Oh my GOS - Show Edition

Lupasin jo kuukausi sitten päivitystä meidän GOS-näyttelykurssilta, ja tässä - var så god! Piti ihan kaivella noi muistiinpanot tuolta Luumun virtuaalisesta kansiosta, vaikka onhan ne ohjeet vielä ihan hyvin päässä pysyneet. Osallistuttiin siis Luumun kanssa koirankoulutusgurun (anteeksi pestyjen aivojeni tuottamat ylisubstantiivit ja superlatiivit...) Gerard O'Shean kaksipäiväiseen näyttelykoulutukseen, joka järjestettiin täällä Liedon Tuulissuolla 2. - 3. helmikuuta 2013. Painotan jälleen, että postaus perustuu muistiinpanoihini sekä muistoihini (jotka näin puolitoista kuukautta koulutuksen jälkeen saattavat olla vähän hataralla pohjalla), ei niinkään siihen, mitä Gerard on juuri sanatarkkaan kertonut. 

Oltiin Luumun kanssa käyty muutaman kerran GOS-näyttelyohjeisiin perustuvissa näyttelytreeneissä ennen herran pitämää kaksipäiväistä näyttelykoulutusta, joten meille uutta asiaa ei sinänsä koulutuksesta kovin paljon tullut. Minut oli siis aivopesty GOS-oppeihin jo ennen tuota viikonloppua, ja tärkeänä pidinkin itse viikonlopussa sitä, että Luumu pääsi harjoittelemaan näyttelykäyttäytymistä häiriössä ja minä pääsin kyselemään meidän tilanteeseemme sopivia ohjeita henkilökohtaisesti helposti lähestyttävältä Gerardilta. Haastavinta oli koko viikonlopussa meillä se, miten saada Luumu olemaan vuotamatta ympäristöönsä, "leaking in the surroundings". Käytännössä siis staffimaiseen tapaansa Luumu on aina uudessa paikassa ja uudessa häiriöympäristössä enemmän kiinnostunut muista koirista, ja keskittyminen on vaikeaa. Ja tämä ympäristöön vuotaminen on suuri syy siihen, miksi meillä nätin kouluratsumaisen ravin sijasta mennään nelivetoa henkitoreissa naama auki. 

Aloitetaan nyt kuitenkin ihan alusta. Satuin juuri selostamaan eräälle näyttelyinhokki-ihmiselle (jos näin voi nätisti sanoa) GOS-näyttelyperiaatteen pähkinänkuoressa, ja asiaa useamman kuukauden mielessäni työstäneenä se kuuluu minun tulkitsemanani seuraavanlaisesti. Handlauksessakin on perimmiltään kysymys koiran suhteesta omistajaansa/handleriin. Tässä on taustalla bridging, josta viimeksi kirjoitinkin. Koira oppii helpommin, kun se ihannoi omistajaansa, ja näin myös ympäristön häivyttäminen on helpompaa. Tästä Gerard mainitsi esimerkkinä ala-asteikäiset lapset, jotka tutkitusti oppivat käsiteltävän asian paremmin, jos opettaja on mukava, hauska ja kiinnostava kuin kuivakka ja turhan asiallinen. Koirankouluttajalle tämä ei tule mitenkään uutena asiana, mutta tee itsestäsi mielenkiintoinen. Sinun kanssasi on hauskaa missä tahansa koiran kanssa olettekin. Muista että YOU ARE MORE ATTENTIVE TO WHAT YOU ARE ATTACHED TO. Ehdollista koira tekemään oikea valinta - eli valitsemaan sinut ympäristön sijaan. 

