Laavuretki from Hell

... eli kun kaksivuotias oppi kiroilemaan.

Oltiin viime viikonloppuna Piikkiön Linnavuoren laavulla pitkästä aikaa. Äitienpäivänä annetun lupauksen jälkeen ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti eräjormailtu kerran kuussa isommalla porukalla lähitienoiden makkaranpaistopisteillä. Kukin on saanut vuorollaan valita laavumestan, ja nyt puoli vuotta myöhemmin ympyrä alkaa kutakuinkin sulkeutua.

Piikkiön Linnavuorella on tullut käytyä muinoin paljonkin, mutta edellisestä visiitistä rupee olee jo vuosia. Sää oli sinänsä suosiollinen, ettei tainnut sataa ollenkaan. Mut muuten kaikki menikin sit ihan vihkoon. Kirppulapsen syntymän jälkeen mä oon joutunut siivoamaan suutani saippuapesujen pelossa. Mut jos lähtökohtaisesti kirosanat kuuluu varastoon siinä missä leipä ja viini, koittaahan se väkisinkin joskus se päivä, kun pieni ja viaton onnistuu imitoimaan kielenkäänteissään suurta ja viallisempaa. Se päivä oli viime sunnuntai - laavupäivä from Hell.

Pysäköityämme autot Kehityksen majalle lähdettiin silmät aamusta sikkuralla kapuamaan Linnavuorelle johtavaa reittiä pitkin. Koska tahtoi, Kirppumies sai kävellä alkumatkan omin jaloin. Biiig misteik! Annas olla että kun tulee vastaan eka lätäkkö, joka kaksivuotiaan mittakaavassa on pikemminkin pieni lampi, molskahtaa tämä sinne nilkkoja myöten. Faaaaak, mietin, noi tarrakengät ei varmaan ollu vedenkestävät. No ehkä eivät kerenneet läpi asti kastua, ei hätää, ei aihetta kiroiluun.

Metsään päästyämme nostin Kirputtimen kantoreppuun vastusteluista huolimatta. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä kuten sittemmin kävi ilmi, lähes koko alkumatka oli ihan kamalaa mutavelliä. Siis semmoista mustaa, kaiken nielevää liejua, jolla on varmasti paholaisen sielu. Semmoista, mikä on varmaan niellyt bambeja, pupujusseja ja ties mitä metsäneläimiä shaatanallisiin syövereihinsä. Piti kiertää, hypellä ja toivoa parasta. Mun jeesuksenvanhoista haaglööfsseistä ei juuri siinä kohtaa ollut apua, kun askel harhautui. Mulla oli upouudet laivalta juuri ostamani iloiset sukat jalassa, mut voin kertoo, että siinä kohtaa oli ilo kaukana, kun oltiin kaikki siinä onnellisessa liemessä. Siinä kohtaa kun kenkä pulppasi vieden mukanaan mun ihanan sukkani, meinasin tirauttaa kyyneleen, mut en kirota. En vielä. (Se on muuten semmonen juttu, että vain ruotsalaiset voi keksiä jotain niin rumaa, että se on jo kaunista. Ja vaikka mä en meinannut mustana perjantaina ostaa mitään, menin ja tilasin monella kympillä lisää sukkailoa.)

Lopulta sentään mutainen rämeikkö väistyi helvetinmoisen nousun tieltä. Eipä ollut mutaa enää ei, mut mikä mäki, tai siis vuori! Kävi (tämäkin) jalkatreenistä, kun kyydissä oli +13 kg, give or take. Puuskutin - mut en kironnut.

Mäen päällä laavu odotti meitä varsinaissuomalaiselle luonteenlaadulle ihanteellisesti tyhjänä (tulien jakaminen muiden eräilijöiden kanssa: nööy thänks!) - mutta myös täysin puuttomana! Siellä ei ollut siis nuotiopuita missään, eikä kukaan meistä ollut muistanut tarkistaa etukäteen netistä, että puita olisi saanut ottaa mukaan parkkipaikan jemmasta. Ja uskotteko, et tää oli eka kerta koko vuonna, kun ei oltu varmuuden vuoksi kannettu hiiliä mukana. No ei sillä... onneks kahvi oli sentään termarissa lämmintä. Ei kiroiluttanut. Ei edes siinä kohtaa, kun keräilin kourallisen lasinsiruja laavun nurkalta.

