Tavoitteellisesti sinun

Meinasin saada kovemman luokan fanityttökohtauksen jokin aika sitten, kun Tarja Melakari kävi kommentoimassa MEIDÄN BLOGIIN. Sitten meinasin saada vielä hurjemman fanityttökohtauksen, kun kuulin, että Jessica Svanljung oli jakanut tämän postin MEIDÄN BLOGISTA omalla Facebok-seinällään. Ja nyt ihan hiljattain MEIDÄN BLOGIA oli suositeltu Facebookin TOKO-ryhmässä kahteen otteeseen. Ooooo. Vaikka aina intänkin kirjoittavani blogia suurimmaksi osaksi itselleni, kyllähän tällaisen suuremman luokan some-addiktin sydän ihan melkein pakahtuu näin valtavasta huomiosta. Kiitos. (Ps. Luumulla on Instassakin jo hyvän matkaa kolmatta tuhatta seuraajaa, sekin on aika mukavaa.)

Nyt kun kaukoja lukuun ottamatta voittajaluokka koputtelee toden teolla meidän kisauran kuvitteellisella ovella, ajattelinkin käydä liike- ja yksityiskohtaisesti läpi missä mennään. Mutta myöhemmin. Ollaan aina vuodenvaihteessa tehty kunnon bloggaajien tapaan sellainen mitä tehtiin, mitä tullaan tekemään -tyylinen postaus, mutta nyt kun ollaan näin lähes konkreettisesti veitsenterällä pienten poikien ja isojen poikien kilpailuluokkien välissä, on hyvä tehdä sentyylinen katsaus nyt pari kuukautta etuajassa.

Nanin tokokuvauksista elokuussa <3
Lisää kuvia ja tunnelmia Nanin Luumulle omistamassa kirjoituksessa:
täällä.

Palataan viitisen kuukautta taaksepäin toukokuuhun, jolloin pidettiin pienen tavoitteellisen MATO-treeniporukkamme perustamiskokous. Kunnon tavoitteellisten treenareitten tapaan mekin kirjoitimme ylös tavoitteitamme kesälle ja loppuvuodelle. Minun ja Luumun yleisistä tavoitteista kaksi kolmesta on mielestäni ihan hyvin toteutunut: kehäänmenon ja kehässä olemisen harjoittelu sekä se, että Luumulle on tullut maailman tärkeimmäksi asiaksi minun kanssani yhdessä tekeminen. Yksi yleinen tavoite ei ole toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla, ja se kirjattiinkin syyskuun palaverissa jälleen meidän ToDo-listallemme: ketjutusta useampi kerta viikossa! (Kun liikkeitä ketjutetaan usein, ei se ole niin kummallinen asia enää kokeessa...)

Muut tavoitteet meillä toteutuivatkin. Liikekohtaisissa Luumulla on toukokuussa lukenut vain paikallaoloon pomminvarmuutta, ja se me ollaan saatu aikaiseksi. Tavoitelistalla oli myös kaikkien liikkeiden treenaaminen häiriössä niin, että noutokapulat ym. voivat lentää, mutta Luumu kestää. Joo, ollaan tehty. On ollut hirveän hyvä niissä. Treenisuunnitelmissa toteutuivat superhäiriötreenit SM-kisoja varten, ja variaatiotakin on ollut (jota tavoitelistan mukaan tarvitaan, kun Luumu on niin vilkas). Helppoja treenejä meillä ei kyllä kamalasti ole ollut, pitäisi muistaa niitäkin välillä pitää - vähän sellaista kaikki onnistuu -meininkiä paljolla palkalla. 

Konkreettisissa koetavoitteissa luki toukokuussa:

- torstaina 29.5. hyvä paikkamakuu, kisaaminen toimii vireen puolesta (> Oli hyvä paikkamakuu, jota varten me harjoiteltiinkin kisakentällä varmaan tusinan verran kertaa jopa erilaisia piilorakennelmia luoden.. Niin ja siellähän me korkattiin tosiaan avoin luokka hienosti ykköstuloksella ja kakkossijalla.)

- SM-kisat 5. - 6.7. (> Siellä oltiin, ei tosin päästy sunnuntaipäivän EVL-finaaliin, mutta ehkä jonakin toisena vuonna ;))

- Piirimestaruudet 21.9. Luumulle täältä TK2 (> Sielläkin oltiin, tosin hilkulla oltiin kisakunnossa, mutta sitäkin kirkkaammin napattiin Luumun "uran" huikeimmilla pisteillä ykköstulos, kolmas sija ja joukkuekultaa! Niin ja sen TK2-tunnuksen Luumu sieltä sai myös.)

