Oh my GOS - Show Edition

Lupasin jo kuukausi sitten päivitystä meidän GOS-näyttelykurssilta, ja tässä - var så god! Piti ihan kaivella noi muistiinpanot tuolta Luumun virtuaalisesta kansiosta, vaikka onhan ne ohjeet vielä ihan hyvin päässä pysyneet. Osallistuttiin siis Luumun kanssa koirankoulutusgurun (anteeksi pestyjen aivojeni tuottamat ylisubstantiivit ja superlatiivit...) Gerard O'Shean kaksipäiväiseen näyttelykoulutukseen, joka järjestettiin täällä Liedon Tuulissuolla 2. - 3. helmikuuta 2013. Painotan jälleen, että postaus perustuu muistiinpanoihini sekä muistoihini (jotka näin puolitoista kuukautta koulutuksen jälkeen saattavat olla vähän hataralla pohjalla), ei niinkään siihen, mitä Gerard on juuri sanatarkkaan kertonut. 

Oltiin Luumun kanssa käyty muutaman kerran GOS-näyttelyohjeisiin perustuvissa näyttelytreeneissä ennen herran pitämää kaksipäiväistä näyttelykoulutusta, joten meille uutta asiaa ei sinänsä koulutuksesta kovin paljon tullut. Minut oli siis aivopesty GOS-oppeihin jo ennen tuota viikonloppua, ja tärkeänä pidinkin itse viikonlopussa sitä, että Luumu pääsi harjoittelemaan näyttelykäyttäytymistä häiriössä ja minä pääsin kyselemään meidän tilanteeseemme sopivia ohjeita henkilökohtaisesti helposti lähestyttävältä Gerardilta. Haastavinta oli koko viikonlopussa meillä se, miten saada Luumu olemaan vuotamatta ympäristöönsä, "leaking in the surroundings". Käytännössä siis staffimaiseen tapaansa Luumu on aina uudessa paikassa ja uudessa häiriöympäristössä enemmän kiinnostunut muista koirista, ja keskittyminen on vaikeaa. Ja tämä ympäristöön vuotaminen on suuri syy siihen, miksi meillä nätin kouluratsumaisen ravin sijasta mennään nelivetoa henkitoreissa naama auki. 

Aloitetaan nyt kuitenkin ihan alusta. Satuin juuri selostamaan eräälle näyttelyinhokki-ihmiselle (jos näin voi nätisti sanoa) GOS-näyttelyperiaatteen pähkinänkuoressa, ja asiaa useamman kuukauden mielessäni työstäneenä se kuuluu minun tulkitsemanani seuraavanlaisesti. Handlauksessakin on perimmiltään kysymys koiran suhteesta omistajaansa/handleriin. Tässä on taustalla bridging, josta viimeksi kirjoitinkin. Koira oppii helpommin, kun se ihannoi omistajaansa, ja näin myös ympäristön häivyttäminen on helpompaa. Tästä Gerard mainitsi esimerkkinä ala-asteikäiset lapset, jotka tutkitusti oppivat käsiteltävän asian paremmin, jos opettaja on mukava, hauska ja kiinnostava kuin kuivakka ja turhan asiallinen. Koirankouluttajalle tämä ei tule mitenkään uutena asiana, mutta tee itsestäsi mielenkiintoinen. Sinun kanssasi on hauskaa missä tahansa koiran kanssa olettekin. Muista että YOU ARE MORE ATTENTIVE TO WHAT YOU ARE ATTACHED TO. Ehdollista koira tekemään oikea valinta - eli valitsemaan sinut ympäristön sijaan. 