Siinä mukavaa sunnuntaita viettäessämme, tsufeeta nautiskellessamme ja persuksia syväjäädyttäessämme, laavua sivuavalla polulla kulki joku koiraporukka. Eikö - siis tietenkin! - yksi niistä koirista lähde lähestymään laavua, ja vaikka pariinkin otteeseen pyydän kauempana olevaa omistajaa kytkemään koiransa, asialle ei tapahtunut yhtään mitään. Nää on just näitä, kyl te tiedätte, menee ihan ihon alle. Ei siinä mitään käynyt ja koirakin jatkoi ihan omatoimisesti matkaansa. Mut nyt voin jo sanoa, et alkoi vit*****. Mut silti en kironnut. En vieläkään.

Mooi siinä nuuskutteli semisti onnellisena mun tekemässä siinä ihanassa valkovihreässä hupparissa ympäriinsä, kun vielä arvoin että millaistakohan ryynäri olisi kylmänä syödä. Yhtäkkiä Janne kysyi että oliko toi koko ajan rikki toi Mooin takki. Mooi oli just tullut könyämästä laavun alta (joo...) ja kun mä käänsin katseeni siihen, mä näin kaks ihan jumalatonta reikää siinä selkäpuolella. Se tuli niin selkärangasta. Spontaanisti, mitään sen enempää miettimättä. Yksinkertaisen toteavasti mutta hyvin kuuluvasti. Voi vittu. Kahden sekunnin ajan vallitsi hiljaisuus. Sitten pieni viaton toisti. Yhtä selkeästi, yhtä täydellisesti. Voi vittu. 

Eihän me tietty mahdettu muuta. Pakkohan sitä oli revetä siihen paikkaan.

No. Sitä sattuu. Ei se sentään jäbän ensimmäisiä sanoja ollut, niin kuin joskus vähän vitsaillen pelättiin. Kiva kirjoittaa tää vauvakirjaan hei. Joo ei oo. Palattiin autoille toista mutta yhtä mutaista reittiä. Ellei jopa mutaisempaa. Paistettiin ryynärit kotona pannulla. Sovittiin jättää laavureissut lumelle tai kevääseen.

Tokotreffit Lohjalla

Kesän kuumimmalta tuntuneen tiistain jälkeen keskiviikkona olikin jo ihan syksyistä rankkasateineen ja koulunalulta tuoksuvine ilmoineen. Saunan takana koivut tekevät välikuolemaa, kunnes kevät herättää ne jälleen henkiin. Muumelo joutuu iltalenkillä pukeutumaan viimeisiä vetelevään heijastinkolmiohuiviinsa, ja tekisi mieli hautautua sohvan pohjalle katsomaan telkkaria kynttilänloisteessa. Onko se syksy nyt? (Ps. Olen melkein katsonut kaikki Orange is the New Black -jaksot. Mitä voisin seuraavaksi katsoa?)

Käytiin viime perjantaina noin parin vuoden tauon jälkeen Piikkiön ja Paimion rajalla Hevonpään laavulla grillaamassa. Se oli vähän semmoinen extempore-reissu, mutta kivaa oli! Saatiin olla ihan rauhaksiin kolmestaan, mitä nyt siellä alapolulla jossain vaiheessa kulki joku (marja/sieni?)porukka. Muumelo tietty meinasi pelihousut repiä siinä kohtaa kun huomasi missä ollaan. Pitäisi laavustella useamminkin, on se vaan ihanan rentouttavaa!

Hei tulkaa jo! 

Iloinen metsämies

Viikonloppu meni kerrankin kaikenlaisissa ei-koiramaisissa puuhissa. Pidettiin muun muassa kahdet muurikkalettu"kestit" meidän kodassa ja piipahdettiin Jimin valmistujaiskaffella. Niillä eväillä olikin hyvä aloittaa arki taas suhauttamalla yhdeksän aikaan maanantaina Lohjalle Nanin ja Ruutin kanssa treenaamaan! Ollaan nyt muutaman kerran muutaman kuukauden välein nähty jossain meidän puolimatkassa, ja Salon ja Espoon jälkeen paikaksi valikoitui tällä kertaa Lohja. Navigoitiin Takasenpuiston pienelle hiekkakentälle, joka osoittautuikin aika ihanteelliseksi treenipaikaksi. Ympäröivät puut tarjosivat hyvin varjoa kuumana päivänä, ja luonnollista häiriötä saimme vähän turhankin kiinnostuneesta pikkutytöstä sekä kentän poikki oikaisevista ohikulkijoista. 

Onko makkara jo valmista? 

Tarkkaavainen grillausapulainen 

Pistin penkille pötkölleen, ja tällaista näkymää katselin. 

Vahtikoira...

