maanantai 7. toukokuuta 2012

Kiihdystyskilpailudebyytti Metsämäen mätsärissä

Tämän viikon teema on kyllä ollut isojen poikien leikit (tässä: harrastusten aloittaminen) ja samassa häiriöharjoittelu. Osana sosiaalistamista kävimme myös äitini työpaikalla päiväkodissa tutustumassa 5 - 6-vuotiaisiin lapsiin. Veljenpoikani Julle on vielä liian pieni Luumun sosiaalistamiseksi lapsiin. Luumu oli päiväkodin lapsista ensialkuun vähän ihmeissään, mutta kävi kyllä melkein heti moikkaamassa jokaista lasta. Hetken kuluttua Luumusta huomasi, että hälinää oli liikaa. Se alkoi etsiä kontaktia ja hyppi minua vasten. Samat "oireet" on silloin, kun lenkki joskus sattuu venymään liian pitkäksi. Mentiin kymmeneksi minuutiksi rauhoittumaan läheiseen metsään, ja palattiin takaisin lasten luo, että Luumulle jäisi tilanteesta kuitenkin hyvä tunne. Ja toinen miittinki menikin paljon paremmin! Luumu jahtasi lapsia pihalla ihan innosta piukeana, ja lähdön hetken koettaessa sitä sai ihan huudella takaisin (ja tulihan se!).

Torstaina sulateltiin Nallen barf-ruokia - Nalle aloitti barffaamisen! Sen jälkeen mentiin taas katsomaan Japen tuomarointia, tällä kertaa Naantaliin. Suuri osa pelistä vietettiin kuitenkin Luolalan järven luontopolulla. Äitin mukaan järven ympäri kävelee sellaiset 30 minuuttia. No meillä meni 55, joista kannoin Luumua sylissä 35... 


Luumun mielestä Nallen luut maistuvat paljon paremmilta kuin omat.
Ja Nallen pitää tietysti syödä kiirusti omansa pois heti
kun Luumu on osoittanut niitä kohtaan kiinnostusta.
Tässä sulatellaan 10 kiloa broilerin kauloja.
Nalle nopeuttaa sulatusprosessia nuolemalla jäisiä kauloja.
Luumu haluaa kanssa osingolle. 
Sitten Naantalissa Luolalan järven ympäri menevällä luontopolulla.
Kontaktimme, josta olemme saaneet myös kehuja <3
Nalle löysi kivan kahluupaikan, Luumu ei uskaltanut
Vähän tuli mamille käsitreeniä - ei ole ihan kevyt tämä vauva enää.
Sitten pari kuvaa lauantaista, jolloin Hamti tuli meille grillaamaan ja leikittiin me metsässä vähän piiloleikkiäkin. Kuvaajana toimi Hamti :)
Napsukin näyttäytyi ja tuli meidän kanssa grillaamaan.
Ruoka oli erinomaista!
Hihnaharjoittelua. Tässä mennään nätisti , hihna löysällä.
Luumu meinasi mennä välissä tervehtimään Hamtia. Reunaan...
Ja sitten ennen vapautusta meillä pitää istua ja katsoa silmiin.
Tämä onnistuu aina jos jaksaa vaan odottaa.
Ihanaa, sammakonkutua!
Luumu löysi mamin piilosta ja tässä vauhdikas luoksetulo.
Tänään mentiin Turun eläinhoitolan hyväksi järjestettyyn Match Show'hun Metsämäen raviradalle vähän haistelemaan koiratapahtuman tuulia ja harjoittelemaan hyvin käyttäytymistä häiriössäkin. Ja mikä mahtava päivä meillä olikaan! Sanna ja Netta tulivat ennen mätsäriä meidän metsässä käymään, ja sain taas napattua pari kuvaa :)

Toukokuinen Muumuu
Välillä muutama sirkustemppu Netalle

Kun päästiin mätsäri-alueelle, ajauduttiin katsomaan koirien kiihdytyskilpailua. No pitihän meidänkin osallistua! Ensin meni Dora, ja Dora taisikin ymmärtää jutun juonen tästä kolmikosta parhaiten :) Sitten Luumu pääsi harjoittelemaan vieheen perässä juoksemista. Luumu juoksi vain puolet matkasta, sillä ideana ei pennun kohdalla ollut niinkään se juokseminen, vaan kiinnostuuko se ylipäänsä koko vieheestä. No lähtihän se! Luumu kirmasi hienosti melkein loppuun asti, mutta sitten tuli vähän tenkkapoo, ja piti päästä moikkaamaan maalimiestä ja muitakin. Kolmanneksi juoksi Netta, ja Nettakin lähti innoissaan vieheen perään, mutta otti juoksemisen vähän lunkimmin. Pitihän sitä häntääkin ehtiä heiluttaa matkan aikana!

Luumua vähän jännitti kuulutusten kova ääni
- mut ai miten nätisti sopii näihin kiviin toi koiran väri :P
Borderterrieri Dora kokeilee kiihdyttämistä :)
Luumun kanssa lähtökuopissa
Viehe ei kuvaan mahtunut - niin kovaa se meni!
Luumulla hiukan juoksutekniikka vielä hakusessa - mut kivaa oli!
Kohta mä saan sen kiinni!
Ai mut ketäs tääl sit on?
Netta lähti vauhtiin!
"Saan mä sen kiinni tällee jolkottelemallaki!"
Oli kyllä ihan huippukiva tämä kiihdytyskilpailu. Meillä ei kyllä kenelläkään ollut jakoa mihinkään palkintosijoille, sillä siellä oli mukana sellaisia greyhoundeja, joiden reisilihakset kielivät useamman kuukauden/vuoden harjoittelusta. Pitää muuten huomenna tsekata Turun Sanomista pääsikö Luumu julkisuuteen - Luumua kuvattiin sekä radalla että ennen rataa, ja ihastelevia katseita toki satoi muualtakin KOKO AJAN. Luumua myös PYYDETTIIN PetVetin valokuvauskilpailuun, katsotaan voittaako Luumun kuva palkinnon... Kuva pitäisi ilmestyä PetVetin FB-sivuille. Vaikka pentuaika on kaikin puolin aivan ihanaa aikaa, toisaalta on kiva, että joskus tämäkin sydäntenmurskaaja kasvaa isoksi ja karskiksi, eikä mun tarvitse olla koko aikaa enää kettumainen akka. 

Sitten loppuun vielä muutama kuva iltametsästä Nallen kanssa. Luumulla on sunnuntaisin aina punnituspäivä, ja se tarkoittaa Nalle-treffejä. Harmi vaan, että Nalle ei ole näistä viikottaisista kohtaamisista läheskään yhtä innoissaan kuin Luumu

Kuvasin tässä nuorta keväistä vaahteraa, ja mikäs se sinne taustalle ilmestyi...


Nalle on Luumun mielestä ihan huippu.
Pieni koira, iso metsä.
Nallellakin vauhtia välillä piisaa
Mamin pieni vesipuhveli.
Korvat aina mukana vauhdissa.
On se vaan niin ihanaa olla koiranomistaja. 
Luumu sai Lotalta kokeiltavaksi Doran pentuajan talvi- ja sadetakin. Luumu oli niihin jo ihan vähän liian iso, eivätkä takit herran mielestä muutenkaan mikään hitti olleet. Tässä video Luumusta takki päällä, ja tässä vielä kuva avuttomasta Luumusta; miten tämä takki päällä voi edes kävellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.