Minusta oli mielenkiintoista, että Gerard mainitsi saman asian, jota olin itsekin aiemmin miettinyt. Etenkin Suomessa koiraharrastuslajeista puuttuu (yleistyksiä kuitenkin välttäen) lajien välinen viestintä. Näyttelyihmiset ovat näyttelyihmisiä, tokokoiran koulutus on TOKOkoiran koulutusta. Periaatteet ovat kuitenkin kaikkialla samat - kyse on siitä kuinka motivoit koiraa tekemään kanssasi töitä, huolimatta siitä mikä harrastettava laji on kyseessä. Pidän Gerardin näyttelykoulutuksesta juuri sen takia, että se perustuu yhdessä tekemiselle, ihmisen ja koiran väliselle suhteelle, saalisvietille ja hauskanpidolle. Jos totta puhutaan, muihin harrastuslajeihin verrattuna koiranäyttelyt ovat koiralle FUCKING BORING! Vertaa nyt vaikka agilityyn - kumpaakohan koira tekee mieluummin, juoksee vire huipussaan vaikkapa putkeen vai seistä tönöttää vailla tarkoitusta näyttelykehässä vieraan kopeloitavana? Tarkoitus onkin tehdä näyttelyistä myös koiralle hauska tehtävä, ja koira onkin motivoitava seisomaan kehässä sillä ajatuksella, että kohta saa juosta > SPEED TO THE STAND. Tätä harjoitellaan kuulemma aivan liian vähän, ja kehissä näkeekin usein haluttomia koiria, jotka seisovat vire matalalla vain siksi, koska siellä vaan täytyy seistä. Tässäkin on pohjalla yleispätevä ajatus siitä, että "if you can control your reaction, you can train your dog". Eli käytännössä koira muuttaa omaa käyttäytymistään sen mukaan, onko sinun reaktiosi koiran toimintaan sille neutraali (ei palkkaa) vai positiivinen (palkka). Tähän ja meidän tilanteeseen Luumun kanssakin liittyen - jos koira keskittyy muihin asioihin, aktivoi saalis (palkka) heittelemällä sitä kädessäsi. Aivan kuten tennispalloleikissäkin, elävä saalis on mielenkiintoisempi. 

Tärkeässä osassa GOS-näyttelykoulutusta on koiran nimi. Dog Management -seminaarissa esitetyllä tavalla koiran nimi toimii signaalina ympäristön häivyttämiseen, eli nimensä kuultuaan koira on täysin hereillä sille, mitä sinä haluat. Nimen käyttö tässä tarkoituksessa toimii tietysti vain, jos koiran nimi on esitelty sille oikein, eikä sitä käytetä väärin (liikaa, tarpeettomasti tai negatiivisessa mielessä). Tärkeää on myös näyttelyharjoituksia aloitettaessa, että koiralla on koko ajan hauskaa. Minulle kurssilta mieleenpainuvin ohje on ehdottomasti: TEACH THE DOG TO LOVE THE GAME. THEN TEACH THE RULES OF THE GAME. Eli käytännössä koira palkitaan vain silloin, kun se on vietissä, vire korkealla, korvat pystyssä, ilme tarkkaavainen. Kun koira putoaa vietistä, tee itsestäsi mielenkiintoinen, herätä palkka eloon heittelemällä sitä. Palkka on meillä Gerardin oppien mukaisesti lihapulla, ja yksi lihapulla riittää kunnollisella harjoittelulla lähes tunnin näyttelytreeniin! Oikeasti! Ostin kaksipäiväiselle koulutukselle mukaani kolme pussia lihapullia, mutta niiden lähes kymmenen tunnin harjoitusten aikana en käyttänyt ensimmäisestä pussista puoliakaan. Koiralle annetaan palkkana siis vain hampaankärjellinen kerrallaan. Harjoittele palkan elävöittämistä heittelemällä lihapullaa kädessäsi, tee nopeita liikkeitä - ole kiinnostava. Jos lihapulla tippuu, anna koiran syödä se - näin koira tuijottaa entistä kiinnostuneempana kädessäsi olevaa lihapullaa, jos se vaikka sattuisi taas tippumaan! 

