuresepti.
Itse tehty Pätkisjäätelö ilman jäätelökonetta.
On tullut aika monta satsia väännettyä. On helppoa ja vitsi mikä mahdollisuuksien maailma tästä aukeaakaan!
Kun laittaa pätkisten sijaan reilun pari kourallista Center-suklaata (ihan siitä irtsarihyllystä) ja puoli levyä tummaa suklaata, tulee myös ihan jääääätävän hyvää suklaa-toffeejäätelöä!
Ohje on täällä. 

Kaverukset siellä puuhailee. 

Kun on staffeja huushollissa, tuntee olonsa usein suosituksi. 

Mooin kanssa pikkuinen etäpalkkatreeni Voivalan rannan pitkäksi villiintyneellä nurmella. 

Täällä oli mukava huomata asennetreenin positiiviset vaikutukset, sillä vaikka nurmi oli pitkää ja täynnä öttiäisiä,
ei trooppisiksikaan äityneet sääolosuhteet häirinneet Mooia ollenkaan.
Loppuun saatiin vielä tehdä vähän häiriötreeniä, kun läheltä kulki chihuahua fleksin päässä. 

Ote treenibujosta.

No mutta, Gränna on nyt Gränna ja ensi viikolla ollaan taas paljon viisaampia siitä mitä kaikkea Mooin kanssa pitää vahvistaa ennen kisa-ajatusten liikkeellelaskua täällä Suomessa. Paikkistahan me ei olla treenattu lähes ollenkaan kisanomaisesti, joten siinä on hommaa vielä. Kisapalkkauksen ja -rutiinit haluan myös parempaan kuosiin, joten ihan rehellisesti laskeskeltuna eeeehkä sentään syyskuukausista voidaan puhua. Riippuu ihan miten kykenen itse poistua mukavuusalueelta ja hakeutua treenaamaan vieraammissa porukoissa.

Testattiin myös tämmöistä ilmasohvaa. Eeei ehkä ihan paras keksintö ever. 

Tässä muuten vielä otos valmiista jäätelöstä. (Sori joo kuvat on ihan sekaisin!)
Niiiin hyvää. 

Nää oottaa keittiössä että jäätelö valmistuu (kestää siis viis tuntia pakkasessa...) 

Ja kun eivät malttaneet enää odotella, siirtyivät sohvalle. 

Täydessä loistossaan.
Tämä on muuten mun istuttama ruusu.
Ihan kiva huomata että puutarhassa sentään joku asia elää.

Pappan luona jäätelöllä. 

Kirpun nukutuspuuhissa. 

Jokohan se sammahti? 

Juhannuspäivän jälkeisenä sunnuntaina peltolenkillä
oli onnellinen nainen.

Ja kaks onnellista koiraa, joiden ajatukset olivat poseeraamisen sijaan jo "maaseudun" tuoksujen nuuskuttelussa,
ruohon märehtimisessä ja kapealla polulla rynnimisessä. 

Ja pakko oli vielä testata tätä Honor kasin aukkokameraa ladon edustalla. 

... ja ladon reunalla.

Koiramme-lehdessä oli jotain juttua BH-kokeesta, josta muistuikin mieleeni että olen sellaista suunnitellut Luumulle jo useamman vuoden ajan. Sehän selviäisi tottisosuuksista mennen tullen, enkä usko kaupunkiosuudessakaan olevan mitään ihmeempää (vetää taatusti hihnassa, haittaakse?). Paikkista pitäisi tosin treenata niin, että olen siihen selin - sitä se saattaisi kylmiltään ihmetellä. Uskallan jo haaveilla tämmöisestä pikkupuuhahommelista, sillä kuten olin vähän itsekin uumoillut, Luumu oli juhannusaatonaattona fyssarilla ihan törkeen hyvässä kunnossa! Tanja meinasi että nyt vaan treenit jatkukoon ja peltolenkeille mars. Kyllä pitää koiran kanssa tehdä silloin kun se on hyvässä kunnossa, ja jos jotain kremppaa jossain vaiheessa ilmenee, se käsitellään sitten ajallaan. Kaikkea voi aina sattua, ja usein käykin jotain sellaista, mikä ei välttämättä liity siihen alkuperäiseen hoitoa vaatineeseen syyhyn ollenkaan. Voi että kun oli euforinen olo lähteä juhannuksen viettoon Mikon ja Jonnan mökille Mynämäkeen, ja sieltä kun kotiuduttiin, käytiin heti sunnuntaina niiiin pitkän tauon jälkeen meillä tuossa Aurajokilaaksossa irrottelemassa. Koirat oli oikein maltillisesti juhannuksen jäljiltä painavan väsymyksen jäljiltä varmaan, että itselläkin mieli ihan lepäsi alati hyrräävän stressihormonihirviöinnin sijaan. Oijoijoi, kyllä meille tulee tästä vielä lysti kesä!

Jaaaaa koska vielä ei ole ollut tarpeeksi kuvia (!),
tässä muutama meidän juhannuksesta! 

Luumun käpyleikki... 

Mooi löysi jostain vaaleanpunaisen tennispallon, mutta se joutui jäähylle, koska meno äityi liian villiksi. 

Paljon oli keppihommia. 

Mooi kävi viilentymässä lenkin jälkeen ojassa.
Tämä kuva ei edes kerro kuinka mutainen se todella oli.
Kun se nousi sieltä, se oli kuin aivan erivärinen koira kokonaan.
Brindleä staffia tää lauma vähän kaipasikin. 

Loppureissusta alkoi jo vähän väsyttää. 

Juhannusneitokainen 

Pikkasen oli taas illalla kylmä. 

Valkosipulileivät uunissa 

Juhannustervehdyskuvan ottamista... 

Jompikumpi ei malttanut pysyä paikallaan... 

Oijoijoi, näitä kun saisi vielä. 

"Siis en suinkaan haaveile browniesistasi." 

Kaikki kaipasivat kylminä iltoina lämpimän sylin. 

Huomaa sisäänrakennettu käsienlämmitysjärjestelmä. 

Vahtikoirrra. Lievää tontillapysymisahdistusta aiheutti tieto siitä, että ainoaan naapuriin oli muuttanut pieni sakemannipentu.
Onneksi kukin pysyi alueellaan, ja tosi nopeastihan näistä omista näkee onko niillä jotain haluja lähteä omille teilleen.
(Kehtaanko edes myöntää, mutta Luumu oli ajoittain jopa yksin pihalla, kun se kun vaan möllöttää terassilla ja nauttii auringosta.) 

Ennen kotiinpaluuta löydettiin tämmöinen niiiin idyllinen metsätie.
Koiratkin saivat viipottaa vapaina, ja olikin tosi rentouttavaa katsella niiden rentoa menoa.
(No okei, kaks kertaa vetivät sen pakollisen rallin, mut selvisin siitä henkisesti ihan hyvin.)

Lauantaina meitä helli ihan perinteinen juhannussää.