Onni on alaston koira

It's spring time! Luumu has been wearing a winter coat for six months now (what a winter, I say!) but finally I can say that we are leaving the frost behind and the sun is really becoming warmer also here! So no winter coats anymore, yipppee! It's funny how Luumu has secretly grown into his adult measures under his coat, and now that we are walking around the neighbourhoods without a coat I am really staring him half of the time - my adult-looking, well-developed and straight-postured staffy boy.

... eli kevät tulee! Luumu on ollut puettuna jos minkämoiseen takkiin jo puolen vuoden ajan (uuh - ihana somelainen talvi!) ja nyt ollaan menty päivälenkillä ilkoisen alasti. Hassua, mutta Luumu on venähtänyt aikuismittoihin jotenkin salakavalasti takin alla, ja nyt kun käveleskelen tuolla huudeilla alastoman koirani kanssa, melkein puolet ajasta tuijottelen aikuista, ryhdikästä ja hyvinmuotoutunutta staffimiestä. 

Piikkiön pappilassa

Uusien muotojen lisäksi ollaan löydetty paljon uusia reittejä nyt kun remmilenkit eivät rajoitu enää kolmeen varttiin. Ollaan Piikkiössäkin tehty lenkkejä puoliksi Nallen kanssa siten, että jossain vaiheessa Nalle kääntyy metsäpolulle ja takaisin kotiin, ja me vielä Mumeloisen kanssa jatketaan matkaa. Nalle kun kävelee muutenkin niin kovin hitaasti, pysähtyy haistelemaan joka puskaa, ja pikkumies tuskastuu odotteluun niin kovin helposti. Luumulla on tosiaan nykyään melkoinen vauhti päällä, itse saa harppoa perässä niin kovaa kuin jaloista vaan lähtee, ja ihan käsittämättömän hyvää liikuntaahan se onkin. Meille molemmille. Mahtava fiilis, kun koira ravaa nätisti vierellä tai vähän edessäkin, eikä vedä! Ollaan edistytty remminvetokisassa aivan mielettömin loikkauksin, Luumu ei enää kyseenalaista tahdin- ja suunnanmäärääjää (tai tahdin kylläkin siinä mielessä, että kovaa pitää kävellä, ettei vetämistä esiinny ollenkaan). Huomaan Luumun vaihtavan helposti peitsille, jos minun vauhtini ei sovi herran raviin, ja välillä joutuukin muistuttelemaan oikeasta askellajista. 

Pidempien lenkkien myötä ollaan saatu myös enemmän ohitusharjoituksia - ja niitä todella tarvitaan! Luumu ohittaa jo hölkkääjät sekä sauvakävelijät 90-prosenttisesti täysin neutraalisti. Satunnaisesti se kiinnostuu vastaantulijasta ja kääntyisi luo haistelemaan. Koirien ohittaminen ei edelleenkään mene neutraalisti, mutta enää en joudu taistelemaan pöhinöiden tai pörhistelyjen kanssa. Luumu menee ohi ja vauhdilla, mutta jäisi ohituksen jälkeen mielellään haistelemaan toisen perään. (Huomaa konditionaali - harjoitellaan edelleen ohittamisia mahdollisimman neutraalilla tavalla, eli ihan kuin ohitettavaa kohdetta ei olisi olemassakaan.)

Meidän päivän pisin lenkki on tällä hetkellä 50 minuutista reiluun tuntiin, ja siinä ajassa ehtii hyvin kävellä viidestä kuuteen kilometriä. Liputan myös edelleen Sports Tracker -matkapuhelinsovelluksen nimiin, ja tuleekin seurattua noita keskinopeuksia, lenkkien pituuksia ja kestoja päivittäin. Nallen ja Luumun kävelynopeuden eroista on tilastotietoakin - Nallen kanssa kun perushihnalenkki taittuu reilun kolmen kilometrin tuntivauhdilla, Luumun kanssa me kävellään kahdestaan 5,5 - 6,5 km/h:n nopeudella. Tammikuussa tuli käveltyä noin 100 kilometriä, helmikuussa vain 65 (vietettiin hurjasti aikaa hallilla) ja maaliskuussa kilsoja kertyi 110. Unohtelen silloin tällöin pistää Trackerin päälle, mutta unohtelua tapahtuu kyllä tasapuolisesti joka kuussa jonkin verran ;) Olen aina sanonut, että jos minusta ei olisi tullut lingvistiä, minusta olisi pitänyt tulla tilastotieteilijä!

