Liian fiiliksissä

Kurssille mars, humputihumps!

Ollaan nyt pari keskiviikkoa vietetty Mooin kanssa tokokurssilla. Ei mahduttu Nuuskuille, ja TKK:n alo/avo-kurssi sopi huonosti aikatauluihin. Meinattiin jäädä ihan tyhjän päälle, ja ryhmässä treenaaminen olisi oman aktiivisuuden varassa - mutta onneksi Elina lupasi vetää meille 6+ kerran tokokurssin! Pari viime kertaa mukana on ollut toinen meille vieraampi vielä kisauraansa korkkaamaton koirakko, ja toivottavasti saadaan vielä kolmaskin innokas oppilas kurssin jäljellä oleville kerroille. 

Eräistä sunnuntaiaamun treeneistä. 

Kyllä nyt eväät pitää olla :D 

Kipsalla oli kohtalaisen hauskaa.

Meillä on ollut niin hauskaa! Ja vitsi miten me tarvittiin tätä. On niin rentouttavaa ja kehittävää saada kerrankin laittaa omat aivot narikkaan ja surffata vaan toisen koutsauksen alla. Yksittäisiä koulutuspäiviä lukuun ottamatta siitä alkaa olla varmaan kolmisen vuotta, kun me ollaan viimeksi Luumun kanssa treenattu kouluttajan kanssa ryhmässä, ja Mooille jopa toisen koiran kanssa samaan aikaan treenaaminen on uutta. Elina oli tietysti suunnitellut meille ihan tärppitreenin, ja ns. luppoajalla (jolloin kouluttajan huomio oli toisessa koirakossa) meille avautui täydellinen mahdollisuus treenata siihen käymistä (rauhoittumista tekemisen välillä ja siitä taas tekemään tulemista), leikkimistä (irrottamista, irti leikkimistä toisen koiran läsnäollessa, toiseen leluun vaihtamista, lelun vaihtamista namiin, leikin lopettamista) ja mun kanssa kävelemistä (eli siirtymiä paikasta toiseen > voi hyödyntää myöhemmin kisakehässä liikkeiden välissä).

The smaller the toy, the greater the joy ;) 

Ei kysymystäkään kuka tämän(kin) erän mahtoi viedä.

Mä olin yhtä hymyä ennen ensimmäisen tunnin alkua, ja vitsi se hymy vaan leveni kohti korvia ja kauas niskan puolelle tunnin edetessä. Treeni oli haastavaa, mutta Mooi selvisi niin hyvin! Mä olin ihan hirmu yllättynyt siitä miten hienosti se jaksoi keskittyä, ja erityisesti mun kanssa -siirtymät oli ihan killeritasoa. Toisen koiran läsnäolo häiritsi alkuun vähän (mm. perusasennot selkä päin koirakkoon olivat aluksi apukäden varassa), mutta loppua kohden lievä epävarmuus näkyi enää jätöissä. Jätöt nyt ovat muutenkin meillä työn alla (treenimäärää pitäisi lisätä, ja jättöjä pitäisi tehdä enemmän erilaisissa ympäristöissä ja eri häiriöiden alla), joten helpotettiin niin paljon kuin vaan pystyttiin (mm. luoksetuloja tehtiin vallan apparin käsistä lähettäen).

Sylilapsi 

Kirppu nukkuu eikä äitillä ole töitä!
Asemiin sohvalle! 

Paljon ollaan käyty kävelyllä kaikkialla.
Tässä ollaan Maariassa.
Luumu oli varmuuden vuoksi kotona (tää oli just sen peltotällin jälkeen). 

Löydettiin leskenlehtiäkin. Aikaahan tästä on toki...
Kuvia piisaa taas useamman viikon tarpeiksi. 

Johonkin taas matkalla. 

Mooin kanssa sylitysten.

