Lihashuoltoa ja huolta lihaksista

Ostin Luumulle tuollaiset jalkaripukat. En tiedä mikä niiden oikea nimi on, mutta niihin saa sisälle halutessaan painoa, ja meillä niiden tarkoitus on kuntouttaa polvea. Aloitettiin fyssarin ohjeiden mukaisesti pitämällä ripukkaa pelkästään vahvemmassa takajalassa, ja nyt pidetään jo molemmissa. Tarkoitus oli siis aluksi, että ripukka häiritsisi Luumua sen verran siinä vahvassa jalassa, että poitsu alkaisi aktiivisemmin käyttää heikompaa takajalkaakin. No mikäpä tätä häiritsisi... ensin yrittää kaksi sekuntia kiskoa niitä pois, mutta sitten on kuin ei olisikaan. Meillä on seuraava fyssarikäynti vasta kahden viikon päästä (4 vkoa taukoa), ja tarkoituksena olisi ennen sitä pistää heikon jalan puolelle hiukan painoa - vaikkapa Ruotsin arvottomia kolikoita.

Tämä arki on täällä edelleen vähän sitä mäkeä, ala- ja ylä. Siis käytännössä jalka oli puolitoista viikkoa jo ihan älyttömän hyvä, mutta sitten Mumu alkoi taas varoa sen käyttämistä. Minä taas hysteerisenä täällä rajoitan liikuntaa, lisään sitä (ei saanut olla liikaa lepoa!), stresssaan, tarkkailen jalkaa lähes suurennuslasilla ja stressaan vähän lisää. Kun saisin itseeni jonkun OFF-nappulan, voisin painaa sitä nyt. 

Keksinkin yhtenä iltana Luumulle aivojumppaa, kun telkkarista tuli niin hyvä elokuva. Miten nämä kaksi lausetta liittyvät toisiinsa..? No telkkarin katsominenkin on välillä sula mahdottomuus, jos pikkusällillä on liikaa paukkuja hihassa ja liikkuminen siltä päivältä jäänyt vähemmän puoleiseksi. 

Prinkku-purkissa on jotakin vanhaa pentunappulaa,
ja piti ihan laittaa maalarinteippiä, ettei leikki olisi liian pian ohi.

Melkoisen kauan tässä menikin!
Ensin purkkia kanneltiin paikasta toiseen, jopa toinen teippi lähti.

Purkin ja sisällä olevien nappuloiden kohtaloksi koitui kuitenkin reikä kylkeen,
ei irronnut kansi, niinkuin alkuun ajattelin.

Miten voi pieni staffi olla nin onnellinen kun saa silputa pahvia?

Näistä Luumun polvista, niiden toiminnasta ja toimimattomuudesta ja minun hysteriastani on ollut viime aikoina varmaan ihan tarpeeksi puhetta. Puhunpa siitä vähän vielä lisää siis. Oltiin äitin kanssa jo reilu kuukausi, kaksikin, sitten Salon koirahallissa yhdistetyllä koirahieronta/barf-luennolla. Barf-osuudesta ei niinkään tullut mitään uutta tietoa, mutta Toimivan Koiran järjestämä hierontaluento oli kyllä Saloon ajamisen väärtti. Meidän koirat jäi tästä tapahtumasta kotiin, mikä vähän harmittikin, koska hieronta- ja verryttelyjuttuja olisi saanut kokeilla oman koekaniinin kanssa. Tiivistettynä luennon pääanti: MUISTA AINA ETTÄ KOIRAKIN TARVITSEE ALKUVERRYTTELYN! Tämä välillä unohtuu ihan kotioloissakin... Esimerkkinä sanottiin että ei sillee et takaluukku auki ja koira täyttä laukka metsään irti. Kevyttä ravia hihnassa jonkun aikaa ennen älyttömiä spurtteja. Lisäksi koiraa voi kuulemma lämmitellä itsekin sen turkkia nopeasti "ravistelemalla" (siis kylkiä edestakaisin heiluttelemalla), ja naputtelemalla hellästi kämmensivulla (niinkuin ihmisiäkin vissiin joskus hierotaan). Ja on kuulemma ehdottoman tärkeää, että vähänkin kylmällä kelillä koiralla on takki päällä (tietysti koirasta riippuen), koska kylmä ilma ja kylmät lihakset ei ole paras yhdistelmä.

Tästä alkulämmittelystä sattui olemaan enemmän juttua lokakuun Koiramme-lehdessä. Artikkelissa puhuttiin lähinnä kisakoiran lihashuollosta, mutta vinkkejä voi hyvin sovittaa kotikoiraankin. Jutussa sanotaan myös että "jopa toisten koirien kanssa leikkiminen vaatii hyvän lämmittelyn, vaikka ei olekaan aktiivisesti liikkuvalle koiralle yleensä kuntoa kohottavaa toimintaa" (s. 85). Artikkelissa kerrotaan hyvän alkulämpän olevan etenevä, mikä tarkoittaa, että alkuun kävellään hitaasti ja lopussa mennään jo nopeatempoisemmin. Lämmittelyn tulee sisältää "nopeita sivuttaisliikkeitä, matalia hyppyjä, spurtteja ja kehoa taivuttavia liikkeitä esimerkiksi makupalan tai lelun avulla". Lisäksi lihakset tulisi venytellä lyhyesti. 

Koiramme-lehden artikkelissa kerrotaan myös liikuntamääristä, ja minusta huojennuttava tieto on, että "Terveelle, normaalipainoiselle aikuiselle koiralle ei liikuttamalla voi aiheuttaa rasitusvammoja niin kauan kuin ihminen liikkuu samalla itse." (s. 87, korostus lisätty.) No, Luumu ei ole aikuinen, eikä se ole vielä terve, mutta joka tapauksessa tämä on hyvä tietää. Luumun tilanteeseen vielä viitaten artikkelissa kerrotaan, että "mitä pidempään koira on ollut kipeänä, sitä pidempään kuntoutuminen kestää". Ja erityisesti mainitaan vielä, että tuki- ja liikuntaelinvammoissa kuntoutuminen kestää kauan - lihas- ja jännevammasta kuntoutuminen jopa vuoden! Jutussa kerrotaan myös kuntoutuksessa avustavista henkilöistä, kuten eläinfysioterapeutista ja hänen kanssaan sovittavista asioista. Ihan oikealla polulla olemme siis, mutta minun pitää nyt vaan pistää jäitä hattuun oikein kauhallisia, ja vähän uskaltaa relata. 

Tässä muutama kuva meidän arjesta, ja siitä relaamisestakin ;)

Meille tuli uusi auto, ja siinä on Mumullekin oma osasto.
Herra vaan ei välittänyt, kun on tottunut matkustamaan takapenkillä omine nokkineen.

Mumu oli myös hakemassa työhuoneeseen uutta hyllyä.

Kawelusten lepohetki

"Jaa et kissa saa olla yöpöydällä mut minä en..?"

Musmuspusselitmussukattuitui.

Tee tässä sitten töitä, kun vaihtoehtona olisi köllötellä näiden kanssa!

Tällee me katsellaan telkkaria.

Tällee me sit heräillään - päät samalla tyynyllä.

Ja sit tällee Mumu vahtaa kun mami tekee töitä.
Oikeanpuolimmaisessa Luumu kuuntelee tietokoneen sammumisääntä.
Se tarkoittaa että jotain tapahtuu!

Niin ja blogin pitäminen kuuluu myös siihen arkeen.
Kävijätilastot jaksavat välillä hämmästyttää!