Tieto lisää tietoisuutta

Mooin juoksut ovat onnellisesti ohitse. Oli se rankkaa aikaa, näin ensikertalaisille. Alussa Luumu jaksoi vielä innostua, mutta sen jälkeen senkin mielestä niin sanotusti seisovasta pöydästä syöminen sai riittää. Pari päivää alkuruokavalikoima jaksaa himottaa, mutta jos kalat hyppivät naamalle vielä yhdentenätoistakin päivänä (!! Voi kyllä !!), siinä alkaa jo rohkeintakin kalamiestä hirvittää.

Aijettä kun mua nauratti.
Nää Ikean lastenosaston sieni ja purjo on
possujen ihan lempparileluja.
Ne muistuttaa muotoilultaan myös anatomisesti
yksiä toisia possujen viime viikkojen lempparijuttuja xP

Juoksupylly ja ihanat pöksyt

Mooi vääntäytyi kyllä mitä merkillisimpiin paikkoihin nukkumaan...

Kyllä se Luumu oli sitten ihana!

Luumu oli onnellinen saadessaan pikkusiskonsa jälleen takaisin.

Mitäs muuta Vanhalinnan auringon alle? Elämä on rutiinia päivästä toiseen tällä hetkellä. Ollaan liikuttu Luumun fyssarin ohjeiden mukaan enintään puolen tunnin lenkkejä nyt itse asiassa tasan kaksi viikkoa. Tässä menee Hakkisten omakotitaloalueella semmoinen sopiva reilun parin kilsan kierros, joka ollaankin sitten kierretty kolmesti päivässä. 14 päivän ja suunnilleen 42 identtisen lenkin (nuuskuttelutiheydestä riippuen á 26 - 32 min) jälkeen alkaa lievästi sanottuna seinät ja ojanpielet kaatua päälle, mutta nythän meillä olisikin lupa jo alkaa pidentää matkaa ja palailla normaaliin elämän pikkuhiljaa. Mulle tuli vaan viime viikon tiistaina joku semmoinen olo, että olisko siinä Luumun jalassa kuitenkin ollut vielä jotain. Soitin siltä seisomalta meille ajan ortopedi Eva Einola-Koposelle, kun eihän tää nyt tällaista voi olla elo. Voi olla, että kyse oli enemmän vainoharhasta kuin mistään muusta, mutta silloin ajattelin, etten mä kyllä uskalla liikuttaa sitä yhtään rajummin, ellei sitä ensin tsekata kunnolla.

Sen jälkeen Luumu on ollut taas ihan oireeton. Jopa tämän melko raskaan viikonlopun jälkeen, mitä vähän kerkesin jo tietysti ennakkoon pelätä. Lauantaina meillä oli täällä terassinavajaiset talkooporukalle, ja koirat tietty monta tuntia siinä tuhtailivat pihalla, vaikka eivät sääntöjemme puitteissa siellä riehua tai päättömästi juoksennella saakaan. Sunnuntaina käytiin kyläilemässä tuttavaperheen luona, ja heillä oli siellä ihana suuri ja aidattu nurmipiha, jossa lapset tykkäsivät vähän heitellä palloja. Ensin mietin että voi fak, mutta sitten toisaalta taas ajattelin, että no nythän tässä nähdään hyvin, että reagoiko se jalka tämmöiseen rasitukseen jotenkin. 

Mooi ei ihan vielä(kää) osaa odottaa lupaa liikkua kuvaamisen jälkeen ;)

No eipä reagoinut, joten tällä hetkellä fiilikset eläinlääkärille menemisestä ovat tosi ristiriitaiset. Taisinkin viime tekstissä kirjoittaa, että olen vältellyt lekureita viimeiseen asti ja elänyt Luumun kastraation ja samalla tehdyn polvikontrollin jälkeiset puolitoista vuotta unenomaista rinnakkaistodellisuutta, jossa Luumu on terve, kunnes toisin todistetaan. Ehkä pahinta olikin tehdä se päätös ortopedille ajan varaamisesta. Ikään kuin se ajan varaaminen tai sinne vastaanotolle meneminen automaattisesti tarkoittaisi, että se on rikki. Kun olin ajan varannut (kaikkea muuta kuin akuuttina tapauksena parin viikon päähän), olin jopa ehkä aavistuksen helpottunut. Olen joka tapauksessa tiedostanut, että joskus se on kuitenkin kontrolleerattava, miksei siis nyt. Ei se sitä tosiasiaa muuta mitä se on. Se on yhtä terve tai sairas vien mä sitä eläinlääkärille tai en. Ja se höpinä siitä että tieto lisää tuskaa on ainakin ihan bullshittiä. Eletäänhän me nytkin jo parhaamme mukaan lihas- ja nivelkuntoa vaalien, joten ei ne tulokset sinänsä juuri mitään muuttaisi. 