Laavuterveiset lähti heti Instagramiin.

Mua vähän vaivaa sellainen ajelehtiminen tokossa just nyt. En ollut taaskaan suunnitellut etukäteen mitään (koska automatkakin meni sattuvasti NRJ:n Lohjan dissauskeskustelua kuunnellessa), mutta aika nopeasti nuo meidän treenit saa kasaan suunnittelemattakin. Vakiorepertuaarista kun valitsee ihan mitkä tahansa kolme neljä liikettä, niin siinähän se sitten onkin jo. Tehtiinkin eteenlähetystä pari toistoa lelulle, yksi näytölle (pysäyttämisestä palkka) ja viimeinen vielä lelulle. Tällä kertaa lelun heittänyt ja paikan näyttänyt appari meni piiloon, kun olen pelännyt, että Luumu jää siihen vielä kiinni. No ei ainakaan tällä kertaa ollut vaikeuksia. Lähetykset olen tehnyt pääasiassa hetsaamalla. Viimeinen toisto lelulle oli perusasennosta. 

Ulkopaikkakuntalaiset Lohjalla! 

Ihan kiva treenimiljöö.

Tehtiin väliin kokeenomainen ohjattu nouto (vasen), ja palkka tuli kesken tuonnin. Luumu on ollut nyt tosi etevä menemään merkille, ja vaikka näitä "vanhoja" liikkeitä tehdään nykyään aika harvoin, se malttaa mielensä ja hakeutuu taitavasti merkille. Ohjelmassa meillä oli vielä ruudun paikan kokeilemista kummistakin suunnista, kun ei olla ruutuakaan treenattu naismuistiin. Oli ihan hyvä, tosin taisi jäädä vähän sen puolen sivulle, jossa appari oli heittämässä palkkaa. Pieni murhe, kun hakeutui kuitenkin kivasti syvälle ja pysähtyi varman oloisesti.

Vielä tehtiin tunnaria merkin kautta niin, että pari kourallista kapuloita oli merkiltä kymmenisen metriä viistossa vasemmalla. Tämä taisi olla ensimmäinen kentällä tehty tunnari sen epäonnisen "haistelusta palkkaamisen" jälkeen. Luumu nuuskikin kapulat kertaalleen, jäi tönöttämään hetkeksi paikoilleen, toisti saman ja oli vähän että ei se oo täällä. Maltettiin kuitenkin antaa rauhaa, ja kolmannella haistelukierroksella nappasi oman ja toi vauhdilla. Epävarmuus näkyi siis vielä, mutta sentään pystyi itse ratkaisemaan ongelman ja toi vielä oman. 

Viimeisenä vuorossa oli kiertämistä ja istumisen liittämistä siihen. Oli tosi kiva, tosin arpoo vielä siellä tötsän kohdalla että pitääkö tulla luokse vai mitähä. Nostettiinkin palkkauskriteeriä sen verran, että nyt kun olen vallan palkannut heti tötsän kiertämisen jälkeen (ja siellä keskilinjalla jopa), palkka tuleekin vasta kohti tulemisesta. Tarkoitus olisi tietysti varioida tässä sitä palkkauskohtaa, mutta ainakin eilisessä treenissä vapautin kuulemma lähes koko ajan samassa kohtaa. Pitää muistaa suunnitella tarkemmin. No joka tapauksessa, maanantaina kiertäminen oli kiva ja vauhdikas, ja väliin kokeiltu kierrä+istu toimi mahtavasti. 

Tämä oli joku vahinkoräpsy, mutta oli pakko laittaa,
kun Luumulla on niin mahtava ilme xP 

Pikkutytön suusta kuultua: Juoko se maitoa?

Tehtiin vielä abauttiarallaa parin minuutin paikalla istuminen, ja kehuin välillä piilosta. Paikkista pitäisi tehdä paljon enemmän, mutta nykyään kun me treenataankin sen verran harvoin - minkäs teet. Luumu ei ole kuitenkaan käynyt maahan paikkaistumisessa sen jälkeen kun se ennen meidän heinäkuun lopun EVL-koetta kenraaleissa kävi (ja kun siitä silloin keskusteltiin). Onneksi! Pitää muistaa vaan pitää tässä mielentila mielekkäänä ja sen verran helpottaa (kehumalla jne.), ettei niitä mokia pääse tapahtumaan. Treenien jälkeen ajeltiin Lohjan keskustaan Pizzabuffaan lounaalle, minkä jälkeen kävin vielä Suvin kanssa kahvilla, kätevästi kun Lohjalla kerran oltiin. Pizzabuffan kuivahtaneet slaissit olivat pettymys, mutta tarjolla ollut jauhelihapihvi ja muusi sitäkin maittavammat. Suvin kanssa kahviteltiin St. Honoren terassilla, ja siellä oli kyllä leivokset kohdillaan! Annetaan ekstrapisteitä muutenkin mukavalle henkilökunnalle vielä omatoimisesta koiran juomapuolen huomioimisesta. 

