Seuraamista Jessican kanssa

Käytiin viikko sitten Sipoossa Jessica Svanljungin koulutuksessa auto pakattuna täyteen koiria, koiranaisia, kahvitermareita ja makeita leivonnaisia. Luumun ohjelmassa oli seuruuta ja jos keritään, niin kaukoja. Huooh. Mistä aloittaisin? Kuvailin tosiaan Jessicalle meidän seuraamista kertomalla, että ollaan menty p*rse edellä puuhun sillä tavalla, että ollaan pitkään tehty pelkästään kovaa ja kivaa ja vasta muutaman kuukauden ajan väkerretty enempi tekniikkaa. Pointti tässä tuli hyvin esille, mutta olishan sen tietysti voinut nätimminkin ilmaista XD Minkä sitä merimies itselleen mahtaa?

Eli mitä me ollaan siis koulutusta edeltäneet viikot ja kuukaudet tehty? Luumun ensisijainen kriteeri on joulukuun alusta alkaen ollut kontakti, ja se on nyt oikeasti hyvässä mallissa. Eikä sillee mun mielestä hyvässä mallissa, vaan muutkin ovat sitä kehuneet, eikä kontakti noussut tuolla koulutuksessakaan kertaakaan esille, kun lukuisista ongelmistamme puhuimme. Vasta parisen viikkoa ollaan keskitytty enemmän käännöksiin (siis muilta osin kuin sen kontaktin kautta) ja paikkaan sekä suoruuteen. Ja nyt kun "valmistauduttiin" tuohon koulutukseen tekemällä paljon seuraamista, tuli sitä myös kuvattua filmille ahkerasti. 

Jännästi videoista näki, että joo Luumu edistää kyllä, ja niissä käännöksissä on milloin väljä, milloin edessä, milloin tiellä ja milloin takapää vaan seilaa mukana - mutta kaikkein suurin ongelmamme onkin kaikkien näiden "pikkuseikkojen" lisäksi poikittaminen! Olenhan tiennyt, että Luumu ei ole ihan suora seuratessaan, mutta kun en sitä itse näe, en ole pitänyt sitä kamalan suurena ongelmana. Ja kun me ei olla treenattu kolmeen kuukauteen seuraamista muutamia askelia pidempiä pätkiä, eihän se ole päässyt poikittamaankaan. Kyllä vaan aina kannattaa videoida, sillä pidemmissä liikkuroiduissa pätkissä Luumu on toooosi vinossa. Ja se tekee sitä siksi kun sitä on aina palkattu siitä. Toki se liittyy myös vähän turhan korkeaan vireeseen, mutta vireestä ja asenteestahan olen sen aina palkannut. 

Nyt jälkikäteen olen iloinen, että tehtiin se tasotsekkaus ennen Jessican koulutusta, ja että siitä on todistusmateriaalia lukuisten YouTube-minuuttien muodossa. Olen tässä kuluneen viikon aikana leikannut valehtelematta useampia tunteja raakamatskua saadakseni nämä eri treenikerroilta napatut pätkät hitusenkaan katsottaviin klippeihin. Monessa otoksessa kun pääosassa oli kourallinen nauravia ja toisiinsa nojailevia naisia, ja vain silloin tällöin ruudulla kävi juoksemassa joku pieni harmaa. Heh. Tässäpä nämä. Enjoy.

Nina Mantereen koulutuksesta oli tähän suuri hyöty, ja yritettiin tuohon poikittamiseen tehdä vasemmassa kädessä lelusta luopumista (jotta koiran voisi palkata sen vasemmalta puolelta). Ylipäänsä lelusta luopuminen osoittautui Luumulle todella hankalaksi, ja todettiinkin, että jokaisella supersankarilla on oma kryptoniittinsa, Luumulla se on luopuminen. Se yrittää kyllä, ja se on aika hauskan näköistä (videolla kolmen minuutin kohdalla). Poikittamista ollaan pyritty suitsimaan myös seuruuttamalla seinän vieressä. Meinasi treenikaverit lentää selälleen, kun kerroin, ettei me olla tämmöistä ikinä tehty. Kuuluu ilmisesti jokaisen tokokoiran pentutreeniin. Heh. No ei kai se myöhäistä vielä ole kolmevuotiaallekaan.

Edistämiselle ei oikein olla osattu tehdä yhtään mitään. Eräänä kertana testattiin lyhyttä hihnanpätkää, jolla voisi antaa pienen paineen siinä kohtaa, kun meinaa mopo nelijalkaisella lähteä täysin handusta. Uskon, että oikein käytettynä tämä on varmasti jonkunlaisille koirille oiva keino, mutta itse olen hihnan käytössä ihan onneton. Siis se vaan roikkuu siinä mun kädessä. Hihna on muutenkin kaikissa tilanteissa ollut aina meidän inhokkijuttuja...