Mooi on kyl niin mainio. Se kyntää mudassakin ihan kuin virtahevot konsanaan.

Koiria vai lehmiä..?

Koskaan ei tarvitse olla yksin. Pus.

Jos Mooia ei missään näy ja jostain kuuluu tyytymätöntä mölinää, siellä se on jumissa sohvan alla.
Mooi. Taas!

Totta kai mua pelottaa mitä sieltä löytyy. Ja mitä tarkempia tutkimusmenetelmiä käytetään (kuten nyt vaikka sitä ct-kuvausta), sitä varmemmin sieltä jotain löytyykin. Enpä usko olevani kovinkaan väärässä väittäessäni, että ct-kuvauksessa ihan taatusti suuresta osasta koiria löytyisi yhtä sun toista - eri asia on mitkä löydökset aiheuttavat oirehdintaa tai kipua/epämukavuutta. Enkä mä edes tiedä kuvataanko sitä. Voi olla että sitä väännellään ja käännellään, ja parhaassa tapauksessa huoleni todetaan turhaksi. Toisaalta olen kumma kyllä varautunut sellaiseenkin pahimpaan, että Luumu joutuu leikkauspöydälle, mistä seuraa pitkä sairasloma sekä kuntoutusprosessi. Tällä hetkellä sekään ei tunnu ylitsepääsemättömältä - kunhan nyt saadaan selvyys eikä jouduta kokonaan tokosta eläkkeelle. Se olisi jo niin paha diagnoosi, etten sellaiseen osaisi ikinä varautua saati siitä toipua.

Kesämies

Fiksummat tajuaa hakeutua varjoon...

Ollaan vietetty jonkun verran aamupäiviä ulkona.
Etenkin kun niin aiheeseensopivasti luin tämän tekstin.

Mooi pääsi meidän kanssa Mikon ja Jonnan mökille jokunen viikko sitten,
kun Luumu paranteli kotosalla koipeaan.

Kohta se varmaan tiputtaa jotain herkullista, Kirppu.

Mooi nyt sä varmaan ymmärsit jotain väärin.
Mehän just tultiin kotiin...

Mulla on ollut tässä yks tai parikin kirjaprojektia, ja Loen Supernaiivissa se niin sattuvasti sanottiin: "Yölliset ajatukseni eivät ole varsinaisesti onnistuneet tekemään minua aikaisempaa kuolemattomammaksi". Niinpä ainakin tällä hetkellä mennään ensi viikon lekuriajalle ihan positiivisin mielin. Se keventäminen mitä sillä on ollut, on ollut niin pikkiriikkistä, ettei sitä monikaan olisi edes huomannut; se on saatu jo pariin otteeseen vastaamaan fysioterapiaan toooodella hyvin; ja se on ollut täysin oireeton viikon, voisi jopa sanoa kaksi.

Ette ikinä arvaa miten tässä kävi. Mooi nappas ton Luumun ensin!

Ei ollut varmaan sulle tarkoitettu se...

Nojoo, semmoista tänne. Alkaa tosissaan toi puolen tunnin hihnalenkitys ottaa kupoliin, kun pellollekaan ei olla päästy nollaamaan pollaa... en edes muista milloin viimeksi! Mooillekaan en ole uskaltanut antaa mitään vapauksia, kun en tiennyt miten hormonaalinen otus siitä juoksujensa aikana tulee. Sitä ylitsepursuavaa itsensä Luumulle tarjoamista lukuun ottamatta sillä on kyllä pysyneet kivasti aivot päässä. Se vähä kotitokoa mitä me ollaan tässä kuluneiden viikkojen aikana tehty, siihen se on pystynyt keskittymään tavanomaisesti ja omana iloisena itsenään. 

