Voittaja-Luumu seuraa ja istuu

naniannette.fi
elokuu 2014

Tokon uudet suoritus- ja arvosteluohjeet, "säännöt", julkistettiin tänään. Joku varmaan huomasi. Feisbuukki on kilissyt ihan hulluna koko päivän. Oli pakko laittaa säpoasetukset pois päältä, että sain edes jotain töitä tehtyä. Kiirus päivä, en oikeasti ole ehtinyt kuin vilasta koko pitkää pdf-nivaskaa. Eipä ne säännöt nyt joka tapauksessa meissä herätä mitään itsemurha-ajatuksia tai kuolemanpelkoa noin muutenkaan, kun me ollaan aina menty Muumelon kanssa vähän luokka kerrallaan ja avosylin otettu vastaan kaikki mitä tulossa on. Niin nytkin. Kyllä ne siitä selkiää, kun palaveerataan ensin sunnuntaina matojen kanssa (kokouskutsun asialistassa painopiste on hengennostatuksessa, joka toteutetaan ryhmähalein sekä syömällä suklaisia asioita), ja sitten parin viikon päästä kuunnellaan Tallbergin Pernillaa Järvenpäässä (luennon painopiste vissiin kaikessa muussa). 

Mitäs meille sitten kuuluu? Mikko ja Jonna kutsuivat viikonlopuksi mökilleen Mynämäelle, ja ihanan rentouttava paripäiväinen talvinen reissu siitä tulikin. Grillattiin makkaraa lumen keskellä lähes-nuotiolla, saunottiin niin että meinasi Kingi jäädä katsomatta, pelattiin tietovisaa (en muista kuka voitti, en vissiin ollut minä ainakaan...), aloitettiin tusinan verran elokuvia yhtäkään loppuun asti katsomatta ja tietty syötiin toooodella hyvin. Kiitos kaikesta! 

Matkalla Mynämäelle 

"Rankan" mökkiviikonlopun jälkeen lepäämässä mamman nojatuolissa

Arki se kuitenkin hiipii jo vuodenvaihteen jälkeen Vanhalinnaankin. Tieto- ja ompelukone ovat surruttaneet tänäänkin hurjina, mutta ollaan me sentään jotain tokoteltukin. Viikko ei harrastuspohjalta kuitenkaan alkanut mitä parhaiten. Ehkä ne aamureenit ei kuitenkaan ole meidän yökukkujien juttu..? Olen nyt muutaman kerran pahoittanut mieleni Luumun "pöllöilyistä" Tsaun hallilla, mutta maanantaiaamu oli kyllä kaiken huippu. Ja eniten harmittaa, kun tuli kuitenkin oltua taas koiraa kohtaan epäreiluja ja ja ja... Omat virheet ärsyttää eniten. Onneksi Muu ei muistele pahalla. Se muistelee aina hyvällä, ja monesti saan anteeksi sitä pyytämättä.

Mun Voittaja-Luumu blogipostisarja on jäänyt vähän tyngäksi, kun aina tuntuu olevan jotain ihan muuta asiaa. Jatketaanpa nyt siitä mihin ollaan viimeksi jääty. Edelliset osat löytyvät linkkien takaa: Ohjattu ja merkki, Kaukot ja ketjunpätkät ja Ruutu ja tunnari. Puhutaan seuraamisesta. Luumun seuraaminen on aina ollut riittävän hyvää. Ollaan enemmän menty asenne kuin tekniikka edellä. Luumun loistava ilme ja habitus on kenties paikkaillut puutteita teknisessä osaamisessa. Paikka on ollut epäselvä käsite, Luumu on edistänyt ja poikittanut, kontakti on katkeillut, käännöksissä ei tietoakaan takapään käytöstä, liike seis on usein kävelty yli ja vasta sitten palattu perusasentoon. Olivathan kaikki nämä asiat tiedossa, vaan ei ehkä tietoisuudessa. Vasta Sari Kärnän koulutuksessa sain herättävän ravistuksen, että taaksepäin on palattava ja huolella. 

Ollaankin nyt kuukauden-parin verran tehty seuraamisen pentutreeniä lähinnä olohuoneessa. Ensisijainen kriteeri on ollut kontakti, ja siitä ei ole saanut yhtään lipsua. Tässä parin kuukauden aikana olen minäkin oppinut kunnolla käyttämään naksua! Lähinnä naksuttelin Luumulle ekoja perusasentoja (niistä pitää muistaa palkata!), ja opeteltiin palkkasana palkan hakemiselle oikeasta kädestäni takakautta kiertämällä: vips. Satunnaisesti vips-palkkaamalla voin edesauttaa oikeaa paikkaa ja vähentää halukkuutta edistää. Palkkaamalla ylipäänsä perusasennoista, muuten tylsähköstä naksuharjoittelusta on tullut palkitsevaa, ja olen uskomatonta kyllä saanut näissä olkkaritreeneissä Luumun naamalle ihan käsittämättömän iloista ilmettä. 

Ollaan keskitytty liikkeellelähtöihin. Silloin ei pudoteta kontaktia. Ja kun olen saanut Luumun ymmärtämään kontaktin tärkeyden, ollaan jalostettu pentutreeniä ihan sinne EVL-alkeisiin asti. Aloitettiin oikein tosissamme sivuaskeleiden ja peruuttamisen treenaaminen, ja lähes päivittäin ollaan myös muistettu panostaa käännöksiin. Kriteerinä aina se kontakti. Ja kun on se kontakti ja muistan itse palkata aina housun sivusaumasta, ei se paikkakaan huono ole. Hidasta käyntiäkin ollaan tehty olkkarin matolla. Vähän olen saanut Luumun jo ymmärtämään tämänkin tempon pointin, mutta hallissa pitäisi varmaan enemmän testata sitä ihanteellista vauhtia.