- Ensi kevääksi 2015 voittajaluokka kisakuntoon (> No tämä jää nähtäväksi, mutta jos nyt yhtään pystyy näiden meidän vuoden 2014 kisatavoitteiden täyttymisen perusteella arvioimaan, niin eiköhän se kisakunnossa tule olemaan...)

Nyt tosiaan syyskuun mato-palaverissa, kun käytiin läpi noita muutaman kuukauden takaisia tavoitteita, tuli ihan mielettömän jotenkin... onnistunut fiilis. Määrätietoisesti olen osannut ohjata Luumua ja meidän yhteistä tekemistä oikeaan suuntaan, siihen suuntaan, jossa ne menestyksenmittarit häämöttävät. Kilpailemisella ja tavoitteilla on usein kuitenkin negatiivinen kalske, vaikka loppujen lopuksi kyse ei ole mistään muusta kuin hauskanpidosta ja unelmista. Sillä erolla toki, että tällä määrätietoisella hauskanpidolla ne unelmat myös toteutetaan. 

Toukokuun palaverissa koko mato-ryhmälle yhteisiksi yleisiksi tavoitteiksi oli merkitty:

- mustavalkoisuus

- rehellisyys koiraa kohtaan

- kerrotaan, kun koira on super, ja myös kun mokaa > sen jälkeen annetaan oikeasti uusi mahdollisuus

- koiralla on aina lupa yrittää täysillä

- fokus ohjaajaan

- usko koiraan.

Ihan mielettömän hienoja tavoitteita, ja voisin sanoa, että etenkin nyt loppuvuotta kohti mentäessä meiltä on jäänyt toteutumatta ainoastaan tuo aito mustavalkoisuus. Ja sekin tietysti ihan pelkästään minusta johtuen. Miten se on niin vaikeaa pitää aina samoista säännöistä kiinni on se tilanne mikä tahansa. Tämän huomasin viimeksi Lahdessa Vuorenmaan koulutuksessa, kun Luumu lähti käy siihen -käskyn alta nuuskuttelemaan paikkoja. Karjunko heti perään ja vien homman loppun asti siitäkin huolimatta, että Markolla on juuri joku toooodella tärkeä juttu kesken - vai kuiskailenko kymmenen kertaa Luumu täällä, ja kun se ei vielä yhdennelläkääntoista kerralla tule, vienosti anteeksi pyydellen käyn sen sieltä salavihkaa noukkimassa..?

Syyskuun palaverissa tehtiin tosiaan pikainen katsaus menneeseen treeni- ja kisakesään. Luumun kohdalla on pöytäkirjasta pakko nostaa kaksi sihteerin laatimaa asiaa esille (sihteeri en ollut minä ;)): 

1) Luumu on soma ja näyttävä. 

2) Luumu on voittajaluokassa, koska Janina on niin taitava. 

En siis itse kirjoittanut noita pointteja (oikeesti hei!), vaan ne tulivat esille kierroksella, jossa jokaista mato-koiraa kehuttiin ja mietittiin juttuja, missä ne on hyviä. Luumun kohdalla lukee lisäksi, että sillä on mahtava työmoraali. Paljon mieluummin keulimisongelmat kuin lapastelu. Luumu on varma suorittaja. Somat varusteet (ulkonäkö ennen kaikkea, vai..?). Elävä legenda (joo en kirjoittanut itse tätäkään!). Ja vielä lopuksi Luumuhillo. Tsoukki avautuu lähipiirille, eikä avata sitä sen enempää...

Liikekohtaisia tavoitteita meillä on voittajaluokkaa kohti mennessämme harjoitella noutoa erilaisilla kapuloilla. Luumu teki viimeksi supertreeneissä hyppynoudon Kapun reilu puolet pienemmällä kapulalla, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Olin kuvitellut, että etenkin pienilaippaisista kapuloista muodostuisi Luumulle edes jonkinlainen haaste, kun silloin kesän alussa taisteltiin noudon kanssa kummatkin ihan itkua vääntäen. Ongelma korjaantui SM-kisoista tuliaisiksi ostamallani suurilaippaisella 650 gramman PK-kapulalla :D Koolla tosiaan on väliä. 

