keskiviikko 8. marraskuuta 2017

5 välttämätöntä välinettä koira-arkeen

Jestas että on tehty hommia. Täällä olen pusertanut kuukauden työt puolessatoista viikossa samalla kun ollaan puuhattu Kirppumiehen kaksivuotissynttäreitä alkavassa flunssassa, selkäkivussa ja naama ruvella. Mutta koska kukaan ei halua kuunnella jäkätystä, leikitään että kaikki luisti sutjakkaasti kuin... räkä liukumäessä. Lopputuloksena oli kuitenkin salama-autokakkuisat, ilmapalloisat ja juhlavieraisat pilleet, joita juhlittiin pitkälle toista viikkoa. Vaikka tietty kakkukin hyvältä maistui, parasta kuitenkin omasta mielestä pikkumiehen kasvamisessa on tällä hetkellä puheen äkkinäinen kehitys. Saan hänestä pian ihan todellisen apparin treeneihinkin, sillä niin vaan kaikella karismallaan jäpä jo huutelee koiriakin pihalta "Muummuu, Moinää". Ja arvaatteko mitä tapahtuu, jos "Moinä syäjää kä"? No Mooin pitää tulla syömään ikkunassa pöristelevä kärpänen!

Tällä viikolla ollaan sitäkin enemmän otettu löysin rantein ja palattu (koira-)arkeen ihan tassupesuja, kurasuihkuja ja hiekkaisia lakanoita myöten. Ensilumi tuli ja meni, ja kelit näyttää oikeinkin keväisiltä hetkittäin. Mutta miten sitä taas selviääkään näistä mustiakin mustemmista talven kuukausista, kun edessä ei ole muuta kuin pimeyttä, rankkasateita, puuskittaisia tuulia ja tietty loskaa. Maailmassa ei ole niin paljon punaviiniä, että marraskuu muuttuisi mitenkään siedettäväksi. Siitä huolimatta tai ehkä just sen takia kokosin teille viisi välinettä koira-arkea helpottamaan. Koska sitähän tää suomalainen loppusyksy on, välineurheilua tai ihan vaan -elämää.

1. Hyvät ulkoiluhousut. Suosi hengittävää mutta kosteutta hylkivää materiaalia. Vältä kahisevaa efektiä, ja panosta hienovaraisiin heijastimiin. Lahkeissa kannattaa olla jokin kiristyssysteemi kuran pitämiseksi poissa sukista ja kengistä. Etenkin joulun jälkeen arvosta joustavaa vyötäröä.

Tai sit voit käyttää vettä pitämättömiä, tuulen läpi päästäviä enmuistaminkämerkkisiä neljä numeroa liian suuria housuja. Joku oli ne mammalle jättänyt, eikä niille muutakaan käyttäjää löytynyt. Mitä käyttöominaisuuksista uupuu, se ulkonäössä korvataan. Erityisesti lahkeisiin kerääntyneet Härkätien hiekkasegmentit keräävät katseita kauppajonossa. Näitä kelpaa esitellä paremmissakin piireissä (tai ihan vaan piireissä).
Mooikin tuli ihmettelemään mitä täällä ihastellaan.
2. Hyvät vermeet koirille. Kyllä parasta on helppohoitoinen hihna. Kun ostat laadukasta nahkaa, sun tekee mielesikin putsata se jokaisen käyttökerran jälkeen. Vuosihuollot mehiläisvahoineen on homma jo sinänsä, mutta kun jaksat vähän nähdä vaivaa, hihna on mukava ottaa päivä toisensa jälkeen puhtaana ja hyvin huollettuna rentouttavalle lenkille. Näkyvät ja heijastavat pannat on myös plussaa. Näin ainakin näet hyvin mihin suuntaan kannattaa kuuroille korville kantautuvat tänne- ja nyt riittää -karjahdukset suunnata, kun possuttimet viilettävät vapaudenriemussaan synkkenevään yöhön.

