"Tälläisen pikku possun kans on kiva leikkiä"

... eli Mooin päivä luonnetestissä. Oltiin Mooin kasvattajan Tarun kanssa taas kärppinä liikkeellä, kun kuultiin, että amstaffiyhdistys järjestää taas peekooseudulla meidän ihan lempparituomareiden luonnetestin. Tarja Matsuoi ja Lea Haanpää ovat nähneet niin paljon näitä jästimpiä rotuja, että hyvillä mielin voipi heidän silmien eteen possuttimensa viedä, kun tietää että voi itsekin kaikki "tuomiot" allekirjoittaa. Luumukin oli puolitoista vuotta sitten samoilla tuomareilla tekemässä testinsä, ja hyvin samannäköinen suoritus nähtiin Mooiltakin nyt.

Mentiin naisporukalla viettämään hauskaa päivää, ja sellaisen saimmekin. Sanoinkin Tarulle matkalla, että onpa taas tosi mahtavaa viedä sinne tämmöinen täysipäinen staffi. Että jos ja kun vaan ei tule mitään yllätyssektoria matkaan (esim. kaatosadetta), saapi kyllä Mooin testin tekemisestä ja katsomisesta vain nauttia. Vähän sillä mielellä että kattokaa nyt mitä meillä on. Ihan kultakimpale täällä. Luumun kanssa mulla oli tietty se jännitys vähän siinä että olin itsekin ekaa kertaa luonnetestissä mukana. Ja vaikka eihän se tulos koiraa miksikään muuta, olihan siinä vähän sellainenkin näkökulma, että kun olin kerran tuommoisen koiran tänne Suomeen tuonut, toivoin tietysti hyvää testitulosta, jotta muutkin näkisivät miten hieno koira se on. Mooin kohdalla taas tämmöistä jännäfaktoria ei juuri ollut, koska kaikkihan nyt muutenkin tietää että se on hieno koira. Eli riläks ja nautitaan menosta.

Siinä oli meitä ennen just lounastauko, joten hengattiin huudeilla aika pitkäänkin. Mooi esitteli sivustakatsojille muun muassa syliinkiipeämistaitojaan ja äänijänteidensä monimuotoisuutta. Odottaminen ei kumma kyllä edelleenkään ole neitokaisen parhaimpia osa-alueita. Mutta kun oltiin se tovimme varrottu, sittenhän sitä puuhaa piisasikin. Mooi oli täydellisen oma itsensä testin kaikissa osa-alueissa. Ehkä pikkuisen yllätyin siitä miten hanakasti se haukkui hyökkäävää ihmistä (ekassa osassa; ollessaan seinässä kiinni se oli lähinnä osaansa alistunut), ja toisaalta taas kelkalla vaikka reaktio oli kova, Mooi meni yllättävän nopeasti (heti) tutustumaan pelottavaan kapistukseen ihan itse. Kovia reaktioita osasin odottaa, mutta rohkeus/taisteluhalu tässä kohtaa yllätti ohjaajan pienesti. Pimeässä huoneessa meillä kesti kauan, mutta Mooi teki koko ajan aktiivisesti töitä mun löytämiseksi. Toisin kuin Luumun kanssa silloin, Mooilla ei ollut mitään ongelmaa tulla sen muovipressun yli, ja se oli muutenkin enemmän kuin kotonaan siellä pimeässä. Se oli myös kohtalaisen tyytyväinen löydettyään tuomarit, vaikka kyllä siitä sentäs näki, että äitikin olisi kiva bongata vielä. Musta oli erityisen hauskaa, kun tuomarit siinä jutustelivat samalla keskenään ja sanoivat jotain siitä että täällä näkee niin hyvin myös vähän sitä millainen suhde koiralla on omistajaansa. Mooi heilutti häntäänsä koko ajan mun hajujen perässä nuuskutellessaan, ja siitä tuli tietty itselle kiva fiilis.

Niin huikee koira ja niin huikee Taru <3
Tässä on kyllä onni potkaissut meikäläistä takalistolle aika kovaa.

