Voittaja-Luumu seuraa ja istuu

naniannette.fi
elokuu 2014

Tokon uudet suoritus- ja arvosteluohjeet, "säännöt", julkistettiin tänään. Joku varmaan huomasi. Feisbuukki on kilissyt ihan hulluna koko päivän. Oli pakko laittaa säpoasetukset pois päältä, että sain edes jotain töitä tehtyä. Kiirus päivä, en oikeasti ole ehtinyt kuin vilasta koko pitkää pdf-nivaskaa. Eipä ne säännöt nyt joka tapauksessa meissä herätä mitään itsemurha-ajatuksia tai kuolemanpelkoa noin muutenkaan, kun me ollaan aina menty Muumelon kanssa vähän luokka kerrallaan ja avosylin otettu vastaan kaikki mitä tulossa on. Niin nytkin. Kyllä ne siitä selkiää, kun palaveerataan ensin sunnuntaina matojen kanssa (kokouskutsun asialistassa painopiste on hengennostatuksessa, joka toteutetaan ryhmähalein sekä syömällä suklaisia asioita), ja sitten parin viikon päästä kuunnellaan Tallbergin Pernillaa Järvenpäässä (luennon painopiste vissiin kaikessa muussa). 

Mitäs meille sitten kuuluu? Mikko ja Jonna kutsuivat viikonlopuksi mökilleen Mynämäelle, ja ihanan rentouttava paripäiväinen talvinen reissu siitä tulikin. Grillattiin makkaraa lumen keskellä lähes-nuotiolla, saunottiin niin että meinasi Kingi jäädä katsomatta, pelattiin tietovisaa (en muista kuka voitti, en vissiin ollut minä ainakaan...), aloitettiin tusinan verran elokuvia yhtäkään loppuun asti katsomatta ja tietty syötiin toooodella hyvin. Kiitos kaikesta! 

Matkalla Mynämäelle 

"Rankan" mökkiviikonlopun jälkeen lepäämässä mamman nojatuolissa

Arki se kuitenkin hiipii jo vuodenvaihteen jälkeen Vanhalinnaankin. Tieto- ja ompelukone ovat surruttaneet tänäänkin hurjina, mutta ollaan me sentään jotain tokoteltukin. Viikko ei harrastuspohjalta kuitenkaan alkanut mitä parhaiten. Ehkä ne aamureenit ei kuitenkaan ole meidän yökukkujien juttu..? Olen nyt muutaman kerran pahoittanut mieleni Luumun "pöllöilyistä" Tsaun hallilla, mutta maanantaiaamu oli kyllä kaiken huippu. Ja eniten harmittaa, kun tuli kuitenkin oltua taas koiraa kohtaan epäreiluja ja ja ja... Omat virheet ärsyttää eniten. Onneksi Muu ei muistele pahalla. Se muistelee aina hyvällä, ja monesti saan anteeksi sitä pyytämättä.

Mun Voittaja-Luumu blogipostisarja on jäänyt vähän tyngäksi, kun aina tuntuu olevan jotain ihan muuta asiaa. Jatketaanpa nyt siitä mihin ollaan viimeksi jääty. Edelliset osat löytyvät linkkien takaa: Ohjattu ja merkki, Kaukot ja ketjunpätkät ja Ruutu ja tunnari. Puhutaan seuraamisesta. Luumun seuraaminen on aina ollut riittävän hyvää. Ollaan enemmän menty asenne kuin tekniikka edellä. Luumun loistava ilme ja habitus on kenties paikkaillut puutteita teknisessä osaamisessa. Paikka on ollut epäselvä käsite, Luumu on edistänyt ja poikittanut, kontakti on katkeillut, käännöksissä ei tietoakaan takapään käytöstä, liike seis on usein kävelty yli ja vasta sitten palattu perusasentoon. Olivathan kaikki nämä asiat tiedossa, vaan ei ehkä tietoisuudessa. Vasta Sari Kärnän koulutuksessa sain herättävän ravistuksen, että taaksepäin on palattava ja huolella. 

