Kaupunkikoira Luumu

Meillä alkoi nyt kotona hullut päivät - tavaraa lähtee jakoon sitä mukaa kun uusia koteja löytyy. Olen myynyt muun muassa Facebookin kirppariryhmässä kaikenlaisia vaatteita - tänäänkin sain vihreän villakangastakin myytyä eurolla. Vetoetju oli tosin rikki. Moni tuntuu olevan kiinnostunut myymistäni asioista; tänne Vanhalinnaan vaan tuntuu joillakin olevan vaikeuksia tulla. Olenkin kiltisti kuskannut tavaroitani ympäri Turkua. Muumuu takapenkillä ja lenkki upouudella alueella on melkein kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tänään vihreän, yhden euron takin ostaja odotteli meitä Turussa Tuomiokirkon edessä. Jätin auton jo hyvissä ajoin ennen keskustan ahtautta Hämeenkadulle Assarin Ullakon pihaan, josta sitten kävelimme Luumusen kanssa kirkolle. 

Muumelolla oli taas panta erityisen kireällä, ettei vaan pääse solahtamaan kaupungin vilinään pieni poika. Ja pitää kyllä olla ihan hirveän ylpeä tästä maalaispojusta, sillä kävelyt Hämeenkadun vilkkaalla kävelytiellä sujuivat oikein mallikkaasti! Luumu askelsi määrätietoisesti eteenpäin, välillä minulta katseella tukea hakien. Lisäksi jouduimme kävelemään milloin ihan jonkun kantapäillä, milloin jonkun vieressä, mutta Luumu kääntyi haisteluaikeissa vain parin ihmisen puoleen. Tarkkana sain siis joka tapauksessa koko ajan olla, ettei joku poloinen saa yhtäkkiä melko lailla yhtäkkistä staffirakkautta osakseen.

Kun takki oli luovutettu uudelle omistajalleen ja Muumelo oli vähän päässyt vähän halimaan takin uutta omistajaa, päätin jatkaa meidän kaupunkikierrostamme Tuomiokirkkosillan yli kirjastolle ja sitten Aurajoen vartta pitkin Aurasillalle ja joen toista puolta takaisin. Luumu käyttäytyi ihan uskomattoman hyvin. En voi ihan sanoa että "kuin olisi aina kaupungissa kävellytkin", koska kyllä se haisteluidensa välissä kääntyi katsomaan minuun tavallisen monta kertaa. Yhtään paniikkikohtausta ei tullut, vaikka jouduimme Aurasillallakin bussin ohittamaksi ihan suunnilleen metrin päästä. Huomaa Luumun huomioväriset vermeet - tämänvärinen mussukkahan voi muuten hukkua kaupungin harmauteen!

Mumu ja vastarannalla Pinella

Mumu taitaa vielä katsella vesikoiran perään,
kun mami keskittyy jo takana näkyvään kirjastoon.

Näitä patsaita en muista itsekään ennen nähneeni.
Tällä kertaa patsas ei saanut aikaan haukkuja, ihan mielenkiintoa vaan.

Kulturelli koira Aboa Vetuksen edessä.

Ja ilmeestä päätellen ollaan loppumatkasta jo niin sofistikoituneita,
että Vanhalla Suurtorilla poseeraus aiheuttaa jo nyrpistelyjä.

Meillä mörköillään välillä kotona edelleen. Tai sellaiset paniikinomaiset peruuttamiset ovat kyllä toooodella harvassa, mutta noita haukkumisia nyt tulee milloin mistäkin. Ironista tässä meidän Turku-päivässä olikin, että ainut kerta kun Luumu vähän pompahti radaltaan kauhuissaan oli kun ohitimme sen pienen Hämeenkadulla sijaitsevan koiratarvikekaupan - ulkoständin tuulessa pomppuilevat ilmapallot ne vasta olivat kummia! Ja ohitimme sentään kaiken maailman ajoneuvoja, muun muassa ihan korvan vieressä huutavat kaksi ambulanssia!

Hienosta reissusta huolimatta on silti vähän pakko avautua. Ja mistäpä muusta kuin kanssa-koiranomistajista! Sain vähän maistiaisia siitä, miksi ohituksista pidetään niin suurta haloota. Meillä täällä Vanhalinnassa nyt on oikeastaan ihan perus-kotikoiran näkökulmasta se ja sama osaako koira ohittaa muut koirakot nätisti vai ei. Tilaa ohituksiin on paljon, eikä muita häiriöitä tai vaaratilanteita vaan pääse syntymään (täällä - ah - lintukodossa). Ensimmäinen vastaamme sattunut koira oli jonkinmoinen vesikoira. Kummatkin koirut olisivat halunneet tehdä lähempää tuttavuutta, mutta kummatkaan omistajat eivät katsekontaktia välttämällä tehneet koirujen haaveista totta. Tai enpä tiedä missä sen toisen koiranomistajan katseen kohde oli, mutta minun välttelevään katseeseeni se ei ainakaan osunut. Ihan mukiinmenevä tilanne siis.

Ja se avautuminen: no eikö sitten vilkkaalla Hämeenkadulla tullut paluumatkallamme vastaan joku varhaiskeski-ikäinen mies (!) labradorinsa kanssa, ja jo kaukaa katsoin kun labbis meni keskelle pyörätietä makaamaan ja odottamaan lähestyvää Luumua. Kuulin sinne kaukaisuuteenkin, että "voi kun sieltä tulee nyt sulle kaveri" ja tuituitui. Katsekontaktin vältteleminen tuntuu tylyltä, mutta se on ainoa toimiva taktiikka. Olisimme saattaneet aiheuttaa vaaratilanteen tässä, koska minun oli pakko ohittaa tämä koirakko kävelemällä pyörätien ja autotien välistä kapeaa kaistaletta. Onneksi takaa tuleva pyöräilijä oli sen verran valveutunut, että hidasti vauhtia ja odotti kun olimme päässeet tämän odottamalla ohittavan koirakon ohi. 

Är ja mur. Hitsi kun kaikki olisivat yhtä täydellisiä koiranomistajia kuin minä itse ;) Ei kai... moni ei kuitenkaan ajattele asiaa yhtään sen pidemmälle, vaan toimii hetkessä - sen mukaan mitä se oma koiru haluaa. Vaikka Luumu haluaisi kuinka mennä tutustumaan johonkin randomkoiraan ihan soveliaassakin paikassa (mitä keskellä pyörätietä ei ole), me ollaan edelleen noudatettu haistelemattomuuden linjaa, kuten pikkupentuinakin. Näistä parista leikkitreffittömästä kuukaudesta huolimatta Luumulla on ne kaverit, joiden kanssa leikitään, ja on paikkoja, joissa ei leikitä kenenkään kanssa. Näitä ovat muun muassa hihnalenkit ja koulutustilanteet. Alun perin tämä hihnassa toisten haistelemattomuus lähti sitä, että halusin suojella penneliä mahdollisilta epämukavilta kohtaamisilta, mutta näin myöhemmin ajateltuna tapamme toimia on myös käytännöllinen. Muumelo teoriassa tietää milloin kontakti muihin koiriin on sallittua - käytännössä tämä varmaan toteutuu iän myötä ;)