On jotenkin ihan hassun irrallinen olo. Kun suunnittelee ja odottaa jotakin kovin kauan, ei muista elää hetkessä, vaan tulee väkisinkin pidettyä katse enemmän tulevaisuudessa. Kun tämä kovasti suunniteltu ja odotettu jokin on ja menee ohi, mitä jää? Kuulostaa kovin lohduttomalta, mutta sitä se ei ole. Eihän tuo naimisiinmeno meidän yhteisessä 9-vuotisessa taipaleessamme käytännössä muuttanut mitään, paperilla lähinnä. Nyt kun h-hetki ja häämatka ovat onnellisesti takana päin, suunnittelematon tulevaisuus ja sen aiheuttama irrallisuus tuntuu ihan käsittämättömän vapauttavalta. En muista milloin viimeksi olisin elänyt näin hetkessä kuin nyt. Kesä on tuloillaan, ja tuntuu, että voin tehdä ihan mitä vaan.
Ihan täysin vapaita tässä ei kuitenkaan omakotitalollisina ja -velallisina olla, mutta jotenkin arki maistuu juuri nyt hyvältä. On ihan mahtavaa herätä uuteen päivään, kun tietää että sen päivän voi elää miten tahtoo. Ja sen päivän jälkeen on ihan mahtavaa mennä nukkumaan, kun tietää, että seuraava päivä on ihan samanlainen. Omanlaisensa. Minunlaiseni.
Ja mitä tähän minunlaiseen elämään loman jälkeen sitten kuuluu... ei varmaan kovin vaikeaa arvata, että sain kalenterin täyttymään kaikenlaisista koiramaisista puuhista jo ihan parin päivän sisällä. Oltiin lauantaina mamman, Hamtin ja Noan kanssa Raision Haunisissa katsomassa sveitsinkoirien tokomestaruuskisoja, ja piipahdettiin kokeen jälkeen Haunisten allasta ympäröivällä reitillä. Uskomatonta, mutta ei oltu koskaan ennen käyty Haunisten altaalla! Ja aivan mahtavat lenkkipolut sieltä löytyivätkin. Harmi vaan, että siellä saa näihin aikoihin olla ilmeisesti todella varovainen käärmeiden kanssa...
 |
| Alokasluokan alkua... Tuomarina Tuija Sere |
 |
| Ketterästi käy! (C) Sinikka Saari |
 |
| Katsomalla oppii parhaiten... koirakin? (C) Sinikka Saari |
 |
| Avustin Hamtia ja Noaa parissa liikkeessä, ja Luumu seurasi silmä kovana. (Kivasti sattui kuvaan mukaan joku pörröinen bernivauvakin...) (C) Sinikka Saari |
 |
| Kokeiltiin me itsekin tätä paikallamakaamista kokeenomaisesti, ja kun vaan jaksoin olla tyytyväinen, Luumu suoritti täydellisesti! (C) Sinikka Saari |
 |
| Palkintojenjaosta (C) Sinikka Saari |
 |
| Samanlaiset ja silti niin erilaiset |
 |
| Mussukka siellä |
 |
| Jotenkin tutunnäköistä huultenlipomista. Tosin nyt Luumu on vastaanottavana osapuolena ;) |
 |
| Samasta kupista mahdutaan juomaan. |
 |
| Hmmm... on tää ihan terve tää mun koira. |
 |
| Vitsi et oli kivaa juosta! |
 |
| Ketterä se oli tämäkin ylimeno! |
Oltiin Luumun kanssa katsomassa koetta myös eilen tiistaina. Koetilanteessa läsnäoleminen on meille molemmille hyvää harjoitusta - siis että sitten kun itse ollaan menossa kokeeseen, ei se tilanne toivottavasti ole niin kovasti erilainen (I wish...). Eilenkin oltiin paikan päällä aika tarkkaan kaksi tuntia, ja Luumu käyttäytyi koko ajan yllättävän sivistyneesti. Mitä nyt nurmikolla kyllästyttyään alkoi piehtaroida (aina siinä mun reidessä kiinni), laiduntaa niin että tuli pukla, jne. Mutta meni välillä pitkiäkin pätkiä, kun se vaan istui paikoillaan ja katseli kentällä työskenteleviä bordercollieita. Luumun mielestä erikoisvoittajaluokan ehdottomasti kiinnostavin liike oli ruutu ja ylipäänsä kaikki sellaiset liikkeet, jossa koira toimi kaukana ohjaajasta. Itselle antoisinta oli seuraamisen käännösten tarkkailu. Me kun ollaan nyt tauon jälkeen pidetty heikkimäisiä kontakti- ja kentällemenotreenejä, ja ihan pian pitäisi ruveta treenaaaan noita käännöksiä. On aikaisemminkin ollut puhetta mm. Terhin kanssa noista täyskäännöksistä ja niiden toteuttamisesta... mä luulen, että me ruvetaan tekemään se niin, että koira jää sisäkaarteeseen. Harjoiteltiinkin sitä tuossa keittiön lattialla tänään muutamaan otteeseen, ja ihan hyvältä näyttää, ainakin omasta mielestä.