Jättöjen lisäksi hankalaa oli irrottaminen. Leikki oli raivoisaa, ja panostin tietysti itsekin siihen kovin. Mitä haastavampi tilanne, sitä intensiivisempi leikki. Hurja leikki nosti tietty kierroksia entisestään kaakkoon ja vähän koillisenkin puolelle, ja siitä mielentilan napsauttaminen irrottamiseen ja aktiivisuuden tarjoamiseen oli pikkumuijalle vaikeaa. Enemmän pitää jojotella irti-kiinni-irti-kiinni-tyyliin ennen treenejä / treenien alussa, kuten muistan mulle hiljattain neuvottaneen... Kuinka monta kertaa ihmiselle pitää samasta asiasta sanoa ennen kuin se tekee asialle mitään..? Jää nähtäväksi.

Merikapteeni 

Koko perhe Maskun Rivieralla eräänä sunnuntaina. 

Iltalenkillä. Kirppu on erityisen innoissaan.

Vettä satoi melkein vaakatasossa.
Jostain syystä oikein kukaan ei ollut innoissaan. 

Tässä me ollaan Varissuon kuntopolulla katsastamassa vanhoja nurkkia. 

Missä me ollaan ja koska täältä saa tulla pois? 

Tää jengi :D 

Taustalla jököttävät hanhet oli aika pelottavia! 

Luumu halusi ihan väkisin jo uimaan... Ei se ihan kokonaan sentään kastautunut. 

Meistä on Luumun kanssa tästä kohtaa useampikin kuva historiassa, mm. täällä.
Vähän on sakki kasvattanut kokoaan ;) 

Ekalla kerralla katsottiin perusasennon tekniikkaa ja häiriökestävyyttä. Koska Luumulla on ollut tapana edistää, mä olen rakentanut Mooin perusasennon tietysti liian taakse. Se korjaantuu kuitenkin helposti palkkaamalla vähän eteenpäin, joten no worries. Häiriön kesto oli tällöin kuitenkin ihan omaa luokkaansa, tosin toisella kerralla hoksattiin, ettei M ymmärrä vielä katkeamattoman kontaktin olevan osa pa-käskyä. Ekalla kerralla tehtiin myös paljon harjoituksia, joiden tarkoitus oli totuttaa vihreät koirat työskentelemään toistensa läsnäollessa. Toinen teki luoksetuloja samalla kun toinen teki paikkaistumista lähellä. Itse sai valita koiran rintamasuunnan luoksarintekijöihin nähden, ja Mooi onnistui vimpalla toistolla ihan hyvin, vaikka oli hoksottimet suoraan äksöniä kohden suunnattuna. Sillä on kyllä valtava motivaatio toimia oikein, mitä muistan joskus aikaisemminkin ihastelleeni. Luoksareita tehtiin myös muutaman metrin pituisessa neliössä siten, että toinen istui perusasennossa toisen juostessa luokse neliön vastakkaisella sivulla. Tässäkin jätöt osoittautuivat haastavimmiksi, mutta muuten ei toisen tekeminen kiinnostanut millään tavalla.

Ekan kerran lopuksi tehtiin vielä muutama irtoaminen ruutuun kutsumalla ja lelulle lähettämällä. Mooin kanssa saa aloittaa ruutuhommat niin pitkän tauon jälkeen ihan alusta, mutta nopeasti se siitä taas kehittynee.

Paikoin oli maaliskuun lopussa jo niin lämmintä meidän teneriffalla, että paksun viltin kanssa tarkeni. 

Mooi kävi vaan koko ajan kärttämässä Luumua juoksemaan, niin sai viettää päiväuniaikansa sisätiloissa. 

... ja sit yhtäkkiä satoi taas lunta. 

Siis #wtf?? 

Ja kohta taas tavattiin sammakoita... 

... ja oli muutenkin nättiä kaikkialla.