Tai sit sua kohtaa eteisessä tämä näky.
Joka helvatan kerta. 
Jos ei Honorkasin kameran bokeh erota Luumun päätä pellosta, ainakin pannat loistaa naapuripitäjään.
Näkee ainakin missä viilettävät.
Eri asia miten sinne asti päästään itse perässä.
3. Somanväriset, sopivankokoiset, sangalliset ja maatuvat kakkapussit. Kakka pitää kerätä, vaikka sitä ei pimeydessä näekään. Vaikka sitä ei kukaan näkisi pimeyden ja mahdollisten lumikinosten takia ennen kuin vasta huhtikuussa, se pitää kerätä. Oman paskankeruumotivaation ylläpitämiseksi kannattaa haalia kotiin kattava valikoima hauskanvärisiä kakkapusseja, joissa on sangat somalle rusetille sitomisen helpottamiseksi ja jotka on valmistettu maatuvasta materiaalista totta kai. Äiti maa ja kaikkee.

Tai sit voit käyttää ihan Prisman hedelmäpusseja.
Ne on monikäyttöisyydessään valtavan kierrätettäviä
(käytä pakastimen kautta, leipäpusseina ja vasta sen jälkeen koiranpaskan loppusijoituspaikkana - mielellään tässä järjestyksessä).
Näet mukavasti pussin läpi mitä koirasi on syönyt,
ja kanssaulkoilijatkin näkee kivasti, että hoidat omat paskankeruuvelvollisuutesi.
Plussaa suurista sangoista, jotka saavat kuljetettaessa aikaan hauskan keinuefektin.
4. Hyvät ulkoilukengät. Samaan kategoriaan ulkoiluhousujen kanssa menee hyvät vaellus- tai retkeilykengät. Panosta laatuun, sillä marraskuussa Suomen neljä vuodenaikaa kuulostaa lähinnä apaattiselta vitsiltä: syksy, syksy, syksy ja syksy. Etsi merkintöjä kuten koreteks, vaterpruuf ja guud traksön. Salomoneilla et voi mennä pieleen. Älä anna talven yllättää, vaan selätä liukkaat pukeutumalla nastoihin. Selätä... tajusithan?

Tai sit voit koittaa räpiköidä vielä näillä. Nämä ei olleet ostohetkelläkään sopivan kokoiset. Kirppu ei viihtynyt äksäksällässä, enkä jaksanut kysyä olisiko varastossa puolta kokoa pienempiä. Ne tuntuivat painavilta jaloissa ja vaikkeivät ihan hiertäneetkään, klohjo nilkkaosa tuntuu edelleen jalan ympärillä, vaikka mulla ei ole näitä moneen tuntiin jalassa ollutkaan. Eivät ole pitäneet vettä enää kuukausiin. Tällä viikolla kun kumarruin keräämään Mooin paskat tien penkereeltä, huomasin riemukseni, että Luumu kusta lorottelee toiselle kengälleni.
Shit happens, tai itse asiassa piss happens. Raaskisikohan sitä jo luopua näistä?
5. Heijastava trikoopipo, mielellään omalla logolla tai tunnuslauseella. Trikoopipoa voi käyttää lähes ympäri vuoden, ja marraskuista mielentilaa virkistää heijastavalla printillä kirjailtu oma logo. Pipoja kannattaa saman tien ostaa monta väriä, sillä mikään ei piristä niin kuin vaihtelu.

Paitsi vastaantulleen papparaisen hämmästellen ja vähän nolostellenkin esittämä kysymys.
Sanoppa nyt oikein että mitä tuossa sun pipossa oikein lukee.
Jaa että siinä ei siis lue että "Sisältä hedelmällinen"?

Hoitamalla kuntoon nämä viisi välttämätöntä välinettä, koira-arkesi helpottuu huomattavasti. Valinnaiset viisi välinettä riemuvoittoon marraskuisesta koira-arjesta ovat: kofeiini, tauriini, punaviini, valkoviini ja kuohuviini. Heh ei nyt kai! Mut ihan ehdoton tulevan talven pelastus on kyllä päätökseni alkaa arki-aamuisin vuokrata meille treenihallia. Lämmintä, valoisaa, keinonurmellista paratiisia, jossa possuttimet kukoistaa ja kaamosmasennukseni kaikkoaa. Jos haluat kuulla mitkä ovat tokoharrastuksemme 5 välttämätöntä välinettä, *tilaa uutiskirjeemme tästä*. Seriously this time.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.