Ollaankin nyt kuukauden-parin verran tehty seuraamisen pentutreeniä lähinnä olohuoneessa. Ensisijainen kriteeri on ollut kontakti, ja siitä ei ole saanut yhtään lipsua. Tässä parin kuukauden aikana olen minäkin oppinut kunnolla käyttämään naksua! Lähinnä naksuttelin Luumulle ekoja perusasentoja (niistä pitää muistaa palkata!), ja opeteltiin palkkasana palkan hakemiselle oikeasta kädestäni takakautta kiertämällä: vips. Satunnaisesti vips-palkkaamalla voin edesauttaa oikeaa paikkaa ja vähentää halukkuutta edistää. Palkkaamalla ylipäänsä perusasennoista, muuten tylsähköstä naksuharjoittelusta on tullut palkitsevaa, ja olen uskomatonta kyllä saanut näissä olkkaritreeneissä Luumun naamalle ihan käsittämättömän iloista ilmettä. 

Ollaan keskitytty liikkeellelähtöihin. Silloin ei pudoteta kontaktia. Ja kun olen saanut Luumun ymmärtämään kontaktin tärkeyden, ollaan jalostettu pentutreeniä ihan sinne EVL-alkeisiin asti. Aloitettiin oikein tosissamme sivuaskeleiden ja peruuttamisen treenaaminen, ja lähes päivittäin ollaan myös muistettu panostaa käännöksiin. Kriteerinä aina se kontakti. Ja kun on se kontakti ja muistan itse palkata aina housun sivusaumasta, ei se paikkakaan huono ole. Hidasta käyntiäkin ollaan tehty olkkarin matolla. Vähän olen saanut Luumun jo ymmärtämään tämänkin tempon pointin, mutta hallissa pitäisi varmaan enemmän testata sitä ihanteellista vauhtia.

Uskomatonta kyllä, olen itsekin alkanut tykätä naksupiipertämisestä, ja ollaan saatu näiden olkkaritokojen hedelmät kannettua hallille asti. Nyt viime viikolla olen yhdistänyt sivuaskeleita ja peruuttamista tavallisen seuraamisen joukkoon (muutama askel suoraa ensin), ja seuruun uudet lisäykset tuntuvatkin kivasti lisäävän mielenkiintoa vähän puulta maistuneeseen avoimen luokan seuruutreeniin. 

Ja vaikka kehittymistä tapahtuu koko ajan, ei se ihan yhtä auvoa ole koko ajan. Luumu on pitänyt kontaktia hyvin Vanton hallissa, mutta eilen Tsaulla aamutreeneissä tippui jatkuvasti liikkeellelähdöissä, ja meni ihan totaalisesti hermo, kun hei sähän osaat tämän! Hermojen menettäminen on tietty huono juttu, ja eihän se Luumun vika ole, ettei se pysty ympäristöstä johtuvista syistä pitämään sitä kontaktia, vaikka se kotona ja Vanton tyhjässä hallissa siihen pystyykin. Vielä väänsin puukkoa itsekaivertamassani haavassa katsoessani videota kotona. Luumun naamasta näkee, että kyllä se haluaa pitää sitä kontaktia, mutta kun se ei pysty. Eli pitää helpottaa Tsaulla vielä. Auttaa vaikka sillä namikädellä, jos viereisellä kentällä aksaavat koirat ovat kontaktitreeniin liian haastava ympäristö.

Tehtiinkin sitten perusseuraamisen jälkeen häiriöperusasentoja, jotka osoittautuivat nekin yllättävän vaikeiksi. Luumu on jo aika hyvä ihan perusasennossa istuessaan, kun sen pitää vaan tuijottaa minua, vaikka naaman edessä rapisteltaisiin lihapullapussia. Mutta nyt kun piti vähän liikkua, se ei vaan kyennyt. Sanoin taas vähän turhan täpäkästi, mutta onneksi Elina palautti ohjaajankin maan pinnalle. Kyllä se tekee, jos pystyy. Näiden henkisten mahalaskujen ja itsetutkiskelujen jälkeen päädyttiin seuraavanlaiseen treenisuunnitelmaan: 

