lauantai 6. lokakuuta 2012

Teräkunnossa Teräsrautelassa

Kotiuduttiin Mumun kanssa juuri Teräsrautelan match show'sta, jossa osallistuttiin pentuluokkaan parin kuukauden mätsäritauon jälkeen. Oltiin torstaina harjoittelemassa täällä Liedossa näyttelykäyttäytymistä Gerard O'Shean oppien mukaan, ja kyllä oli mukavaa sekä minulla että koiralla! Ruotsalainen (alunperin irlantilainen) näyttelyguru Gerard O'Shea tulee helmikuussa Suomeen pitämään koko viikonlopun kestävää näyttelykoulutusta sekä Dog Management -yleiskoulutusta. Teemu sanoi että minut on kyllä sitten helppo ylipuhua kaikkeen, kun menin taas heti ilmoittautumaan molempiin, mutta tämänpäiväisen mätsärin jälkeen on pakko todeta: torstain puolen tunnin treenaamisen jälkeen KYLLÄ NE OPIT VAAN TOIMIVAT! Kuulin O'Sheasta muutama kuukausi sitten Jaanalta ensimmäistä kertaa, ja hän minut treenaamaan pyysikin. Ja onneksi pyysi! Saalisviettiin, positiiviseen palkitsemiseen ja koiran operanttiin oppimiseen perustuva (näyttely-)treeni on juuri mitä olen kaivannutkin! Kiitos kuuluu myös minua kärsivällisesti torstaina opastaneille!

Mutta tämänpäiväiseen! Olin siis satavarma, että koko päivä menee ihan penkin alle, että Luumu kulkee kehässä ja muuallakin neliveto silmässä ja nenä maassa ja kenties jossain mielensä kaukaisessa sopukassa miettii, että jotain se mami haluaisi minun tekevän, mutta mitä? Päinvastoin! Pysähdyimme hakemaan Salesta lihapullia treeninamiksi. (O'Shean lihapullatekniikkaa opin toivottavasti helmikuussa lisää, sillä tänään lähdin ryhmäkehästä keskisormi veressä!) Vaikka Luumulla olikin alkuun vaikeuksia pysyä kaikkien niiden iiiihanien koirien takia housuissaan, muutaman harjoittelutuokion jälkeen poju tiesi tasan tarkkaan mitä siltä odotettiin. Ja miten se tekikin innolla! Sekä harjoitellessa että ihan kehässä ollessammekin kutsuin välillä Luumua nimeltä ja käänsin välillä äkkinäisesti suuntaa, jos huomasin Luumun mielenkiinnon harhailevan muualle kuin ravaamiseen - ihan GOSin oppien mukaan! Ja siis vielä pakko mainostaa - me oltiin harjoiteltu tätä edellispäivänä vain puoli tuntia! Lotta ja Dora osallistuivat pienten aikuisten luokkaan ja pitivät meille muutenkin seuraa parituntisen mätsärin ajan. Kiitos myös kehäkuvista kuuluu Lotalle :)

Luumu 8 months old
Lotan mukaan meistä olisi saanut hyvän äänitehostepätkänkin, kyllä ne kehut  ja kiekaisut varmaan kuuluivatkin kauas. Pitäähän sitä nyt hauskaa olla, ja se taitaa näkyä naamastakin. 
Tiedä mikä askellaji tässä sitten... ravi onnistui kuitenkin keskimääräisesti melko hyvin!
Luumu antoi hyvin ropeloida. Hampaiden katselusta meinasi ensin peruuttaa pois,
mutta antoi toisella yrittämällä katsoa nätisti.
Mikä mahtava koira! Sininen sai punaisen ;)
Pääsimme siis punaisten ryhmäkehään, mutta emme sen kummemmin sijoittuneet. Luumu meni kuitenkin ihan mielettömän hyvin, kyllä saapi mami olla poitsusta ihan äärimmäisen ylpeä! Pidin mielessä torstaina saamani neuvot, ja seisotin Luumua vain sen ajan, mitä tarpeen. Kun tuomari katsoi muita koiria, annoin Luumun istua ja hääriä siinä ympärilläni. Palkkasin myös usein, ja enkä seisottanut kovin kauaa kerrallaan, vaan tein pienen pyörähdyksen pitäen lihapullaa kädessäni "saaliina". Tuomari otti viisi koiraa kaikista punaisen saaneista jatkoon (me mukaanlukien!) Meitä taisi alkujaan olla siinä kymmenisen paikkeilla, ja kolme parasta jatkoon päässyttä palkittiin. Mätsäripalkinto jäi meiltä saamatta, mutta Luumu palkittiin kyllä juoksemalla innokkaasti ja äänekkäästi pois kehästä :DDD (Myöskin oppien mukaisesti ;))

Punaisten ryhmäkehä

Ja kun tuomari ei näe...

Taidan pitää palkkakättä hiukan liian ylhäällä... vai mitä paremmin tietävät meinaavat..?
Luumu joutuu näköjään vähän katselemaan turhan yläviistoon.
Lihapullatekniikkaa on ehdottomasti hiottava ;)



4 kommenttia:

  1. Ootteko te monissa mätsäreissä käyny? Hienosti seisoo vaikka tuomari tutkii - oon kateellinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin ekan kerran mätsärissä Luumun ollessa hiukan vajaa puoli vuotta, eli heinäkuun lopussa. Noissa linkeissä niistä kerroista hiukan kuvia http://lovingluumu.blogspot.fi/2012/07/matsareissa.html / http://lovingluumu.blogspot.fi/2012/07/staffien-harrastuspaiva.html / http://lovingluumu.blogspot.fi/2012/08/sininen-on-poikien-vari-eikun-punainen.html

      Ehdittiin me siinä heinä-elokuun vaihteessa viiteen/kuuteen mätsäriin osallistua, mutta sitten meni polvi, ja vasta nyt ollaan back in business ;) Välillä vire ja sen myötä menestyskin on ollut vaihtelevaa, mutta toivottavasti nyt näillä uusilla opeilla puuha olisi Luumun mielestä jatkossakin kivaa!

      Poista
  2. Hienolta näyttää, kurssin käytyänne saatte opettaa meitäkin :) Onko nuo kurssit Helsingissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei kun täällä Turussa/Liedossa. Ainakin siellä Dog Managementissa pitäisi vissiin olla vielä tilaa, vink vink ;) http://www.koirakoodi.fi/kurssit.html

      Poista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.