Treenitavoitteissa lukee myös ohjattu alkuun. No ei olla aloitettu. Sen verran siitä, että kerran se luki jo treenisuunnitelmassakin, mutta pimeä yllätti, ja sysimustalla kentällä uuden liikkeen harjoitteleminen ei tuntunut enää varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tunnarin pito, kanto, liikkuri mukaan. Kirjoitinkin tästä vähän viimeksi. Kirjoitan siitä tulevaisuudessa lisää. Liikkuri otettiin viime viikolla tunnariin mukaan. No problem at all.

Seuraamiseen hidas käynti, askelsiirtymät, peruutus, käännökset kaikissa askellajeissa. Kaikkea muuta ollaan aktiivisesti tehty, paitsi viimeksi mainittua. Viimeksi eilen. Seuruusta tulee vielä luumumaisen erinomainen. Takapään käyttö, pyörähdykset. Ollaan tanssittu ja bailattu, ei oikein muita takapääjuttuja tehty kylläkään. Ruudun muistuttelu. Joo muistuteltiin keskiviikkona ja eilen torstaina. Ruututreenitauon aikana Luumulle on paikka ja ruudun idea hahmottunut jotenkin maagisesti mieleen. Hienoa, videota pukkaa. 

Kaukoissa lamppu syttynyt, vakio-olotilaksi, nyt kerta päivässä. No ihan kertaa päivässä ei olla tehty, mutta paljon kuitenkin. Voisin väittää, että lamppu on nyt syttynyt ihan jäädäkseen. Hihna pois kaikessa. Ollaan tehty paikallaoloja (ja siis etenkin sinne kehään menemistä) vallan ilman hihnaa, ja hienostihan se menee. Hihna on aina ollutkin Luumun ongelma (se on aina kehään mennessä ihan törkeän kireällä...), joten en tiedä miksi en ole aiemmin tehnyt hihnattomuudesta tapaa. Nyt Luumu on ollut treeneissä myös ilman pantaa, sillä en pidä siitä, miten joskus nappaan sitä pannasta kiinni ohjatessani sitä johonkin muuhun paikkaan tms. Käytännössä olen sitä napannut pannasta, kun se ei kerran tai kahdesti kieltämisen jälkeen ole lakannut nuuskuttelua. Tämä tapa pois. Koira 100-prosenttiseen hallintaan aina ja kaikissa tuoksuolosuhteissa!

Paikalla istuminen. Ollaan aloitettu. Liikkestä istu. Sitäkin ollaan tehty. Jäävien seuraaminen kuntoon. Kerran taisin keskittyä tähän, jäävät ovat nyt muutenkin olleet pari viikkoa huilissa. Pitää muistaa taas ottaa treenilistalle. Liikkeiden välit ja poistuminen kehästä. Vähemmän ollaan nyt piirinmestaruuksien jälkeen tehty kisamaista, mutta pitäisi ja pitäisi. Tähän oli vielä tarkennuksena, että tarkemmat kriteerit, ei liikaa vapauksia liikkeiden väleissä (nyt sillä on ollut vähän turhan vapaamuotoista). Luumun pitää kestää myös minun iloinen sosiaalinen palkkani, vaikka se olisi missä vireessä. Enää ei toisteta PM-virhettä, jossa itse yrittäisin säätää omaa luontaista iloisuuttani. Siirtymissä välillä namipalkka välillä ei. Muutaman liikkeen ketju AINA treenien alkuun pelkällä sosiaalisella palkalla. Näin siitä tulee rutiini, ja kisaaminen on jatkossa helpompaa. No eipä olla tehty. Jos nyt vaikka sitten tästä lähtien tehtäis. 

No siinähän olis treenattavaa ihan tarpeeksi koko talvikaudelle. Katsotaan vaikka vuodenvaihteessa seuraavaksi, miten nämä välitavoitteet etenevät ja sitten keväämmällä nähdään, kuinka moni unelma on ajan saatossa toteutunut määrätietoisella hauskanpidolla (ja hiukan sääntöjäkin noudattamalla). Meillä on joka tapauksessa hurjan hauskaa matkalla sinne, mihin me ollaankin menossa. Luumu on täydellinen harrastuskumppani kaikkine liikavirtaisuuksine ja pikkujippoineen, joilla se päätäni aina yrittää sekoittaa. Pitäkäähän tekin oikein mahtava treeniviikonloppu kukin tahoillanne!