Siellä sataa, ei siis edes kannata nousta ylös...

Mooin herkku

Ja uskokaa tai älkää, ainut kasvikunnan asia, jota Luumukin syö ihan mielellään.

Puhtaiden pyykkien päällä on paras paikka päikkäreille.

Kantoliinailua metsässä. Jos katsotte oikein tarkkaan,
saatatte nähdä taustapiruna jonkun linssiluden.

Mooikin on saanut opetella etujalkojen tarjoamista tasapainotyynyn päälle.

Se positiivinen tokoenergia, mitä me Riitan koulutuksesta saatiin, on kyllä kauttaaltaan kadonnut. Olen vaipunut johonkin horteiseen tokomasennukseen, eikä edes Suomen aivan käsittämätömän hieno pöydänputsausmatka Moskovan MM-kisoihin saanut tokopropellejani pyörimään. Toki eihän mulla ollut edes sitä striimiä, kun en muutenkaan olisi ehtinyt viikonlopun aikana juuri seurata. Ens vuonna me niin järjestetään kisakatsomo ja villit tokoämämbileet! (Ja hei ainiin! Kyllähän kaikki huomasi, että Venäjän joukkueessa oli staffi. Staffi!)

Kyllä tää tästä, niinkuin se aina siitä. Helpottaa, kun päästään kuulemaan Luumun diagnoosi, ja nyt kun muutenkin vähän aktivoituu tekemään niiden kanssa jotain pientä. Lisäksi tässä on nyt loppukesäksi kaikenlaista pientä mukavaa puuhaa, aloitetaan nyt vaikka ihan ensi perjantain Hilskan koulutuksesta. Ilmoitin Mooin myös pariin näyttelyyn (erkkariin tulijat voi ilmiantaa itsensä kommenttikenttään ;)), ja syksymmällä mahdutaan toivottavasti FitDogin kuntoilijoihin. Siinä kohtaa kun äitiyslegginsit alkaa tuntua jälleen ihan sopivilta ja Koskenlaskija sekä graanapadaana ovat ruoanlaitossa enemmän sääntö kuin poikkeus, ei varmaankaan ole järkevää kaivautua yhä syvemmälle sohvan uumeniin. Tässä vielä ihan "muutama" kuva meidän viimeajoista. 

Pakko laittaa kun tää näkymä on niiiiin söötti!

Luumu mitä asiaa?

Aika intensiivinen tuijotus tällä toisella, kun on ruoka kyseessä ;)

Pikkuhupia meidän lenkkireitillä. Lapset olivat unohtaneet katuliidun, niin piirsin siihen sitten Luumun kuvan.
Muistuttaa kyllä vähän possua. Siis niinku oikeestikin.

Seuraavalla lenkillä siihen viereen oli piirretty jo enemmän.
(Ja kyllä nyt yhden possun pe*se aina kuvaan mahtuu.)

Voi Mooi...

Nää odottaa vieraita :D

Mustikkapiirakkaa tuli eräänkin kerran tehtyä talkooporukalle.
Ja ihan baiteveinä, kehuttiin muun muassa parhaaksi koskaan ikinä!
Taikina on täältä.

Ina kävi hakemassa Tervoja ja toi vaihtarina kahveja Ruotsista saakka!
Ne oli niin komeissa pakkauksissa, että pääsivät
ihan paraatipaikalle, kunnes tulevat pikkuhiljaa juoduksi.

Mutakakkua tuli tehtyä terassitalkoolaisille myös.

Juhannuksesta ei tullut tänä vuonna otettua kovin montaa kuvaa.

Tässä niistä toinen.

Täällä Vanhalinnassa on ollut kyllä nyt monesti tosi kauniita auringonlaskuja.

Ja pionit kukassaan just nyt.

Piti laittaa mansikoille verkko, kun joku hyväkäs oli piruvieköön käynyt maistamassa!
(Tällä kertaa en voi syyttää koiria tästä... ehkä...)

Ja nyt täällä odotetaan terassinavajaisvieraita.

Oli hyvät kekkerit!

Mooilla oli naama jäätelöstä tahmea vielä seuraavanakin päivänä...

Aikamoiset pilleet!

"Ja aamulla heräsin possun vierestä", sanoi kumpi kummalle...?