Hihnalenkkien lisäksi ollaan toki oltu irti - ihan lääkärin määräyksestäkin ;) Oltiin pitkäperjantaina Hamtin ja Noan kanssa Raisiossa, ja ihan uskomatonta miten hyvin kaksi rasavilliä poikaa tuli jo toimeen keskenään! (Johtui varmaan siitä, että minä luovutin kaikenlaisen komentamis-, stressaamis- ja johtamisvastuun Hamtille, ja pystyin rentoutumaan vastuuttomasti paljon paremmin!) Pari kertaa tunteet kuumuivat, ja sitten jäähdyteltiin hihnassa - mutta hei - ihan mahtavaa! Tässä todiste!

(C) Hamti Helama 

(C) Hamti Helama  

(C) Hamti Helama 

Tällä metsälenkillä päästiin harjoittelemaan myös luoksetuloa häiriössä ja häiriöstä huolimatta, ja on hienoa todeta, että sataprosenttisesti toimii! Luoksetulokäsky (joka muuten sitten kuuluu varmaan viiden kilsan säteellä kaikkiin suuntiin...) toimi niin hyvin, että sain luokseni kaksi koiraa! Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Luoksetulosta ja siten myös hallittavuudesta päästäänkin ketterästi Facebookin Turun seudun koirakaverit -ryhmässä tunteita kuumentaneeseen aiheeseen - eli koiran irtipitämiseen. 

Kevät ja kärpäset, kevät ja koirankakka, kevät ja irtokoirat. Keskustelu ryhmässä oli pääosin asiallista, ja hyviä pointteja heiteltiin erilaisista näkökulmista - mutta henkilökohtaisuuksiin menemiseltä ei silti vältytty. On hienoa, että kiistanalaisista aiheista keskustellaan, ja että yhdessä yritetään löytää ratkaisuja yhä tiivistyvän yhteiskunnan kiehuttavimpiin ongelmakohtiin - muun muassa koiranpitoon kaupunkialueilla. Kannattaa ehdottomasti lukea läpi koko keskustelu ja pohtia asiaa mielessä muutakin kuin se oma ja sen oman koiran napa. Vaikka keskustelu sinänsä koski nimenomaan koiran pitämistä irti, mielestäni kysymys oli kuitenkin pikemminkin hallittavuudesta. On toki tärkeää muistaa että luonnonsuojelualueilla pesimisaikoina koiraa ei saa pitää irti lainkaan, ja muuallakin sen on oltava välittömästi kytkettävissä. Olen itse sitä mieltä, että koiran ihanne-elämään kuuluu säännöllinen irtioleminen ja metsän tuoksuja hihnatta haistelu - mutta tämä edellyttää, että a) koira on OIKEASTI hallinnassa, eli tulee luokse kutsusta on siinä häiriönä vieras koira tai ei, b) koira on näköetäisyydellä (en nyt puhu metsästyskoirista tässä...), sillä jos et näe koiraasi, et voi tietää mitä koirasi metsässä/irti ollessaan kohtaa ja c) koira ei ole aggressiivinen. Toisaalta, jos pidetään huoli että a ja b toteutuvat, c:lläkään ei ole niin väliä. Tämä siis kärjistettynä ja voisihan näitä kirjaimia luetella tähän vielä hyvinkin kymmenkunta lisää, ja lain puitteissa tietysti aina.

Hyviä keskustelussa esiin nostettuja pointteja oli muun muassa, että miksi kaupungissa tulisi saada pitää koiraa tietyillä alueilla irti (lähinnä siis että maaseudun/harvaan asuttujen alueiden eduista ei voi poimia haluamiaan ja soveltaa niitä ongelmitta kaupunkialueilla). On otettava huomioon, että on se suomalainen yhteiskunta miten suolesta tahansa joissakin asioissa, meidän on koiranomistajina otettava huomioon koiria pelkäävät tai muuten koiria karttavat kanssaeläjät. En voi vahingossakaan panna vierasta ihmistä sellaiseen tilanteeseen, jossa tämä joutuisi vasten tahtoaan tekemisiin minun koirani kanssa. Tähänkin tarjoan yleispätevänä lääkkeenä sitä peräänkuulutettua hallittavuutta. Koskaan ei voi tietää syrjäisimmässäkään metsänkolkassa, missä siellä on joku marjanpoimija persus pystyssä - koiran on oltava näköetäisyydellä, jotta pysyt tilanteen tasalla JA koiran on oltava hallittavissa, jotta se tulee kutsuttaessa sinun luoksesi, eikä mene tarkistamaan mitä mielenkiintoista se mahdollisesti koiria hysteerisesti pelkäävä marjanpoimija on tällä kertaa puskasta löytänyt. 