Itse harjoituksia on vaikeaa kuvailla ihan vaan sanoin. Käytännössä siis kävelet koiran kanssa ympyrää, hihna löysänä koira vasemmalla puolellasi (ja mielellään jopa edessäsi). Huudat koiran nimen, otat yhden askeleen, käännyt ympäri ja jatkat kävelyä samalla tavalla, kunnes huudat taas koiraa nimeltä, otat yhden askeleen (jotta koira ehtii reagoida nimeensä) ja jatkat samalla tavalla. Luumu voi kertoa, että jo ihan parin lyhyen harjoituksen jälkeen nimestä tulee selkeä signaali sille, että nyt käännytään. (Meillä kyllä Luumun nimi on näissä näyttelytouhuissa lyhentynyt korkeasointuiseksi "Lumu"ksi.) Ihan pian koira alkaa jo kävelyn ohessa odottaa kuulevansa nimensä > ympäristö alkaa häipyä. 

Seisomista harjoitellaan samalla tavalla ensin kävelemällä, nimeä huutelemalla ja vaihtamalla suuntaa. Jossain vaiheessa voit huutaa koiran nimen, ottaa yhden askeleen, vaihtaa suuntaa ja imuttaa koiran lihapullan avulla oikeaan asentoon pyörähtämällä kerran ympäri. Alussa palkkaa koira heti kun se pysähtyy ja on innoissaan vietissä - muista: älä palkkaa jos koiran korvat valahtavat, kiinnostus laskee (aloita alusta/elävöitä palkka...). 

Meidän ongelma Luumun kanssa ei ole seisominen tai edes vieraan käsittely. Luumu seisoo jo todella nätisi ja innokkaan näköisenä ja antaa kopeloida hienosti. Meidän ongelma on se neliveto ja nätisti ravaamattomuus. Kysyinkin Gerardilta, että joko Luumu on siinä vaiheessa, että se jo rakastaa peliä, ja sille voisi alkaa opettaa pelin sääntöjä. KYLLÄ me ollaan :DDD Eli kun se ravaa nätisti, edes hetken, voin palkata sen hophopilla. Hophop tarkoittaa tässä sitä, että välillä koiran kanssa revitellään kunnolla - huudetaan ensin hophop ja sitten juostaan täysillä! (Uskoisin tämän liittyvän "speed to the stand" -ajatukseen, eli koira on saatava siihen mielentilaan, että kohta päästään juoksemaan täysillä!) Nyt en muista miten täysillä juokseminen sitten lopetetaan, mutta me ollaan koulutuksen jälkeen harjoiteltu lopettamista sekä vetoleikkiin että seisotukseen. Kummatkin toimii ihan hyvin, ja voi miten innokkaasti Luumu hophopin jälkeen seisookin! Katse on timanttinen. Terävä. Valpas. Luumu todella LOVES THE GAME, ja tällä hetkellä me harjoitellaan niitä pelin sääntöjä. Siellä GOS-koulutuksessa meidän ongelmaksi muodostui hophopissa jopa ylivireys, jos sitä siksi voi kutsua. Kun lähdettiin juoksemaan täysillä, Luumu alkoi innostuksissaan hyppiä minua vasten (ja perkula sentään sain pari reikää kalleihin Haltin housuihini!!). Gerard neuvoi tässä vaan työntämään koiran alas ja ärähtämään sille kunnolla, että se ei ole sallittua. Tämä toimikin muutaman kerran jälkeen, ja sunnuntaina Luumu (ja minä "staffi girl") nostettiinkin koulutuksessa malliesimerkiksi siitä, miten koira juoksee täydessä vietissä ja LOVES THE GAME. Vau. Minun vauvani osaa! Gerard oli sitä mieltä, että koska staffi on kestävä koira, sille voi hihnasta nykäisemällä muistuttaa, jos vauhti alkaa muistuttaa nelivetoa - ja tosiaan kun se ravaa nätisti, voin palkata sen hophopilla - koska se on se palkka, jota se todella haluaa: juosta täysillä!

Rankan näyttelykurssin jälkeen lähdössä kotiin.