Uskomatonta kyllä, olen itsekin alkanut tykätä naksupiipertämisestä, ja ollaan saatu näiden olkkaritokojen hedelmät kannettua hallille asti. Nyt viime viikolla olen yhdistänyt sivuaskeleita ja peruuttamista tavallisen seuraamisen joukkoon (muutama askel suoraa ensin), ja seuruun uudet lisäykset tuntuvatkin kivasti lisäävän mielenkiintoa vähän puulta maistuneeseen avoimen luokan seuruutreeniin. 

Ja vaikka kehittymistä tapahtuu koko ajan, ei se ihan yhtä auvoa ole koko ajan. Luumu on pitänyt kontaktia hyvin Vanton hallissa, mutta eilen Tsaulla aamutreeneissä tippui jatkuvasti liikkeellelähdöissä, ja meni ihan totaalisesti hermo, kun hei sähän osaat tämän! Hermojen menettäminen on tietty huono juttu, ja eihän se Luumun vika ole, ettei se pysty ympäristöstä johtuvista syistä pitämään sitä kontaktia, vaikka se kotona ja Vanton tyhjässä hallissa siihen pystyykin. Vielä väänsin puukkoa itsekaivertamassani haavassa katsoessani videota kotona. Luumun naamasta näkee, että kyllä se haluaa pitää sitä kontaktia, mutta kun se ei pysty. Eli pitää helpottaa Tsaulla vielä. Auttaa vaikka sillä namikädellä, jos viereisellä kentällä aksaavat koirat ovat kontaktitreeniin liian haastava ympäristö.

Tehtiinkin sitten perusseuraamisen jälkeen häiriöperusasentoja, jotka osoittautuivat nekin yllättävän vaikeiksi. Luumu on jo aika hyvä ihan perusasennossa istuessaan, kun sen pitää vaan tuijottaa minua, vaikka naaman edessä rapisteltaisiin lihapullapussia. Mutta nyt kun piti vähän liikkua, se ei vaan kyennyt. Sanoin taas vähän turhan täpäkästi, mutta onneksi Elina palautti ohjaajankin maan pinnalle. Kyllä se tekee, jos pystyy. Näiden henkisten mahalaskujen ja itsetutkiskelujen jälkeen päädyttiin seuraavanlaiseen treenisuunnitelmaan: 

- kriteeriksi vaihdetaan paikka

- kontaktia vahvistetaan häiriössä

- kontaktiin pitää rakentaa kestoa perusasennossa (käskyä toistamatta; Luumu luulee, että sivulle-käsky tarkoittaa sivulletuloa, vaikka ajatuksen pitäisi sisältää myös kontakti kunnes toisin sanotaan)

- paljon käännöksiä (erityisesti vasemmalle), joiden jälkeen liike seis

- ympyräseuraamista vasemmalle > vähentää poikittamista

- Luumu vauhdista seuraamaan > palkataan oikeaan paikkaan hakeutumisesta

Itselle muistettavia asioita: ota aina ensimmäinen askel vähän lyhyemmin. Näin et vetäise Luumua perusasennosta, etkä edesauta edistämistä. Sivuaskeleissa nopeampi tempo tai nosta edes niitä jalkoja. Nyt näytän kuulemma jonkin nykytanssiesityksen hiipivältä intiaanilta xD Videossa Luumun tekniikka hiukan kärsii (rintamasuunta vaihtuu), mutta toki tässä voisi nyt varmaan taas vähän käsiavulla auttaa. 

Summasummarum. Luumun seuraaminen on parantunut kahdessa kuukaudessa ihan todella paljon. Ollaan palattu alkeisiin, mutta tehty samalla todella tärkeää pohjatyötä ylempiä luokkia varten. On kuitenkin muistettava, että vaikka se tekee toooodella hyvin tutussa ympäristössä, se ei vielä kykene samaan kaikkialla. Tämä ei ole meidän kummankaan vika, vaan se on vaan yksi asia, joka pitää ottaa huomioon palkkaamiseen yltävän suoritustason arvioinnissa. Ehkä me nyt hiotaan se kontakti timanttisen toimivaan kuntoon kaikkialla, ennen kuin edes mietitään vireen kantavuutta pidempään seuruupätkään. Aikaahan meillä on.

Tämänkertaisen Voittaja-Luumun toinen aihe: liikkeestä istuminen. Eipä siitä sen enempää, kun että yllättävän vaikeaa on ollut! Istuminen on Luumulle noin yleisesti ajateltuna hyvin luontevaa, tykkään sen nopeasta tekniikasta. Mutta kun sitä ei ole alusta asti tehty seuraamisen yhteydessä! (Yksi asia, jonka teen seuraavan koiran kanssa toisin!) Vaikka olen Mupelolle muistuttanut monta kertaa ennen liikkuroidun esityksen suorittamista, se ei vaan ole istunut, kun liikkurin kanssa tehdään. Se on oikeastaan jo liikkurin käskystä päättänyt mennä maahan, eikä se kuuntele enää yhtään mitä minä sille sanon. Niinpä ollaan tehty nyt paljon liikkuroituja istumisia, ja liikkurin käskytyksen ignooraamista. Se on auttanut. Mutta mikä oikeastaan oli vielä oleellisempi muutos: kävelyvauhtia käskettiin hiljentää, ja se vaan jotenkin maagisella tavalla on auttanut Luumua keskittymään ja kuuntelemaan. Mitään käsi- tai vartaloapuja en halunnut tähän ottaa, sillä taas: osaahan se sen! 