Toisella kerralla muistuteltiin hyppyjuttuja (taas ne jätöt!), ja toinen koira kävi siihen sillä aikaa. Luoksareita tehtiin houkutusten highwayllä kolme tai neljä toistoa, ja aina vaikeutettiin loppua kohden (alussa sai hetsata lelulla, lopussa kokeilin ihan kokeenomaista asentoa ja kiskoin lelun esille vasta kun Mooi oli ihan lähietäisyydellä musta). Ihan ekalla toistolla Mooi meinasi napata viimeisenä highwayllä olleen ruutunauhamytyn, mutta siitä tokeentuneena suoritti loput toistot vauhdikkaasti ja fokusoituneesti. Edes yhdessä purkissa houkuttelevasti tuoksahdelleet edellispäiväiset treeninamit eivät vetäneet pikkuahmatin nenää puoleensa, mistä saisi tietysti piirtää rastin vaikka treenimuistion kanteen.

Pojat kattelee tuubista lastenlauluvideoita 

Missä aurinko, siellä lapset.

Ostin elämäni ekat Converset. Onko se varhaiskeski-iän kriisiä vai ihan vaan koska nää on siisteimmät kengät ikinä?

Niin oli hupaa metsässä uudella polulla, että melkein myöhästyttiin kotoa! 

Niin on taas kaksikolla ilmeet synkassa, että!

Nouto aiheuttikin sitten vähän enemmän päänvaivaa. Mooi lähtee kyllä hetsinoutoihin ja tuplaheittoihin, nostaakin, mutta tiputtelee ihan älyttömän paljon. Kotona olen (hävettävän vähän kyllä) saanut nyt käteenluovutuksia siten, että laitan Mooille kapulan suuhun, ja menen sitten itse selin ja kyykkyyn johonkin vähän hankalampaan paikkaan (tyyliin sohvannurkkaan olkkarin pöydän taakse), ja kannustan Mooia tulemaan luokse. Näin se joutuu keskittymään kapulan pitämiseen samalla kun se selvittää tietään mun luokse. Mooin ongelmat noudossa johtuvat kuitenkin siitä, että mä en ihan oikeasti vieläkään tiedä mitä mä koko noudon kanssa teen. Kun mulla ei ole selkeää ajatusta, epävarmuus heijastuu tietysti Mooin tekemiseen. Mulla saattaa olla hyvä suunnitelma, mutta mulla ei ole sitä varasuunnitelmaa, jos kaikki ei menekään sen A-suunnitelman mukaan. Ja yleensä näköjään tän noudon kanssa niin vaan käy. Aina tapahtuu jotain mitä mä en osaa ennakoida, ja sit me ollaan kummatkin ihan solmussa koko prkln liikkeen kanssa. 

Rutiininomaisempi treenaaminen Mooin kanssa on opettanut,
että älä jätä nameja.
Edes suljetussa pussissa, laukkuun sullottuna, auton takapaksiin... 

... koska sillä ei kyllä omatunto kolkuttele,
kun se ratsaa auton sisälmyksiä menemään minkä kerkiää. 

Kirppu taitaa syödä keittiössä jotain, ja Mooi kuvittelee olevansa jonkun käskyn alla
olohuoneeseen teljettynä. Hassu. 

Yks aamupäivä oltiin melkein neljä tuntia treenikentällä.
Sen jälkeen vähän Rituliinaakin väsytti! 

Nää oikeesti heräili tällee käsi kädessä yhtenä aamuna!

Niinpä jälleen kerran: olipa ihanaa kun kurssilla ei tarvinnut ollenkaan ajatella itse! Kun Mooi ei toiminutkaan ihan just niin kuin me oltiin ennakoitu, mulla ei kerennyt sormi mennä suuhun, kun sain ihanan yksityiskohtaiset toimintaohjeet. Hengitä. Suorista selkä. Kehu sitä. Auta sitä. Ota askel. Auta sitä taas. Silitä. Kehu. Ota kapula. Kehu ja palkkaa. AAAAAh. Voisinko mä saada tämän nauhalle jooko, jotta mä voisin kuunnella sitä vaikka nappikuulokkeista samalla kun treenataan Mooin kanssa kaksistaan. Tai oikeastaan vaikka valaanlaulukin saattaisi auttaa. Koska eihän tämä nyt hittovie mikään elämän ja kuoleman asia ole. Perusjuttuja hei.

