TO-GO!

Ehdin vihdoin kirjoittaa meidän muutama viikko sitten alkaneesta toko-harrastuksesta! Olin siis varannut meille Luumun kanssa koirakoulu.netistä vuosipaikan tavoitteellisen tottelevaisuuden vakiryhmään pentukurssien päätteeksi. Jo aikana ennen koiraa ajattelin, että jos sitä joskus jonkun koiraharrastuksen aloittaisi, toko saattaisi tuntua omimmalta. Tässä väliaikana pennun opetellessa elämän pelisääntöjä ajatus tokosta meidän harrastuksenamme on vahvistunut. Luumu tykkää tehdä töitä, oppii mielellään uusia asioita - ja kyllähän oikeasti nuoren staffin kanssa on jotain harrastettavakin... Tämä parin kuukauden lepo-/hihnalenkkikausi on osoittanut, ettei mielenterveyttä pysty pitämään yllä pelkillä pissalenkeillä. Ei minun eikä koiran (mielenterveyttä, ei pissalenkkejä!).

Jo ennen Luumun tuloa meille mietin kuitenkin, että onko minusta siihen - naama irvessä hinkkaamaan koiran asentoa sentti sinne tai toinen tonne. Pentukurssien aikana podin välillä huonoa omatuntoa, kun en ollut ehtinyt treenata JOKA lenkin yhteydessä, joka päivä montaa kertaa tai edes joka päivä yhtään. Muiden (muutenkin kyllä huomattavasti rauhallisemmat) pennut osasivat arkiseuraamisen alkeet niin näppärästi että! Muiden siinä esitellessä taitojaan minä yritin kädet hihnanpolttamista rakkuloilla saada edes jonkinlaista kontaktia muiden koirien läsnäolosta hullaantuneeseen stahvoon. Jaa että tokoon tästä vielä... kunhan nyt arjestakin ensin selvitään.

Kävin kuitenkin sitten kesällä katsomassa Maskun Piuhassa elämäni ensimmäistä kertaa ihka oikeaa tokokoetta, ja yllätyin siitä kuinka kivaa kaikilla oli. Kukaan ei suorittanut tehtäviä naama rutussa, vaan koiran kanssa pidettiin hauskaa, kannustettiin muita kisailijoita ja koko kentällä oli sellainen mukava toverihenki. Vähän erilaista kuin näyttelykehän laidalla. Taisin silloin tästä silmien avautumisesta kirjoittaakin, ja kokeesta reipastuneena porskutimme Luumun kanssa pentukurssien läpi vaihtelevalla menestyksellä.

Syksy on tuonut tullessaan monet toko-kokeet, ja olen niitä käynyt katsomassa uudelleen Maskussa, sitten Kaarinassa ja nyt viimeksi täällä Liedossa. Alokas-luokassa ei tarvitse olla täydellinen, vaan olen huomannut, että positiivisella asenteella pääsee jo pitkälle. Erityisesti näistä katsomistani kokeista mieleen on jäänyt eräs koirakko Kaarinasta, jonka ohjaaja päästi välillä sellaisia kiekauksia että koko "yleisöllä" oli hauskaa. Vaikka suoritus ei ihan täydellisyyttä hiponutkaan, he saivat tuomarilta kiitosta positiivisesta asenteesta. Toinen mieleenpainuva koesuoritus tapahtui viimeksi Liedossa, kun vierekkäin paikkamakuussa olevat koirat alkoivat leikkiä keskenään omistajien seistessä 20 metrin päässä. Tästä erästä hyväksytyn suorituksen sai vain yksi mahtava dobermanni, muut kolme hylättiin kun eivät paikoillaan pysyneet. Pysy siinä nyt sitten, kun niin paljon leikityttää!

Joka tapauksessa olen saanut näiden koekatseluiden myötä vähän lisää uskoa tähän meidänkin tekemiseen. Meillä on Luumun kanssa takana nyt neljä harjoittelukertaa toko-ryhmässämme, ja sanotaan että vaihtelevalla menestyksellä nekin. Ensimmäinen kerta oli suoraan sanottuna yhtä *piip*, kun Luumu sairaslomansa päätteeksi vihdoin näki ja haistoi muita koiria, eihän siitä kolmevarttisesta tullut hyvällä tahdollakaan lasta eikä *aa. Mulla oli makupalana raakaa kivipiiraa, mutta Luumu suoraan sanottuna sylki ne suusta pois ja keskittyi nenä maassa paljon mielenkiintoisempiin asioihin. Oli silloin muutenkin vähän sellainen toisen luokan koirakansalaisolo; Luumulla alkoi kynnestä vuotaa verta kun olin leikannut sitä juuri ennen treenejä liikaa, lisäksi Luumu järjesti hirveän kohtauksen, kun joku siirsi tuolin sinne hallin keskelle (hauhaumur!) ja kirsikkana tämän sirkuksen päällä nosti vielä jalkaansa sinne maton kulmaan.

En voinut muuta kuin hävetä, eivätkä odotukset seuraavalle viikolle olleetkaan kummoiset. Kävimme silloin ensimmäisen treeniviikon lauantaina vapaavuorolla treenaamassa kontaktia sattumoisin tyhjässä hallissa, enkä tiedä oliko sillä vaikutusta seuraavaan tokotreeniin, sillä Luumu oli kuin unelma! Ihan kuin eri koira. Melkein ensisekunneista asti se tuijotti minua tehtäviä ja palkkaa odottaen, ja tunnin lopuksi paikkamakuuta harjoitellessamme pystyin jättämään sen paikkamakuuseen muiden koirien kanssa samaan riviin! Näen kyllä heti Luumun vireestä voiko siihen luottaa - mutta en olisi ikinä uskonut että näin pian näin hyvin! Iloitsin tästä uudesta ja kiinnostuneesta koirasta vielä koko illan kotonakin, ja vähän väliä Muumelo sai osakseen haleja ja rapsutuksia (saa se niitä toki muutenkin, mutta nyt ihan jatkuvalla syötöllä).