Toivottavasti GOS-näyttelymuistoni ovat edes vähän luettavassa ja ymmärrettävässä kunnossa - koko periaate on itsellä niin iskostunut päähän, että sen selittäminen alusta alkaen ja vielä gerardimaisella innokkaalla, motivoivalla mentaliteetilla tuntuu mahdottomalta. Saatoin unohtaa jotain olennaista, enkä välttämättä osaa neuvoa muita kuin samassa tilanteessa meidän kanssa olevia näyttelynoviiseja ;) Ja taas - toiset asiat toimivat toisilla ja toiset toisilla. Gerard tarjoaa reseptin, josta kukin voi poimia itselleen, koiralleen ja tilanteeseensa sopivat ainesosat. 

Hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa on handlata toisenlaista koiraa, on Noa. Se on niin erilainen kuin Luumu! Kun Luumun vauhti suuntautuu eteenpäin, Noalla se liike on ylöspäin. Toki täytyy tietysti sanoa, että toinen on 13 kuukautta, kun toinen on vasta 13 viikkoa. Mutta silti! Yritin Hamtille vähän näitä GOS-juttuja avata, mutta vähän on itsellä riittämätön olo... Mutta onneksi tällä hetkellä Noan kanssa voi keskittyä ihan täysillä siihen, että pikkujänö oppisi LOVE THE GAME. Rules tulee sitten paljon myöhemmin ;) 

Noamus harjoittelee :)

Muahaa... Sallikaa minun nauraa.

Ja se elää... palkka!

Oh my GOS!

Oltiin pari viikkoa sitten irlantilais-ruotsalaisen koirankouluttajan Gerard O'Shean Dog Management -seminaarissa ja näyttelykurssilla. Kyllä kannatti mennä, vaikka viikonloppukurssin hinnalla olisi melkein tehnyt jo miniloman Eurooppaan. Kun menin perjantain Dog Management -seminaarin jälkeen Auranlaakson ABC:ltä hakemaan lihapullia viikonlopun handlausharjoituksia varten, olin jotenkin niin voimaantunut! Kirjoitin juuri puhtaaksi kymmenen sivua muistiinpanoja viideksi Word-liuskaksi, enkä millään pysty sanoin kuvaamaan sitä tunnetta, mikä viikonlopun jälkeen jäi. Se on koettava itse. Kävelin Auranlaaksoon selkä suorana, ja minulla oli oikeasti sellainen tunne, että voisin kävellä läpi vaikka siitä seinästä. Olin niin vahva. Olen minä edelleenkin tosi vahva, mutta jo kahdessa viikossa se on hiukan jo hiipunut se GOSin henkinen vaikutus. Jos olisin miljonääri, haluaisin palkata Gerardin meille (minulle ja Luumulle) life coachiksi. Ei se varmaan ryhtyisi siihen hommaan, mutta taatusti yrittäisin ainakin!

Yhtään sitä lauantain ja sunnuntain näyttelykurssiosuutta väheksymättä voisin kuunnella tuon Dog Management -osuuden vaikka joka toinen viikko. Se Gerardin kanssa vietetty neljä-viisituntinen kävi ihan vaikka komediashow'stakin. En muista milloin olisin viimeksi nauranut niin, ettei naurua saa loppumaan silloin kun haluaa. Gerard osaa olla hauska, mutta silti pysyä asiassa. Koiria inhimillistämättä hän osaa esittää koiran niin kuin me ihmiset (yleensä naiset) ne näemme. Inhimillisinä olentoina. Onhan hänen karismassaan toki paljon sitä naistennaurattamisen taitoakin; sitäkin ilmeisesti tarvitaan, jotta pysyy näin naisvaltaisella alalla leivän syrjässä kiinni. 