Minusta oli mielenkiintoista, että Gerard mainitsi saman asian, jota olin itsekin aiemmin miettinyt. Etenkin Suomessa koiraharrastuslajeista puuttuu (yleistyksiä kuitenkin välttäen) lajien välinen viestintä. Näyttelyihmiset ovat näyttelyihmisiä, tokokoiran koulutus on TOKOkoiran koulutusta. Periaatteet ovat kuitenkin kaikkialla samat - kyse on siitä kuinka motivoit koiraa tekemään kanssasi töitä, huolimatta siitä mikä harrastettava laji on kyseessä. Pidän Gerardin näyttelykoulutuksesta juuri sen takia, että se perustuu yhdessä tekemiselle, ihmisen ja koiran väliselle suhteelle, saalisvietille ja hauskanpidolle. Jos totta puhutaan, muihin harrastuslajeihin verrattuna koiranäyttelyt ovat koiralle FUCKING BORING! Vertaa nyt vaikka agilityyn - kumpaakohan koira tekee mieluummin, juoksee vire huipussaan vaikkapa putkeen vai seistä tönöttää vailla tarkoitusta näyttelykehässä vieraan kopeloitavana? Tarkoitus onkin tehdä näyttelyistä myös koiralle hauska tehtävä, ja koira onkin motivoitava seisomaan kehässä sillä ajatuksella, että kohta saa juosta > SPEED TO THE STAND. Tätä harjoitellaan kuulemma aivan liian vähän, ja kehissä näkeekin usein haluttomia koiria, jotka seisovat vire matalalla vain siksi, koska siellä vaan täytyy seistä. Tässäkin on pohjalla yleispätevä ajatus siitä, että "if you can control your reaction, you can train your dog". Eli käytännössä koira muuttaa omaa käyttäytymistään sen mukaan, onko sinun reaktiosi koiran toimintaan sille neutraali (ei palkkaa) vai positiivinen (palkka). Tähän ja meidän tilanteeseen Luumun kanssakin liittyen - jos koira keskittyy muihin asioihin, aktivoi saalis (palkka) heittelemällä sitä kädessäsi. Aivan kuten tennispalloleikissäkin, elävä saalis on mielenkiintoisempi. 

Tärkeässä osassa GOS-näyttelykoulutusta on koiran nimi. Dog Management -seminaarissa esitetyllä tavalla koiran nimi toimii signaalina ympäristön häivyttämiseen, eli nimensä kuultuaan koira on täysin hereillä sille, mitä sinä haluat. Nimen käyttö tässä tarkoituksessa toimii tietysti vain, jos koiran nimi on esitelty sille oikein, eikä sitä käytetä väärin (liikaa, tarpeettomasti tai negatiivisessa mielessä). Tärkeää on myös näyttelyharjoituksia aloitettaessa, että koiralla on koko ajan hauskaa. Minulle kurssilta mieleenpainuvin ohje on ehdottomasti: TEACH THE DOG TO LOVE THE GAME. THEN TEACH THE RULES OF THE GAME. Eli käytännössä koira palkitaan vain silloin, kun se on vietissä, vire korkealla, korvat pystyssä, ilme tarkkaavainen. Kun koira putoaa vietistä, tee itsestäsi mielenkiintoinen, herätä palkka eloon heittelemällä sitä. Palkka on meillä Gerardin oppien mukaisesti lihapulla, ja yksi lihapulla riittää kunnollisella harjoittelulla lähes tunnin näyttelytreeniin! Oikeasti! Ostin kaksipäiväiselle koulutukselle mukaani kolme pussia lihapullia, mutta niiden lähes kymmenen tunnin harjoitusten aikana en käyttänyt ensimmäisestä pussista puoliakaan. Koiralle annetaan palkkana siis vain hampaankärjellinen kerrallaan. Harjoittele palkan elävöittämistä heittelemällä lihapullaa kädessäsi, tee nopeita liikkeitä - ole kiinnostava. Jos lihapulla tippuu, anna koiran syödä se - näin koira tuijottaa entistä kiinnostuneempana kädessäsi olevaa lihapullaa, jos se vaikka sattuisi taas tippumaan! 

Itse harjoituksia on vaikeaa kuvailla ihan vaan sanoin. Käytännössä siis kävelet koiran kanssa ympyrää, hihna löysänä koira vasemmalla puolellasi (ja mielellään jopa edessäsi). Huudat koiran nimen, otat yhden askeleen, käännyt ympäri ja jatkat kävelyä samalla tavalla, kunnes huudat taas koiraa nimeltä, otat yhden askeleen (jotta koira ehtii reagoida nimeensä) ja jatkat samalla tavalla. Luumu voi kertoa, että jo ihan parin lyhyen harjoituksen jälkeen nimestä tulee selkeä signaali sille, että nyt käännytään. (Meillä kyllä Luumun nimi on näissä näyttelytouhuissa lyhentynyt korkeasointuiseksi "Lumu"ksi.) Ihan pian koira alkaa jo kävelyn ohessa odottaa kuulevansa nimensä > ympäristö alkaa häipyä. 

