Valoa tunnelin päässä

Sleeping in the same bed - my two pumpkins!

Sama rotla kuin viimeksi ja edelliskerralla... en ole kirjoittanut, kun mitään ei ole tapahtunut! Tai en nyt voi ihan noinkaan sanoa. Puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina koin kauhunhetkiä, joiden ajatteleminen kylmää vieläkin. Luumu oli ollut jo kolme viikkoa levossa, ja jalka oli selvästi jo paranemaan päin. Paranemisen huomasin siitä, että vaikka ei oltu popsittu kipulääkkeitä (Norocarp 20 mg) enää kahteen viikkoon, poika istui jo kuin sammakko (ei vain toisella kankulla), ravasi kuin hevonen (ei vaihtanut lähes heti käynnistä laukkaan) ja pissasi myös kipeällä jalalla seisten. Ei oltu vieläkään menty metsään, ja lenkit olivat noin 20 minuutin remmilenkkejä läheisellä Hakkisten omakotitaloalueella. 

Silti! Silti Luumun jalka petti! Oltiin noin puolen kilsan päässä kotoa läheisessä puistossa. Aurinko paistoi, linnut lauloi ja sitä rataa. Luumu haisteli kuusen juuresta jotain vissiin yyberihanaa hajua, kun heti haistelun jälkeen otti sellaisen spurtin (hihnassa!) että oksat pois, ja kipeä jalka meni saman tien ihan veteläksi. Jalka ei kestänyt yhtään painoa, ja Luumu oli ihan hirveän tuskaisen näköinen. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, mutta säikähdin ihan hirveästi. Jos ei olisi tarvinnut heti toimia, olisin halunnut jäädä siihen puistoon vaan parkumaan suoraa huutoa ja toivonut parkumisellani saavani tapahtuneen tapahtumattomaksi. Realistisesti tällainen jäätyminen ei ollut vaihtoehto, rimpuileva 16-kiloinen koira vaan kainaloon ja tuskainen kotimatka edessä. 

Mikä siinä on että jos jotain tapahtuu, se on aina sunnuntai!! Mietin että olenko ihan hirveän huono koiranomistaja, jos en nyt samantien lähde viemään Luumua Tuhatjalkaan... vai olenko sittenkin nimenomaan HYVÄ koiranomistaja, jos en sitä sinne vie..? Koiralle kipulääkettä naamaan ja muutama paniikkipuhelu... ja kyllä se siitä. Luumu onneksi nukkui episodin jälkeen muutaman tunnin, emmekä antaneet sen loppusunnuntaina tehdä yhtään mitään. Siis käytännössä se sai käyskennellä olohuoneen ja keittiön lattioilla, viimeisetkin lelut ja pienet, jahdattavaksi sopivat puruluun pätkät kerättiin pois. Sohva oli ehdoton nounou, ja pihallakin herra nostettiin pikkuisen kynnyksen yli. 

Seuraavana aamuna soitin heti Koira- kissaklinikalle. Meillä olisi ollut joka tapauksessa kontrollikuvat reilun viikon päästä, ja halusin että ne otetaan jo nyt. Onneksi saimme ajan samana päivänä, emme kuitenkaan samalle lääkärille. Olin taas ennen lääkäriaikaa ihan konkreettisesti huolesta kipeä. Maksalaatikon syöminen oli ihan vikatikki, meinasi nimittäin tulla samaa reittiä samantien ylös. Polvi oli vielä silloin maanantainakin niin kipeän oloinen, että pelkäsin taas pahinta - vähintään on varmaan ristiside revennyt ja polvileikkaus edessä!

Päivän kauheudesta huolimatta tilanteessa oli jotain koomistakin - Nalle oli meidän kanssa samaan aikaan klinikalla ja kuvissa juuri ennen meitä! Naureskelitiin siinä vaan, että kyllä tää on yhtä eläinlääkärissä ravaamista koirien kanssa - hermostuneina, mutta naureskelimme kuitenkin. Saimme tällä kertaa eläinlääkäriksi Elisa Välimäen, joka juoksutti Luumua pihalla, tunnusteli polven ja otti sitten kontrollikuvat polvesta. Jo ihan tunnustelemalla hän totesi ettei ristari ainakaan poikki ole, mutta Luumu ontui edelleen pihalla huomattavasti. 

Tällä kertaa en jäänyt itse avustamaan kuvien ottamisessa, mutta totuuden hetki oli jälleen ihan yhtä kamala! Onneksi totuus oli kuitenkin helpottavaa kuultavaa - kuvissa oli kaikki kunnossa! Jopa paranemista oli nähtävissä! Ihan uskomaton huojennus taas kerran... Verratessa senpäiväistä kuvaa kolme viikkoa sitten otettuun pystyttiin näkemään, että mikäli viime kuvissa ollut pieni varjo olisi ollut hiusmurtuma (tästä ei ollut edelliskerralla mitään puhetta!) se on nyt ainakin parantunut, ja se joku polven mollukka (?) ei ole lähtenyt siirtymään, vaan on tiivistynyt (hyvä löydös), ja että polven kasvulinjakin on alkanut mennä kiinni. Mulle selitettiin tästä kasvulinjasta siis, että kun koira lopettaa kasvamisen, kasvulinja menee kiinni. Kasvulinja voi kuitenkin mennä kiinni traumankin seurauksena, mutta Luumun kokoiselle ja ikäiselle koiralle kasvulinjan kiinni meneminen tässä vaiheessa on ihan tavallista. 