Oltiin Luumun kanssa juuri eilen Turun koirafysiossa, ja yritin Tanjalle kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi mitä DM-seminaarissa käsiteltiin. Se oli yllättävän vaikeaa, enkä todellakaan saanut sitä hyvää fiilistä välitettyä. Kun periaatteessa ne seminaarilla käsitellyt asiat on ihan itsestäänselvyyksiä. Älä anna koiralle mitään ilmaiseksi, älä anna sen pitää ruokaa itsestäänselvyytenä, tee itsestäsi arvokas koiran silmissä jne. Ne ovat itsestäänselvyyksiä, kun ne kuorii kaikesta siitä hötöstä, mikä niitä ympäröi. Jos koira hyppää sohvalle pyytämättä, eikö se silloin saa olla sohvalla ILMAISEKSI? Jos koira nyrpistelee naamansa ruoka-aikoina ja juoksee karkuun, kun kuulee ruokiaan otettavan jääkaapista - eikö se silloin pidä ruokaansa ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ? Jos koira on kiinnostuneempi leikkimään toisen koiran kanssa tai haistelemaan just jotain tiettyä hajua kuin kuuntelemaan mitä sinulla on sanottavaa, eikö se silloin pidä sinua vähemmän ARVOKKAANA? Vaikka nämä muutamat esimerkit ovat meille kaikille itsestäänselvyyksiä, ja vaikka ne olen koko Luumun elinaikana tiedostanut, miksi meillä on lähes kaikessa vähän viilaamista?

Pistän tähän postaukseen nyt osan noista kultaakin kalliimmista muistiinpanoistani. Taas kerran - ne eivät välttämättä edusta juuri sitä miten Gerard asiat esitti, vaan ne ovat minun tulkintojani hänen esityksestään. Hillottuani noita käsinkirjoitettuja muistiinpanoja kuin kilon kultamunaa huomasin niitä puhtaaksi kirjoittaessani, etteivät ne olekaan ne muistiinpanot, jotka ovat tärkeitä. Vaan ne muistot. Ja niitä en voi jakaa muistiinpanojen lailla. Ne muistot ovat minun. Sen takia suosittelen ihan jokaiselle Gerardin Dog Management -seminaaria, huolimatta siitä, mikä sen koiran elämäntarkoitus on; on se sitten hankittu sohvanlämmittäjäksi, lenkkikaveriksi, agitykiksi, hakukoneeksi tai tokomestarikumppaniksi. Dog Management sopii ihan kaikille. 

LFF = Life, Food, Fun > Kaikki osa-alueet ovat kaikilla koirilla läsnä. Sinun merkityksesi koiralle riippuu siitä kuinka kolmea osa-aluetta hyödynnetään. FUN ymmärretään usein väärin. Tämä on todellisuudessa HUNTING, koirat ”metsästävät” kaikissa tilanteissa kun ne ihmisen näkökulmasta leikkivät, jahtaavat toisiaan. FOODin tulisi olla perusselviytymis-mekanismi.

play > hunt

love > need

Kun kysytään rakastaako koirasi sinua, se ei rakasta siinä mielessä missä ihminen rakastaa koiraansa. Koira on aina itsekäs paskiainen, joka taas sopii hyvin meille ihmisille, koska haluamme rakastaa ja antaa. Esimerkkinä olet jumissa koirasi kanssa luolassa, ja teillä on X määrä ruokaa. Et tiedä pääsettekö koskaan luolasta pois. Ihminen luultavasti jakaisi jäljellä olevan ruoan rakastamansa koiran kanssa, mutta jos koira hallitsisi jäljellä olevaa ruokaa, et todennäköisesti saisi siitä yhtään. DOGS ARE BASICALLY SELFISH BASTARDS. Meidän tulee ihmisinä hallita koiran itsekkyyttä, koska meidät on kasvatettu olemaan antajia. Koirat eivät ymmärrä empatiaa, ja muuten ne eivät pystyisi metsästämään. Suhteemme koiraan on epätasapainossa (giver + taker). DOGS ARE VERY GOOD TAKERS. Kysymys kuuluukin kuinka manipuloida epätasapainoista suhdetta siten, että kumpikin hyötyy? Vastaus riippuu siitä, mitä koiran kanssa halutaan tehdä (pelkät pissalenkit/tokomestaruus?).