Treeneihin menossa. Luumu oli tosin mukana vain seurana, sillä oltiin menossa tästä suoraan mamman luokse. 

Mooin kanssa odotellaan juoksulenkkiseuraa. 

Samaan syliin pitää tunkea. 

Luumua väsyttää ulosmenoa odotellessa.

Olin aiemmin saanut läksyksi rakentaa Mooille kapulan pitoon kehukestävyyttä, eli että luukku ei aukeaisi automaattisesti aina kun mä avaan suuni sanoakseni mitä tahansa. Se olikin edistynyt ihan hyvin, ja tykkään siitä millainen tiukka ja tarkka pito Mooille on muodostumassa. Se myös innostuu kapulan näkemisestä nykyään, ja lähtee ihan innoissaan noutamaan ja nostaakin hyvin. Kapulan kuljettaminen on kuitenkin nyt se kynnysasia ja erityisesti mun lähestyminen kapula suussa. Sainkin kotiläksyksi tehdä ihan yhden askeleen siirtymiä niin että Mooille kapula suuhun perusasennossa, sitten mä otan askeleen eteenpäin ja kannustan sitten vaikka vähän kädellä auttaen Mooia tulemaan sen askeleen verran siihen mun viereen. Saatiin nämä toisella kurssikerralla ihan hyvin alkuun, ja pääasia on, että mulla on nyt joku selkeä suunnitelma kotona tekemiseen. 

Ihan pikkusen alkaa nää lemmenkipeät fasaanit kyllästyttää. 

They're everywhere, everywhere! 

(Hupsista miten likaiset housut!)
Mooin kanssa ollaan tehty lenkeillä vähän mielentilatreeniä noiden fasaanien kohtaamisen suhteen.
Luumu aika hyvin jo jänisten ym. jälkeen tajuaa naksahtaa odottamaan palkkaa.
Mooi opettelee vasta laskemaan kierroksia.

Elinaa hiukan nauratti kun se näki miten innoissani mä kurssista olen. Me ollaan tehty niin paljon yksin hommia, että tämmöinen kiinteä treeniaika kerta viikkoon on nyt ihan nappi läpeen meille. Mä jaksan vuosi toisensa jälkeen ihmetellä miten Elinalla piisaa erilaisia treeni-ideoita, ja miten sillä on niin hurjan tarkka koirasilmä. Ja näköjään vuosi toisensa perään mä ihmettelen miksei se tee tätä työkseen! Ja silti mä yllätyin miten just meidän tilanteeseen sopivia harjoituksia Elina oli meille keksinyt, ja miten osuvaa palautetta me kaikesta saatiin. Joten en kyllä todellakaan turhaan intoillut, vaikka Elina alkuun epäilikin, etten vaan olisi tästä kaikesta vähän liian fiiliksissä <3

Pääsiäisenä piipahdettiin pariksi yöksi Helsinkiin mummilaan,
ja nää hönöt tietty melkein muutti norkomaan keittiön notkuvien pöytien ääreen. 

Valmiina kävelylle! 

Meillä on ollut nyt pari erilaista kantoreppua testilainassa,
ja on nää kyllä etenkin koiria ulkoiluttaessa käteviä! 

Pääsiäistulilla 

Erään Kyöstin sanoin: voin ottaa.

Nyt sit palkkaa ja sassiin.
Jonkun saakelin rehun vieressä pistät pönöttämään.