Aika kultaa

Olin jo sammuttamassa tietokonetta, kun muistin mitä varten sen ylipäänsä avasin. Piti kirjoittaa! Jäin niin tuon uuden Instagram-gadgetin (oikeassa yläreunassa!) lumoihin ja kieltämättä tuli tuonne Vau Mumun Facebook-sivuille ladattua niin syötävän ihana uusi tuotekuva, että ihan sekosin suunnitelmissani. Tokohihna! Toisaalta harmi, ettei meidän tarvitse Luumun kanssa enää treenata hihnaseuraamista. Toisaalta ihan helkkarin hieno juttu :D

Joutsenten tiirailua 

Luumu on valmis nukkumaan 

Hei mami muistitko, että ne kalkkunan sydämet on vieläkin kiehumassa?? 

Onko pakko. Sataa.

Piti jo viime kerralla kertoa miten loistavia uutisia Luumu sai fyssarilta viime viikolla. Oltiin Turun Koirafysiossa jälleen jokatoinenkuukausittaisella käynnillämme, eikä Luumu ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa! Luumulle tämä ei varmaan tullut mitenkään yllätyksenä, mutta itse olin näiden terveystietojen jälkeen koko päivän ja miksei viikonkin ihan huipputuulella. Jotain pientä siellä oli kyljessä lihaspuolella, mutta pientä nyt on aina. Ei sellaista elukkaa varmaan olekaan, jolla ei koskaan mitään ole. Nykyään sieltä fysiosta saa mukaansa sellaisen hienon palautelomakkeenkin, mihin on merkitty koiran pinnekohdat. Hienoa. Nyt kun ei ole Luumun kansiota tarvinnut enää täytellä eläinlääkärin papereilla, voidaan täytellä sitä noilla (koputan puuta täällä oikein kovasti!). 

Itse olen pitänyt sen haravointireippailuntäyteisen lauantai-illan jälkeen taukoa haravoinnista ja oikeastaan kaikenlaisista muistakin sellaisista töistä, joissa joutuu ojentelemaan peukaloa. Sain niin kamalan vesikellon just siihen "saumakohtaan"... tai vesikellona se ehti olla ihan muutaman minuutin. Kivasti repeilee auki ihan mitä tahansa kun teen. Luumukin on tainnut saada osakseen muutamat perkeleet, kun nahkahihna on mukavasti polttanut sen taipeen. Jaiks! No hyvä syy olla taas tekemättä pihatöitä. Kyllä mä niitä aina löydän. Syitä.

Tämä oli itse asiassa osa meidän arkihaastetta.
Ompeluapulaisena kaikessa mukana. Myös matonkuteiden selvittämisessä. 

Sunnuntaina käytiin pikaiseen treenaamassa Tuulian kanssa ennen kuin kiiruhdin Hennan luo magneettikorukutsuille. Juttelin Tuulialle noista meidän ruutumaisista haasteista, ja sanoin, että fiksuinta olisi varmaan olla treenaamatta sitä, mutta silti meidän treenisuunnitelmaan kuului - mikäs muu kuin ruutu! Mutta nyt se hinkkaaminen kannatti! Ihan loistotreeni. Joskus pitäisi kyllä vaan myöntää, että jokin treenitapa ei nyt vaan toimi, ja vaihtaa se johonkin toiseen. Sunnuntaina kun palattiin ihan alkeisiin vahvistamaan kosketusalustaa ensin ruudun sisällä (yleistarjontakäskyllä, kun Luumu ei tuntunut pelkässä hiljaisuudessa pääsevän edes alkuun) ja sitten ruudun ulkopuolelta sisäpuolelle, saatiin onnistumisprosentiksi 100! Juuri tätä me tarvittiin! Ei olla nyt sunnuntain jälkeen tehty, mutta kaiken kaikkiaan tästä jäi todella hieno fiilis. Lisäksi Tuulialta tuli tosi hyvä pointti siihen, että ei pidä ikinä pitää sitä ruutuunjuoksumatkaa vakiona (niin kuin me ollaan enemmän tai vähemmän tehty). Kun se koira tottuu juoksemaan aina sen saman viisi tai kymmenen metriä sinne ruutuun, sillä voi pakka hajota, kun yhtäkkiä haluatkin pidentää matkaa 15 metriin. Se voi jäädä siihen totutun matkan päähän seisomaan ja kuvitella tekevänsä oikein - koska aina ennenkin 10 metriä on riittänyt. Fiksuja pirulaisia nuo koirat. 