Sana, jonka kanssa tehdään eniten virheitä, on koiran NIMI. BRIDGE (eräänlainen operantti kontakti) tulee olla luotu/olemassa, jotta koiraa voi ylipäänsä kouluttaa. Bridgejä on kahdenlaisia, vapaaehtoisia (voluntary) ja pakotettuja (forced). Halutaan että koira haluaa ottaa kontaktin, muodostaa bridgen (shaping). On kuitenkin tärkeää, että koira ei sheippaa omistajaansa, koira ei saa bridgeä aina halutessaan (esim. tuijottamalla ja pyytämättä oikein tekemällä saisi aina palkan). Bridgen muodostaminen onnistuu pakottamallakin (esim. käyttämällä koulutuksessa pakotteita), mutta näin luotu bridge ei ole koskaan yhtä täydellinen kuin vapaaehtoisesti rakennettu bridge. Pakotetun bridgen heikkoudet tulevat esille esimerkiksi silloin, kun sinulla on koiraan välimatkaa. Kontaktin pitäminen on välimatkan vuoksi vaikeampaa. 

shaping > reward for trying

shaping > form behaviour (not force behaviour!)

Kun opetat uusia asioita, älä kiinnitä aluksi huomiota siihen, suorittaako koira liikkeen oikein (choreography), vaan siihen miten motivoitunut koira on suorittamaan liikkeen (behaviour). Uusien asioiden opettamisessa voi myös käyttää command on behaviour -tekniikkaa, eli jos koira itsekseen menee istumaan, käskyn voi lisätä kun koira on menossa istumaan. Free shaping, cold shaping > ota käskysana mukaan uuden oppimiseen vasta, kun koira osaa behaviourin (eli on motivoitunut). Ravinnon-hankintavietti (FOOD drive) vs. aggressiivinen ravinnon-hankintavietti (aggressive food drive). Ravinnonhankintavietin halutaan olevan aggressiivinen, kun koulutetaan koiraa. Kaikilla pennuilla ravinnonhankintavietti on aggressiivinen (etenkin, jos pentueessa on paljon sisaruksia). Pikkupennut oppivat hyvin nopeasti tulemaan paikalle saman tien kun ruokaa on tarjolla. Koiranpennut eivät tunne veljesrakkautta, THERE IS NO BROTHERLY LOVE AMONGST THE PUPPIES, NO EMPATHY. Nimi esitellään koiranpennulle aina ruokaa annettaessa. NAME > BRIDGE OPENER / BRIDGING SIGNAL

NO FOOD UNLESS YOU SAY THE NAME FIRST. LET THE DOG TAKE THE OPPORTUNITY TO RESPOND TO THE NAME. Kun koira sheippaa sinua (tuijottaa ja miettii: ”anna nyt se nami”), älä kiinnitä koiraan mitään huomiota. Kun halutaan parantaa esimerkiksi koiran hihnakäyttäytymistä, aloita silloin tällöin kutsumalla koiraa nimeltä, ja heitä sitten nami. Älä anna palkkaa, jos koira itse pyytämättä katsoo sinua. Jos aikuisen koiran nimi on ”kulutettu loppuun”, keksi sille uusi ”nimi”. THINK OF THIS NEW NAME AS A NORMAL COMMAND.

FOOD DRIVE IS THE ABSOLUTE ONLY DRIVE WE HAVE ABSOLUTE CONTROL OVER. Palkkauksen satunnaisuus (sporadic nature of rewarding)!. Koira kiinnittää enemmän huomiota kun et palkitse kaiken aikaa. MAKE SURE THE DOG DOESN’T TAKE FOOD FOR GRANTED. Jotta koira ei pitäisi ruokaa itsestäänselvyytenä, jätä joskus ruoka antamatta tai anna koiran odottaa ruokaansa. Me ihmiset saamme koiran vietin laskemaan. DON’T FEED > PROMOTE FOOD DRIVE!

Huolimatta koiran käyttötarkoituksesta jokaisen koiran tulisi osata kolme muodollista käskyä (formal choreographies): maahanmeno/istuminen, paikallaan oleminen ja luoksetulo. Näiden opettaminen on koiranomistajina meidän vastuullamme.