- kriteeriksi vaihdetaan paikka

- kontaktia vahvistetaan häiriössä

- kontaktiin pitää rakentaa kestoa perusasennossa (käskyä toistamatta; Luumu luulee, että sivulle-käsky tarkoittaa sivulletuloa, vaikka ajatuksen pitäisi sisältää myös kontakti kunnes toisin sanotaan)

- paljon käännöksiä (erityisesti vasemmalle), joiden jälkeen liike seis

- ympyräseuraamista vasemmalle > vähentää poikittamista

- Luumu vauhdista seuraamaan > palkataan oikeaan paikkaan hakeutumisesta

Itselle muistettavia asioita: ota aina ensimmäinen askel vähän lyhyemmin. Näin et vetäise Luumua perusasennosta, etkä edesauta edistämistä. Sivuaskeleissa nopeampi tempo tai nosta edes niitä jalkoja. Nyt näytän kuulemma jonkin nykytanssiesityksen hiipivältä intiaanilta xD Videossa Luumun tekniikka hiukan kärsii (rintamasuunta vaihtuu), mutta toki tässä voisi nyt varmaan taas vähän käsiavulla auttaa. 

Summasummarum. Luumun seuraaminen on parantunut kahdessa kuukaudessa ihan todella paljon. Ollaan palattu alkeisiin, mutta tehty samalla todella tärkeää pohjatyötä ylempiä luokkia varten. On kuitenkin muistettava, että vaikka se tekee toooodella hyvin tutussa ympäristössä, se ei vielä kykene samaan kaikkialla. Tämä ei ole meidän kummankaan vika, vaan se on vaan yksi asia, joka pitää ottaa huomioon palkkaamiseen yltävän suoritustason arvioinnissa. Ehkä me nyt hiotaan se kontakti timanttisen toimivaan kuntoon kaikkialla, ennen kuin edes mietitään vireen kantavuutta pidempään seuruupätkään. Aikaahan meillä on.

Tämänkertaisen Voittaja-Luumun toinen aihe: liikkeestä istuminen. Eipä siitä sen enempää, kun että yllättävän vaikeaa on ollut! Istuminen on Luumulle noin yleisesti ajateltuna hyvin luontevaa, tykkään sen nopeasta tekniikasta. Mutta kun sitä ei ole alusta asti tehty seuraamisen yhteydessä! (Yksi asia, jonka teen seuraavan koiran kanssa toisin!) Vaikka olen Mupelolle muistuttanut monta kertaa ennen liikkuroidun esityksen suorittamista, se ei vaan ole istunut, kun liikkurin kanssa tehdään. Se on oikeastaan jo liikkurin käskystä päättänyt mennä maahan, eikä se kuuntele enää yhtään mitä minä sille sanon. Niinpä ollaan tehty nyt paljon liikkuroituja istumisia, ja liikkurin käskytyksen ignooraamista. Se on auttanut. Mutta mikä oikeastaan oli vielä oleellisempi muutos: kävelyvauhtia käskettiin hiljentää, ja se vaan jotenkin maagisella tavalla on auttanut Luumua keskittymään ja kuuntelemaan. Mitään käsi- tai vartaloapuja en halunnut tähän ottaa, sillä taas: osaahan se sen! 

Huomenna auto starttaakin aamukahdeksalta, ja kolmen ihmisen ja kahden koiran nokka osoittaa kohti Hyvinkäätä, NoDon hallia ja Riitta Jantunen-Korrin koulutusta! Jännää - ja kivaa lähteä ihan tostavaan roadtripille ja siinä samassa vähän yksityistunnillekin. Aiheena meillä on Luumun kanssa ruutu. Kuinka yhdistetään nuo ruudunhavaitsemis- ja juoksemistreenit jälleen taas paikkatreeneihin, ilman että keneltäkään palaa sulake päästä. Toisena aiheena on tunnarin oikean viretilan löytäminen, kun palkkaodotus on korkealla. Luumu on kyllä nyt tehnyt hyvin, kun olen muistanut a) laittaa sille ennen lähetystä muutaman namin maahan ja b) kääntänyt sille lähettämisen jälkeen selän, jotta se joutuu työskentelemään itsenäisesti ja olemaan palaamatta tyhjin suin. Kivaa keskiviikkoa itse kullekin! 

Luumu tekee keksi.