Tässä vielä luonnetestibingon oikea rivi:
I TOIMINTAKYKY   +1a Kohtuullinen
II TERÄVYYS   +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III PUOLUSTUSHALU   +3 Kohtuullinen, hillitty
IV TAISTELUHALU   +3 Suuri (Tää oli muuten ainut ruksi, mikä oli Luumulla eri paikassa: +2a kohtuullinen)
V HERMORAKENNE   +1a Hieman rauhaton
VI TEMPERAMENTTI   +3 Vilkas
VII KOVUUS   +1 Hieman pehmeä
VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS   +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
LAUKAUSPELOTTOMUUS +++ laukausvarma

Yhteensä siis pisteitä Mooille tästä +184 - ja vaikka aina sanon, ettei meillä lasketa, niin olihan tuo päivän kovin saldo! Huhheijaa mikä likka ja toimiva peli, etten sanoisi. Ja vaikkei tässä nyt sinänsä mitään yllättävää olekaan (emä 180 p ja isä 185 p, et ihan tuli mitä tilattiin niin sanotusti), kyllä siinä tunsi tietynlaista ylpeyttä siitä, että kyllä vaan, tuo hieno koira on mun koira. Ja edelleen: vaikka mikään numero tai testi ei sitä koiraa miksikään muuta, kyllä mä vähän herkistyinkin siinä. Jotenkin siitä miten Mooi uskalsi haastavissa tilanteissa olla mun kanssa siinä, olla oma itsensä. Ja mitä pidemmälle ajatuksissani kuljin, kiitin pientä lehmänväristä possutintani myös siitä, miten se on oikeastaan koko ajan uskaltanut olla oma itsensä. Meillä, kun se tuli meille silloin melkein pari vuotta sitten. Se on aina uskaltanut heittäytyä täysillä ja antaa mennä. Vaikka olen monesti ihmetellyt miten itse silloin uskalsin ja miten meidän perhe lähti tähän mukaan. Mutta isoin kysymys ja kiitollisuuden aihe on kuitenkin se miten Mooi on aina ollut just omanlaisensa. Ei se numero naista pahenna tai paranna, mut kyllä tämän luonnetestipäivän jälkeen me ollaan oltu taas askeleita lähempänä sitä sielunkumppanuutta. Nih <3

Ja vielä peeäs. Vaikka oli hienot noi kelkat ja haalarit ja mitkä lie tynnyrit, niin ehkä kaikkein eniten mun mieltä testissä lämmitti miten Mooi tossa ihan alussa leikki. Se on nii-in hieno! Kuunnelkaa vaikka tosta videolta miten se on hurja. Taidan vähän nauhoittaa sitä ja laittaa vaikka whatsapp-viestin merkkiääneksi tuon. On se niin tomera täti että!

Asiaan mitenkään liittymättä laitan tähän loppuun kuvia,
kun oltiin syyskuun lopussa Mooin kanssa ihan kahdestaan
Kaarinassa Vaarniemen luontopolulla. 

Etsittiin tuolta puun sisältä kätköä, mut ei löytynyt.
Kohtalaisen paskaiset housut sain vaan. 

Tää on kyllä hieno paikka, ja meille jäi sinne tutkittavaakin vielä.
Vähän ehkä hirvitti, kun korkeuserot ovat paikoin niin suuret.
Mooi tosin on ketterä ja varmajalkainen, mut erään toisen kanssa olis hiukan ahdistanut :D 

Tää uintiretki ei kyl ihan ollut suunnitelmissa... 

Jaksaisi vaan aina kuljettaa oikeaa kameraa mukana...
tulis niin paljon hienompia kuvia!

Back to Paranormal

Iltaa! Ne pimenee muuten ihan kamalan äkkiä, se ollaan huomattu meidän alkeiskurssillakin. Kuudesta seitsemään menee vielä just ja just, mutta mitähän se mahtaakaan olla kuun lopussa. Saadaan taskulampuilla säädellä perusasentoja tai hipsiä suosiolla Myllyn parkkihalliin tekemään häiriöhommeleita. Huh! Mutta äkkiäkös se on taas jouluostoksista stressaamisen aika ja sitten sitä saa olla taas päivittelemässä miten päivät ne vaan pitenee ja leskenlehdet kukkii. Vauhti sen kun kasvaa, ajankulun.

Kauhee kiire iskän sylkkyyn! 

Uskoisitteko syyskuun lopussa kuvatuiksi?

Ootkos muuten tilannut jo meidän uutiskirjeen? Perjantaina lähetän kolmannen osan kuukauden treenihaastesarjaan, jossa on siis aiheena kontakti. Voit tilata kirjeen kätevästi tästä. Treenihaasteiden lisäksi kehittelen tässä kaikenlaista pikkupuuhaa, ja motivaatio Hedelmäpossujen somekanavien ylläpitoon on huipussaan. Mutta mitä muuta me ollaan puuhattu kuin raapusteltu uutiskirjeitä ja lahdattu peuroja? 