Huomenna auto starttaakin aamukahdeksalta, ja kolmen ihmisen ja kahden koiran nokka osoittaa kohti Hyvinkäätä, NoDon hallia ja Riitta Jantunen-Korrin koulutusta! Jännää - ja kivaa lähteä ihan tostavaan roadtripille ja siinä samassa vähän yksityistunnillekin. Aiheena meillä on Luumun kanssa ruutu. Kuinka yhdistetään nuo ruudunhavaitsemis- ja juoksemistreenit jälleen taas paikkatreeneihin, ilman että keneltäkään palaa sulake päästä. Toisena aiheena on tunnarin oikean viretilan löytäminen, kun palkkaodotus on korkealla. Luumu on kyllä nyt tehnyt hyvin, kun olen muistanut a) laittaa sille ennen lähetystä muutaman namin maahan ja b) kääntänyt sille lähettämisen jälkeen selän, jotta se joutuu työskentelemään itsenäisesti ja olemaan palaamatta tyhjin suin. Kivaa keskiviikkoa itse kullekin! 

Luumu tekee keksi. 

Ohjattu ja merkki

Ajattelin käydä voittaja-luokan liikkeet yksi-kaksi kerrallaan läpi ihan yksityiskohtaisesti, jotta saan itsekin vähän paremman kokonaiskuvan siitä, missä mennään ja millä aikataululla. Ja ihan vaatimattomasti aloitan rumpan EVL:n ohjatusta ja merkistä. 

Aloitettiin ohjatun treenaaminen keskiviikkona Vanton tilalla matotreeneissä. Luumu ei ole siis tehnyt ohjattua ikinä ennen, ja koskaan kun ei raukka parka ole aksaamaankaan päässyt, sillä ei ole mitään käryä mistään ilmansuunnista, ei edes oikeasta tai vasemmasta. Alun perin olin ajatellut käyttää apuna Pipan ohjeita ohjatusta noudosta. Jotenkin niissä kiehtoi se mahdollisuus, että koira ei PYSTY ottamaan sitä keskimmäistä kapulaa, IKINÄ. Freesseimpänä mielessä oli kuitenkin Marko Vuorenmaan ohjeet ohjattuun, ja niissä taas kiehtoi se, että pääsee kertomaan koiralle, että sitä keskimmäistä kapulaa ei kuulu ottaa, IKINÄ. 

Markon ohjeilla siis mentiin. Laitoin Luumun merkille naama minuun päin, ja avustaja kävi näyttämässä kolmesta kapulasta kaikkein lähimmäksi tuotua oikeanpuoleista kapulaa. Mittasuhteet olivat lähes kisanomaiset, pari metriä jouduttiin varmaan hallin leveyden vuoksi karsimaan kokonaisleveydestä. Noutohan on Luumulle nykyään hauska liike, joten sehän ampaisi oikealle kapulalle samantien minkä tahansa sanan kuultuaan.

Mutta mitä sitten tapahtui? En siinä hötäkässä muistanut heti kapulaan tarttumisen jälkeen huutaa jessiä ja palkata, vaan Luumu rymisteli oikea kapula suussaan keskimmäiselle kapulalle ja riks, raks, poks kuului vaan, kun se mietti, että miten se saa kolme isoa ohjatun noudon kapulaa mahtumaan samaan aikaan suuhun. Onneksi sain sen huudettua luokse ennen kuin se ehti vaihtaa oikean kapulan keskimmäiseen. Heh. Ihan ohjeiden mukaan suoriuduttiin vissiin ;)

Minua neuvottiin vetämään vähän henkeä, ja sitten uudestaan. Nyt oli ohjaajakin ajoissa mukana palkkaamassa, ja tehtiin loppujen lopuksi neljä-viisi kertaa näitä oikean puolen nostoja, joista Muumi sai samantien palkan. Viimeisellä kerralla tuotiin lähemmäs myös keskimmäinen kapula, vähän niinkuin tyrkylle. Ja kamala huuto, jos olisi menossa sinne. Toki oikeanpuolimmaista käytiin edelleen nostamassa ja näyttämässä Luumulle. Tämä on RECHTE, tämä on se. (Halusin jatkaa saksankielisten käskyjen linjaamme, ja käskyiksi valikoitui etukäteen suussa pyöritellyt rechte ja links - ei ihan kieliopinmukaista, mutta ainakin toisistaan hyvin erottuvat käskyt.)

Luumu ei edes ajatellut menevänsä keskimmäiselle kapulalle, joten jippijaijei! Hirveet bileet oikean tuomisesta, ja tyytyväisenä paketoitiin ihka ensimmäinen ohjatun noudon treenimme siihen. Toisissa treeneissä heti torstaina DoXXilla taisin ahnehtua vähän liikaa sen keskimmäisen kapulan kanssa, kun toin sen lähes siihen oikean "radalle". Pari kertaa Luumu sinne nimittäin ampaisi, mutta pääsinpähän sanomaan. Ja se toimi. Olisko ollut kolmannella kerralla (ja kun aavistuksen helpotettiin siirtämällä se keskimmäinen lähelle, mutta omalle "radalleen"), kun Luumu ihan selvästi vilkaisi siihen keskimmäiseen, mutta valitsi rymistellä oikealle. Vitsi, kun edistystä tapahtuu nopeasti! Tässä video vielä näistä toisista treeneistä.

