Vuoristorataa ja tunnontuskia

Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, mutta viime viikolla satoi ensilumi! Luumuhan on ihan pikkupennelinä nähnyt lunta parin sentin verran (huhtikuisena takatalvena), mutta reaktiosta päätellen ei kyllä muistanut siitä enää mitään! Onneksi olin taas tapani mukaan fiksu, ja otin videopätkän tästä ensireaktiosta jo ihan eteisestä alkaen ;)

We had our first snowfall last week! Luumu has seen snow before, it was early in April and Luumu was such a small puppy then... and guessing from his reaction last week, he didn't remember snow at all! Smart person that I am, I remembered to film his first reaction ;) 

So glad we picked the grapes two days before the snowfall! Yes, grapes in Finland ;)

Olin sopinut jo aikaisemmin pikkuisen metsäretken Sannan ja Lotan kanssa Raisioon Pähkinämäelle. Lauantai-aamu oli kaunis, aurinkoinen ja luminen - ihan kuin helmikuussa, ei lokakuussa! Pähkäilin ihan viime minuuteille asti, että otanko Luumua mukaan vai en... Mietin että se polvi on jo ihan superhyvä, ja että olemme olleet metsässä muutenkin, Nallenkin kanssa, ja että kyllä ne Netta ja Dora "vanhempina" narttuina on niin rauhallisia, että tuskinpa se nyt niin kovin raskasta on. 

Ei se vaan ihan niin taas mennyt. Jos emme olisi pysähtyneet laavulla tekemään tulta, matka olisi varmaan ollut ihan sopiva. Mutta siinä hiillosta odotellessa koirat riehuivat minkä ehtivät, ja minä vahtaan taas hysteerisenä jalan liikkeitä, pomputtamisia jne. Sanna ja Lotta saivat varmaan kymmenen kertaa kuulla reissun aikana "no nyt se seisoo tosi nätisti" ja "ihan kuin se äsken olisi pomputtanut". Lisäksi vielä, että Luumu ei varmasti ollut retken huonokuntoisin, jotkut ne vaan jaksoi tulla metsäretkelle rappusilla kaatuilemisesta kipeytyneen selän kanssa ;) Toisaalta, ei se makaamalla parane, vai miten se meni...

Niin reipasta oli meno, että haalarista oli pakko ottaa housut pois.
Ei pysyneet ollenkaan jalassa!

Ai hitsi kun nää tytöt maistuu hyvältä!

Oottakaa!

Reippaat metsäretkeläiset

Parasta tässä kuvasarjassa on minusta Netan ilmeet!

Dora on huippukiva leikkikaveri!

Luumu tuli häätämään Netan pois, kun mä lepertelin sille.
Malliesimerkki taas minun toiminnastani, että älä tee näin kun koirasi tulee omimaan sinua...

Vettä tuli kaivosta, vaikka maa oli jäässä.

Suurimmaksi osaksi Netta tyytyi seuraamaan kahden touhupetterin painia.

Mutta välillä tytöt liittoutuivat ja antoivat teinin kuulla kunniansa.

Dora kertoo Luumulle vissiin jonkun salaisuuden ;)
Näin me pääteltiin...

No, todella mukava retki oli kaikin puolin. Netta ei paljon viitsinyt Doran ja Mumelon riehumiseen puuttua, mutta olen kyllä ihan positiivisesti yllättynyt siitä, miten hienolta Doran ja Luumun leikki paikka paikoin näytti! Luumu yritti kyllä useampaankin otteeseen kiivetä Doran selkään, liekö sitten syynä yleinen "luulot pois" -meininki vai Doran juuri alkamaisillaan olevat juoksut... Hienoa leikkiä kuitenkin, kaikin puolin! Saatiin ajoittaista seuraa laavulle myös ohi kävelleistä rottweilerista ja kettuterrieristä (?), ja kyllä Mumu oli rotikan kanssa melkoisen kilttiä poikaa ;) Meidän jälkitulille saapui myös kaksi miestä lapsineen ja 7-viikkoisen huskypennun kanssa. En arvannut päästää Luumua rauhassa pentua haistelemaan, vaan pidin kaulapannasta kiinni pennun tullessa Luumun luo. Ja ärinähän sieltä tuli! En voi sanoa että olisin yllättynyt Luumun reaktiosta, enkä tiedä mahdoinko itse vielä vahvistaa sitä pitämällä kaulapannasta kiinni, mutta tällä hetkellä kaikki pienemmät/nuoremmat saa kuulla kunniansa. Eikö niin että se on tämä ikä? Luumu sai kyllä sen ärjynnän jälkeen itse kuulla kunniansa, mutta miten muuten voisin puuttua tähän... muuta kuin olemalla viemättä sitä nuorempien kanssa samaan paikkaan..?