Sain lääkäriltä ja hoitajilta myötätuntoisia katseita osakseni sairaslomasta puhuttaessa. Luumulle määrättiin taas viikko lepoa, jonka jälkeen liikuntaa lisätään taas asteittain. Painotettiin kuitenkin, että tämän ikäistä ei voi kuitenkaan liikaakaan lepuuttaa, koska voi kuulemma tulla luukatoa. No hui! Ihmettelin siinä sitten, että jos kuvissa kerran näkyy paranemista, ja kerran olimme jo olleet levossa / lisänneet liikuntaa asteittain kolme viikkoa, niin miksi tapahtui mitä tapahtui? Lääkärillä ei ollut tarjota tähän sunnuntain polviepisodiin mitään yksiselitteistä vastausta, polvi on vaan siitä spurtista kipuillut hetkellisesti niin paljon. Kun kysyin tarkempaa liikunta-aikataulua (eli lisäänkö liikuntaa vaikka 10 min per lenkki per viikko vai miten), sanottiin, että ei tämä polven revähtymä nyt niin hirveän vakava asia ole. No eihän se oikeasti olekaan, on niitä paljon vakavampiakin diagnooseja maailma täynnä. Meille se on kuitenkin ollut maailman loppu - enkä nyt yhtään sure väliin jääneitä pentunäyttelyitä, vaan ihan kaipuusta metsään surkuttelen tilaamme. Meitä kehotettiin menemään vaikka kaupungille hetkeksi, jolloin koira rasittuu ympäristön vaikutuksesta enemmän henkisesti kuin fyysisesti... mutta en ole vielä uskaltanut sitäkään tehdä. Kuten silloin reilu pari viikkoa sitten Kupittaan mätsärissä totesin, loman jälkeen missä tahansa varovastikin liikkuminen aiheuttaa Luumussa välittömän neliveto-refleksin (mikä taas rasittaa polvea ihan älyttömästi!). Saimme myös hyviä vinkkejä rauhoittumiseen - nimittäin homeopaattisesti vaikuttavan Serene-um -luontaistuotteen. 

Lääkäriltä tullessa Luumu antoi Napsun olla ihan rauhassa,
Napsu sai jopa käydä nuuskimassa Luumun päätä!
Tässä Napsu kyllä haukottelee :)

No se siitä lääkärireissusta. Luumu nukkui kotona rauhoitustaan muutaman tunnin, mutta sitten olisi ollut taas sama meno päällä. Käytiin ensimmäiset päivät pelkästään tuossa talomme edessä olevalla hiekkatiellä ja postilaatikolla pissalla, ja vasta nyt viime sunnuntaina aloimme kävellä talomme kiertävää kolmiolenkkiä (á 6 minuuttia). Onneksi työni antaa myöden ulkoilulle vähintään kahden tunnin välein - hulluksi täällä muuten tulisi! Ja hulluksi me ollaan melkein tultu siitä huolimattakin. Luumulla on energiaa Serene-umista huolimatta ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin, ja lähteekin mielellään pihalla kävyn/lehden/kiven/kuopan/kissan perään sekunnin sadasosassa ja pahaa tekee vaan polven takia. Mulla on oikeesti käsi kipeä kaikesta siitä tempomisesta, ja on pakko myöntää että pari kertaa on hermo mennytkin. Ollaan sitten aika haipakkaan tultu takaisin sisälle, tuli ne pissat sitten jo tai ei. Ja sen perkulan kissankin pitää sitten aina olla tossa pihalla lähellä mutta niin kaukana!! 

Olen yrittänyt kehua Luumua ihan ylitsepääsemättömän vuolaasti kaikista ihan normijutuistakin, koska meidän kommunikointimme on entistä enemmän kieltopainotteista. Yhdessä vaiheessa tuntui, että jos koira voi olla masentunut, sitä tämä on. Luumu ei jossain vaiheessa syönyt oikein mitään kolmeen päivään, ja ajattelinkin, että noni, se aikoo nyt tappaa itsensä nälkään. Keksin meille kuitenkin noutokapulan kanssa kivan harjoituksen, jota ollaankin nyt tehty melkein joka päivä. Tässä video ihan ensimmäisestä päivästä :)

Luumu on viimeksi saanut kipulääkettä kolme päivää sitten maanantai-aamuna, ja jalka on taas selvästi parempi. Istuu, ravaa ja pissaa hienosti, ja tästä riemastuneena olenkin antanut meille luvan kävellä kuuden minuutin lenkin sijaan kymmenminuuttisia jälleen Hakkisissa! Jihaa, ja ensimmäinen kymmenen minuutin lenkkien päivä on tänään! Suhtaudun tähän ihmeparanemiseen nyt kuitenkin vähän skeptisemmin, enkä ota Luumua mihinkään ihmisten ilmoille vielä ainakaan viikkoon. JOS kaikki nyt tämän uuden sairasloman kanssa sujuu niin kuin pitää, voisimme jo ensi viikon lopussa kokeilla pikku pyrähdystä lähimetsään :)

Totuus siitä mitä sängyssä myös tapahtuu ;)

Ja totuus siitä mitä täällä touhutaan jos silmä välttää ;)

Mikä mahtava fleecetakki!

7-kuukautispäivän kunniaksi otettuja potretteja (onnistuneemmat Luumu-välilehden alla)

Kaipuusta metsään menimme tiistaina Raisioon Pähkinämäen laavulle, mutta Luumu sai jäädä kotiin. Tässä muutama otos alkusyksyisestä metsästä. Itse en toiminut kuvaajana, mutta kyllä pikkuruiset sienet vaan ovat valloittavia! (Sydän pakahtuu kun ajattelenkin ensimmäistä kertaa kun päästään Muumelon kanssa yhdessä metsään piiiitkän tauon jälkeen!)

Tämä oli sellainen leikki, että piti hakea metsästä värikortteja vastaava asia.
Punainen ja valkoinen vasemmalla on mun.