Oispa kevät

Luontopolulla on ruuhkaa

Masennuin jotenkin ihan totaalisesti, kun tajusin että kevät on kalenterillisesti pitkällä (kohta on huhtikuu hei!), mutta noin niinkuin fyysisesti, meteorologisesti ei voida vielä pitkään aikaan puhua ulkotreeneistä. Plääh. Toki mulla on ollut myös kaikkien mielenterveyden ylläpitämisen kannalta ihan liikaa töitä viime viikot, et sitäkään varten ei oo tullut kamalasti edesautettua possuttimien toko-osaamista. Mut kun mä olin myös ajatellut että ihan hetikohtapian päästään jo ulos treenimään... ja kun tajusin ettei, ni ei sit. Ei sit mitään.

Tammikuun lopussa vietettiin yks tiistai Japen kanssa kätköilemässä
Liedon asemalla ja sit luontopolulla Rähälässä. 

"Saa tulla"

Toki ollaan koko talvikauden satunnaisista hallivuoroistamme nautittu täysin rintalihaksin, mut... siinä on kuitenkin olevinaan kamala järkkääminen aina. Siis että sovit sen hallin, muistat maksaa sen, viet Kirputtimen hoitoon (minkä takia halli pitää siis olla lähinnä vain tiistaisin), ja sit et kerkiä tehdä sinä päivänä olevinaan yhtään mitään muuta, koska tunnin halliaika. Kun vaihtoehto tälle olisi että milloin vaan voi lenkin ohessa laittaa toisen koiran jalkapallomaaliin tai puiston sembramäntyyn kiinni, vetää lyhyet mutta sitäkin kiihkeämmät eteenlähetys-, seuruu- tai peeaatreenit ja jatkaa taas matkaa hyvillä mielin, et tulipa tehtyä. En oo juurikaan nyt voinut. Ensinnäkin nyt kun hangen pinta on vähän sulanut, se on perinjuurin liukas. Toiseksi, se mäntyyn sidottu possurukka jäätyy sen ihan lyhyenkin session aikana jääpuikoiksi.

Voisitko Mooi ihan pikkuisen hymyillä?
- No alasti en kyllä rupee sulle apinaksi.

Ja ihan sovitut ulkotreenitkin. Vitsi mitä luksusta olis. Kun illasta löytyisi yksikin, no okei puoltoista vapaata tuntia, olisi taas paljon parempi fiilis siitä et noi harrastuskoiriksi itseään tituleeraavat sohvaperunat eläisi sitä niille onnellisinta arkea. Ei oo ihme et ne on olleet tässä useamman viikon vähän... rasittavia. Toinen enemmän kuin toinen. Yritän varata niille hallia taas tiistaiksi, kun siihen mennessä tuskin kentät sulaa vielä. Niin optimisti en sentään minäkään ole.

Kalenterillisesti talvi on kestänyt vähän harmittavan kauan muutenkin, kun olin ajatellut, että Luumu voisi jo hyvin mennä vaikka silloin helatorstaina Nuuskujen kokeeseen - mikäli siis saisin sen eteenlähetyksen sille ajettua läpi. Mut eihän me päästä treenaamaan ennen sitä, niin haaveeksi jäänee. Toisaalta nyt kun olen sallinut itseni taas jälleen harkita kisaamista sen kanssa, mitäpä nyt yhdellä menetetyllä koetilaisuudella on väliä. Ei mitään. Kerkiää sitä vaikka sit koko loppukesän, jos kopkop kunto sallii.

Ja vaikka siis kovasti nautittiinkin lumesta ja ihan oikeasta talvesta (mm. mun ja Mooin hiihtokausi jäi ihan säälittävän lyhyeksi lopulta), vuodenvaihteessa jättämäni ilmoittautuminen Aurajoen vappuiseen yöjuoksutapahtumaan (10 km) ei toiminut säidenkään vuoksi lisämotivaationa, vaan nyttemmin, etenkin tän monta viikkoa kestäneen flunssan ja yskän takia lähinnä lisävituttajana. Salilla en ole päässyt käymään varmaan ainakaan kolmeen viikkoon. PT pieksee mut reilun viikon päästä varmaan henkihieveriin. Yritän tänään sovittaa nastalenkkareita jalkaan, jos vaikka saisin edes Mooista juoksutettua noi pahimmat rasittavuudet tuonne hiekkatien varteen. Itsestäni puhumattakaan.

Mut hei kaikesta tästä huolimatta meillä on uutisiakin! Jokunen viikko sitten saatiin päiväkodista viestiä että huhtikuussa alkaisi Kirputtimen osa-aikaisuus. Ihan rehellisesti, meillä lauloivat halleluujaa sen päivän niin allekirjoittanut kuin tuleva päiväkotilainenkin (hän iloitsee Make-rekasta, jonka muistaa nähneensä siellä). Iloisen rapsakka tunnelma tarttui myös valehtelematta koiriin. Mä suunnittelen täällä jo miten sit huhtikuussa, kun ei thoudellakaan ole enää kentillä lunta, me kävellään aamuisin parin kilsan päähän tiputtamaan Kirppulapsi päiväkotiin ja tehdään sit pikkutreeni tuossa melkein matkan varrella Loukinaisissa - joka jumalansuoma päivä! Aijettä mitä luksusta, ylellisyyttä ja hemmottelua meille kaikille. (Todennäköisesti meitä riivaavat koko kevään erilaiset kuumetaudit, oksennusruljanssit, täit ja kihomadot for crying out loud, mut leikitään et jos kerrankin selvittäisiin aika vähällä.)

Oli paikoin aika haastavat kuvausolosuhteet, kun välillä oli metsän siimeksessä varjoa
ja kohta taas aukeat paikat valkoisenaan lumesta.
Olen kuitenkin tyytyväinen siihen miten hyvin sain tämän kuvan pelastettua,
vaikka se oli ihan täysin ylivaloittunut. 

Me missään poluilla kävellä.
Ihan yliarvostettuja tommoset polut. 

Ritva pulahti ojaan, mut onneks oltiin jo melkein takas autolla. 

Pikkasen haastavaa maastoa välillä.