Noita käännöksiä sitten... Ollaan tehty kaikkiin suuntiin ja ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ennen koulutusta koin suurimpana ongelmana vasemmalle kääntymisissä sen, että kun Luumu ei ole ihan täysin korvin mukana, niin se on edistäessään mun tiellä, ja oma kääntyminen on vaikeaa. Plus se ei käytä takapäätään tarpeeksi hyvin. Täyskäännöksissä ja oikealle käännöksissä suurin ongelma oli kaiketi se edistäminen myös sillä tavalla, että jos tuli käännös seis, Luumu oli ehtinyt haahuilla jo pitkän matkaa eteeni ennen kuin itse tai huomautuksesta tajusi peruuttaa oikeaan paikkaansa perusasentoon. Ei kamalan nättiä. Tuleeko nämä ikinä valmiiksi?

Ja viimeisenä murheenkryyninä kokonaisuus. Oma kynnys edes kokeilla täysmittaista voittajan seuruuta on jumalaton. Miten kun Luumu on nyt tehnyt vallan muutaman askeleen pätkiä, niin voinko siltä yhtäkkiä vaatia seuraamaan kaksi minuuttia putkeen? Kun sillä on ollut kriteerinä se kontakti ja nyt harjoitellaan paikkaa, käännöksiä ja suoruutta, niin millä kriteereillä sellaiset täysmittaiset seuruut suoritetaan? Eikö me vaan voida tehdä niitä vielä? Milloin me voidaan tehdä niitä? Voidaanko me koskaan tehdä niitä? Tässä viimeisessä tasotsekki-videossa tehdään pidempää seuraamiskokonaisuutta (välipalkalla), ja se tuntui kyllä kamalalta. Videolta myöhemmin katsellessa yleensä se näyttää kuitenkin paremmalta kuin miltä tuntui, niin nytkin. 

Tästä meidän ongelmamäärästä päätellen meillä olisi pitänyt olla varmaan koko päivä varattuna Jessicalle, mutta yllättävän hyvin saatiin lyhyessä ajassa pureuduttua kaikkein keskeisimpiin juttuihin, ja aikaa jäi vielä ruhtinaallisesti kaukoillekin. Kiitos Elinalle filmaamisesta ja Hennalle muistiinmerkitsemisestä, sillä taisi itselläkin olla vire koulutuksen ajan sen verran korkealla, että tunnin jälkeen pääkoppa vaan kumisi tyhjyyttään. 

Ensimmäiseksi Jessica halusi nähdä Luumun seuraamista, sillä tämähän oli ensimmäinen kerta, kun hän ylipäänsä näki meidän tekemistä. "Jaa niinku liikkuroitko meille nyt jotenki? Apua!" Mut hyvin me siitä selvittiin! Ja vaikka jännitti kovin, pystyin keskittymään ennen kaikkea siihen mitä itse teen. Toisaalta oli myös kovin vapauttavaa, kun tiesi, että tässä nyt vaan seuruutetaan hamaan loppuun saakka ilman välipalkkoja. Luumu joko tekee, tekee omiaan tai on tekemättä, mutta nyt se on sen valinta, enkä mä voi sille enää yhtään mitään.

No hei tosi hyvinhän se teki. Jessica sanoikin, ettei mun tarvitse sen jaksamista pelätä, että se tekee kyllä. Repesin tuon pätkän jälkeen hervottomiin riemunkiljahduksiin, sillä olihan tuo pisin pätkä, minkä Luumu on koskaan seurannut - plus jotain voittajan hienouksia, kuten sivuaskeleita ja hidasta käyntiä! Saman tien kyllä palasin maan tasalle, sillä tulihan siinä myös hienosti esille kaikki ne meidän ongelmat: poikittaminen, edistäminen ja käännökset (mutta ei kontakti!). Käännöksissä erityisesti kuplii (on väljä) ja pysähdyksissä tulee eteen. Kaivetaanpa nyt muistiinpanot esiin. 

Ylipäänsä nyt kun treenataan seuraamista, päätetään jokin kriteeri, joka hiotaan kuntoon, sitten toinen jne. Näiden kanssa ollaan ihan mustavalkoisia. Kun ne ollaan yksittäin saatu kuntoon, voi niiden noudattamista vaatia kaikki kerrallaan. Oliko selvästi ilmaistu? Öö meidän tapauksessa nyt varmaan voi kokonaisuuksissa vaatia sitä kontaktia, kun se kerran on kunnossa, mutta kohta kun ollaan myös saatu suoruus ja paikka reilaan, vaaditaan niiden kaikkien kriteerien täyttymistä yhtä aikaa. 

Meidän seuraamisessa positiivista on kuulemma, että vaikka L poikittaa, perusasento on suora. Käännöksissä se saattaa olla hiukan vino, mutta useimmiten kuitenkin suora. Myös juoksussa Luumu pysyy suorana. Vire on turhan korkea, vähän se höslää. 

