Loving Luumu: Kaukoja Jessican kanssa

Heeei aaapuva! ApuVA! Jo huomenna on Oilin koulutus, eikä jännittäisi yhtään näin paljon, ellen olisi mennyt suunnittelemaan sitä typerää kokeenomaista! Se on oikeasti meille just mitä me tarvitaan, sillä palaset liikkeiden sisällä ja väleissä rupee muuten loksahtelemaan paikoilleen. Mutkun jännittää! Taas pitää vaan ajatella, että jos me tästä selvitään, niin me selvitään jo paljon muustakin taas paljon helpommalla (ja vähemmällä jänskällä?). Toisaalta jännittää se tilanne. Että kun siellä kaikki katsovat ja mitä jos sitä ja tota. Toisaalta jännittää näyttää meidän taitoja Oilille, kun hän on kuitenkin yksi korkealle arvostamistani tokon guruista. On paljon tärkeämpää saada tietää mitä Oili ajattelee meidän tekemisestä kuin mitä joku satunnainen tuomari jossain missälie kokeessa. Eli jännittää oikeesti enemmän kuin jos menisi ihan oikeaan kokeeseen. Sitten vielä vähän jännittää, että jos jotain meneekin sillä tavalla teknisesti pieleen, mitä ei tavallisesti tapahdu. Näen jo itseni selittämässä kisanomaisen jälkeen että joo-mutta-kun-ei-se-tavallisesti ja että kyllä-se-kotona-osaa.

On se kivaa olla tämmöinen etukäteen stressaava ja jännäävä ihminen, ettei vaan mitenkään tule ainakaan helpottaneeksi itselleen sitä mihin sitä ikinä sen päänsä laittaakaan. No, onneksi Luumu alkaa olla jo sen verran luotettava työkaveri, että itse vaan loogisesti harjoittelemallamme tavalla suorittamalla me saadaan loppujen lopuksi kumpikin toisistamme voimaa ja varmuutta. Toivottavasti huomennakin. (Jaiks ja iiks vähän silti!)

Viikko sitten tehdyn kisanomaisen VOIn jälkeen ollaan (lomailtu ja) tehty paljon palasia. Ruudussa ollaan tehty malttia ja luoksetuloa erikseen (pitää muistaa myös seurata, eikä vain riekkua siinä edessä; ensi viikolla palataan myös paikkatreeniin, kääntyy liiaksi kohti vasenta nauhaa), seuraamisessa ollaan tehty pikatreeniä muutama toisto kerrallaan käännöksiä, sivuaskeleita, peruuttamista, paikkaa ja suoruutta (on hyvät erikseen, miten ne vaan koskaan kantaa kokonaiseen seuruuseen..?), ja hyppynoudossa rupeaa vihdoinkin menemään se takaisinhypyn ajatuskin herra Muulle selkärankaan. Kaukot ovat myös olleet jokapäiväisellä tapetilla, vaikka ne nyt huomisesta kisatreenistä pois jätetäänkin. Palataankin pari viikkoa ajassa taaksepäin ja kaukovinkkeihin, joita kävimme Jessicalta hakemassa.

Meillä on ollut kaukojen kanssa aika kivinen tie, ja yksi emämunaus, jonka pikkuLuumun kanssa olen tehnyt, oli se että ei treenattu heti alunperin kaikkia kolmea asentoa. Tässä meidän lähtötaso voittajan kaukoihin elokuun lopussa (todellinen loppuhuipennus 3:08 kohdalla). Heh. Melkoisesti hommia tehtiinkin koko talvi, ja vaikka pitkään tuntui, ettei edistystä tapahdu yhtään, ihan yhtäkkiä tekniikka kestikin vähän etäisyyttä, ja sitten jo hetkessä paljon enemmän. Kaukopussukasta on nyt viime viikkoina ollut huima apu, ja sen avulla olen voinut kokeilla yksittäisiä vaihtoja ihan 15 metristäkin asti.

Pääasialliset ongelmat Jessicalle mentäessä olivat, että jos Luumulla oli muita vaihtoja alla, seiso-istu oli helposti seiso-maahan, ja taas toisaalta maahan-seiso -vaihdossa kriteerijalka venyi pahasti ns. vaaka-asentoon, jolloin kriteeri toisaalta täyttyi, mutta tästä oli lähes mahdotonta enää käydä istumaan. Tässä jälleen muutamia laadukkaita alkuvuonna kuvattuja loistopätkiä:

Jessica ehdotti jalan venymiseen molemminpuolisten sivupalkkojen asettamista. Ihan alkuun ajattelisin, että edessä oleva palkka vetään puoleensa, mutta todellisuudessahan edessä/sivuilla oleva palkka nimenomaan kokoaa koiraa, sillä senhän pitää samalla vaihtoa suorittaessaan luopua palkasta. Tästä pääsemmekin taas loistavasti SuperLuumun kryptoniittiin, ylipäänsä mistä tahansa luopumiseen. Miksi meillä viime kesänäkin torpattiin sivupalkat, oli koska Luumu ei vaan kyennyt tekemään yhtään mitään, vaikka palkat olisivat olleet kaukanakin. Jotenkin se funtsii pikkuaivoillaan, että kun haluan nuo namit niin kovasti, on varmaan parempi vaan maata hiljaa paikoillaan, ettei ainakaan tule tehneeksi virhettä. Nyt kuitenkin lähes vuoden vanhempana ja sitäkin viisaampana luopuminen oli aavistuksen helpompaa, ja löydettiin hyvä tasapaino palkan etäisyyden, toimintakyvyn säilyttämisen ja jalan venymättömyyden välillä. Luopumista pitää harjoitella erikseen ja paljon, sillä kyllä sun nyt vaan on pikkukoira pystyttävä nousemaan sieltä maasta, vaikka se nami on siinä sun kauko-ohjausalueella. Meillä oli tässä vaihtoihin kykenemisessä vielä vähän ryppyjä koulutusta seuranneella viikolla, mutta helpotettiin sen verran, että kävin aina noukkimassa namit ja viemässä ne Luumulle sen sijaan, että Luumu olisi saanut ne vapautuksesta itse käydä hakemassa. Oli vissiin pikkupojan helpompi ymmärtää se luopumisen käsite näin.

Postin kuvat: Anne Saari

Muutenkin sain Jessican opastuksella opetella palkkaamista uudelleen, sillä olen näemmä sallinut tepsuttelun siinä kohtaa, kun lähestyn namia taskusta kaivaen palkkaamaan. Oijoi. Niinpä tehdäänkin silloin tällöin niin, että ihan loppuun asti tilanteessa on rauhaa, Luumu ei saa tepsutella palkkatoiveissaan, ja se joutuu luopumaan kädessäni olevasta namista ennen kuin se lopulta saa sen. Hienoa! Ja tämäkin vaati.. öö, yhden kerran harjoittelun, että meni jakeluun :D Ja vaikka nyt ollaan hiljattain paljon luovuttu namista ensin, kaukoista ei kuitenkaan aina pitäisi palkata näin, vaan joskus voin myös jessin jälkeen heittää palkan Luumulle. Piti ihan tarkistaa että niinkö, sillä joskus alokasaikoinamme onnistuin jotenkin maagisella tavalla ryssimään kaukomme hetkeksi heittämällä palkaksi liian usein palloa. Paino varmaan sanaparilla liian usein.

Ihanan keskittynyt ilme <3

Sain myös läksyksi miettiä S>I -käsimerkin uudelleen, sillä jokin siinä on varmaan se juttu, miksi Luumu erehtyy pitkän sarjan päätteeksi menemään maahan istumisen sijaan. Niinpä olen tässä parin viikon sisällä uudistanut varmaan kymmenennen kerran kaikki käsimerkkimme. Aina niissä on ollut joku viksu ajatus takana, mutta ainakin nyt ne vihdoin toimivat. Omenan poimimisen sijaan istu on meillä tällä hetkellä sellainen veltto heti alusta alkaen eteenpäin suuntautuva kommunistitervehdys (ilman nyrkkiä tosin). Näin se erottuu hyvin oikealla kädellä tehtävästä kalanevää muistuttavasta sivuheilautuksesta. Maahan mennään vasemmalla kädellä.

Luovutaan

Kokeiltiin tehdä kaukoja Jessican luona myös vähän vauhdikkaammin heittämällä ensin nami, ja kun koira on syönyt sen, pyydetään se maahan (muistutus tässä välissä, että kaukot), ja sitten siitä lähdetään tekemään vaihtoja. Olipa vaikeeta! Meillä ei ihan tekniikka riittänyt kovemmassa vireessä tekemiseen, mutta pikku hiljaa näitä voisi kotona jo välillä kokeilla normikaukojen sijaan. Namin voi myös näissä laittaa koiran eteen, ja kun se on suorittanut vaihdon ja ottanut sen jälkeen kontaktia, se saa luvan syödä namin. Tässäkin huomattiin, että kun nami oli liian lähellä Luumua, se ei pystynyt keskittymään, vaan teki maasta seisomisen sijaan maasta istumisen. Voi pientä putkiaivoa. Siellä oli nyt ainokaisella ajatuslinjalla nami häiriönä, eikä siinä kohtaa liiku yhtään mikään yhtään mihinkään.

Ollaan kotona tahkottu nyt hyvällä menestyksellä näitä kaukoja. Luumu tekee kaukopussukan kanssa nyt jo myös hallilla koko sarjan puhtaasti vaihtelevalla etäisyydellä. Etäisyyttäkin tärkeämpi tekijä on meillä nyt se etupalkka, sillä se vaan jotenkin taianomaisesti kokoaa koko koiran, ja näin pystytään tekemään koko sarja loppuun asti ilman virheitä. Ei se tosin helppoa ole ollut, vaan eräänäkin iltana muistan käyneeni varmaan viitisentoista kertaa nostamassa Luumun sieltä maasta. Kun sun nyt vaan pitää pystyä siihen, vaikka se nami on siinä näkösällä. Muutaman hinkkaussession jälkeen se nami on saanut olla siinä, ja silti pystyään tekemään. Kaukopussukasta ei voida ainakaan ihan vielä luopua, sillä S>I on edelleen ilman sitä hankala. Ollaan kuitenkin kaikesta huolimatta ja tietysti tehdyn työn ansiosta kehitytty viime kuukausien aikana hurjasti, ja olikin aika palkitsevaa myös ohjaajalle, kun Jessica kehaisi Luumun tekevän kaukoja hirmu nätisti. Hih.