Mumun kanssa treeaamassa kontaktia tyhjässä koirahallissa 22.9.2012

Kaksi viime kertaa ovatkin sujuneet sitten keskitason paremmalla puolella. Vireen ääripäät saavutettiin vissiin kahdella ensimmäisellä treenikerralla, ja nyt ollaan siinä välissä. Kolmannella treenikerralla Luumulla oli vire hiukan hakusessa, mutta jaksoi kuitenkin silloin tällöin keskittyä. Neljäs kerta treenattiin eilen uudessa maanantain ryhmässä, ja ajattelin että nyt sillä sitä haistelemista taas riittää - uudet treenikamut ja kaikki...

Mahtaako olla itsellä työkiireet syynä, mutta jotenkin oli eilen se vire kadoksissa itseltä. Piti välillä rautalangasta vääntää, että missä kohtaa sanotaan palkkalupaus ja missä järjestyksessä mitäkin tehdään. Maanantain ryhmä näyttäisi muutenkin olevan hiukan haastavampi, koska mukana on myös pari erittäin edistynyttä treenaajaa, jotka pitävät melua ja leikkivät koiriensa kanssa hurrrjasti. Siis aivan mahtavaa, leikki on meilläkin treenin pohja ja palkka (kun jalka taas kestää!), mutta Luumulla pyöri pää ja korvat välillä propellin tapaan muiden leikkiä ja kiekaisemalla huudettuja kiitoksia kuunnellessa. Paikallaolokäskyt piti silloin pitää todella lyhyinä, koska herra oli sen näköinen, että kohta ampaisee itsekin mukaan leikkiin. Leikkikaverin Luumu sieltä olisi todella löytänytkin! Alkutunnin Luumu yritti vähän väliä silmän välttäessä houkutella yhtä amstaffi-narttua leikkiin, ja lopputunnista neito olisi leikkiin ryhtynytkin. Mutta kun treenataan, silloin VAIN treenataan!

Treenipalkka tuottaa edelleen päänvaivaa, koska mikään raaka ei ole Luumun mielestä kiinnostavaa.
Frolicit menevät aina, mutta tässä kokeillaan astetta terveellisempää vaihtoehtoa, Natural Bites -kuivamakkaraa! Hyvin upposi sekin. Vähän oli hommaa pilkkomisessa vaan.

Kyllä kelpaisi makkarapalat koirulle.
Tässä näkyy hyvin muuten myös meidän edelleen keskeneräiset keittiönkaapit ;)

Tämä siis mahtavan, hienolta tuntuvan ja tavoitteellisen toko-harrastuksemme alkuaskelista. Toko tuntuu ainakin vielä hyvin omalta ja Luumullekin sopivalta lajilta. Ollaan käyty muutaman kerran tuossa meidän kotia lähellä olevalla nurmikentällä ottamassa lyhyitä treenipätkiä, lähinnä perusasentoja, luoksetuloja ja maahanmenoja liikkeestä. Kehitimme myös Hamtin kanssa yhdessä uuden tokokielen, eli käytännössä koesuoritusta varten on ne omat käskyt, joita käytetään vain kokeessa ja tietysti harjoituksissa. Pohjaksi valitsin saksan kielen, ja sitä muokkaamalla saatiin aikaiseksi hyvin toisistaan erottuvia ja painokkaita käskysanoja. Mainittakoon tässä nyt tällä hetkellä harjoittelun alla olevat RAND (perusasento, kuulostaa: aaan), KUSCH (maahan liikkeestä: kus) ja SITZE (istu: si).

Hienointa tässä tokossa on se yhteinen tekeminen. Vaikka eilinen huono vire pistetään minun työkiireideni piikkiin, se tokotreeni oli oikeastaan ainut hetki päivästä, jolloin todella teimme juttuja yhdessä. Pissalenkkejä ei mielestäni lasketa yhdessä tekemiseksi. Läheisen nurmikentän löydettyäni on ollut ihan huippua pitää puolen tunnin tauko keskellä työpäivää, pistää Luumulle treenivermeet päälle (ainoastaan tokossa käytettävä liila-harmaa panta-hihnasetti ;)) ja mennä nurmelle vähän ilottelemaan. Luumu tajuaa nyt jo muutaman nurmikenttätreenin jälkeen, että täällä treenataan eikä haistella hajuja tai muuten vaan pöhköillä.

Treenitavoitteista vielä sen verran, että kisakuntoon tähtäämme vuoden päästä syksyksi. Siinä meillä on tarpeeksi aikaa harjoitella, ja sitten Luumukin on jo niin "vanha", että siltä voi jo vaatia erilaisia asioita (kuten että kentältä ei lähdetä moikkailemaan vieressä odottavia koiria tai että kentällä ei juoksennella pää viidentenä jalkana nenä maassa...). Tavoitteiden ja aikataulun miettiminen tässä vaiheessa nuoren koiran kanssa ja hyvä jos perusasento hallussa voi tuntua mielettömältä, mutta kun on tavoitteita, on jotain mitä kohti pyrkiä.

Loppuun kuva tokokoira Luumun lepopäivästä.
Tänään revittiin vihdoin olohuoneen tapetteja :)