Poikitukseen saatiin läksyksi harjoitella sitä Ninankin koulutuksessa esille tullutta palkkaamista vasemmasta kädestä, jota oltiin jo ehditty hiukan aloittaa. Nyt saatiin kuitenkin yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka tehtävästä tehdään Luumulle niin helppo, että sen on myös helpompi luopua kädessä olevasta namista/lelusta. Luumu istuu, ja menen itse sen viereen seisomaan. Annetaan seuraa-käsky. Namikättä tuodaan hiljalleen lähemmäs Luumua (olkavarsi suorassa linjassa sivulla). Jos koira yrittää tavoitella namia, tiukka äp. Kättä heilutellaan, ja koiran pitää luopua namista. Kun luopuu ja pitää katsekontaktin, jes ja palkka vasemmasta kädestä. Koira saa siis itse kääntyä namikäden puoleen > tukee suoruutta. Jotta tämä toimii, koiran pitää ensin osata jättää palkkakäsi rauhaan. Harjoitusta voidaan aloitella kotona viemällä kättä rauhallisesti kohti koiraa.  

Kuvista kiitos Annelle!

Kokeiltiin myös paikan korjaamista lyhyellä hihnalla (jota oltiin sitäkin aloiteltu aiemmin samalla viikolla), mutta tämä ei kyllä toiminut meillä yhtään. Ongelma on, että Luumun paikka on jo heti seuraamisen alettua liian edessä, ja kun se on koko ajan edessä, ei hihnalla muistuttamisesta ole mitään hyötyä. Lisäksi Luumu on niin fyysinen, että se ei kyllä tule piittaamaan pienestä hihnalla nyppäämisestä yhtään mitään. Niinpä poissuljettiin hihnalla muistuttelu meidän treeniohjelmasta. Väärä paikka tuli esille ihan yksinkertaisessa testissä, jossa Luumu teki pa > askel > pa. Toinen perusasento oli ensimmäistä edempänä.

Luumun kovuus tuli useaan otteeseen puolituntisen sessiomme aikana esille. Sen lisäksi että se on niin fyysinen, että ei sen takia piittaa paljon mistään mitä minä teen, se myös viis veisaa aavistuksen paheksuvaan sävyyn lausutuista oijoista. Se vaan kuulemma sanoo mulle oijoi takaisin, ja se on kyllä niin totta. Luumun palautteen tulee olla napakampi äp, ja siihen se vastasi hyvin (siis lopettamalla ei-toivotun käyttäytymisen pelkän olan kohauttamisen sijaan). Se ei piittaa hihnalla nyppäämisestä eikä se piittaa vaikka se nostettaisiin oikeaan paikkaan. Se on ihan että nosta vaan. Ja sekin on niin totta. Saimmekin tästä myöhemmin hauskan ajatusleikin, kun mietimme miten meidän kaikkien koirat reagoisivat seuruun yhteydessä oikeaan paikkaan nostamisesta. Luumu olisi tosiaan ihan että jihaa, siistiä kun nostat, ja samalla nuolisi palkaksi nostajan naaman. 

Paikkaa voi treenata myös palkkaamalla oikealla kädellä selän takaa (meidän vips-palkka), ja kokeiltiin sitä myös. Ei olla joulun jälkeen hirveen aktiivisesti tehty vips-palkkaa, joten pientä muistuttelua vaati. Meidän tilanteeseen kuitenkin kaikkein parhaiten sopivana harjoituksena kokeiltiin paikan treenaamista ensin peruuttamalla ja sitten vauhdista kääntymällä ja oikeasta paikasta nopeasti palkkaamalla. Vaikea selittää, mutta kuvattiin tuota tepsuttelua jälkikäteen videolle. Käytännössä peruutetaan (koira vasemman jalan edessä jollain tule-käskyllä tms.), ja kun koiran kuono on vasemman jalan kohdalla, palkataan vasemmalla kädellä nopeasti. Näitä sarjana muutama, sitten käännytään vauhdissa seuruuseen, ja kun koira ei vielä ehdi edistää, palkataan se oikeasta paikasta. Myös tässä palkataan ainakin välillä vasemmalla kädellä koiran vasemmalta puolelta, ja kaikenlaisesta hillumisesta muistetaan sanoa täpäkkä äp. (Hillumisesta tuli mieleen noita meidän eri treenikertoina kuvattuja videoita katsellessa, että on taas se yleinen kurinpito kyllä löystynyt pahemman kerran! Luumu hyppii vasten aina siihen tilaisuuden saadessaan, ja se saattaa yhden treenin aikana hyppiä varmaan helposti usean kymmenen kertaa ilmaan/vasten. Pitäiskös ottaa joku kurinpalautus meille kummallekin taas repertuaariin..?)