Luulen että meillä tosiaan sen aika lupaavalta näyttäneen ruudun pilasi monta osatekijää yhdessä. Kun paikka alkoi löytyä, menin itse hämmentämään soppaa siirtämällä sitä alustaa kuitenkin sieltä vasemmalta puolelta keskemmälle. Tämän lisäksi se alusta ei aina ollut siellä, alusta oli erilainen kuin ennen, oli juoksuinen narttu, oli nameja ripoteltu etulinjalle ja mitä vielä... Mahdoinko siihen samaan syssyyn jo sitä matkaakin pidentää..? 

Tyyppi oikeesti nukkui näin! 

Paikallaolossa ollaan pelkästään edistytty. Luumu ei ole noiden alkukankeuksien jälkeen kertaakaan noussut sieltä, kun se pallo on ollut siinä nenän edessä. Juuri sunnuntaina olin liikkuroidusti 2,5 minuuttia koko ajan piilossa, ja meni ihan täydellisesti. Lonkalle se vaihtaa jossain vaiheessa, ja hiekalla nostelee ihan vähän kyynäriään. Mutta ei puhettakaan, että se lähtisi perääni tai nappaisi sen pallon siitä. Tuulia kysyikin ihan pohtimisen arvoisen kysymyksen. Miten aion häivyttää sen pallon siitä? Kun vaihtoehto olisi, että pallo siirtyisi aina vähän kauemmas Luumusta ja lopulta sitä ei enää olisi. Mutta voiko se pienessä päässään silloin kuvitella, että pallo onkin minulla ja ryssitään jälleen? Toinen, mitä en ollut edes tullut ajatelleeksi, niin pallon voisi myös ihan fyysisesti leikata pienemmäksi (jolloin etäisyys Luumusta säilyisi samana), ja lopulta pallo olisi niin pieni, ettei sitä enää ole. Ajatuksia?

Mitä vielä. Tunnarista piti sen verran, että ihan hurjan hieno se oli tuossa meidän pihamaallakin. Nyt kun se oikeasti on jo tooosi varma se tunnistaminen, niin varmaan yksi onnistunut poiminta riittäisi. Kun tähän mennessä ollaan tehty sellaisia linjatykityksiä, että niitä pikaisia tunnistamisia on yhteen treenikertaan mahtunut hyvin reilu kymmenen. Ja kun Luumu on näissä tunnaritreeneissämme oppinut tunnistamaan sen omansa, minäkin olen oppinut jotain. Ei kannata treenata tunnaria, kun Luumulla on nälkä. Ei kannata treenata sitä broilerinsydämillä. Ei kannata heittää namia kamalan kauas, sillä kun Luumu juoksee hakemaan namin, sen kierrokset nousevat jo pelkästään siitä lyhyestä hölkkäämisestä niin paljon, että kohta ne tunnarikapulat ovat kuin keilaradan keilat, ja arvaatte varmaan minkä roolin Luumun kuuppa tässä skenaariossa saa. Tai aika havainnollistava on myös rauhallinen savanni. Kapulat siinä leppoisasti lepäävät kuin ruohonkorret, kunnes tanner tömisee ja horisontista rymistelee neljän tonnin virtahepo. Sillä uskokaa tai älkää, tämä on yksi niistä erittäin, erittäin harvoista liikkeistä, joissa edes minun mielestäni sitä virettä ei saisi olla nimeksikään. Tai ainakaan siinä tunnistamisosassa. Se nouto-osa on sitten juttu erikseen.

Tämä kuva on tällä hetkellä suosituin kuvamme Instassa.