Seisomista harjoitellaan samalla tavalla ensin kävelemällä, nimeä huutelemalla ja vaihtamalla suuntaa. Jossain vaiheessa voit huutaa koiran nimen, ottaa yhden askeleen, vaihtaa suuntaa ja imuttaa koiran lihapullan avulla oikeaan asentoon pyörähtämällä kerran ympäri. Alussa palkkaa koira heti kun se pysähtyy ja on innoissaan vietissä - muista: älä palkkaa jos koiran korvat valahtavat, kiinnostus laskee (aloita alusta/elävöitä palkka...). 

Meidän ongelma Luumun kanssa ei ole seisominen tai edes vieraan käsittely. Luumu seisoo jo todella nätisi ja innokkaan näköisenä ja antaa kopeloida hienosti. Meidän ongelma on se neliveto ja nätisti ravaamattomuus. Kysyinkin Gerardilta, että joko Luumu on siinä vaiheessa, että se jo rakastaa peliä, ja sille voisi alkaa opettaa pelin sääntöjä. KYLLÄ me ollaan :DDD Eli kun se ravaa nätisti, edes hetken, voin palkata sen hophopilla. Hophop tarkoittaa tässä sitä, että välillä koiran kanssa revitellään kunnolla - huudetaan ensin hophop ja sitten juostaan täysillä! (Uskoisin tämän liittyvän "speed to the stand" -ajatukseen, eli koira on saatava siihen mielentilaan, että kohta päästään juoksemaan täysillä!) Nyt en muista miten täysillä juokseminen sitten lopetetaan, mutta me ollaan koulutuksen jälkeen harjoiteltu lopettamista sekä vetoleikkiin että seisotukseen. Kummatkin toimii ihan hyvin, ja voi miten innokkaasti Luumu hophopin jälkeen seisookin! Katse on timanttinen. Terävä. Valpas. Luumu todella LOVES THE GAME, ja tällä hetkellä me harjoitellaan niitä pelin sääntöjä. Siellä GOS-koulutuksessa meidän ongelmaksi muodostui hophopissa jopa ylivireys, jos sitä siksi voi kutsua. Kun lähdettiin juoksemaan täysillä, Luumu alkoi innostuksissaan hyppiä minua vasten (ja perkula sentään sain pari reikää kalleihin Haltin housuihini!!). Gerard neuvoi tässä vaan työntämään koiran alas ja ärähtämään sille kunnolla, että se ei ole sallittua. Tämä toimikin muutaman kerran jälkeen, ja sunnuntaina Luumu (ja minä "staffi girl") nostettiinkin koulutuksessa malliesimerkiksi siitä, miten koira juoksee täydessä vietissä ja LOVES THE GAME. Vau. Minun vauvani osaa! Gerard oli sitä mieltä, että koska staffi on kestävä koira, sille voi hihnasta nykäisemällä muistuttaa, jos vauhti alkaa muistuttaa nelivetoa - ja tosiaan kun se ravaa nätisti, voin palkata sen hophopilla - koska se on se palkka, jota se todella haluaa: juosta täysillä!

Rankan näyttelykurssin jälkeen lähdössä kotiin.

Toivottavasti GOS-näyttelymuistoni ovat edes vähän luettavassa ja ymmärrettävässä kunnossa - koko periaate on itsellä niin iskostunut päähän, että sen selittäminen alusta alkaen ja vielä gerardimaisella innokkaalla, motivoivalla mentaliteetilla tuntuu mahdottomalta. Saatoin unohtaa jotain olennaista, enkä välttämättä osaa neuvoa muita kuin samassa tilanteessa meidän kanssa olevia näyttelynoviiseja ;) Ja taas - toiset asiat toimivat toisilla ja toiset toisilla. Gerard tarjoaa reseptin, josta kukin voi poimia itselleen, koiralleen ja tilanteeseensa sopivat ainesosat. 

Hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa on handlata toisenlaista koiraa, on Noa. Se on niin erilainen kuin Luumu! Kun Luumun vauhti suuntautuu eteenpäin, Noalla se liike on ylöspäin. Toki täytyy tietysti sanoa, että toinen on 13 kuukautta, kun toinen on vasta 13 viikkoa. Mutta silti! Yritin Hamtille vähän näitä GOS-juttuja avata, mutta vähän on itsellä riittämätön olo... Mutta onneksi tällä hetkellä Noan kanssa voi keskittyä ihan täysillä siihen, että pikkujänö oppisi LOVE THE GAME. Rules tulee sitten paljon myöhemmin ;) 

Noamus harjoittelee :)

Muahaa... Sallikaa minun nauraa.

Ja se elää... palkka!