Luumu oli niin nätisti, vaikka vaihtuvat koiravieraat räksyttivät vähän väliä,
ja pari kertaa piti väistää pyörätuoliakin.

Maanantain jälkeen onkin tullut istuttua pari päivää lähes aamusta iltaan töiden kimpussa koneella. Eilen kerittiin tosin Iso-Heikkilään katsomaan Hennan & Oivan ihka ensimmäistä möllisuoritusta, minkä jälkeen ajeltiinkin vielä Metsämäkeen treenaamaan ja syömään suklaapingviinituutteja. Kiitos Elina jäätelöstä ja kyyditsemisestä, oma auto kun viettää muutamia lepopäiviä, kunnes jarrupalat ja -levyt saadaan vaihdettua. 

Kool & the Gang

Joku vahinkoräpsy tämäkin, mutta aika kiva kuitenkin!

Eilisissä treeneissä tehtiin heti kärkeensä tunnaria merkin kautta seitsemällä kapulalla. Luumu oli muutenkin ihan maaninen, kun jotenkin toi "laumaan kuuluminen" varmaan nosti sitä. Se kun sai ensin Elinan auton takapaksista Siirin kanssa katsella Kipin seuraamista jne., niin se oli omalla vuorollaan lähes hysteerisessä mielentilassa. No tunnarissa se kivasti näkyi hoppuna (ei tosiaan arponut oman löytymistä enää), jopa niin että meni aika paljon sähläämisen puolelle. No, sekin on tässä vaiheessa meidän tunnaria ihan positiivinen ongelma, ja muistihan tuo pysähtyä jokaisella kerralla merkillekin. 

Meidän on tarkoitus tehdä lauantain koulutuksessa peruuttamista, ja muistuteltiin sitä eilen vähän. No. Kyllähän Luumu juuri ja juuri sen kolme askelta peruuttaa, mutta melko aikaisessa vaiheessa sen peppu lähtee erkanemaan. Se ei siis kyllä yhtään ajattele takajalkojaan tässä! Elina antoikin kivan vinkin etunamin jättämisestä, mikä toimikin meillä hyvin! Videolta näkyy ensin se perusLuumun peruutus, ja sitten namialustalla tehty. Hilaahan se peppu tosi paljon maassa tässä, mutta rintamasuunta on huomattavasti parempi, ja nouseehan se peppu sieltä sitten varmuuden myötä taas. Loistavaa! Noin muuten pitäisi päästä peruuttamista tekemään seinän vieressä, ja muistutuksena takapään käytöstä Luumua voisi hipelöidä jollain kosketuskepin tyylisellä sinne vasempaan kankkuun, jos se peppu meinaa välillä lähteä omille teilleen. Innolla odotan millaisia vinkkejä me lauantaina Heidiltä saadaan, sillä tällä hetkellä on vielä ihan turha kuvitellakaan mitään käännösten opettelua, kun koko peruutus on niin lapsenkengissä. 

Ja kun alettiin kuvaamaan, pyysin Elinaa kuvaamaan vielä vähän meidän kiertoakin. Hyvä muistutus siitä, että ne toistomäärät ja palkkaukset on oikeasti suunniteltava etukäteen, sillä meni kyllä hävettävän paljon ohjaajan puolelta hinkkaamiseksi tällä kertaa! Luumu teki ekat kierrot ja vielä maahanmenonkin siihen yhdistettynä tosi kivasti, mutta jossain kohtaa kaatoi tötsän (jäi palkatta), sitten se jäi tönöttämään pari kertaa sinne taakse (niinkuin merkissä), ja loppujen lopuksi kun sain sen kiertämään jälleen, (ja piti kokella vielä istumista), menikin vallan maahan. Huooh. A) liian pitkä treeni B) käytä sitä käsimerkkiä noissa asennoissa, kerran sitä saa käyttää C) lopeta jo hyvä nainen! Luumu oli ihan hyvä, itse olin tosi huono.