En sit koskaan päässyt puolimarakuntoon, mut kymppi käytiin taas rempomassa Kaarinassa. 

Sinänsä ihan hyvä aika, vaikka ei se herkulta tuntunut ja vähiin oli jääneet treenitkin (koko kesän aikana oikeastaan!)

No ollaan treenattu! Mooi on koetta silmäillen (!) tehnyt ainakin toista kuukautta maahanmenoja tehona. Kivasti alkaa olla täpäkkyyttä, mutta parhaiten nämä toimii tietty olkkarissa. Olen ollut kamalan tyytyväinen niin paikkiksen kuin jäävän osalta tähän, mutta tänään sattui lenkinoheistreeniin lipsahtamaan jotenkin ekstrakökkö mielentila, jota en saanut korjattua oikein missään vaiheessa. Päästiin pitkästä aikaa Loukinaisiin kummankin koiran voimin, ja heti pihalta lähtiessä kummatkin oli ihan pässejä. Luumu tietty nosti kierrokset ihan vääriin ilmansuuntiin jo siitä ilosta, kun kaivoin treeniliivin päälle auton takapaksista ennen lenkille lähtöä. Sit se paineli menemään fleksin mitalla sen reilun pari kilsaa kentälle, hulluus tarttui Mooiin - ja mun niin huolella puolisen vuotta vaalimani rauhallinen lenkkimielentila oli tipotiessään.

Kirppulaps löysi eläinkirjasta Luumun! 

Jästikoirien kans kätköillä. 

Tää oli just sen ekan ortopedikäynnin jälkeen, kun hymy oli herkässä.
Ennen seuraavaa tapaturmaa. 

Raksut.

Palataan tähän joskus tuonnempana vielä, mutta käytännössä siis jouduin nillittämään arkikäyttäytymisestä koko sen ajan, kun me lähestyttiin Loukinaisten koulun kenttää. Luumu jäi ihan nätisti hihnalla maaliin kiinni, tosin huomasin sen välillä vinkuvan lähes äänettömästi siellä, kun tein tai yritin tehdä Mooin kanssa. Perusasennot jäivät mun taakse, etäälle tai vinoon. Maahanmenoissa jäi kyynärä(t) ylös eikä kestoa ollut nimeksikään. Seuruu oli yhtä pidempää suoraa pätkää lukuun ottamatta yhtä bashkaa. Ja kuvitelkaa: näin kauan multa otti tajuta, että tää kura johtui nimenomaan siitä, että Luumu kitisi siinä jonkun matkan päässä. Huooh. Luovutus noiden maahanmenojen suhteen ja loppuun pari eteenlähetystä näkyvissä olevalle lelulle. Lisäksi vähän kunnianhimoinen paikkis, jonka halusin pitää lyhyenä (ilman etunamia!), kunhan ensin saisin sen maahanmenon onnistumaan edes jotenkuten. Jännä homma tosin. Kun Mooi vaan lopulta meni hyvin maahan, se makasi siellä rennon ja vakaan oloisena. Ollaan sitä loppuosan taaksekävelyä tehty kotona ja nyt namin kanssa kentälläkin. Se onnistui hyvin, mutta ihan loppuperusasennossa on kyllä tekemistä. Pitää varmaan ottaa joku järeämpi palkka siihen.

Mooi pääsi viikkotolkulla aina mukaan, koska olihan mulla joku koira oltava :D 

Metsämäessä odotellaan Annea. 

Tiättekö millä saa Mooikoiran laulamaan serenaadia heti aamusta?
Pukee sille pannan päälle, minkä jälkeen ei tapahdukaan mitään. 

Näiden "ykköskoiraviikkojen" jälkeen on ollut neitoraasukin vähän väsynyt!