Tuota videota katseltuani en tiedä miksi sain päähäni laittaa sen keskikapulan tuonne oikeammalle, kun fiksuintahan olisi pitää se aina siinä keskellä, mutta pelata vaikka mieluummin sen etäisyyden kanssa. Näin se ajatus varmaan siitä "kielletystä keskimmäisestä kapulasta" tulee Luumulle selkeämmäksi, etenkin, kun tarkoitushan olisi häivyttää tuo oikean kapulan näyttö tästä pois jossain vaiheessa XP No, aina oppii uutta, ja seuraavalla kerralla taas ohjaajakin on paremmin mukana.

Nyt jatkossa Luumu tekee ohjattua tällä tavalla ensin näyttämällä, ja siten, että yhdellä treenikerralla tehdään alkuun vain toista suuntaa. Tänään oikeaa, huomenna vasenta -tyyliin. Katsotaan missä vaiheessa siltä voi ruveta pyytämään erottelua. Noihin käsimerkkeihin pitää myös kiinnittää huomiota, niitäkin voisi harjoitella ilman koiraa. Ekoissa treeneissä vaan jotenkin huiskasin sen käden oikeaan suuntaan, toisissa jo vähän mietin että millainen ele se voisi olla. Sehän voisi nimittäin olla aika hienovarainen se ele, jotta pystyy tarvittaessa koetilanteessa vielä voimistamaan sitä.

Sitten meidän merkki! Viimeksi siitä kirjoitinkin vähän, ja jaoin sen sisämerkkivideon. Ollaan tehty sitä muutamaan otteeseen ihan samalla tavalla kuin ruudun paikkaa. Eli Luumu istumaan jonkun matkan päähän merkistä, sitten käyn näyttämässä sille kulkemalla saman reitin kuin Luumukin kulkisi merkille, rintamasuunta suoraan Luumua kohti ja taputan maahan ja käsiä yhteen. Tämä on DAHIN, tämä on dahin. (Vaihdoin meidän merkkikäskyn MER, kun en osannut ikinä sanoa sitä kahtaa kertaa samalla tavalla...). Sitten takaisin Luumun vierelle ja DAHIN-käskyllä lähetys merkille. Olen nyt pysäyttänyt sen aina sinne taakse. Se luultavasti pysähtyisi nyt jo itsekin, mutta eikö se joka tapauksessa kuulu kokeessakin joskus sitten pysäyttää? Että siis kaikenlainen oma-aloitteisuus koiran puolelta on taas kielletty?

Ja samoin kuin ruudun paikkaakin ollaan hinkattu, olen myös tehnyt kutsuharjoituksia merkille. Käytännössä siis mennyt itse kyykkyyn merkin eteen / oikealle sivulle, ja merkkikäskyllä kutsuen ja namikädellä pyöräyttämällä ohjannut sen kääntymään oikeaan paikkaan merkin taakse. Lelua ei olla merkin yhteydessä käytetty, mutta kaipa senkin voisi tuohon ottaa mukaan, jos tuntuu että sellaista varmaa ja vauhdikasta merkille lähestymistä (irtoamista pidemmältä matkalta?) tarvittaisiin. 

Luumu on tehnyt merkkiä erilaisilla tötsillä, ja se varmaan onkin ihan hyvä juttu, ettei se fiksoidu johonkin tietynmalliseen tai -väriseen merkkiin. Fiksua olisi kai tehdä kuitenkin ensi alkuun erilaisilla merkeillä kuin mitä ruudussa käytetään, mutta jotenkin en usko Luumun sekoittavan näitä merkkejä keskenään. Saa nähdä, aika näyttää, mutta nyt ollaan kumpikin ainakin ihan pähkinöinä näistä EVL-luokan liikkeistä. Se on vaan niin huippuu kun saa juosta täysii!! (Ja ps. ei oo mennyt tassu rikki, vaikka vauhtia on piisannut!)

Tämä on DAHIN. 

No se on hyvä DAHIN. 

On se komea. 

http://naniannette.fi/

Tavoitteellisesti sinun

Meinasin saada kovemman luokan fanityttökohtauksen jokin aika sitten, kun Tarja Melakari kävi kommentoimassa MEIDÄN BLOGIIN. Sitten meinasin saada vielä hurjemman fanityttökohtauksen, kun kuulin, että Jessica Svanljung oli jakanut tämän postin MEIDÄN BLOGISTA omalla Facebok-seinällään. Ja nyt ihan hiljattain MEIDÄN BLOGIA oli suositeltu Facebookin TOKO-ryhmässä kahteen otteeseen. Ooooo. Vaikka aina intänkin kirjoittavani blogia suurimmaksi osaksi itselleni, kyllähän tällaisen suuremman luokan some-addiktin sydän ihan melkein pakahtuu näin valtavasta huomiosta. Kiitos. (Ps. Luumulla on Instassakin jo hyvän matkaa kolmatta tuhatta seuraajaa, sekin on aika mukavaa.)

