Ihmisten ilmoilla

Uskaltauduttiin vihdoin lähtemään vähän kotimaisemia kauemmas. Polvi on (taas) parantunut mitä mainioimmin, ei siitä juuri enää huomaa, että mitään olisi koskaan siinä vialla ollutkaan. Kuitenkin otetaan edelleen tosi varovasti; riekkuminen, hurjat laukkakohtaukset ym. kiva on edelleen kiellettyä. 

Sen aikaa kun Teemu oli selkälekurilla Pulssissa, me mentiin Muumeloisen kanssa käpyttelemään Puolalan puistoon - eli siis melkein kaupungille! Laitoin kaulapannankin yhden kireämmälle, ettei koiru vaan pääse putoamaan pannastaan mörköpaniikin iskiessä. Meillä siis mörköillään edelleen - eilenkin esimerkiksi päälle kytketty pihavalo sai haukut osakseen. 

Mörköilyn lisäksi monen viikon pakon sanelema antisosiaalisuus on pistänyt miettimään, mitä loma on tehnyt kehittyvän murkkuikäisen staffipojan psyykelle. Jo ennen lomaa ohittamiset olivat yli-innokkuuden takia vaikeita, mutta entä nyt? Alla on kuitenkin lähes kuusi viikkoa totaalista koirakaverittomuutta satunnaisia kotimaisemissa tapahtuneita ohituksia lukuunottamatta.

Ihan turhaan panikoin! Luumulla meni se puistoon johtava mäki ihmetellessä ah-niin-ihania tuoksuja, eikä se edes huomannut meitä hiukan kauempaa ohittavaa koirakkoa. Leningradin ja Turun ystävyyden patsas taas huomattiin jo kaukaa puiden takaa, ja vein sitten hihnassa hurjasti tempoilevan ja karvoitustaan pörhistelevän teinin katsomaan ihmetystä lähempää. Ei tullut nyt mitään nameja mukaan, mutta onneksi kohtauksen loppumiseksi riitti ihan että menin istumaan patsaan juurelle. Hassu koira. 

No kylläpä haisee hyvältä turkulaisten narttujen pissa.

Irokeesi pystyyn ja uhkaa päin!

Tässä ihmetellään patsaan juurella kaukana käveleviä koiria.

Patsas, pelottavako? No ei sentään.

Yhdellä Turun kalleimmista asuinalueista hajutkin tuoksuvat paremmalta...

Haistelimme siinä puiston hajuja, katselimme muita koirakoita kaukaa (ei haukkuja tai muitakaan pörhistyksiä), ja kävelimme sitten taidemuseon kivirappuja taidemuseon mäen kupeessa olevan ravintolan nurmikolle isolle hädälle. Onneksi tuli pusseja mukaan - landelaisena ne joskus unohtuu O.o

Poseerataan taidemuseon edessä

Sitten kaupunkiin päin. Kaukana alhaalla näkyy kauppatorin kulma,
Aurakatu ja Aurasilta (ja taas Kaskenmäki)

Muutaman yksittäisen koiran ohittaminen meni hienosti taskussa vinkuvan ohituslelun ansiosta, mutta erityisen ylpeä olen Luumun selviytymisestä tilanteesta, jossa ohitimme puiston kapealla kävelytiellä kaksi koiraa kävelemällä niiden välistä. Toinen oli pinseri ja toinen joku karvapallo. Luumu vähän väliä katsoi koiria lähestyessämme ohituspaikkaa, mutta jaksoi keskittyä kuitenkin lelun vinkumiseen ja minuun. Ja huhheijaa, kun tilanteesta oli kunnialla selvitty, Luumu sai palkaksi kiikuttaa taskukokoisen (tietysti liilan) Kong Wubbansa ihan mihin tahtoi. Kongi suussa ei ollut väliä muillakaan vastaantulevilla koirilla. Kongi on paras!

Retkellämme tuli harjoiteltua myös parkkihallissa olemista. Ollaan me ennenkin oltu, mutta Pulssin parkkihalli on kyllä erittäin ahdistava paikka: kuuma, ahdas ja erittäin kaikuva ja pimeä. Jouduttiin ulosajorampilla ohittamaan hyvin läheltä kaksi autoa, joiden pörinä tuntui kaikuvassa hallissa ihmiskorvaankin kovalta. Luumu selviytyi näistäkin tilanteista mestarin lailla, eikä tullut paniikkikohtauksia meille kummallekaan. 

Parkkihallissa jouduttiin vähän odottamaan Teemua.

Viimeinen koetus meidän kaupunkipäivälle oli parkkilippuautomaatin vieressä odottelu ihmisten tullessa ja mennessä ihan metrin päässä meistä. Luumu antoi hyvin ihmisten hoitaa asiansa automaatilla, eikä yllättävää kyllä ollut kiipeämässä kenenkään syliin. Hieno päivä ja hieno koira! Usko meidän onnellisen, yhteisen elämän jatkumisesta alkaa jälleen nostaa päätään!