No, se on taas ongelma erikseen... samana iltana kuitenkin päivän rasitus näkyi Luumun jalassa, ja podin ihan kauheita tunnontuskia siitä, että itse piti se sinne mukaan ottaa, itse annoin sen siellä riehua, luntakin oli vielä ja kaikki... Eikö hälytyskellot soineet silloin ennen retkelle lähtöä..? No soivat, ja silti mentiin. Olen niin kyllästynyt tuntemaan oloni maailman huonoimmaksi koiranomistajaksi, ja ennen kaikkea ajattelin, että nyt petin Luumun luottamuksen. En voi ottaa sitä mihinkään ennen kuin se täyttää kaksi vuotta. Laitan sen kaappiin ja otan pois sieltä vaan ruokailun ja pissattamisen ajaksi. No ei sentään, mutta tarkkailin ihan hulluna sitä jalkaa sen illan ja oikeastaan eiliseen fyssarilla käyntiin asti. 

Ja olin niin varautunut saamaan huutia fyssarilta, mutta kuinka ollakaan - heikomman jalan lyhyempi liikerata näkyi kuulemma enää jommassakummassa kaarteessa (en muista kumpaan suuntaan), eikä enää ollenkaan suoralla tai toisessa kaarteessa! Kun kaksi viikkoa sitten liikerata oli lyhyempi kaikilla osa-alueilla! Ja lihakset olivat vähemmän jumissa mitä viime kerralla! Ja ne alavatsan/selän syvät lihakset olivat kuulemma vahvistuneet! Lihasmassa on edelleen heikommassa jalassa pikkiriikkisen pienempi (ei silmin havaittava kuitenkaan), ja siellä heikomman jalan puolella oli jumi suoliluun ja jonkun toisen luun välissä, mikä on varmaan seurausta jalan varomisesta, ja mikä saattaa edelleen vaikuttaa liikeradan lyhyyteen. Meidän jumppahetket ja harjoitukset jalkaärsykkeen kanssa ovat kuitenkin toimineet, ja seuraavaksi kerraksi saimmekin tehtäväksi käyttää jalkaärsykettä heikommassakin jalassa ja lopuksi molemmissa samaan aikaan ja pienellä painolla (heikommalla puolella). 

Tähän lauantaiseen retkiepisodiin fyssarimme lohdutteli, että hyvin on Luumu siitä ainakin toipunut, ja että nyt ainakin tiedetään, mikä on sille vielä liian raskasta. Se mun äärimmilleen viety jalan kyttääminen ei varmaan tee siitä jalasta (tai mun pääkopasta) yhtään terveempää, ja varmasti osa on vain kuvitelmaa mun päässä. Lauantai-iltana jalka oli kuitenkin kipeä, siitä ei mihinkään pääse. 

Loppusessiosta Luumu pistettiin kokeilemaan vesijuoksumattoa, mikä ei ihan ollut äijän lempipuuhaa. Häntä koipien välissä pikkumuru odotteli veden nousemista, mutta melko nopeasti ymmärsi että eteenpäin on käveltävä maton viedessä koirua taaksepäin. Fyssari oli todella tyytyväinen siihen, miten Luumu käytti kumpaakin jalkaa tasapuolisesti tarpoessaan vedessä. Pian Luumu veti kuitenkin liinat kokonaan kiinni, ja meinasi ettei kulje enää senttiäkään. Sitten se aikoi minun kättäni liaanina käyttäen kiivetä altaasta pois kuin mikäkin voima-apina - ja niin paljon pikku paviaanilla voimaa olikin, että fyssarin piti oikeasti auttaa mua saamaan Luumun etukäpälät irti mun käden ympäriltä!! Sen verran ahdistava kokemus tämä vesimatto kuitenkin oli, ettei Luumu huolinut namia vasta kun turvallisesti maan kamaralla. Valitettavasti tästä ei ole kuva- eikä videomateriaalia, koska jouduin itse olemaan siellä kannustamassa... ehkä ensi kerralla joku onnekas pääsee mukaani kuvaamaan tätäkin hulluutta ;)

Näillä siis mennään taas, viikon sisään mahtuu kaikki tunnetilat suurimmasta riemusta sinne omantunnontuskien matalimpaan alhoon. En tiedä johtuuko siitä fyssarikäynnistä vai mistä, mutta musta tuntuu ettei Luumun jalka ole kolmeen kuukauteen ollut näin hyvä kuin nyt. Se käyttää sitä todella normaalisti, istuu normaalisti ja se jopa seisookin normaalisti! Ravi ja pissaamiset sillä on jo pitkään olleet hyvännäköistä, mutta tuo toispuoleinen seisominen (paino enemmän toisella takajalalla) on syy siihen, miksi alunperinkin vein sen fyssarille. Ja nyt siihenkin alkaa tulla muutosta - Jeij! Ja kyllä se Luumu pääsee sieltä "kuntoutuskaapista" muuallekin kuin pissalle, nyt vaan omia hermojani säästäen ja mielenahdistusta vältellen jonkun aikaa metsä on meillä absolute nounou. 

Loppuun muutama kuva Piikkiöstä, joka on yksi Luumun ihan ultimate-lempipaikoista maailmassa. 

Ja Jape on Mumun yksi ultimate-lemppari ihmisistä <3
Tässä kaverukset laittavat vissiin ruokaa yhdessä. 

Välillä me autellaan lehtihommissa...

Luumukin tekee osansa :DDD