Luumun kanssa meinasin kyllä olla vähän turhan fiiliksissä. Se kävi fyssarilla pari viikkoa sitten, ja kuukausi sitten pellolla käynyt jättiläismäinen törmäys näkyi toki kropassa, mutta hittiä oli tullut oikeaan lapaan, joka on kuulemma melkeinpä onnekkain paikka, mihin törmäys voisi osua. Massa suojaa, ja Tanja sanoi, että jos samankaltaisen osuman olisi saanut vaikkapa bordercollie, se olisi taatusti ollut ihan tuhannen solmussa. Kaikenlaista hoidettavaa törmäyksen myötä Luumunkin kropasta löytyi, mutta kaikki saatiin hyvin auki, ja muilta osin Luumu oli hyvässä kunnossa. Voisin jopa alkaa pian kuljettaa sitä mukana treeneissä (jotain pientä tekemässä ainakin alkuun) ja varata vaikka koirauimalaan ajan. Minkä tässä elämässä on oppinut, on että jos joku asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se usein onkin. Tanja sanoi nimittäin hoidon päätteeksi, että myöhemminhän saattaa käydä ilmi, että törmäyksellä onkin ollut kauaskantoisempia seurauksia, mutta että näistä ei koskaan tiedä, ja nyt vaikuttaa hyvältä. 

On pidellyt ilmoja!
Aurinko paistaa ja lunta sataa.
Ja kohta on vappu. 

Ja sit on taas välillä ollut niin nättiä, niin nättiä... 

... no eikö? 

Juu nyt ei irtoo enää posetusta. 

Tänäänkin on satanut vuorotellen räntää ja rakeita,
ja niiden välissä on aurinko paistellut.
Kerettiin päivälenkki suht hyvissä kelein.
Aurinko höyryttelee loskat nurmelta, näettekö?
Koiratkin ihmetteli.

Ja niinhän sitä vaan taas kerran käytiin klinikalla ontumatutkimuksessa. Kerettiin fyssarikäynnin jälkeen palata jo normaaliin liikkumiseen, eli suunnilleen kahdeksan kilometrin remmilenkkipäiviin (kilometrimäärä yhteensä siis), mutta en ollut pitänyt vielä irti missään. Viikonvaihteessa Luumu alkoi kuitenkin levon jälkeen jäykistyä oikeasta etusestaan, ja onneksi Eva otti meidät heti pääsiäisen jälkeen klinikalle vastaan. Kattavassa ontumatutkimuksessa selvisi, että oikea olkajänne on saanut sen verran hittiä, että se on varmaan nyt rasituksessa väsynyt ja todennäköisesti tulehtunut vähän. Luumu kuitenkin liikkui kaikin puolin niin hyvin, että todennäköisesti mitään ei ole mennyt sen pahemmin rikki, vaan poikkeustila saataneen tulehduskipulääkekuurilla (Onsior) kuntoon. Lisäksi käydään nyt pari viikkoa paristi viikossa laserissa, ja ennen lenkkiä hoidetaan olkaa lämpimällä ja lenkin jälkeen kylmällä. Sohvalle ei kuitenkaan saa jäädä makoilemaan, vaan eka viikko mennään noin 5 km / pvä ja toisella viikolla pitäisi palata jo normaaliin rytmiin (remmilenkkejä tosin, ei vielä irti). Tulehduskipulääkekuurin loputtua meillä on muutaman päivän päästä kontrolli, ja toivottavasti tila on siihen mennessä mennyt parempaan, sillä vaihtoehtona on siinä kohtaa sitten nukutus, ultraus, kuvaaminen ja mahdollinen prp-kantasoluhoito. Huh. Nyt sojottimet ristiin, että edes kerran päästäisiin vähällä.

Bujoilua kaikki yhdes koos 

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan tyynylläin 

Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin... 

Arki-illan luksusta 

Hyvä juoma, hyvä ruoka, hyvä Moderni perhe ja hyvä staffiseura.