Joo mut ei muuten jäänyt pa*ska mielentila siihen Mooin treeniin, vaan sehän jatkui ja jatkui. Luumu pääsi tekemään jumppaansa, jonka aikana Mooi aloitti hienoisen käninän. Mitä kiihkeämpiä juttuja Luumu teki (kierähdykset ja sylkkärit), sitä infernaalisemmaksi "tauolla rentoutuvan" neidon desibelit kävivät. Ei muuta kuin Luumun treeni seis, Luumu istumaan, pari sanaa Mooin kanssa ja Luumun treeni käyntiin taas. Mooia auttoi kyllä että sen laittoi käy siihen käskyllä ns. passiivisiin hommiin, mutta sitä olisi jonkun pitänyt olla vahtimassa tai mun olisi pitänyt pystyä jättää joku lelu sille siihen (ei ollut kuin yksi treeniliivin taskussa). Koska mä jouduin ihan jatkuvasti käydä komentamassa sitä siellä. Te ette voi siis kuvitella sitä ääntä. Tai voitte, jos olette Mooikoiran joskus tavanneet. Mut muuten se on jotain ihmisen mielikuvituksen ulkopuolella olevaa helevetillistä mölinää. Eikä se siis Luumua haitannut. Ja koska se ei haitannut sitä, mäkin olisin pystynyt sulkemaan korvani siltä. Mut kun me oltiin suht julkisella paikalla, jossa oli ihmisiä lähellä. Ei kyennyt, pystynyt, voinut.

Harvinaislaatuista sunnuntaipäivän viettoa.
Frendejä ja staffeihin kääriytymistä.
Parhautta parhaimmillaan. 

Toisaalta kun toisen on voinut hyvällä omatunnolla jättää kotiin,
on ollut ihanan rentouttavaa kulkea vain yhden koiran kanssa. 

Syksy on ollut Mooille puuhakas. 

Kaikki lapset sylissä.

Nooh, kaiken sen Mooin kanssa säätämisen lomassa Luumu teki tosiaan verkkaamisen ja purkamisen jälkeen perusasentoja eri suunnista ja oli niissä yllättävän hyvä. Sitten se teki maahan keskelle jätetystä lelusta luopumisen kautta seuraamiseen suoruutta ja paikkaa. Tämä oikeasta kädestä takakautta napattuun vips-palkkaan yhdistettynä toimii sillä tosi hyvin paikoissa, joissa ei ole seinää saatavilla. Mooin kanssa seuruun treenaaminen on mulle todellista terapiaa, sillä taas pitkästä aikaa Luumun kanssa mä muistan miten kaameeta se voikaan olla. Huh. Sen kanssa siitä ei tule koskaan valmista, mut jos nyt pikkuhiljaa hioisi sitä siihen kuntoon, missä se oli ennen näitä pitkiä treenitaukoja. Työtä riittää, et ei todellakaan tarvi ruveta peukaloita pyörittelee.

Mun (ja parin muun) palauttava ruokavalio Kaarinan syysmaratonin jälkeen xP 

Normimeininkiä taas... 

Luumun pitää osallistua leegoleikkeihinkin...
(Mooi retuuttaa Ikean hiirtä toisella puolella.) 

Ainakin täällä Varsinais-Suomessa on sadetta piisannut useammankin lokakuun tarpeisiin. 

Seuruun lisäksi myös Luumu teki pari eteenlähetystä, mut namialustalle. Olisin halunnut ottaa tähän jonkun näkyvämmän purkin, mutta en halunnut kuljettaa jotain kulmikasta purkkia persetaskussa neljän kilometrin verran. Mukavuudenhalustani johtuen Luumu ei siis nähnyt lähetyspaikalta namialustaa, mutta siitä huolimatta oli mukavaa huomata, että se juoksi varmaan 15 metriä suoraan eteenpäin vaaaaltavalla itsevarmuudella. Bueno! Toki tällä kertaa kun edellisistä eteenlähetyksistä rupee sen kanssa olemaan reilun vuoden verran, se sai mun kanssa tulla kummallakin kerralla jättämään sen palkan sinne eteen. Senkään puolesta ei siis ihan huiman autenttiseen "tyhjään" lähettämisen fiilikseen ei päästy.

Mooi poseeraa pikkutreenin jälkeen Kultanummessa PM-kisojen humussa.
(Vähän jäi harmittamaan, kun suunnittelin treenit niin tyhmästi,
etten hyödyntänyt autenttista kisaympäristöä ollenkaan tarpeeksi esim. rauhoittumis- ja luopumistreeniin...)

Lenkinoheispaikkishommeleita. 

... kun muu posse kovin onnellisen oloisena venaa siellä lenkin jatkumista
(Kirppu poikkeuksellisesti unessa, hence paikkistreeni). 

Liedon kansalaisopiston koirahierontakurssilla oli ekalla kerralla mukana Luumu.
Rauhoittui 10 minuutissa, kyljelleen sain ehkä puolen tunnin jälkeen. 