Semmoiset treenit tällä viikolla! Viime viikolla tuli kokeiltua tuon eteenlähetyksen kanssa muuten itsekseen sitä tyhjään lähettämistä niin, että pallo lentääkin perään heti lähdön jälkeen. Oli tosi hyvä, ja pitää muistaa jatkossakin tehdä. Muuten ollaankin vähän viikonloppufiiliksillä jo - kai sitä nyt silloin tällöin voi vähän mutkista oikaista :D Tänään on ohjelmassa kapulahommia staffitokossa, huomenna kimppalenkkiä Oivan kanssa, autohuoltoa ja mahdollisesti reenejä, ja lauantaina pääseekin Kirkkonummelle motivaation nostatukseen! Loistavaa!

Shoppailin kerrankin jotain itselleni! 

Noo, sai Luumukin uuden ruokakulhon. Ei tarvi syödä muumilautasilta enää.
Podin muutenkin vähän huonoa omatuntoa, kun myin Luumun TÄMÄN karvapedin eteenpäin.
Tosin ei se ole siellä muutenkaan pentuaikojen jälkeen nukkunut. Mut kuitenkin. 

Köllöttelyä 

Viikonlopun lettukestiläinen 

Maanantai-iltana käytiin mamman luona kutomassa. 

Normimeiningillä. Mihkäs sä meinasit mahtua nukkumaan..? 

Väsynyt koira on onnellinen koira.

Vakkavuori valloitettu

Ei tullut vieläkään sitä lupailemaani toko-postausta... Muutama treenivideo olisi tuossa hollilla, mutta ne viimekertaiset pihatreenit, joista mainitsin... no ne meni ihan penkin alle! Hamti ja Noa tulivat meille yökylään, ja piti treenata muun muassa hyppyä. No kun koirat olivat pelmunneet pihalla itsensä ihan läkähdyksiin, eihän siitä treenaamisesta tullut enää yhtään mitään! Parempi onni ensi kerralla, ja katsotaan sitä tokopäivitystä uudestaan ensi viikolla!

Nyt on kuitenkin ihan pakko kertoa, että tultiin juuri Piikkiön ja Paimion rajalta Hevonpään laavulta, ja rasti (blogin) seinään, että Jimikin oli mukana! Ollaankin viimeksi oltu lempparilaavullamme monen monituista kuukautta sitten, ja nyt löysimme silloin hukassa olleen Vakkavuorenkin! Kerrassaan upeat näköalat, jopa niin että tällaista korkeanpaikankammoista alkoi huipulla vähän heikottaa! Koiratkin oli pakko ottaa kiinni, ettei vaan satu vipeltäjille mitään haavereita! (Kuvista iso kiitos mammalle!)

Banneriainesta... harmi että kuvassa on tuo hihna! 

Vakkavuoren valloittaja! 

Ylös on pitkä matka mutta alas vielä pidempi. 

Mammaaa... täält mä tuun! Missä nami? 

Vakkavuorelta palattiin pienen lampipulahduksen jälkeen takaisin laavulle juomaan kahvia ja syömään Doris-keksejä. Mamma keksi Nallelle ja Luumulle puuhaa murentamalla muutaman Muro-keksin laavun huudeille, ja nassukoilla menikin murenia etsiessä tovi. 

Mamman taskussa on aina nami! 

Nallen kanssa kirjoitettiin laavun vieraskirjaan. 

Hyttyskarkotteista huolimatta Luumu on haluttua tavaraa. 

Jimi yritti osua kävyllä mamman kahvimukiin. 

Kaksi reittiä (Viksberg ja Hutanen??) jäi vielä seuraaviksi kerroiksi. 

Hitsi kun Luumulla alkaa näköjään olla ranteessakin ruista! 

Hevonpään laavu on ehdoton lempilaavumme! 

Ei ole mustikat vielä ihan kypsiä... 

Menihän se käpy sinne kahvimukiin.
Pomppasi kyllä pöydän kautta, mutta lasketaan!

Loppuun vielä pari kuvaa Luumun aamupäivän touhuista meidän pihalla. Nallelle on laitettu kirsikkatomaatteja pakkaseen lämpimän kesäpäivän ratoksi, ja pakkohan sitä oli Mumeloisellekin kokeilla. Luumu ei ole ihan niin hulluna kaikkeen vähänkin syötävältä kalskahtavaan, mutta toimi tuo jotenkuten. Tässä videokin.

Jäätiin muuten tänne Piikkiöön nyt yöksi, koska huomenna aamulla on aikainen nousu (ihan mun ja Luumun juttu, selkeesti!), koska Luumun  pitäisi jo kympin jälkeen esiintyä Kotkan Ruusussa! Saas nähdä kuinka meidän käy!