Diagnoosi oli tosiaan vähän mitä olin uumoillutkin, ja olinkin aloittanut tulehduskipulääkekuurin heti ontuman alettua pari päivää aiemmin. Ketutti vaan taas kuin pientä jyrsijää juoksupyörässä, kun en ollut huomannut mitään aiemmin. Kysyinkin, että pitääkö mun tästä lähtien ajatella, että mitä tahansa raffimpaa cuttia käy, aina on jotain klinikkavisiittiä vaativaa hoidettavaa, vaikka mitään ulkoisia oireita ei näykään. Eva sanoi, että jos olisin nähnyt mihin osaan Luumua törmäys osui, olisin voinut aloittaa kylmä/lämminhoidon sekä tulehduskipulääkityksen saman tien. Lisäksi näissä kävelyttäminen auttaa, eli ei parane jäädä laakereilleen lepäilemään.

Anteeks mutta täällä on ihminen välissä!

Jos mä en oo kotona, mä saan välillä vatsappiin tämmöisiä viestejä.
Ne on IHANIA <3 

Lullukoira mököttää, kun me lähdettiin Mooikoiran kanssa reenilöihin.

Mutta kaikesta huolimatta ihan tosi hyvissä fiiliksissä ollaan täällä. Ei liian, mutta tosi. Luumu ei meinaan ollut kipeä mistään muualta, vaikka Eva kokeili selkää myöten ihan kaiken. Lisävarmistus mulle siitä, että kyllä niihin omiinkin fiiliksiin voi luottaa, vaikka silloin tällöin sitten hoidettavaa löytyykin kaikesta kyttäämisestä huolimatta. Se nyt vaan on semmoinen "Eemelin touhutorvi" tuo Luumu. Että herran luonteenlaadun tuntien ei se ole kuulemma ihmekään että välillä sattuu ja tapahtuu. Arvailujen varaan tällä hetkellä jää että miten jumissa mahtaakaan olla Mooi, sillä sehän oli tietysti toisena osapuolena tässä epäonnen peltomuksauksessa, eikä siinäkään ulospäin mitään näy. Ajattelinkin itse asiassa ottaa sen Luumun seuraavalle fyssariajalle toukokuussa (ellei L siinä kohtaa näytä tarvitsevan sitä kipeämmin). Saa nähdä mitä likka meinaa. Heh. Mooi siis.

Koska tää kurssi oikein alkaa? 

En ole varmaan muistanut laittaa kuvaa Mooin "uudesta" välikausitakista!
Onko tutun näköinen? No se on just tästä takista tehty. 

Löytyi jotain muitakin vanhempia potretteja... 

Talvi vähän niinku meni jo, mutta ilmojen puolesta voi hyvin poltella kynttilöitä.
Ens viikolla on vappu, huh!
Ostin tämän sieltä mun kynttiläkutsuilta! Eikö ookki hieno!? 

Ja kun nyt näitä ikivanhoja kuvia alettiin jakaa,
tässä yksi suosikkini viime talvelta.
Flora vaan on syrän! 

Ei leivottu pääsiäisenä pashaa, mut mustikkarahka sai kelvata.
Vimpassa kuvassa joku kolmaskin on tullut osingolle.

Aika lailla uomissaan kulkee elämä täällä Vlinnassa. Loman jälkeisestä arkeenpaluumasennus-/oltiinkomeedesmissään-ihmetyksestä ollaan selvitty, ja oikeastaan tämä on taas aika mukavaa. Elo tämän eläintarhan ja näiden lapsukaisten kanssa. Kaikki se meneminen, tuleminen ja oleminen. Oikeastaan tää on just sitä elämää mihin mä ilmoittauduinkin. Vapaaehtoisena vastoin parempaa tietämystäni. Ei vaan riemusta kiljahdellen ja kantapääloikilla hypähdellen.

Tää on just siltä peltolenkiltä. 

Oujee... Ei huolen häivää.

Fyssarin jälkeen vielä hymyilyttää. 

Ja kuinka sitten kävikään?
Ihana pipityyny on Punaisen norsun. 

Kirppumiehen kanssa oltiin Raadelmassa Oivan luonnetestiä tänään seuraamassa.
Hienot pisteet hienolle miehelle.