Laitoin nyt näitä Insta-kuvia tähän postiin. Niitä on kertynyt paljon. Me postaillaan sinne aika usein, ja Luumu on jo saanut paljon faneja ympäri maailmaa. On kiva jutella staffi-ihmisten kanssa, sillä se koirakulttuuri ja staffikulttuurikin on niin erilainen Pohjoismaiden ulkopuolella. Pidin parin kuukauden ajan siellä Instassa sellaista kuvaprojektia. Latasin sinne joka päivä yhden kuvan Luumun kasvuvaiheista ihan tähän päivään asti (tai noin kaksivuotiaaksi, kun liityimme Instagramiin). #luumugrowingup. Se oli hauska projekti, ja nyt se on loppu. Uusia kuvaprojekteja on suunnitteilla jo ainakin kolmesta tai neljästä teemasta, ja seuraava on "Luumu ja minä" tai instakielellä #luumuandme. Pläräsin itse asiassa tätä blogia alusta alkaen noiden kuvien valkkaamiseksi. Vitsi me ollaan tehty niin paljon kaikenlaista. Luumu on kyllä pienestä asti kulkenut mukana kaikkialla ja ollut todellinen aamu-, päivä- ja iltatähti meidän elämässä. Mutta kyllä se aika kultaa. Joukossa oli nimittäin kuvia, joissa se on ollut todellinen paise tiedätte missä. Esimerkiksi puolivuotispäivänä Kupittaalla se oli pakko sitoa puuhun piknikin ajaksi, kun ei vaan kestä ihmisen mieli. Ei noita kuitenkaan enää muista. Uskomattoman hieno koira siitä on tullut. 

Kappas. Löysin tällaisia ikivanhoja Nautelankoski-kuviakin. 

Tästä on jo useampi viikko, koska Luumullakin on takki vielä päällä. 

Tämä taitaa olla samalta reissulta, mutta Vanhalinnasta kotiintulomatkalta. 

Meidän pihalta näkymä Metsämäkeen/Ilmarisiin päin.

#staffygram @lovingluumu

Kovasti olette lueskelleet viikon takaista tunnarikirjoitusta ja eilistä näyttelykirjoitusta, loistavaa. Tarkoitus oli kirjoittaa meidän kuun tavoitteista ja ruotia vähän meidän treenaamista noin yleisesti, mutta kun löysin Instagramin ihanuudet, niin enhän mitenkään voi olla kirjoittamatta mistään muusta! Mentiin Luumun kanssa yhdessä sinne, koska mehän tehdään muutenkin kaikki yhdessä. Meidät löytää nimimerkillä (vai miksi sitä sitten kutsutaankaan) @lovingluumu, ja olenkin jo tässä parissa päivässä ladannut sinne ahkerasti kuvia pikkuherra paukapäästä. Sinne on kiva laittaa sellaisia fiilistelykuvia, sellaisia, että tältä meistä tuntuu just nyt, tai just nyt meillä on tällaista. Kun Facebookiin ja etenkin tänne blogiin tulee kuitenkin laitettua aina vähän "silotellumpia" kuvia, sellaisia, joita olen saattanut rajata jne. Instagramissa kuvat ovat sellaisenaan, niillä hienoilla tyylinmuokkausvaihtoehdoilla höystettynä. Tietty. 

Hurahdin täysin. Jos nukkumaanmeno ihmisten aikaan on ennen ollut vaikeaa, nyt se vasta onkin! Eilenkin surffasin melkein akun loppumiseen asti instan uskomattomassa, kansainvälisessä maailmassa. On mielenkiintoista katsella staffien kuvia ympäri maailmaa, ja etsiä kiinnostavia seurattavia tahoja. Ei ilmeisesti riitä, että Facebookin, Bloggerin, YouTuben ja Twitterin (jossa kyllä käyn tosi harvakseltaan) syöte on täynnä koiria (lue: staffeja), vaan nyt Instagramin syötteenikin on niitä pullollaan. Tarkoitukseni on siis käyttää tätä nimmariamme lähinnä Mumeloisen kuvaamiseen, mutta saattaapa sinne joskus joku satunnainen maisema- tai ruokakuvakin päätyä. Blogin oikeassa reunassa on nappula, josta pääsee katselemaan "kanavamme" kuvia, mutta tässä sunnuntai-illan iloksi vielä kaikille instagrammittomille tähänastinen taipaleemme siellä. 

#thingsheisgoodat 

#myprecious 

#relax 

#cantstopuploadingridiculousphotos 

#lookmommynoears #babyseal

#damnitscoldoutthere

Ja sanomattakin lienee selvää, että osa hauskuutta on tunnisteiden keksiminen. Olen täällä blogissa ollut aika tylsä, ja käyttänyt ilmiselviä tunnisteita, mutta Instagramissa on aika päästää luovuus valloilleen!