Syksyinen sunnuntai

Tämä ilme tiivistää koko sunnuntain saldon ;)

Meillä oli Luumun kanssa eilen paras sunnuntai pitkään aikaan... tai ihan paras päiväkin :) Vaikka meillä oli edellisenä iltana mukavia vieraita kylässä, ja houkutus viihteelle oli suuri, sunnuntai-aamu valkeni meillä aurinkoa, hallasta rapisevaa nurmikkoa ja reippautta mukanaan tuoden. Tätä olen odottanut - kun mittari valahtaa lähelle nollaa, voin laittaa Luumulle vaatteita päälle, vaatteita, joita se ihan oikeasti tarvitsee! No, moni voisi sanoa, että nyt on mennyt koira ja vauva sekaisin, mutta kyllä näitä pitää pukea. Olin joku aika sitten eräällä lihashuolto-luennolla, ja sieltäkin sain vahvistusta tähän hallan ajan koiranpukemisvimmaan. Lihashuoltoluennosta lisää myöhemmin, tässä kuvia meidän aamuisesta, lähes pakkasenpuremasta metsäretkestä <3

Vähän poseerausta ensin pihallemme johtavalla polulla

Kaikki possut karsinassa, vai miten se sanonta menee...

Ja välillä ollaan niin bambia niin bambia

Mitäs tänne sitten kuuluu?

Ihana Vanhalinna ja sen metsät

Mumelo seuraa Härkätien vilkasta trafikkia.

It's all about the timing ;)

Ihan vähän vaan aseteltu tilanne...

Muutama tunti myöhemmin lähdimme Tuulissuolle hyväntekeväisyys-mätsäriin All 4 Dogs -halliin. Minua varoiteltiin hallin ahtaudesta, mutta koko tilaisuus oli jotenkin silti yllättävän ahdistava... en voinut yhtään odotella Luumun kanssa siellä hallissa sisällä, koska koirat joutuivat olemaan ihan kylki kyljessä, eikä odotustilan puolella ollut ollenkaan mattoa. No tämän puskutraktorin jalat olisivat siellä liukuneet kuin jäällä konsanaan - ei hyvä juttu vieläkin varottavalle polvelle! Onneksi meidän luokassa (pienissä pennuissa) oli kuitenkin vain 10 osallistujaa, joten kaiken kaikkiaan jouduimme olemaan paikalla vain reilun tunnin. 

Kaikkien odotusten vastaisesti saimme kotiin viemisiksi punaisen nauhan! Luumu jaksoi kyllä keskittyä yllättävän hyvin, mutta juoksemiset olivat alkuun vähän vaikeita (neliveto-faktori), ja tapojensa vastaisesti Mumu meinasi mennä haistelemaan kilpakumppaniaan pariinkin otteeseen! Tästä syyt pannaan ahtauden ja halli-olosuhteiden piikkiin, mutta niistäkin huolimatta yllätyin kyllä, että näinkin hyvin sujui. Ja etenkin koska sitä meidän kilpakumppania (ja sen handleriakin) oli puunattu vissiin aamusta asti, sen verran sivistyneen näköiset olivat koiran turkki, handlerin ripsitimantit (!) ja kaksikon meno muutenkin. Mumun vallattomuus vissiin huvitti kuitenkin meille sattunutta tuomaria, ja kehuja tuli kyllä komiasti. Punaisten pikkupentujen ryhmäkehästä ei tullut sijoitusta, mutta Luumu sai silti kotiinviemisikseen kehästä melkoisen luun! Kiitosta voisi järjestäjille antaa tiloista ja niiden puutteista huolimatta positiivisesta asenteesta, ja siitä, että kaikki koirat saivat kehästä kuitenkin nameja mukaan. Tässä muutama kuva ryhmäkehästä.

Ihan priimatavaraa taas...

Mut meikä hymyilee joka tapauksessa ;)

Keskityin nyt harjoittelemaan polvillaan esittämistä, mutta aika meni niin hirveän nopeasti siinä, etten muistanut puoliakaan mihin piti kiinnittää huomiota. No, selvittiin silti.

Oltiin tosiaan jo kahden maissa silloin kotona, ja Luumu nukkuikin koko päivän. Tein itse muutaman tunnin hommia, ja illaksi lähdettiin morjenstamaan Nallea Piikkiöön. Tämän sairasloman jälkeen se jälleennäkemisen riemu (tai kauhu, riippuu kumman näkökulmasta asiaa tarkastelee...) on ihan hillitön, ja ollaan yritetty nyt nähdä useammin... Ja se koohotus menee kyllä kerta kerran jälkeen nopeammin ohi - enää ei tarvi ihan kurkku suorana huutaa kieltoja, tai ainakaan kovin kauaa. Oltiin iltalenkillä Piikkiön Kehityksen kerhomajan takana sijaitsevalla pururadalla, joka olikin meidän yllätykseksemme valaistu. Oli niin pimeää, ettei siltä reissulta ole valokuvia, mutta tässä pari nappiotosta Mumusta joka haikailee Cars-pallon perään. Jos se on lähellä nukkuvaa Nallea, sitä ei kannata mennä hakemaan...

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

Vasta kuvista näkee miten pojan pärstä levenee ihan silmissä.
Missä on pieni hippiäiseni?