Nyt kun kaukoja lukuun ottamatta voittajaluokka koputtelee toden teolla meidän kisauran kuvitteellisella ovella, ajattelinkin käydä liike- ja yksityiskohtaisesti läpi missä mennään. Mutta myöhemmin. Ollaan aina vuodenvaihteessa tehty kunnon bloggaajien tapaan sellainen mitä tehtiin, mitä tullaan tekemään -tyylinen postaus, mutta nyt kun ollaan näin lähes konkreettisesti veitsenterällä pienten poikien ja isojen poikien kilpailuluokkien välissä, on hyvä tehdä sentyylinen katsaus nyt pari kuukautta etuajassa.

Nanin tokokuvauksista elokuussa <3
Lisää kuvia ja tunnelmia Nanin Luumulle omistamassa kirjoituksessa:
täällä.

Palataan viitisen kuukautta taaksepäin toukokuuhun, jolloin pidettiin pienen tavoitteellisen MATO-treeniporukkamme perustamiskokous. Kunnon tavoitteellisten treenareitten tapaan mekin kirjoitimme ylös tavoitteitamme kesälle ja loppuvuodelle. Minun ja Luumun yleisistä tavoitteista kaksi kolmesta on mielestäni ihan hyvin toteutunut: kehäänmenon ja kehässä olemisen harjoittelu sekä se, että Luumulle on tullut maailman tärkeimmäksi asiaksi minun kanssani yhdessä tekeminen. Yksi yleinen tavoite ei ole toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla, ja se kirjattiinkin syyskuun palaverissa jälleen meidän ToDo-listallemme: ketjutusta useampi kerta viikossa! (Kun liikkeitä ketjutetaan usein, ei se ole niin kummallinen asia enää kokeessa...)

Muut tavoitteet meillä toteutuivatkin. Liikekohtaisissa Luumulla on toukokuussa lukenut vain paikallaoloon pomminvarmuutta, ja se me ollaan saatu aikaiseksi. Tavoitelistalla oli myös kaikkien liikkeiden treenaaminen häiriössä niin, että noutokapulat ym. voivat lentää, mutta Luumu kestää. Joo, ollaan tehty. On ollut hirveän hyvä niissä. Treenisuunnitelmissa toteutuivat superhäiriötreenit SM-kisoja varten, ja variaatiotakin on ollut (jota tavoitelistan mukaan tarvitaan, kun Luumu on niin vilkas). Helppoja treenejä meillä ei kyllä kamalasti ole ollut, pitäisi muistaa niitäkin välillä pitää - vähän sellaista kaikki onnistuu -meininkiä paljolla palkalla. 

Konkreettisissa koetavoitteissa luki toukokuussa:

- torstaina 29.5. hyvä paikkamakuu, kisaaminen toimii vireen puolesta (> Oli hyvä paikkamakuu, jota varten me harjoiteltiinkin kisakentällä varmaan tusinan verran kertaa jopa erilaisia piilorakennelmia luoden.. Niin ja siellähän me korkattiin tosiaan avoin luokka hienosti ykköstuloksella ja kakkossijalla.)

- SM-kisat 5. - 6.7. (> Siellä oltiin, ei tosin päästy sunnuntaipäivän EVL-finaaliin, mutta ehkä jonakin toisena vuonna ;))

- Piirimestaruudet 21.9. Luumulle täältä TK2 (> Sielläkin oltiin, tosin hilkulla oltiin kisakunnossa, mutta sitäkin kirkkaammin napattiin Luumun "uran" huikeimmilla pisteillä ykköstulos, kolmas sija ja joukkuekultaa! Niin ja sen TK2-tunnuksen Luumu sieltä sai myös.)

- Ensi kevääksi 2015 voittajaluokka kisakuntoon (> No tämä jää nähtäväksi, mutta jos nyt yhtään pystyy näiden meidän vuoden 2014 kisatavoitteiden täyttymisen perusteella arvioimaan, niin eiköhän se kisakunnossa tule olemaan...)

Nyt tosiaan syyskuun mato-palaverissa, kun käytiin läpi noita muutaman kuukauden takaisia tavoitteita, tuli ihan mielettömän jotenkin... onnistunut fiilis. Määrätietoisesti olen osannut ohjata Luumua ja meidän yhteistä tekemistä oikeaan suuntaan, siihen suuntaan, jossa ne menestyksenmittarit häämöttävät. Kilpailemisella ja tavoitteilla on usein kuitenkin negatiivinen kalske, vaikka loppujen lopuksi kyse ei ole mistään muusta kuin hauskanpidosta ja unelmista. Sillä erolla toki, että tällä määrätietoisella hauskanpidolla ne unelmat myös toteutetaan. 

Toukokuun palaverissa koko mato-ryhmälle yhteisiksi yleisiksi tavoitteiksi oli merkitty:

- mustavalkoisuus

- rehellisyys koiraa kohtaan

- kerrotaan, kun koira on super, ja myös kun mokaa > sen jälkeen annetaan oikeasti uusi mahdollisuus

- koiralla on aina lupa yrittää täysillä

- fokus ohjaajaan

- usko koiraan.