FOODista LIFEen. By LIFE is meant specific moments in life that the dog looks forward to (esim. kävelylenkit). Rakenna bridge ja käytä nimeä hetkenä, jolloin olet menossa koiran kanssa ulos. Ulos meneminen on tässä POTENTIAL REWARD. Kaikkea, mitä koira haluaa, voi käyttää palkkana. Jos koira alkaa ulos mennessä sheipata sinua (pyörii jaloissa, istuu nätisti mutta tuijottaa, vinkuu jne.), sano koiran nimi, pyydä joku formal choreography (esim. istu, maahan, sivulle jne.), ja kun koira suorittaa tämän, palkka on ulospääsy. NAME > BRIDGE > REWARDING SOUND > REWARD  Jos ulos mennessä koira tulee pyytämättä sivulle tai tarjoaa kontaktia, vaadi siltä jotain muuta. Vaihda koreografiaa, esimerkiksi kun koira tulee sivulle, pyydä sitä menemään maahan. Kun koira menee maahan, palkkaa menemällä ulos. Muista nimi!

Kirjoita jääkaapin oveen luettelo asioista, joita koira arvostaa ja haluaa elämässään (ja sellaisia, joita olet sille valmis antamaan), esim. kävelylle meneminen, irti juokseminen, koiran päästäminen sohvalle/sänkyyn nukkumaan jne. Myös autoon meneminen voi olla koiralle arvokasta, sillä usein auto edustaa pääsemistä johonkin mukavaan paikkaan. Kaikkea mitä koira arvostaa voi käyttää palkkana. DON’T GIVE IT FOR FREE! Eli jos koira haluaa tulla sohvalle, pyydä maahan/odottamaan jne. ja sitten koira saa PALKAKSI tulla sohvalle. Kaikki nämä pienet käskyt rakentavat bridgeä hiljalleen. Muista aina: NAME + LOOK + REWARD! Jos koira haluaa tervehtiä ihmistä esimerkiksi vieraan tullessa kylään, toimi samalla tavalla: nimi, muodollinen käsky, palkinto (eli tässä ihmisen tervehtiminen). SHOW THE DOG THE BENEFITS OF SITTING/STAYING/GOING DOWN. Teach the benefit of the formal behavior (käskyn totteleminen) by taking away the pressure, that is, by rewarding.

Nyt on käsitelty FOOD ja LIFE, seuraavaksi FUNiin. Päätä mitä haluat koirasi metsästävän. Jos koiralla on hyvin voimakas saalisvietti, opeta sitä saalistamaan jotakin, mitä sinä pystyt kontrolloimaan (pallo vs. ohi ajava auto). Keltainen on yleensä hyvä väri saalisleikissä. Jos koira voi valita samanlaisista palloista, joista toinen on keltainen ja toinen muunvärinen, koira valitsee lähes sataprosenttisesti keltaisen. Saalistamisen opettamisessa käytä kahta samanlaista lelua. Kun koira lähtee toisen perään, ala itse leikkiä toisella. Koira jättää takuuvarmasti ”kuolleen” saaliin rauhaan, ja haluaa sen elävän, joka sinulla on. Koiran lähtiessä pallon perään, sillä on ACTIVE AGGRESSIVE PRAY DRIVE. Jos koira haluaa tappaa saaliinsa (niin kuin Luumu tykkää repiä ja riepotella), heittämällä pallon opetat koiraa vain juoksemaan karkuun. Kun koiralla on voimakas KILL INSTINCT, heitä kakkospallo jalkojesi läpi taaksepäin. Koira tarvitsee sinua taisteluun (ei voi taistella yksin). Tässä on hyvä harjoitus myös avustettu vauhtiluoksetulo. Avustaja pitää koiraa kiinni, ja voit kannustaa, hetsata koiraa tulemaan todella innoissaan luoksesi. Kun avustaja päästää koiran irti, ja koira tulee luoksesi aktiivisesti ja innoissaan, leiki, revittele ja taistele ”saaliin” avulla koiran kanssa. THIS IS YOUR IMPRINT RELATED TO PLAY. Nyt sano nimi!

Kaikessa on pohjana BRIDGING, eli koira on sataprosenttisesti aktiivinen, kun kuulee nimensä. Opeta koiraa häivyttämään kaikki muu ympäriltään, to fade out everything that is not important. Yhteinen tekijä on kaikkialla koiran nimi. Missä vaan ollessanne koira oppii oman nimensä kuultuaan sulkemaan kaiken muun ulkopuolelle. 