Koska Luumun paikka on heti alusta edessä, ja olen sallinut sen edistää (apua kolme vuotta!), sen oikeaan paikkaan saamiseksi tulen olemaan suurissa vaikeuksissa. Hui! Kuulostaa kyllä pahalta, mutta ei lannistuta! Tehdään tälle mitä pystytään, mutta sen verran lempeitä ollaan kuitenkin itseämme kohtaan, että ei nyt ihan täyden kympin seuraamista tavoitellakaan. Kamalaa, sanoinko noin juuri äsken? Tarkoitan että Luumun paikkakin saattaa näyttää paljon paremmalta sen jälkeen, kun ollaan saatu rintamasuunta suoristettua. Ja jos se edelleen kaikesta treenaamisesta huolimatta on pidemmissä pätkissä hiukan edessä, katsotaan sitten mihin asti paukut riittää sitä paikkaa korjaamaan. Vaikka nyt ollaan tehty ja tehdään jatkossakin vielä teknistä piiperrystä, pyrin kuitenkin joskus hamassa tulevaisuudessa nostamaan sen meidän seuruun jälleen sinne keulimisen rajamaille. Siis vireen puolesta. Köh. Puhunko tässä nyt itseni vielä enemmän pussiin? Tarkoitan että kun se tekniikka on paremmilla kannattimilla noin ylipäänsä, mua ei niin kamalasti haittaa, jos se paikka on sentin - pari liian edessä silloin kun asenne on kohdillaan. 

Summasummarum. Me tehdään nyt jatkossa meidän seuruun kanssa:

• Vasemmalta puolelta palkkaamista
• Paikkaa peruuttamalla
• Erikseen sivuaskeleita, peruuttamista, paikallaan käännöksiä
• Palkasta luopumista.

Täyskäännöksiä tehdään tiiviimmiksi toistamalla käsky kesken käännöksen, ja palkkaamalla myös näistä välillä vasemmalta puolelta. Käskyn toistaminen auttaa myös siihen, että ei käännöksen loppuvaiheessa rynni eteen. Ja tämä on niin totta, ollaan ihan parilla treenikerralla saatu täyskäännökset siistimmiksi. 

Saatiin Jessicalta hirveän paljon kivoja ideoita ja hyviä keinoja ongelmiemme ratkaisemiseksi. Ja vaikka jostain kummallisesta fanityttökohtauksesta johtuen jännitti melko lailla, Luumu oli kuitenkin oma ihana ja etevä itsensä, ja sitä kautta sain omatkin hermot paremmin hanskaan. Ei tarvinnut pelätä että se siellä mitään pöllöilisi, vaan se tuli tekemään juuri mitä pitikin: mun kanssa hommia.

Kotimatkalla

Tässä vielä pari videopätkää tämän viikon MATO-treeneistä. Noissa vasemmalle käännöksissä ollaan kaivettu tuo pentuaikoina käytössä ollut jumppatyyny jälleen esille, ja se toimii kyllä kivasti takapään käyttöä muistuttamassa. 

Mitäs muuta. Ollaan vietetty mukavan tokoton viikonloppu, vaikka välillä tuntuu, ettei elämään juuri oikein muuta mahdukaan. Sen lisäksi tietty, että treenejä suunnitellessa, treenatessa ja treenejä analysoidessa kuluu aikaa, toko valtaa ajatukset myös jotenkin alitajuisesti. Joku oli julkaissut staffifoorumilla kuvan Jengaa staffin kanssa pelaavista lapsista. Hyvä se on opettaa lapsille ja karvalapsille tunnistusnoutoa jo varhaisessa vaiheessa. Piirtelin myös eilen erilaisia heijastinkuvioita paperille, ja tokaisin itselleni ääneen noin hyvä, kun onnistuin leikkaamaan ne ilman, että sakset lipesivät yhtään rajojen ulkopuolelle. Jos sitä palautetta ei saa mistään muualta, niin hyvä se on itse itselleen se antaa. Olinpa etevä. Kerrassaan taitava tyttö.

Mitä tokottomuuteen tulee, tähän astinen viikonlopun leffasaldo on neljä! Perjantai-ilta vietettiin mamman ja Nallen luona, ja lapasia kutoessa tuli Kaikkien kauniiden hevosten lisäksi ratkottua Numeromurhaa. Eilen suunniteltiin Tampereen reissua Jonnan ja Mikon kanssa mokkapalojen, tomaatti-mozzarellapiirakan, I Am Number Fourin ja The Residentin parissa. En vaan meinannut päästä yli siitä, että Javierista oli tehty leffan pahis. Kun se on kuitenkin niin hellunen sillee pohjimmiltaan. 

Luumu jäi eteiseen jumiin XP 

Kaks norkaajaa... 

Brainiac