Ihan mielettömän hienoja tavoitteita, ja voisin sanoa, että etenkin nyt loppuvuotta kohti mentäessä meiltä on jäänyt toteutumatta ainoastaan tuo aito mustavalkoisuus. Ja sekin tietysti ihan pelkästään minusta johtuen. Miten se on niin vaikeaa pitää aina samoista säännöistä kiinni on se tilanne mikä tahansa. Tämän huomasin viimeksi Lahdessa Vuorenmaan koulutuksessa, kun Luumu lähti käy siihen -käskyn alta nuuskuttelemaan paikkoja. Karjunko heti perään ja vien homman loppun asti siitäkin huolimatta, että Markolla on juuri joku toooodella tärkeä juttu kesken - vai kuiskailenko kymmenen kertaa Luumu täällä, ja kun se ei vielä yhdennelläkääntoista kerralla tule, vienosti anteeksi pyydellen käyn sen sieltä salavihkaa noukkimassa..?

Syyskuun palaverissa tehtiin tosiaan pikainen katsaus menneeseen treeni- ja kisakesään. Luumun kohdalla on pöytäkirjasta pakko nostaa kaksi sihteerin laatimaa asiaa esille (sihteeri en ollut minä ;)): 

1) Luumu on soma ja näyttävä. 

2) Luumu on voittajaluokassa, koska Janina on niin taitava. 

En siis itse kirjoittanut noita pointteja (oikeesti hei!), vaan ne tulivat esille kierroksella, jossa jokaista mato-koiraa kehuttiin ja mietittiin juttuja, missä ne on hyviä. Luumun kohdalla lukee lisäksi, että sillä on mahtava työmoraali. Paljon mieluummin keulimisongelmat kuin lapastelu. Luumu on varma suorittaja. Somat varusteet (ulkonäkö ennen kaikkea, vai..?). Elävä legenda (joo en kirjoittanut itse tätäkään!). Ja vielä lopuksi Luumuhillo. Tsoukki avautuu lähipiirille, eikä avata sitä sen enempää...

Liikekohtaisia tavoitteita meillä on voittajaluokkaa kohti mennessämme harjoitella noutoa erilaisilla kapuloilla. Luumu teki viimeksi supertreeneissä hyppynoudon Kapun reilu puolet pienemmällä kapulalla, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Olin kuvitellut, että etenkin pienilaippaisista kapuloista muodostuisi Luumulle edes jonkinlainen haaste, kun silloin kesän alussa taisteltiin noudon kanssa kummatkin ihan itkua vääntäen. Ongelma korjaantui SM-kisoista tuliaisiksi ostamallani suurilaippaisella 650 gramman PK-kapulalla :D Koolla tosiaan on väliä. 

Treenitavoitteissa lukee myös ohjattu alkuun. No ei olla aloitettu. Sen verran siitä, että kerran se luki jo treenisuunnitelmassakin, mutta pimeä yllätti, ja sysimustalla kentällä uuden liikkeen harjoitteleminen ei tuntunut enää varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tunnarin pito, kanto, liikkuri mukaan. Kirjoitinkin tästä vähän viimeksi. Kirjoitan siitä tulevaisuudessa lisää. Liikkuri otettiin viime viikolla tunnariin mukaan. No problem at all.

Seuraamiseen hidas käynti, askelsiirtymät, peruutus, käännökset kaikissa askellajeissa. Kaikkea muuta ollaan aktiivisesti tehty, paitsi viimeksi mainittua. Viimeksi eilen. Seuruusta tulee vielä luumumaisen erinomainen. Takapään käyttö, pyörähdykset. Ollaan tanssittu ja bailattu, ei oikein muita takapääjuttuja tehty kylläkään. Ruudun muistuttelu. Joo muistuteltiin keskiviikkona ja eilen torstaina. Ruututreenitauon aikana Luumulle on paikka ja ruudun idea hahmottunut jotenkin maagisesti mieleen. Hienoa, videota pukkaa. 

Kaukoissa lamppu syttynyt, vakio-olotilaksi, nyt kerta päivässä. No ihan kertaa päivässä ei olla tehty, mutta paljon kuitenkin. Voisin väittää, että lamppu on nyt syttynyt ihan jäädäkseen. Hihna pois kaikessa. Ollaan tehty paikallaoloja (ja siis etenkin sinne kehään menemistä) vallan ilman hihnaa, ja hienostihan se menee. Hihna on aina ollutkin Luumun ongelma (se on aina kehään mennessä ihan törkeän kireällä...), joten en tiedä miksi en ole aiemmin tehnyt hihnattomuudesta tapaa. Nyt Luumu on ollut treeneissä myös ilman pantaa, sillä en pidä siitä, miten joskus nappaan sitä pannasta kiinni ohjatessani sitä johonkin muuhun paikkaan tms. Käytännössä olen sitä napannut pannasta, kun se ei kerran tai kahdesti kieltämisen jälkeen ole lakannut nuuskuttelua. Tämä tapa pois. Koira 100-prosenttiseen hallintaan aina ja kaikissa tuoksuolosuhteissa!

Paikalla istuminen. Ollaan aloitettu. Liikkestä istu. Sitäkin ollaan tehty. Jäävien seuraaminen kuntoon. Kerran taisin keskittyä tähän, jäävät ovat nyt muutenkin olleet pari viikkoa huilissa. Pitää muistaa taas ottaa treenilistalle. Liikkeiden välit ja poistuminen kehästä. Vähemmän ollaan nyt piirinmestaruuksien jälkeen tehty kisamaista, mutta pitäisi ja pitäisi. Tähän oli vielä tarkennuksena, että tarkemmat kriteerit, ei liikaa vapauksia liikkeiden väleissä (nyt sillä on ollut vähän turhan vapaamuotoista). Luumun pitää kestää myös minun iloinen sosiaalinen palkkani, vaikka se olisi missä vireessä. Enää ei toisteta PM-virhettä, jossa itse yrittäisin säätää omaa luontaista iloisuuttani. Siirtymissä välillä namipalkka välillä ei. Muutaman liikkeen ketju AINA treenien alkuun pelkällä sosiaalisella palkalla. Näin siitä tulee rutiini, ja kisaaminen on jatkossa helpompaa. No eipä olla tehty. Jos nyt vaikka sitten tästä lähtien tehtäis. 