Tokalla kerralla mukana oli Mooi, joka ei rauhoittunut ikinä,
mölisi lähes koko ajan ja sain kyljelleen kääntämällä :DD
Teki tosin ihan täydellisen käy siihen -treenin tunnin alussa,
kun kävin salin toisella puolella maksamassa monisteet.

Olkkaritreenissä ollaan viikkohaasteidemme lisäksi tehty mitä nyt kullekin on tarpeen. Luumun kanssa ollaan panostettu kaukoissa enemmän tekniikkaan for real, for real. Eli koska kriteeri on että ei liikuteta takajalkoja, niitä ei liikuteta. Luumua ei voi näissä palkata mistä vaan hyvästä asenteesta, koska se oikeesti osaa nämä vaikka unissaan. Joskus pari vuotta sitten tehona rummutettu seiso-istu on Luumustakin nykyään hauska temppu, ja jos sen kanssa jotain joskus erehdyn sheippaamaan, se tarjoaa sitä ihan ekojen joukossa. Lisäksi Luumu on olkkarissa tehnyt peruutuksen käännöksiä, ja ollaan myös tässä testattu ja hyväksi koettu oikean käden vips-palkka.

Luumu emmääkestä!
Tyyppi ihan räkä poskella treenaa peruuttamista. 

Tommonen aika hemaiseva tsatsikikakku tuli väännettyä treenipaltsuun,
mut pakko sanoo, et näyttää paremmalta kuin mitä loppujen lopuksi olikaan. 

Niin on ollut nättiä väriä luonnossa!
Oon automatkoillakin mylvinyt tasaiseen tahtiin Kirputtimelle takapenkille:
"Syksy! Keltaiset lehdet! Niin on nättiä! Kaaaaaunista! Ooh!" 

Luumun toipumisen jälkeen pellolla ekaa kertaa.
Mooi on sopivasti fleksissä oman fyssarikäyntinsä jäljiltä (as good as new),
mikä sopi tietty omaan henkiseen hyvinvointiinikin paremmin
(nää kaks pellolla samaan aikaan irti on tällä hetkellä kahdeksan raajaa liikaa,
jotka voi mennä pahemman kerran solmuun). 

Nättiä on!

Luumun osalta vähän hooceemmin sairasteltu alkusyksy muuttui kuitenkin kaikkien mielenrauhan onneksi normiarjeksi hyvinkin pian. Siinä oli tosiaan se yhdellä metsäpyrähdyksellä todennäköisesti paikoiltaan lipsahtanut varvasjänne. Kipee homma, mut menee itsestään paikalleen eikä vaadi mitään sen kummempaa. Noin viikko tämän jälkeen kävi se arpikudoksen kipeytyminen lihaskalvokäsittelyn jäljiltä. Kun oltiin tästä vielä saikkarilla, Luumu - uskokaa tai älkää - liukastui täällä sisällä remmottuaan yhtenä iltana tohon ovelle vastaan, ja täräytti pahemman kerran vasemman kyynäränsä. Huh. Niin kipee se ei ollutkaan hetkeen ollut, ja arvaatte varmaan että mullakaan ei mennyt tuolloin pääkopallisesti kamalan hyvin. Onneksi päästiin asappia ortopedille, ja alettiin mitä pikimmin suunnitella Luumulle tyyliin jotain michelinmiehen pukua. Miten voi siis joku koira olla noin onnettomuusaltis?

Mooille on peura maistunut. 

... on Luumukin syönyt, mutta paremmin sille maistuu makkara laavulla :D 

Sittemmin Luumu on näistä sattumuksistaan palautunut ja ollaan omaksikin yllätyksekseni päästy elämään taas ihan normaalia elämää. Ja oikeastaan enemmän kuin normaalia, lähes paranormaalia! Koska nyt on niin monesta tuutista tullut sitä informaatiota, että se on hyvässä kunnossa ja jos se lakkaisi telomasta itseään, se voisi elää ihan tavallista koiranelämää irti liikkumisine ja treeneineen. Ni mäkin oon ihan hirveesti tehnyt töitä, etten mä kääri sitä koko ajan kuplamuoviin. Se on päässyt pellolle ja olkkaritreenin kautta ihan oikeisiinkin treeneihin. Se on ollut laavulla ja juossut pää viidentenä raajana Kuusiston pururataa edestakaisin. Ja voi että se on ollut onnellinen. Todellinen onnenpossu.

Kyllä taas vakuutusyhtiö kiittää, kun Luumu rellestää.