Ikuisuusprojekteja - Luumun luoksetulo

Flunssa se sitten on mahtavaa aikaa. Tiedättekö kun sanotaan aina, että päivääkään en vaihtaisi. Voi vaihtaisin. Flunssapäivät vaihtaisin, tai antaisin ihan ilmaiseksikin. Kirppulapsi on ollut tässä toista viikkoa nuhassa, kolmatta kertaa tämän vuoden puolella - eikä me olla edes vielä aloitettu sitä päiväkotia. Itsekin ajauduin sohvan pohjalle viime viikonloppuna, eikä meille rantautunut edes mikään influenssa. Kuitenkin kun yskin, voihkin, läähkin ja rutistin viimeisillä voimillani nenäliinaa kämmenessä elämän realiteetteja unensekaiseen horrokseen paeten, en muistanutkaan että flunssa on oikeesti tällainen bitch.

Koko helmikuun ollaan suurimmaksi osin laiskoteltu olkkaritokon osalta. Ollaan päästy iltaisin nyttemmin sen verran myöhään "omalle ajalle", että siinä ei paljon kymmenen-yhdentoista aikaan riitä virtaa pikkutempuille. Just ja just jaksan tonkasta liruttaa yhden viinilasillisen.

Pari hassua kertaa raahauduttiin sentään kuun aikana hallille, joskin otettiin näistä myös kaikki ilo ja hyöty irti. Jos pitäisi nostaa erityisesti yksi asia tapetille, se olisi Luumun luoksetulo, jota kokeiltiin kasata kisamaiseksi liikkeeksi noin suunnilleen kahden ja puolen vuoden projektin/tauon jälkeen. 

Oliskos tosiaan eletty jotain vuotta 2015, kun Luumun edellisten kisojen jälkeen päätin hajottaa koko liikkeen, ja vaikka en tietysti ajatellut projektin venyvän lähes kolmivuotiseksi, näin se vaan on kasassa jälleen. Kerronpa tästä vähän enemmän. 

Meillä oli kaikki luoksetuloon liittyvät perusongelmat. Luumu juoksi liian kovaa, mutta kyllä se aina pysähtymiset suoritti. Mutta koska vauhtia oli liikaa, stopit valuuuuiiiivat, eivätkä ne olleet Luumun mielestä tärkeitä. Tärkeää - ja kivaa - oli juosta kovaa, ja ihan sama jos stopeista tuli jotain sanomista; sillähän ei ollut mitään merkitystä, koska pieni sininen oli jo palkannut itsensä juoksemalla. 

Lyhennettiin matkaa johonkin viiteen metriin, kokonaisuudessaan. Luumulla oli aina takapalkka, olisko alkuun ollut ihan lelukin. Sitten siinä mua kohti istuvan Luumun edessä oli parin metrin päässä noin metrinen tötsin merkitty ruutu mua varten. Mä kutsuisin Luumun, pysäyttäisin sen ekan tötsän kohdalla mihin tahansa asentoon (siis mahdollisesti myös istumaan), ja sen olisi pysähdyttävä siihen toiseen tötsään mennessä. Sen pitäisi kuunnella, keskittyä ja alkaa arvostaa niitä stoppeja juoksemisen sijaan. Koskaan ikinä nevöevö mä en juoksuttaisi sitä luokse asti, vaan aina palkka tuli takaa.

Ja kuulkaa me tätä tahkottiin. Käytännössä Luumu pysäytettiin melkein heti luoksetulokäskyn jälkeen ja saman tien siitä stopista se sai juosta taakse palkalle. Johan tuli stoppeihin asennetta, mutta mikä meidän kohdalla olennaisinta: johan tippui vauhti räkä poskella -juoksemisesta ja tilalle tuli jotain uutta, kuuntelevaa, keskittynyttä ja rauhallista.

Sairaslomien ym. jälkeen kun taas palattiin treenaamaan luoksaria, Luumu yllätti monesti maltillisella vauhdillaan, niinpä useiden kuukausien treenin jälkeen uskaltauduttiin laittamaan palat takaisin yhteen. Toki tässä välissä oli mun etäisyyttä kasvatettu melkein sinne kisapituuteen asti, mutta stoppeja ei oltu tehty kuin se yks justiin. Ja tässä tulos! Näyttää, no, luoksetulolta, mut voi miten olen siihen tyytyväinen (tähän sydämiä paljon!). 

Tottahan videossa on siis kisamittaa lyhyempi matka, kun halliin ei mahdu, ja lisäksi Luumulla on tuossa se takapalkka olemassa. Alle oli tehty pari nopeaa vapautusta taakse, joten kaikki mahdollisuudet onnistumiseen toki oli. Mut silti, mikä urotyö!

Sen lisäksi tietenkin että kova työ on tuottanut tuloksia, on ollut mukavaa huomata, et tätä tää on. Siis jeesuksenpitkiä projekteja, joissa on kyse oikeesti jostain niinkin simppelistä jutusta, kuin että juokse hitaampaa. Mut tää on oikeesti tää suola. Miten hitsin tylsää harrastaminen olisi, jos kaikki onnistuisi aina kertalaakista. Kun paljon hauskempaa on kertoa ensin kolme vuotta koiralle, että juokse kovaa. Ja sit yrittää kolmen seuraavan vuoden ajan kertoa et äläpäs muuten juoksekaan ihan niin kovaa. Heh. Vaikka Luumun kanssa olen onnistunut tekemään monta juttua oikein, mulla on takataskussa aika monta vastaavaa tarinaa monesta muusta liikkeestä. Yritys ja erehdys, my friends. Se suola. Ja sokeri.

Luumu täytti kuusi!