No siinähän olis treenattavaa ihan tarpeeksi koko talvikaudelle. Katsotaan vaikka vuodenvaihteessa seuraavaksi, miten nämä välitavoitteet etenevät ja sitten keväämmällä nähdään, kuinka moni unelma on ajan saatossa toteutunut määrätietoisella hauskanpidolla (ja hiukan sääntöjäkin noudattamalla). Meillä on joka tapauksessa hurjan hauskaa matkalla sinne, mihin me ollaankin menossa. Luumu on täydellinen harrastuskumppani kaikkine liikavirtaisuuksine ja pikkujippoineen, joilla se päätäni aina yrittää sekoittaa. Pitäkäähän tekin oikein mahtava treeniviikonloppu kukin tahoillanne!

Maailman hienoin kisakirja!

Sain vihdoin ladattua meidän kisavideon YouTubeen, ja koska näppäränä huomasin, että videon saa liitettyä blogiin tällee kivasti näkyviinkin - tässä on, olkaa hyvät:

Tuossa näkyy nuo kaikki viime postauksessa mainitsemani suorituksemme epäkohdat. Tuo luoksetulo vaan on edelleen vähän mysteeri. Siis että miksi siitä mahtoi lähteä se yksi piste. Tietty kannattaisi varmaan paikan päällä kysyä tuomarilta, mutta ei sitä siinä tohinassa tule huomattua mitä tuli tehtyä ja mitä ei. Luumu ei edes pomppaa siinä perusasentoon, minkä teki viimeksi Räsäsen kokeessa. No, what ever, olen tooosi tyytyväinen miltä noi suoritukset tällä kertaa näyttivät. 

Oli muuten viime kerralla kisaselostusta kirjoitellessa sen verran kiire laivalle, että unohdin kokonaan kuvailla tuomariamme Kari Kieloa! Itse tykkään vähän "stalkkailla" tuomareita ennen koetta. Ei niin, että tiedonhaku tuottaisi suorituksessamme mitään tulosta, mutta kaikki tiedonmurut ovat psykologisesti tärkeitä. Meidän kokemuksemme lauantain tuomarista Kari Kielosta oli oikein positiivinen. Hän ei antanut liikkeiden välissä ollenkaan kommentteja, vaan pysytteli suorituksesta hyvin etäällä. Tämä sopii meidän hektiseen työntekomoodiimme täydellisesti, sillä emme kestä vielä pitkiä odotteluja. Lisäksi palaveri pidettiin ennen koetta kehän ulkopuolella, eikä paikallaolorivissäkään joutunut kuuntelemaan pitkiä ohjeistuksia siitä, kuinka seuraavaksi toimitaan. Peukku sille! Liikkeiden tuomitseminen tuntui täsmälliseltä, ja tämän kokemuksen jälkeen voisin hyvin ajatella menevämme hänen kokeeseensa joskus tulevaisuudessa uudelleen.

Lisäksi yritän aina muistaa kiittää valokuvien ottajaa, ja senkin kiireessä unohdin viimeksi! Sen lisäksi, että Hanna toimi meille loistavana tsempparina ja kenneltyttönä, kaikista kisakuvista ja -videoista kiitos kuuluu hänelle. Kiitos siis! 

Oli ihan superhyvä keikka!
(C) Teemu Rand 

Auringonlaskun kanssa piti olla tarkkaavainen... 

Se kun käy niin nopeasti, että... 

... kohta olisi ollut liian myöhäistä! 

Uudella laivalla oli merkillistä disainia... 

Mun laivatuliaiset siellä somassa rivissä odottamassa syöjäänsä.

No niin. Nyt kun viime kerran unohdukset on muistettu, siirrytäänpäs tämän päivän näppejäpolttavimpaan uutiseen: meidän kisakirjan uuteen ulkoasuun! Luumuhan oli elokuussa Nanin Kuono ja Tassu -kuvauksissa, ja ihan sattumalta Nani sai napattua pari tokoaiheista kuvaakin. (Tokohan on lähes toinen nimemme, joten mikä ihme se toisaalta on..?) Tilasin häneltä kilpailukirjan kansiin sopivat paperiversiot alla olevista kuvista, ja kyllä on nyt niin pramea kirja, että en tiedä pääsenkö ollenkaan tästä ihastuksesta yli. 

Tämä kuva oli alunperin vaaka,
mutta Nani muokkasi siitä käyttöömme sopivan. 

Taisi muuten olla vaaka tämäkin!