Taidan jättää tuon handlauskurssin käsittelyn toiselle päivälle. Eiköhän tässä ole tarpeeksi sulateltavaa itse kullekin (tuli mieleen, että vois pitää jotkut treenit vaikka ihan saman tien!). Aloin itse soveltaa näissä muistiinpanopätkissäkin esiintyneitä keinoja heti seminaarista kotiin tultuani. Ei tarvinnut sentään koiran nimeä ruveta vaihtamaan, meillä on käytetty sitä Luumun kuullen pienestä asti melko säästeliäästi. Mutta mitä tapahtui - pennusta asti vaivanneeseen ruokahaluttomuusongelmaan on vihdoinkin tullut muutos! Kahden empivän päivän jälkeen Luumu on syönyt KAIKEN ruokansa aina ja heti. Meillä ei ole nelijalkaiset syöneet tässä talossa koskaan näin hyvin kuin nyt. Vuosi takana syömättömyyttä, nirsoilua, mamin pompottelua, suoraan sanottuna hölmöyksiä minun taholtani - ja ongelmat hoituivat kahdessa päivässä! Käytännössä siis otin ruokakipon saman tien pois, jos Luumu ei alkanut sillä sekunnilla syödä ruokaansa. Seuraavaksi ruoka tarjottiin seuraavana ruoka-aikana, eli noin 24 tunnin kuluttua. Luumu on joutunut jokaisella kerralla odottamaan ruokaansa, vieläkin. Kauimman aikaa poika odotti boilerinkaulojaan, kun olin Hamtin kanssa puhelimessa. Kahdenkymmenen minuutin odottelun jälkeen ruoka ei todellakaan ollut herralle itsestäänselvyys. Meillä menee nykyään ihan kaikki valkosipulista sisäelimiin, lohesta kasvismössöön sillä silmäyksellä, kun lupa syömiseen annetaan. Olen myös piilotellut sapuskaa olohuoneeseen, ja pistänyt Luumun odottamaan etsi-lupaa keittiössä. Voi sitä ilmettä, kun se oikeasti haluaa syödä! Ihanaa kun vauva syö <3

Toinen ihan konkreettinen juttu, mitä tältä seminaarilta jäi käteen tapahtui yhtenä päivänä täällä Vanhalinnassa Ystävänpolulla. Minun arvoni joutui todelliseen punnitukseen! Oltiin Aurajoen viereisellä polulla, ja Luumu oli irti. Kaukana pellon takana Härkätiellä käveli ihminen sakemanninsa kanssa. Luumu tuijotteli hetken koirakkoa (minun keskittyessä erittäin vastuullisesti kuvaamaan tilannetta puhelimellani), ja ihan yhtäkkiä lähti täysillä juoksemaan pellolle koiraa kohti (olivat siis kaukana, hyvin kaukana). Luumu lähti sellaisella vauhdilla, että hyvä kun puhelin ei lentänyt jokeen, ja kelasin miljoonaa vaihtoehtoa päässäni - mitä nyt? Olin ihan satavarma, etten saa Luumua enää tulemaan takaisin. Huusin vaan ihan täysillä TÄNNE ja taakseni katsomatta lähdin juoksemaan polkua pitkin käsiä heilutellen ja taatusti erittäin hölmöltä näyttäen, taakseni katsomatta. Voi sitä riemua ja hengästystä, kun kuulin Luumun nelistävän täysillä perääni. Olin toki vähän järkyttynyt, että se ylipäänsä aikoi lähteä ja lähtikin sitä koiraa kohti, mutta silti samalla todella ylpeä siitä, että MINÄ OLIN ARVOKKAAMPI. 

Aurajoki oli sinä päivänä melko sulana! Varokaa heikkoa jäätä!

Katson, en lähde vielä.

Siirryn  katsomaan lähempää, ja lähden ihan kohta.

Mitä sitten tapahtui, siitä ei ymmärrettävästikään ole kuvia ;)