Satuttiin kerran lenkillä rauniokoirien harjoitusalueelle. 

Rekonstruoitiin koirille iltapuuha. 

Ja vasta sitten poispäin kävellessämme huomattiin,
että oltiin luvattomilla teillä.

Keskustelussa puhuttiin paljon myös irtokoiran ystävällisyydestä. Siis että mitä se sitten haittaa, jos irti oleva koira ei välttämättä ole sataprosenttisessa hallinnassa, mutta on hirmu ystävällinen? No a) koiria pelkäävä ihminen pelkää sitä koiraa on se sitten miten ystävällinen tahansa b) kaikki koirat ovat ystävällisiä ennen kuin tapahtuu se ensimmäinen kerta, jolloin se lakkaa olemasta ystävällinen c) se hihnassa oleva, irtokoiran iloisesti moikkaama lajitoveri EI välttämättä ole yhtä ystävällisin mielin liikenteessä. Kaikki kohdat sinänsä ovat tärkeitä, mutta itse miettisin todella useamman kerran ennen kuin päästäisin hallitsemattoman koiran mihinkään irti. On olemassa koiria, joita ei voi lenkkeilyttää muuta kuin kytkettynä, ja jotka minkä tahansa koiran kohdattuaan tekisivät selvän mitä kilteimmästäkin irtopiskistä. 

En kohtaa mielelläni irtokoiria, olivat ne miten ystävällisiä tahansa. Koska me emme Luumun ollessa hihnassa haistele vastaantulevia koiria (ja vaikka niin tekisimmekin), on minusta todella epäreilua hihnassa olevaa koiraa kohtaan päästää irti olevaa vierasta koiraa iholle - on se sitten kuinka ystävällinen tahansa. Meillä ei ONNEKSI ole takana näitä irtokoirakokemuksia kuin yksi (koska elämme sen verran kaupungin ja sen taajamien hulinasta kauempana) ja sekin kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti positiivinen! Ollessamme Vaarniemessä koirat hihnassa lenkillä, katsoin jo kaukaa lähestyvää koirakkoa, josta se koira-osapuoli oli irrallaan pellolla (tai oli se ihminenkin tietty ihan samalla tavalla irrallaan;)). Taisin sanoa ääneenkin, että toivottavasti tuolla on toi koira hanskassa. Koira jäi pellolle käskystä makaamaan, kunnes koirakon ihmis-osapuoli oli meidät ohittanut. Ohituksen jälkeen koira palasi omistajansa luo käskyllä meidät kaukaa kaartaen. Uskomatonta! Jos siinä ei olisi ollut "tilanne päällä", olisin halunnut muutaman kiitoksen sanan näin mahtavasti koiransa kouluttaneelle lausuakin. 

Oliskohan siinä taas saarnaa vähäksi aikaa? Me jatketaan edelleen Luumun kanssa lähes päivittäisiä irtiolemisiamme täällä Vanhalinnan lintukodossamme, jossa ei tule vastaan ristiä eikä sielua. Mutta vaikka se ristinsielu jonakin päivänä sattuisikin tulemaan irtiolon aikana vastaan, uskallan hyvillä mielin sanoa että hallinnassa on. Tulee luokse ja vielä vauhdilla. Pikku-Mumu niin taitava poika.

Loppuun vielä muutama kuva meidän pääsiäispuuhista. Teemun risteillessä Itämerellä me vietettiin Luumun kanssa aikaamme Piikkiössä, jossa ei voitu pariin päivään puhua ainakaan energiahävikistä. Luumu meni pää viidentenä koipena siellä yöunia lukuunottamatta niin vauhdikkaasti, että onkin nyt nukkunut kotona hyvin ;) Mammalle terkkuja, että ensi kertaan!

Uskomaton tämä koiran hajuaisti.
Luumu valitsisi Simban nappulat paljon mieluummin kuin omat tuoreet,
herkulliset, mamin huolella Barffikaupasta valitsemat hevosen sisäelimet. 

Namnam. 

Pidettiin tassutuokio, jossa rasvattiin anturat Relaxant Animalin tassuvoiteella.
On muuten hyvää tavaraa! Anturat ovat talvesta huolimatta pysyneet pehmoisina kuin vauvan pylly. 

Pääsiäinen vei miehestä mehut. 

Soittakaa äkkiä WWF:lle -
kevään mukana meille rantautui norppa!
(C) Sinikka Saari

Kevään ensimmäiset leskenlehdet Liedon Loukinaisissa - eikä tämä ole aprillipila!