Tuo postauksen otsikko kertoo lähinnä siitä, että syksy on ihan pian. (Kesä on vasta tulossa, ei ole ollut vielä juhannuskaan, tiedän!) Ihan pian siinä mielessä, että olen tainnut luvata meidän starttaavan alokasluokassa s y k s y l l ä. Aaaapuva. Apuva! En yhtään epäile, etteikö Luumusta olisi koekuntoon syksyyn mennessä, mutta onko minusta? Pitäisi organisoitua paremmin, pitää treenipäiväkirjaa ja harjoitella liikkeitä määrätietoisesti eikä vaan miten milloinkin huvittaa. Meillä oli maanantaina tavoitteellisen tottelevaisuuden vuosipaikkamme vakiotreenit kuukauden tauon jälkeen, ja sorruin taas ennen tuntia tapani mukaan pessimismiin. Luumu yllätti kyllä ihan satanolla timanttisella vireellä ja kontaktilla! Harjoiteltiin seuraamista (me tehtiin vaan kontaktiharjoitusta ja nimenomaan käskyn assosiointia katsekontaktiin minuun - ei minun makupalakäteeni), luoksetuloja, paikallamakaamista ja taidettiin me muutama liikkeestä seisominenkin ottaa. Tauko on tehnyt meille molemmille hyvää! Etenkin kun muistan olla aktiivisesti koko ajan tyytyväinen, Luumu tykkää tehdä kanssani töitä!
 |
| Maanantain treenien jälkeen Mumelo oli aika väsynyttä poikaa. |
Se tokosta tällä kertaa. En nyt ihan vielä heitä kirvestä kaivoon tuon syksyllä kisaamisen suhteen, mutta töitä on tehtävä. Ja nimenomaan minun, Luumu nyt menee siinä sivussa ;) Mutta arvatkaapas mihin me ollaan menossa ensi lauantaina! Raumalle! Ja nimenomaan näyttelyyn! En tiedä mikä masokisti minussa asustaa, kun haluan ilmoittaa Luumun noihin missikisoihin kerta toisensa jälkeen..? Aina vaan jännittää niin kovasti, ja päivä on kaikin puolin pitkä ja raskas. Joku juuri sanoi aika osuvasti, että kai sitä näkee itsensä etukäteen jotenkin todella hienona ja tyylikkäänä siellä kehässä koira ravaamassa komeasti siinä vierellä, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Saa nähdä miten nyt menee ravaamiset, kun viime kerralla mätsäreissä oli jo hilkulla, ettei mennyt ryhmäkehä melkein kokonaan ravissa ;)
Olen muuten ensi viikon maanantaina menossa Turun Työväenopistossa järjestettävälle koiran ensiapu-luennolle. Mukaan mahtuu kuulemma vielä, joten kaikki ensiavusta kiinnostuneet vaan innolla ilmoittautumaan!
