maanantai 14. toukokuuta 2012

Pahuksen kennelyskä!


Voihan räkä, kökkö ja miljoona muuta pahaa sanaa. Meillä on kennelyskä. Tai Luumulla on, mut se vaikuttaa kyllä meidän kaikkien elämään. Paitsi Napsun. Eikä oikeastaan Teemunkaan. 

Kakominen alkoi lauantain vastaisena yönä, enkä silloin osannut yhdistää sitä kennelyskään. Ajattelin että noni, nyt se oksentaa eilisillan luut, kun olen nyt alkanut antaa sen syödä niitä omin päin (en siis enää kädestä). Kakominen jatkui aamullakin, jolloin soitinkin Koira-kissaklinikalle, että miten voisin oksettaa tuota pientä. Kennelyskä! Voi perkula, oksettamiset jäi sitten sikseen... Ohjeeksi saimme lepoa, Medipekt-yskänlääkettä (1/2 tablettia (á 8 mg) 2 x päivässä viikon ajan) ja höyryhengitystä. Yskiminen on ihan kauhean kuuloista ja näköistä, sellaista avutonta kakomista ja röhimistä. Höyryhengitys osoittautui juuri niin vaikeaksi kuin ajattelinkin. Laitoin kattilan lattialle ja menin itse nuuhkimaan sitä pyykeen alle, jotta Luumu kiinnostuisi touhusta itsekin. Sitten kun Luumu huomasi kattilassa olevan jotain lämmintä, herraa ei kiinnostanut touhu enää ollenkaan. Yritin sit pitää Luumua kattilan yläpuolella hengittämässä höyryjä, mut oli pakko lopettaa puuha. Rimpuloimisen takia meillä olisi kohta kummallakin ollut palovammat. 

Pikku Muumuu sairastaa, häntä hellikäämme <3



Luumu on nyt paljon tavallista väsyneempi, mutta saa edelleen hepulikohtauksia ja jaksaa jonkun verran riehuakin. Lisäksi Luumu syö ihan tavallisella ruokahalulla. Koska kaveri ei yskimistä ja uneliaisuutta lukuun ottamatta ihan kuolemansairas ole, eniten harmittaa kaikkien tälle viikolle suunnittelemieni kivojen menojen peruuntuminen. Oltiin menossa tiistaina morjenstamaan 9-viikkoista amstaffi-Rhondaa, ja sunnuntaina meille olisi tullut Irmeli-staffi leikkimään. Lauantaina olisimme menneet Hyvinkäälle koirauimalaan, torstaina mahdollisesti staffien jälkitreeneihin Lietoon tai pentukurssin sosiaalistamisrinkiin Turkuun. Lisäksi ohjelmasta jää tietysti tiistainen pentukurssi ja keskiviikkoinen leikkikoulu. Pentukurssille aion toki itse mennä kuunteluoppilaaksi, muttei se ole läheskään niin hauskaa kuin yhdessä Muumulin kanssa. Leikkikoulun kaksi viimeistä kertaa jäävät kokonaan välistä, emmekä luultavasti pääse korvaamaan niitä, koska "karanteenin" jälkeen Luumu on jo melko vanha (17- tai 18-viikkoinen) ja nyt jo raju otteissaan. No, voidaan sitten lähteä ajelemaan Saloon, kun siellä on Koirahallissa pentutreffit joka perjantai, eikä yläikäraja ole noin matala. 

Mut siis voi räkä! Kirjaimellisesti! Kennelyskä on meille voinut tulla mistä vaan, kun ollaan niin paljon kaikkialla oltu. Luultavasti olemme sen kuitenkin saaneet juuri leikkikoulusta, koska kuulin siellä olleen tartunnan jo meitä ennen. Noiden kivojen menojen peruuntumisen lisäksi harmittaa, että Luumulla menee nyt ainakin kaksi viikkoa hyvästä sosiaalistamisiästä hukkaan. Luumu on nyt 14-viikkoinen, ja sitähän sanotaan, että 16-viikkoiseksi asti koiranpentu on uusille asioille vastaanottavainen. No, olemme varmasti näiden kuluneiden viikkojen aikana sosiaalistuneet näiden väliin jäävän kahden viikonkin edestä. Luumu on muutenkin niin reipas ja fiksu pallero, etten pelkää sen tulevien sosiaalisten taitojen puolesta. Enkä todella kadu sitä, että olemme käyneet joka puolella sosiaalistumassa, vaikka nyt kennelyskän saimmekin. Pitää vaan ajatella positiivisesti - pentuna kennelyskän sairastanut tulee kuulemma hyvin epätodennäköisesti koskaan elämänsä aikana saamaan sitä enää. 


Luumu on välillä kuitenkin näinkin reipas.
Kivoja kattoremppajätteitä löytyy ympäri pihaa.




2 kommenttia:

  1. Voimia Luumulle ja omistajalle! Meille on tulossa pentu tällä viikolla, katsotaan pystytäänkö tautia välttämään kun on kans ajatuksena sosiaalistaa pentua aikalailla. Meiän vanhempi 2-vuotias koira on sairastanut kennelyskän jo kahdesti elämänsä aikana. Meillä on höyryhengitys suoritettu ottamalla koira mukaan suihku tilaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia, Luumu on jo paljon parempi, ei ole tänään yskässyt kuin ihan pari kertaa. Hengitys rohisee yhä välillä nukkuessa, mut muuten reipas koira. Hyvä idea ottaa koira mukaan suihkuhuoneeseen, jos vaikka kokeilisi sitä tänään :) Onnea uudelle pennulle, ja toivotaan että kävisi kennelyskän kanssa teillä parempi tuuri!

    VastaaPoista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.