Tykkään kovasti askartelemisesta, ja kun ryhdyin kisakirjaamme askartelemaan, ryhdyin sitten oikein toden teolla. Liimasin ensin vihreäkantisen vihon kansien päälle valkoisesta kuviopahvista uudet kannet. Ne vahvistavat kansia, ja hento kuviointi lisää ylellisyyden tuntua. Lisäksi alkuperäinen vihreä väri ei sopinut kovin nätisti kuvien taustaksi. Tulostin muutamia erikokoisia Courier New -fontilla kirjoitettuja Luumun virallisia nimiä (Courier, koska se on sama kuin meidän blogissa). Etukannen noutokapulakuva sattui juuri sopivasti olemaan sen kokoinen, että Luumun nimi mahtui sen alle täydellisesti. Valkoisen kuviopahvin päälle liimasin kuvat, ja etukanteen kuvan alle nimen. 

Ennen kannen vaihtamista olin ottanut alkuperäisestä kannesta värillisen kopion. Tämän kopion liimasin etukannen sisäpuolelle. Kirjoitin Luumun nimen vielä uudelleen sille varatulle alueelle. Kun kaikki tarvittavat osat oli liimattu paikoilleen, päädyin päällystämään koko komeuden kuitenkin kontaktimuovilla. Mattapintaisella tietysti. Kuitenkin siksi, kun aluksi mietin, että Nanin käyttämä hieno mattaakin matampi paperi ei sitten pääse täysiin oikeuksiinsa. Siis kontaktimuovin alla. Mieluummin kuitenkin muovitin kirjan kuin otin sen riskin, että siihen joskus kaatuu kahvia tai vastaavaa päälle. (No se ei kyllä ole kovin suuri todennäköisyys, koska olen aina hirmu tarkka tärkeistä papereistani... mutta todennäköisyys kuitenkin!) Lopputulos on aivan mahtava. Niin mahtava, etten edes Teemun antanut siihen koskea ennen käsien pesemistä :o Ja jumankekka jos joku kehäsihteeri menee joskus sen tuhrimaan. Ettäs tiedätte varoa.

Sisäkansi 

Tän itse sisällön pitäisi kai olla kuitenkin se tärkein osuus...? 

Etukansi ja takakansi. Vähänkö hienot!
Vaikka itse sanonkin. Tai kuuluuhan tästä tietysti suurin kunnia Nanille... 

Kisakirjakuvapaketissa oli Luumullekin terveisiä <3

A Glimpse of Summer

Nani photographed Nalle yesterday in beautiful autumnal settings here in Vanhalinna. I bet the photos of Nalle among yellow leaves are spectacular, and that reminds me of the fact that also Luumu was shot by Nani - and I haven't shown you the pictures yet! And that was in August! We got to enjoy a long and a warm summer this year, and now that the autumn has come, it came really suddenly. This morning, a lunatic woodpecker woke us up trying to peck a nest in our housing. Also the thrushes have gone wild with all the apples that have fallen onto the lawn. This morning was a crispy one, and I tried to search for playing squirrels in the trees with no luck - the yellow and reddish leaves were falling so fast all of the sudden. 

Although I do enjoy the sunny autumn days and almost look forward to the upcoming winter with its woollen socks, spiced tea, candle light and fire in the fireplace, this is a perfect moment to go back to the summer in our thoughts, and savour the memory of sunburns, heat, sand, water and dogs running rampantly in the woods, beach, garden... where ever!

I love how Nani takes pictures that make Luumu look exactly how he really is.
A happy little boy without a care in the world. 

This is how Luumu is sometimes when we train obedience.
One ear with me, one ear listening to the distractions of the surroundings :) 

His coat's colour matches with all sorts of backgrounds! 

One of my true favourites!
What a happy little Stafford! 

Mommy I cannot give you the paw any other way,
so I'll just roll over here, okay? 

This photo is like an advert of Luumu starting his own life coach business.
If I can - so can you! 

Haa, this is the face he makes when I sometimes need to tie him up in a tree. 

Mommy's little obedience trainee. 

Here, he spotted some walkers down the path. 

Luumu was really suspicious at this point.
Why do you lure me onto these rocks with a treat?
Where's the catch? 

Pusipusihalihalinaminami.
Mamin pieni pusunaama. 

Pieni ruttupuppe, oma uninalle. 

After spending some time in the forest, Luumu got to go swimming!
What a handsome dog I have, right? 

Luumu does his best to be the best retriever staffy there is! 

Left something behind..? 

Luumu has been photographed by Nani before, and these photos can be seen here, here and here. Someone asked me when we participated in this Kuono ja Tassu -photography day that what'll I do with all these pictures taken by Nani. I really don't know, but I cherish each one of them as my most precious memories. Everyone who takes photos of dogs knows how difficult it is to make the dog look like himself but in an aesthetically appealing way. Nani can really capture the essence of the dog in the most beautiful way.

What else than autumn in our lives at the moment? Obedience! I am battling in my mind whether or not to enter us in an obedience trial in the beginning of November. Basically all the parts are there, but we would need some training in the disturbance, when it comes to laying down in a group. We really don't have a rush, as Luumu is not even two years old yet, but we have been training so hard this summer for the trials, and I don't think I manage to keep my own motivation up, if we need to wait for the first trial much longer. As our laying down (paikallaolo) has developed in such a speed during the past few days, I decided that I'll see in a couple of weeks where we are and make the decision based on the situation then. But if we don't make it for the November trials, there's always the chance for me to drive to Pori to compete. The November trial in Turku seems to be the last one this year (at least for us, as the December is out of question for us), but there are some trials during the November and January organized in just a couple of hours' drive from here. If I travelled a couple of hours to a dog show, I can definitely travel a couple of hours or more to a trial!