Sissi!

Tutustuttiin eilen Sissiin! Sissi on 9-vuotias cockerspanieli-mummo, joka muutti viikko sitten ystävämme Hamtin luo. Olimme suunnitelleet päivälle koirille mielekästä tekemistä, tällä kertaa verijälkeä Halisten metsään. Vähän alkuun epäilytti, että mitenköhän koirut tulevat toimeen keskenään, kun Sissi ei ilmeisesti kovasti muista koirista perusta, ja Luumu kuuntelee tunnetusti vähän huonosti muiden koirien komenteluja. Mumu oli selvästi kohdatessamme vähän hämillään, kun olisi halunnut mennä Hamtia tervehtimään, mutta sillä olikin joku vieras koira käsipuolessa! Moneen kertaan ihmettelin ihan ääneen miten hyvin Luumu kuitenkin otti Sissin huomioon, eikä Sissin tarvinnut samasta asiasta sanoa montaa kertaa. Kai Luumu tajuaa milloin joku on tosissaan, ja milloin komentelut voi pistää toisesta korvasta ulos saman tien. Ihan supersöpö Sissi-mummo ja yllättävän fiksu teini-Muumuu, siinä ne loistavan lauantai-päivän ainekset oikeastaan pääasiassa olivatkin ;)

Sumusta huolimatta aurinko jaksoi yrittää paistaa :)

Käytiin tekemässä verijäljet ensin metsään (Hamti teki, minä merkkasin lapuilla puuhun) , ja suunnattiin sitten pikkukävelylle, jotta haju lepää. (En tiedä miksi sitä hajun odottelua sanotaan ;))

Aurajokirannassa, Halisissa.

Samaa hajua tässä pätevänä ihmetellään.

Olipa tapahtumarikas lenkki, vastaan tuli jos jonkinmoista koiraa ja muutama hevonenkin!

Tässä ihmetellään heppoja jo vähän maltillisemmin.

"Kun mä avaan silmät, ni ne tulee irrottamaan mut tästä puusta!"
(Onnistuneempi otos nähtävillä Luumu-välilehden alla.)

Mumu siellä odottelee Sissin tehdessä nenän kanssa hommia.

Saatiin lainaksi Brutuksen vanhat valjaat, tällaiset pitää itsekin hankkia!

Vauhtia piisasi!

En tiedä kumpi oli jälkipalkan löytymisestä enemmän innoissaan, mami vai Mumu...
Palkkana oli kuivattu possun nenä.

Sissi jäljesti niin suvereenisti,
että huolella tehty jälki oli muutamassa kymmenessä sekunnissa suoritettu!

Yritettiin saada uusista kaveruksista potretti, mutta ota näistä nyt sitten ;)

Luumu näyttää Sissin rinnalla ihan jättiläiseltä! Pääkin on kaksi kertaa suurempi (ja pyöreämpi).
Pieni ilmapalloaivoni!

Mentiin vielä muutaman kymmenen metrin päähän kuvailemaan potretteja.
Blogia varten tietysti ;)

Siis herranen aika - onko kukaan nähnyt mihin se minun pieni pentuni meni..?
On tullut vaihdossa tällainen reisipalaleijona...

Making of... blogibanneri :)
Hamti osuvasti nimesi Luumun kuvaajan assistentiksi, olisko se sitten ohjaaja tai jotain ;)

Yksi päivän onnistuneimmista otoksista. Voi mikä suklaanappisilmä.
Sissistä ei kyllä mitenkään uskoisi, että frouvalla on ikää yhdeksän vuotta!

Tuitui.

Niin jäljestä vielä, nappasimme tietysti videotakin. Tämä on meidän kolmas kerta, kun kokeilemme verijälkeä. Kahdella aiemmalla kerralla olen tehnyt jäljen meidän omalle pihalle, ja Luumusta huomasi kyllä, että uusi, jännittävä ympäristö sekä Sissin haukkuminen taustalla nosti kierroksia vähän liiaksikin. Alun hösäämisen jälkeen nenä pysyi hyvin maassa, ja loppupalkkakin eli "kaato" löytyi hienosti! Vaivalla tuhtattu jälki on kuitenkin todella nopeasti ohi, ja ensimmäisellä jäljellä (videossa) tuntui että itsekin hämmästyin toiminnan nopeudesta. Liina oli solmussa kädessä, palkka oli niin maan värinen, etten osannut auttaa Luumua etsimään sitä (joten se palasi hetkellisesti samaa reittiä takaisin), ja lähekkäin tehdyt jäljet tuntuivat vähän sekoittuvan toisiinsa. 

Sissihän meni omaa jälkeään kuin vanha tekijä, ja seuraavalle kerralle meinasimmekin tehdä paaaljon pidempiä ja vaativampia jälkiä - Luumullekin. Lisäksi suunnittelimme ostavamme jostain kummallekin koiralle omanväriset muovinauhamerkit, ettei mene jäljet sekaisin (ja koska se on hienon näköistä). Tällä kerralla teimme kummallekin koiralle yhden melko lyhyen ja yhden hiukan pidemmän jäljen. Molemmat koirut suoriutuivat kummastakin jäljestä uskomattoman hyvin, eli jos vaan jossakin tarvitaan apua haavoittuneen riistan jäljestämisessä - you know where to call ;)

Kuvapotrettien jälkeen mentiin vielä Hamtille syömään mutakakkua, vaniljajäätelöä ja possunkorvia, ja Luumu oli ainakin kaiken sen ajattelu- ja nenätyöskentelyn jälkeen ihan kanttuvei. Vaikka julistin viime kirjoituksessa metsän meille pannaan vähäksi aikaa, rauhallinen hihnassa/jälkiliinassa kulkeminen on kuitenkin asia erikseen.